Satunnaista maratonharjoittelua

Treenikuulumisten sijaan (no, kerrotaan nyt kuitenkin, että takana on kaksi peräkkäistä 43 km:n viikkoa ja että Tuomaksen ohjelma tuntuu purevan) tartun Pian blogissaan esittämään haasteeseen ja kerron kuusi (aika monta!) satunnaista asiaa itsestäni:

1. Olen edelleen jotenkin hämmentynyt siitä, että minusta on tullut juoksija. Siis ihan maratoonari.

2. Olen hyvin voimakkaasti joko tai -ihminen. There is no such thing as grey.

3. En ole syönyt karkkia sitten uudenvuodenaaton. Enkä syö ennen jouluaattoa (kts edellinen).

4. Nälänsietokykyni on äärimmäisen huono. En todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka eivät “ehdi” syödä lounasta.

5. Olen hyvä juristi. Silti en ole vieläkään ihan varma siitä, olenko oikeassa ammatissa.

6. En koskaan osannut edes kuvitella, että äitinä oleminen olisi näin hienoa ja että kaksivuotiaat ovat ihan mahtavaa seuraa.

Piian vastauksia odottellessa laitetaan tästä myös haaste eteenpäin Hannalle! 

Tea 

Lontossakin alkaa pikkuhiljaa flunssa talttua, kyllä siinä sitten menikin nelisen viikkoa. Tämä tauti ei ole ollut kovin paha, mutta se on kiusannut pitkään, viimeiset pari viikkoa on vielä kärsitty yskästä. Kävin ensimmäisen kerran Firenzen jälkeen lenkillä viime torstaina Suomessa. Sellainen hiukan vajaa tunti hölköteltiin Rean kanssa, vähän niinkuin koemielessä. Josko se yskä karisisi sinne Pirkkolan maastoon. Lenkki sinällään meni hyvin, ei yskittänyt matkalla, mutta kyllä sitten taas illalla vaakatasossa sen verran hakkasi, etten yrittänyt viikonloppuna vielä toista kertaa. Eilen ja tänään on nyt alkanut olla sellainen olo että alkaa olla taas terve, joten varmaan tällä viikolla yritän joku ilta päästä lenkille, tai sitten viimeistään viikonloppuna. Onneksi tässä on vielä aikaa hyvin!

Hiljaista on siis kirjoittelun suhteen ollut tällä suunnalla ja syykin nyt selvisi. Ei ole ollut raportoitavaa! Nyt kuitenkin pikkuhiljaa alkaa taas täältäkin suunnalta tulla raportteja. Ja pian raportointi siirtyy takaisin Suomeen, muutamme helmikuun aikana takaisin Helsinkiin ja sitten päästään taas Teankin kanssa juoksemaan useammin kimpassa. Se on ehdottomasti ihanaa! Yksin juoksemiseenkin olen kyllä tässä reilun vuoden aikana tottunut ja pitkätkin lenkit ovat taittuneet. Mutta kyllä kimpassa juokseminen on huomattavasti paljon helpompaa. Pidemmätkin matkat taittuu jutellessa ja varsinkin omalla kohdallani yhdessä juokseminen hidastaa vauhtia. Yksin tulee juostua paljon lujempaa.

Näillä ajatuksilla siis tästä kohta taas starttaillaan, tavoitteena jälleen Tukholma!

- Piia

Ohoh, onpas tullut laiskanlaisesti raportoitua treeneistä, vaikka lomalla olisi siihenkin ollut mukavasti aikaa.

Viime viikolla tuli treenattua vähän monipuolisemmin;

ma: perfect body- lihaskuntojumppa

to: 15,4 km, 5:51 min/km, syke 167

pe: 11 km, 6:30 min/km, syke 152 (seurustelulenkki Sannan kanssa)

la ja su hiihtoa, vaatimattomia kilometrimääriä, lauantaina noin 11 km ja su 8 km. Sykkeet jossain 150 yläpuolella jonkun verran. Hiton rankkaa tuo hiihtäminen, mutta saa siinä ainakin alamäissä lepäillä… Seuraavalla Levin reissulla ajattelin kokeilla vaihteeksi pertsaa, olisi kiva hiihtää vähän leppoisamminkin.

