Agilitykisat 27.4 + vähän muuta
23:09 Tiistaina, Huhtikuun 28. 2009 @ Marika Salminen
Piti ihan tarkistaa mistä sitä on viimeksi tullut kirjoiteltua. Eikä mitään ihmeempiä vieläkään ole tapahtunut ;) Kikero voi hyvin, syö tällä hetkellä Jahti&Vahti light-ruokaa jotta linjat pysyy kurissa. Erikoisnäyttelyyn mennessä pitäis jätkän sitte olla lihaksikas ja hoikka. Noh, pari kuukautta tässä vielä aikaa ja kunhan pääsen taas lenkkeilemään niin Kikerokin pääsee vapaana juoksemaan. Juoksulenkitkin olis hyviä mutta mulla on urheilukielto elokuun loppuun että ei taida onnistua :(
Polvi taipuu huomattavasti paremmin mutta vieläkin on kipeä ja tuntuu inhottavalta taitella sitä. Maanantaina lääkärin mukaan sais kepit jättää sivuun, saa nähdä uskallanko kokonaan. Kävelen jo kotona ilman keppejä ja pieniä matkoja muuallakin mutta otan ne aina mukaan kotoa lähtiessä, ihan varmuuden vuoksi. Vielä kun sais taipumaan ja reisilihaksen hereille niin sitte uskallan jättää ne pois. Jumppaliikkeitä pitäis vaan jaksaa tehdä..
Eilen oltiin Annen ja Jounin kanssa katsomassa agilitykisoja Liedon Tuulissuolla, ATT:n hallilla. Katottiin vain mölliluokat medistä ja maxista. Yritin jotain kuviakin saada mutta ovat todella epäselviä :( en tiedä miksi koska yleensä tuo sarjakuvaustoiminto toimii hyvin. Laitan silti jotain kuvia esille vaikka laatu onkin huono. Oli ihan kivaa katsottavaa kisat, pitäisi varmaan taas itsekin kokeilla agilityä syksymmällä Kikeron kanssa, kikero kuitenkin tykkää tuosta vauhdikkaasta lajista :) Annen ja Jounin Zena-tanskandoggi oli paikan päällä harjoittelemassa tapahtumakäyttäytymistä ja hienosti meni vaikka vähän hämmästyttikin kun oli niin paljon koiria ja ihmisiä ;)
Asuntoa etsitään vielä, saa nähdä kuinka käy, löydetäänkö ollenkaan :D
Alla vähän kuvasatoa viime päiviltä:

Kikero kärsivänä tassupesulla :D

Zena tarkkailee


Hieman epäselvä kuva mutta näkyy niin hienosti upea ponnistus jo kaukaa ennen estettä, pakko laittaa!

Valitettavasti kuvien laatu on hieman huono.. :(
Kiitokset kuvista! Kylläpäs tytöt tosiaan kaukaa ponnistavat esteelle :-)