19.1. Takaaleikkausta
17:28 Lauantaina, Tammikuun 19. 2008 @ marinagitreenit
Lauantain treenien pääteemana oli takaaleikkaus, mutta tokihan me muutakin harjoittelimme
.
Irtaantuminen on takaaleikatessa tärkeää ja siksi ohjaajien pitäisi muistaa, että namia ei kädessä pidä olla, koska muutoin koira seuraa vain namikättä… Lelunheitto on kätevä keino opettaa koiralle, mitä käden heilutus tarkoittaa ja vaikka osalla koirista käytimmekin targettia, niin silti käden heilautus on tärkeä muistaa tehdä, jotta koira oppisi itse liikkeen merkityksen. Osalla ohjaajista meni koiran puoleinen ja vastakkaisen käden käyttö sekaisin ja vaikka tiedänkin, että kaikkia koiria ei vastakkaisen käden käyttö “häiritse”, niin aiheesta keskusteltiin. Osa koirista nimittäin reagoi vastakkaiseen käteen kuten oma koirani; käsi kieltää menemästä tiettyyn suuntaa. Onkin tärkeää, että ohjaaja vaihtaa ohjauskäden vasta, kun on leikattu koiran takana.
Putkelta renkaalle ohjaus oli selvää, mutta oikea aikainen ohjaus renkaalta aidalla oli tärkeää, koska koira valitsi muutoin loogisesti A-esteen, jonka se jo putkelta ulos tullessaan oli havainnut. Hienosti kuitenkin suurin osa ohjaajista ohjasi ja näytti nimenomaan kropallaan oikean suunnan.
Takaaleikkauksen jälkeen päästiinkin A-esteelle ja Oolannin kisojen jälkeen kouluttajan mieltä painaneeseen kontaktiaiheeseen… Luvattoman paljon näkyi Oolannissa kontaktivirheitä, kaikissa taso- ja kokoluokissa, mutta etenkin mini & medi koirilla (ja eri seurojen koirilla). Niinpä tämän päivän ryhmät saivat jo nyt kuulla painavat mielipiteeni kontaktien harjoittelusta, tämähän oli tietysti alustusta ensi viikon treeneihin, joiden teemana on kontaktit
. “Luomukontakteja” on todella harvassa ja vaikka alkuun ei kontaktien kanssa ongelmaa ole, niin vauhdin kiihtyessä ongelma tulee, jos kontakteja ei opeteta alusta asti kunnolla. Ja lisäksi, kontakteja on treenattava, oikeaa suoritusta vahvistettava niin kauan, kun koiran kanssa aikoo kisata.
Renkaalta mentiin putken pimeään päähän ja hienosti koirat irtaantuivat putkelle (taisi Tiinan viime viikon irtaantumisharjoitus tehdä tehtävänsä- kiitos Tiinalle
). Putkelta ei menty kepeille, vaan vaihteeksi valssattiin putken suulla ja suoritettiin aidat 5,4,3,2.
Kunkin ryhmän kanssa treeniä suoritettiin hieman erilaisissa pätkissä, mutta jatko1-2 tekivät lopussa koko radan. Jatko2 ryhmällä jäi vielä 5 minuuttia aikaa, joten he kokeilivat pienen pätkän äänettömästi ohjaten ja totesivat taas, kuinka hyödyllistä on havaita oman kropan vaikutus ohjaukseen (Tiinan tuuratessa minua 12.1. he olivat kokeilleet äänetöntä ohjausta). Alkeisjatko ryhmän kanssa teimme vain osia radasta ja keskityimme tietysti päivän teemaan, eli takaaleikkaukseen. Hyvin koirat irtosivat, kun minä olin targetin kanssa houkuttelemassa (putkelle mennessä yksi ei kyllä minua targetin kanssa havainnut, vaan syöksyi putkeen - eli teki täysin oikein ja tärkeintähän on onnistunut harjoitus). Takaaleikkauksen idea tuli toivon mukaan selväksi ja alkeisjatkoryhmäkin sai kyllä kuulla palopuheeni kontaktien opettamisen tärkeydestä, A-este, kepit ja rengas tehtiin yksittäisinä esteinä.
Kouluttajan näkökulmasta treeni oli kaikille ryhmille OK. Täysin virheettömästi ei ensimmäisillä kerroilla radan pätkät menneet, mutta muutamalla toistolla ne sujuivat hienosti. Mielestäni on tärkeää, että treeni on riittävän haastava, mutta myös onnistumisen tunteita pitäisi niin koirilla kuin ohjaajillakin olla ja tänään toivottavasti näin oli.
Ohessa ratapiirros ja ensi kerralla on vuorossa kontaktit.