Hyppytekniikkaa
17:19 Sunnuntaina, Joulukuun 2. 2007 @ marinagitreenit
Eilen menin I-Hah:in järjestämälle hyppytekniikka kurssille Incan kanssa Hyvinkään Aptus-hallille. Osa kouluttajistamme on aiemmin käynyt hyppyseminaarin ja nyt he jakoivat tietoaan meille uusille kouluttajille. Estepisteitä oli neljä ja kävimme ne ensin läpi teoriassa, sen jälkeen kouluttajat näyttivät ne omien koirien kanssa ja sitten me saimme tehdä samat omien koirien kanssa.
Harjoituksissa oli taivutusta, etäisyyksien arviointia, kokoamista ja oikean lähtöpaikan löytämistä juuri omalle koiralle. Tuo kohta on yksilöllinen ja hassua oli huomata, että oman tollerini ja Sannan flätin lähtöetäisyys oli ihan sama, vaikka koirien kokoero on huima.
Inca osasi targetin käytön jo ennestään, mutta omissa koulutuksisa pitää muistaa hyppytekniikkaa edeltävällä kurssilla muistutella targetin käytöstä ja tarvittaessa antaa kotiläksyä. Ja vaikka INca targetin osaakin, niin haastavinta taisi olla targetille tuijottaminen ohjaajan sijaan (se kun tapaa kysyä lupaa katseella), mutta keksin käyttää noutamisessa käyttämääni sanaa, jolla katse suunnataan noudettavaan esineeseen, joten “muistatko” kysymys asetti koiran oikeaan asentoon ja katseen targettia kohden ja näin lähtö tapahtui oikeasta asennosta, mikä on tärkeää.
Kurssi oli hyvä ja hyödyllinen, kiitokset Heidille, Mallalle ja Tiinalle
. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa, jotta osaa arvioida koirien hyppytekniikkaa. Hyppy kun tapahtuu hetkessä ja uusinta voikin olla ihan erilainen
.