Sairastelua
11:10 Maanantaina, Huhtikuun 20. 2009 @ Marika Salminen
Kikero voi ihan hyvin mutta emäntä sairastelee. Nyt on polven lisäksi viisaudenhammas kiusaamassa, paha simätulehdus ja kurkku rakkuloilla ja kipiä. Ei hyvin mene. Eilen kävinkin päivystyksessä saamassa silmätipat ja silmävoiteen, inhottavaa. Tänään menen lääkäriin poistattamaan polven haavojen ompeleet ja keskiviikkona fysioterapia. Ei liiku polvi vieläkään kunnolla ja haavat on todella kipeät. Mahtaakohan siitä kalua enää tullakaan?
Lauantaista sunnuntaihin oli Rymättylässä Aslakia vahtimassa. Kikeron meinasin ottaa mukaan mutta äiti oli sen kanssa lähdössä lenkille niin en kuulemma saanut koiraa ottaa ;) Mielenkiintoista kun äiti joskus aikoinaan sanoi että hän ei ainakaan hoida Kikeroa sitten, ei ole aikaa koiran kanssa juoksennella tuolla. Nyt saa riidellä että kuka sen ulos vie, ei siksi että kukaan ei halua vaan koska kaikki haluaa. Noh, joka tapauksessa Aslakin kanssa oli ihan kivaa kahdestaan. Pääosin lepäiltiin ja nukuttiin koska mä en kauheasti aktiviteettia pysty polven kanssa järjestämään. Mutta Aslak tuntui nauttivan olostaan eikä tuntunut yhtään hyppivän seinille vaikka vähän lekottelupäivä olikin :)
heips. ihanaa että kikerolle riittää ulkoiluttajia, kunpa asia ois niin täälläkin päässä, vois joku muu vaihteeks viedä tota Lissu the kauhukakaraa ulos :) Koitahan sinä parannella polvea siellä, toivottavasti kesällä nähään erkkarissa viimestään. Sakukin parantelee tassua, meni sellanen 5 cm pitkä tikku varpaiden välistä tassun sisään, nyt on tassu parka paketissa vielä viikon verran.
ihania aurinkoisia kevätkelejä, toivottavasti saat sen kämpän sieltä turusta.
T.Sanni ja tplät Lissu ja Saku
juups. aptukseen ollaan tulossa Sakun kanssa. että toivottavasti siellä nähdään.