Eilen sairaslomani lomassa päätin vähän väsyttää koiria aktivoinilla ja tokolla ja ajattelulla, lenkkeilyä kun en nyt jaksa kovin pitkälti harrastaa. Jäi erittäin hyvä fiilis tästä treenistä, motivaatio kasvoi itsellä ainakin ihan hirmuisesti :)
Ensin otin Kikeron ja lähdin ulos. Kelmi meinasi tunkea mukaan mutta jäi kuitenkin kotiin jyrsimään herkkutikkuaan ja oli hiljaakin koko ajan. Yleensä kelmi on aina päässyt ensin yksin ja olen sitä väsyttänyt jotta jäisi rauhassa kotiin kun Kikeron kanssa lähdetään mutta nyt harjoituksen vuoksi näin päin.
Kikeron kanssa treenailtiin kaikki alokasluokan liikkeet läpi paikallaoloa ja hyppyä lukuunottamatta:
Seuraaminen kytkettynä: Tämä sujui hyvin, tässä tosin avustin noutajataluttimella sen verran että hieman muistutin siitä nykäisemällä aina kun jäi jälkeen tai katse harhaili. Tehtiin vain pieni pätkä, muutama täyskäännös ja pysähdys. Todella hyvin sujui!
Seuraaminen taluttimetta: Hienosti meni, todella paljon paremmin kuin odotin. Kikero pysyi innokkaasti häntä heiluen tahdissa mukana ja katsoi minua kuten pitääkin. Välillä edisti ihan muutaman askeleen mutta pääosin pysyi oikealla paikalla. Tehtiin muutama täyskäännös ja pysähtyminen. Tämän liikkeen aikana palkitsin koko ajan ja välillä myös kehuin.
Luoksetulo: Perusliike meille, joka alkaa tosin vaatia ihan uutta treeniä. Kikero jää odottamaan kauniisti, tulee vauhdikkaasti luokse mutta perusasento jää hyvinkin vinoksi. Luulen että alan opettamaan Kikerolle PK-puolen luoksetuloa eli jää eteen istumaan josta komennetaan sivulle. Helpompi näin kuin alkaa korjaamaan perusasentoa ja mikäli BH-kokeeseen vielä päästään niin siellähän luoksetulon pitäisi olla juurikin sellainen että koira jää eteen. Muutaman kerran kokeiltiinkin lyhyeltä matkalta tuota, ohjasin namikädellä jäämään eteen ja istumaan. Jäi tosin hieman kauas, täytyy tätä vielä muokata.
Liikkeestä seiso: Tämä tehtiin vain kerran, se ei enempää vaatinut. Seuraaminen oli hyvää, annoin käskyn SEIISO ja Kikero jäi seisomaan ja odottelemaan. Takaisin tullessa kävelin Kikeron taakse ja avustin tässä antamalla käskyn “paikka” uudestaan sillä seisoessa kiusaus kääntyä katsomaan mihin menen on Kikerolla ollut aina hyvin suuri. Käytän tässä apukäskyä ja jätän sen kokeessa pois, en mitenkään usko että kun tarpeeksi ollaan tuota tehty niin liikkuisi vaikka käskyä en antaisikaan. Tämä liike on hyvällä mallilla!
Liikkeestä maahan: Tämä ei sujunut ekalla kerralla, Kikero jäi vain seisomaan ja kummastelemaan. Otettiin uusiksi jolloin seuraaminen oli hyvää ja maahanmeno suht ripeä ja reipas. Kehut tästä ja hyvä näin.
Sitten otettiin muutama avoimen luokan liike:
Kaukokäskyt: Tehtiin näitä niin että olen ihan metrin päässä ja avustin kropallanikin jonkin verran. Istu-käsky menee parhaiten ja maahan-käsky on jotenkin myös hallussa, käsimerkein siis. Seiso-käsky vaatii vielä vähän harjoittelemista mutta muisti senkin käsimerkin hienosti! En olisi uskonut sillä näitä ei olla treenattu pitkään pitkään aikaan. Pysyy myös melko hyvin paikallaan eikä liiku liikkeitä suorittaessaan. HYVÄ!
Luoksetulo ja pysähtyminen: Tämä sujuu melko hyvin. Olen tässä käyttänyt eri käskyä, normaalisti huudan “TÄNNE”, nyt huudan “TULE”, jotta Kikero tietäisi mitä on odotettavissa. Tässä käytän edelleen käsimerkkiä ja käskyä “SEIS”. Vielä ollaan tehty aika lyhyen matkan päästä ja joskus niin että nami odottaa Kikeron takana jotta ärsyke pysähtyä on suuri. Tämä sujuu hyvin myös ilman että laitan namin odottamaan taakse. Ruvetaan pidentämään matkaa pikkuhiljaa…
Todella tyytyväinen olen siis tuon hurtan suorituksiin, vielä tarvitsisi saada noutoa jotenkin opeteltua. Tähän otetaan edelleen hyviä vinkkejä vastaan, pitäisi varmaan käydä Miian järjestämissä tokotreeneissä katselemassa ja hakemassa vinkkejä muilta. Noudon opetus on itselle melkoista hepreaa, Kikeron olen kyllä saanut kiinnostumaan kapulasta mutta leikki mielessä. Noh, katsotaan nyt. Alan tässä katselemaan seuraavia kisoja, mutta alokasluokkaan vielä toki ;)
Sitten Kelmin tokoilua. Tai no, tokoiluksi jos sitä voi vielä sanoa kun tehdään ihan perusjuttuja :)
Istu: Hyvin sujuu, osaa käskyn ja tietää mitä tarkoittaa. Malttaa istua myös kesken mielenkiintoisten tilanteiden, leikin ja ryntäilyn, tosin ei aina yhdellä käskyllä.
Maahan: Tarvitaan vielä käsimerkkäi avuksi, ei ihan sanallisesta käskystä vielä mene maahan. Tämä vaatii siis paljon harjoittelua. Osaa kuitenkin jo jäädä maahan makaamaan ja nousta vasta kun vapautus on annettu.
Sivulle: Tämä ei sitten vieläkään suju millään, yhden kerran sain eilen sen pyörähtämään oikeaan paikkaan mutta liikaa tulee vääriä suorituksia joten en ole uskaltanut hirveästi harjoitella, vaikka en tietenkään vääristä ole palkannutkaan. Nyt etsitään uutta tekniikkaa ja tapaa :)
Seuraa: hieman ollaan harjoiteltu seuraamista namia näyttäen ja oikeaa paikkaa hakien. Hyvin tuo pysyykin vierellä ja katselee ja on kiinni jalassa. Tämä tosin hyvin alustavaa harjoitetta, jatketaan treeniä.
Sellaisia treenejä meillä. Tällä hetkellä etsin kirjoista paljon vinkkejä koulutukseen joten saa suositella oppaita! Etsin myös treeniryhmää PK-puolelta, katsotaan nyt minkälaiseen ryhmään ja lajiin käydään tutustumassa tuon pikkuisen kanssa, Kikeronkin olisi tarkoitus päästä jotain kokeilemaan. Agility on myös mielessä mutta itsellä tää juokseminen on vielä toki aika huonoa. Noh, aika näyttää.
Tänään hankin myös kuvanmuokkausohjelman joten kaikki vanhat kuvat jotka nyt odottavat päästä esille, pääsevät piakkoin tänne :D Kuvia on parin viikon takaisesta uintireissusta Piitin ja Susannan kanssa sekä myös Viljan ja Sannan kanssa.