Viimeisen lomaviikon alkuun tuli vielä yksi hiihtolenkki (noin 8 km, Levin punaisilla laduilla sai kyllä tehdä töitä tuonkin eteen) ja sitten juoksua:

Ke: Teskun testi eli 6 x 1000 m nousevalla rasituksella

To: 5 km, 6:08 min/km, syke 159 (lumista ja juoksu tosi raskasta)

La: 16 km, 6:30 min/km, syke 152 (Sannan kanssa)

Su: 16,7 km, 6:16 min/km, syke 161 (osittain jäistä, hidasti merkittävästi vauhtia)

Yhteensä siis vajaat 44 km + hiihto päälle; ihan kelpo viikko.

Sen verran olen tuskaillut noitten maratontulosten ja juoksemisen kanssa, että olen päättänyt kysyä neuvoa asiantuntijalta. Ensi viikolla alkaa uusi harjoitusohjelma, jonka on em. tulosten ja Teskun testin perusteella laatinut oma “juoksemisen personal trainerini” Tuomas. Ekat treffit eilen ja tuomio oli, että hitaammin tulee juosta (PRKL!). Tähän mennessä harjoittelu on tapahtunut ihan liian kapealla sykereservillä, käytännössä 150 - 175, kun sen pitäisi olla luokkaa 130 - 185… Ja etenkin tuonne alhaisemman syketason (siis alle aerobisen kynnyksen) treeniin pitää panostaa. On kuulemma nopein ja helpoin tapa parantaa kestävyyttä ja sitä kautta maratonaikaa. Uskottava kai se on! Vaikea vaan niellä, että näistä nyt jo vaatimattomista km-ajoista pitää hidastaa…

Saanen ensimmäisten viikkojen ohjelman tänään tai huomenna, palaan luonnollisesti pian raportoimaan asiasta lisää.

Tea

Muutama viikko tuli tuossa lepäiltyä laakereilla Firenzen jälkeen, jos nyt ei ihan totaalilepoa niin urheilu oli kyllä hyvin fiilispohjaista. Muutama lenkki, jokunen spinning -tunti ja Dubain reissulla eksyin jopa salillekin. Mutta varsin maltillisia viikkoja (lepoahan tässä oli tarkoitus hakeakin!) eikä missään tapauksessa suunnitelmallista maraton -treeniä siis. 

Ekan “oikean” lenkin kävin juoksemassa jouluaattona ja siinä jouluviikolla - aikaa kun oli kinkun syönnin lomassa - tuli sitten juosta toinen ja kolmaskin lenkki. Ja vielä sunnuntai-iltana neljäs. Kelit olivat juoksemiseen erinomaisia, eilen pikkasen kiusasi liukkaus Paloheinän poluilla, mutta ei vielä pahasti. Nastojen hankkimista vieläkin arvon, saatanpa yhdestä Asics -parista talvikengät tehdäkin.

Viikon lenkit näyttävät siis tältä:

keskiviikko 9,8 km, 5:54 min/km, keskisyke 174

torstai 8,2 km, 6:01 min/km, keskisyke 167

lauantai 14,2 km, 6:57 min/km, keskisyke 160

sunnuntai 5,15 km, 5:50 min/km, keskisyke 159

Yhteensä 37 kilsaa ja pikkasen päälle. Ekojen lenkkien sykkeet olivat tosi korkeat ja olo ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen. Erityisesti lauanataina se oli ajoittain jopa kehno (joku vatsatauti yritti kovasti tulla läpi), mutta lähdin silti sovitulle pidemmälle pätkälle Sannan kanssa. Pitkin Lohjan harjuja mentiin ja nousuja oli reippaasti, mikä nosti sykettä reippaasti, vaikka vauhti pysyikin varsin maltillisena. Eilen olo alkoi olla jo selvästi parempi ja se näkyi sekä vauhdissa että sykkeessä.

Tänään kävin pitkästä aikaa jumpassa ja tutustutin samalla Emman kuntosalin lapsiparkkiin. Olipa ihanaa, kun Emman eka kommentti oli “olipas siellä kivaa” ja sitten “voidaanko sinne mennä uudestaan”. Varmasti voidaan, pääsee sitten jumppaan/salille/spinningiin vaikka lastenvahtivuoro ei kotona aina järjestyisikään…

Lontoossa on kärsitty pahemman puoleisesta flunssasta, joko siellä on kuitenkin treeniohjelmaa alettu suunnitella;)?

Tea

Tässä vielä täydentävä kirjoitus Firenzestä, juoksimme kuitenkin yli puolet matkasta omaa tahtia. Nyt viikko juoksun jälkeen alkaa jo tuoreimmat muistikuvat haalistua, hiertymät parantua, eivätkä jalatkaan ole enää kipeät. Toipuminen kyllä kävi yllättävän nopeasti, maanantaina ja tiistaina oli jalat ja erityisesti reidet jäykkinä, mutta sitten jo keskiviikkona helpotti. Ehkä se italialainen Chianti Classico pisti veren kiertämään ja edisti paranemista, vai mitä sanot Tea?

Itse juoksusta ja vauhdin jaosta vielä toinenkin näkökulma. Itselläni oli mielessä kunnon alitus neljälle ja puolelle tunnille, olinhan sen ajan jo juossut Tukholmassa. Sen verran kuitenkin löytyy kilpailuhenkeä että parannusta aina lähdetään hakemaan. Alun kovempi vauhti toimi minulle, Tealle se sitten tosiaan kostautui loppupuoliskolla. Pystyin pitämään sitä noin kuuden minuutin kilometrivauhtia yllä ihan sinne loppuun asti, kovin suurta heittoa ei tullut, vasta siellä 35 kilsan jälkeen vauhti vähän alkoi hidastua ja kilometriä kohden tuli muutama sekunti lisää. Sen kyllä huomasikin juostessa, jalat alkoivat jäykistyä ja painaa, mutta kuitenkaan juokseminen ei muuttunut missään vaiheessa tuskaksi.

Omalta kohdaltani siis juoksu meni kaikin puolin nappiin, todella tyytyväinen fiilis. Parannus Tukholmaan aikaan oli reilut 17 min, kelpaa nyt olla tyytyväinen, toista vastaavaa tuskin ihan helposti tulee. Tukholman jälkeen jäi vähän vaivaamaan se, että viimeisillä kilometreillä löytyi vielä voimia loppukiriin ja kilometriajasta tippui useita kymmeniä sekunteja. Siitä voi helposti päätellä että loppuaika olisi voinut olla parempikin. Nyt ei sellaista fiilistä ollut lopussa, kaikki voimat oli käytetty eikä loppukiristä ollut tietoakaan.

Ilma oli alun vesisadetta lukuunottamatta aika ideaali. Ei ollut liian kuuma juoksemiselle. Lähdössä tuli vettä aika rankastikin ja sitä kesti ensimmäisen kilometrin kaksi. Alussa muistan ajatelleeni, kun vaatteet kastuivat ja juoksutakki tuntui käsivartta vasten jäiseltä rätiltä, että tätäkö se sitten on seuraavat 40 kilsaa. Onneksi ei ja kun vaatteet kuivahtivat niin verikin taas alkoi kiertää käsissä ja loppumatka meni ihan mukavasti.

Tea jo julkaisi oman tavoitteensa Tukholmassa. Nyt kun on vielä niin pitkä aika itse tapahtumaan, niin ehkä uskallan omaakin tavoitettani kommentoida. Neljän tunnin juoksua lähden tavoittelemaan, se miten kevään treenit menee ja miten jalat toimii ja kestää, ratkaisee tietenkin lopputuloksen. Keväälle jos saisi jonkun sopivan puolikkaan juostua sinne 1.45 paikkeille niin se olisi hyvä merkki. Mutta nyt lepoa ja taukoa juoksemisesta hetken aikaa ja tosimielellä treenit käynnistyy taas siellä tammikuussa.

- Piia

Firenzen maraton onnistui otsikon mukaisesti molemmilta, sillä tuloksena olivat uudet PB:t. Facebook on lukemat jo kertonutkin, joten jännitystä ei enää tarvitse pitää yllä; minä juoksin maaliin ajassa 4.31.27 ja Piia peräti parikymmentä minuuttia aikaisemmin, huikealla ajalla 4.13.12!

Ennen maaliin pääsyä tietysti kärsittiin reitillä enemmän ja vähemmän. Sää Firenzessä oli ennusteiden mukainen eli juoksun aikana noin + 8… +10 c astetta ja vesisadetta. Ennen juoksua (startti oli aamulla 9.20) oli kuitenkin selvästi viileämpää ja sade oli todella kylmää. Lähtöpaikka sijaitsi kaupungin keskustan ulkopuolella kukkulalla ja siellä piti olla hyvissä ajoin ennen lähtöä. Ohjeiden mukaan paikalla piti olla viimeistään klo 8.45, mutta koska Italiassa ollaan, viimeiset bussit taisivat saapua paikalle yhdeksän jälkeen. Me olimme startissa heti puolen maissa, joten odotusaikaa oli. Ja vettähän tuli… koko alueella oli yksi pieni telttakatos, joka oli alun perin ihan muussa käytössä, mutta sateen yltyessä kaikki kynnelle kykenevät tungeksivat katoksen alle. Me muiden muassa. Tunnelma oli kieltämättä tiivis. Startin lähestyessä sade vain yltyi ja siirryimme lähtöpaikalle ihan viime tingassa, mutta se ei tietenkään ihan kastumiselta säästänyt.

Sateesta ja kylmyydestä juoksu lähti liikkeelle aika reippaasti. Vaikutusta saattoi tosin olla silläkin, että ensimmäiset neljä kilometriä lasketeltiin käytännössä alamäkeen… Tarkoitus oli juosta tasaista 6:10 min/km vauhtia, mutta ensimmäisen viiden km:n väliaika oli noin 28 minuttia ja ekat 15 kilsaa menivät samaa vauhtia, alle kuuden minuutin km vauhdilla. Juoksu tuntui todella hyvältä ja kevyeltä ja vaikka minä ”virallisena ajanottajana” yritinkin vähän himmailla vauhtia, ei siitä juuri ollut apua. Ei vaan mitenkään saanut päähän sitäkään, että liian kova vauhti voi kostautua… ja niinhän siinä kävi, minulle. Ei oltu paljoa yli 17 km:n kun kehotin Piia menemään menojaan ja sanoin itse vähän hidastavani vauhtia. Hidastelin noin 6:20 km/min vauhtiin, mutta jaloissa alkoi silti painaa suhteellisen nopeasti. Jo puolen välin jälkeen aloin uumoilla, että loppu ei tulisi olemaan helppo. Ei muuten mikä kiva fiilis, kun jäljellä on 19 kilometriä juostavaa… Mutta eihän se auta, pitää joko juosta (lue: hölkätä ja kävellä, ihan miten vaan, kunhan menee eteenpäin) tai keskeyttää. Jälkimmäinen kävi mielessä, useastikin. Mietin jo sitäkin, minkälaisen tekstiviestin lähetän kotijoukoille ja kavereille (”Piti sitten lähteä Firenzeen asti keskeyttämään…”). Onneksi ei tarvinnut ja maalissa oli mahtava fiilis, vaikka 4:30 alitus jäikin tällä kertaa saavuttamatta. Tukholmassa lähden hakemaan selvästi alle neljän ja puolen tunnin aikaa, sanotaan se jo nyt - tähtäimessä 4.15 - 4.20 aika. Treeniaikaahan tässä on vielä reilusti… - Tea

p.s. Tosi faneille tiedoksi, että Firenzen maratonin sivuilla voi katsoa videon pätkiä juoksijoista, haku onnistuu juoksijan nimellä. Katsoin järkyttyneenä maaliin tuloa ja mietin, että näytän siltä kuin juoksisin p****t housussa. Mutta hei, ei se mitään - samalta näyttävät kaikki muutkin;) Johtuu siis vaan siitä, että jalat ovat niin totaalisen jäykät, että liikkuminen kenialaisia lukuun ottamatta näytä kenelläkään kevyeltä…

H-hetki on jo ihan ovella ja mä taistelen flunssaa vastaan. Kotona Jussi sairastaa ja mulla nenä tukkoinen sekä kuumeinen olo. Posivilia, panadolia, vicks -suihketta nenään, C-vitamiinia purkkikaupalla… ja sitten vaan peukut pystyyn. Eikä enää yhtään lenkkiä (kunto nyt muutenkaan tässä vaiheessa enää kohoa).

Tänään saa alkaa jo pakkailemaan reissua varten. Sääennusteet näyttää sen verran vaihtelevaa Firenzeen, että täytyy pakata mukaan ehkä pitkätkin trikoot? Paita meneekin hankalaksi, kun virallinen maraton -paitamme on lyhythihainen. Otatko Piia jotakin pitkähihaista mukaan myös?

Varpaan teippailuun kaivelen vielä vinkkejä netistä. Arvelluttaa, kun en teippauksia päässyt pitkällä lenkillä kokeilemaan ollenkaan. No, jos ne sitten kovasti alkavat vaivaamaan niin ei muuta kuin revitään irti kesken juoksun. Nyt juomaan lisää Dexalin heavya! Aloittelin tankkausta pikku hiljaa oikeastaan vasta eilen illalla. Tänään ja huomenna siis ohjelmassa reilusti pastaa ja leipää ja tankkausjuomaa. Uh, seurauksena lauantaina turpea olo. Mutta juostessahan se sitten karisee…

Tea  

Tähän aikaan ensi sunnuntaina siis toivottavasti kilistelemme Firenzessä shampanjalla onnistuneen juoksun kunniaksi! Pitäisikö muuten tällä kertaa tyytyä ostamaan vain pieni pullo? Vähän kirvelee kaataa viemäristä alas vuoden 2000 Dom Perignonin loppuja… kuten Tukholmassa kävi. Shamppanjahan on hyvää ja erityisesti tuollainen reilun sadan euron juoma, mutta jotenkin maratoonin jälkeen puoli pulloa shampanjaa ei vaan mene alas. Ihmeellistä mutta totta. Piia, jos sopii, niin voin napata Helsinki - Vantaalta kyytiin jonkun laatujuoman?

Käsittämättömän nopeasti mennyt kyllä tämä syksy. Kuten Piia totesi, enemmän olisi voinut tällä(kin) kertaa treenata, Tosin omalla kohdallani vetoan ainakin vähän siihen, että on ollut kyllä harvinaisen huonoa tuuria. Siinä mielessä voisi olla mielekkäämpää ottaa vähän pidempiä välejä maratoonien väliin, ettei yhden tai kahdenkaan viikon treenitauko tuntuisi kaatavan koko hommaa. Sairastumisilta ei ainakaan tällainen päivähoidossa vasta aloittaneen taaperon äiti onnistu mitenkään välttymään.

Tällä viikolla tuli juostua kohtuullisen monta lenkkiä, joskin erityisesti Amsterdamissa ohjelma oli niin tiivis, että lenkit jäivät väkisinkin lyhyiksi. Kilometrejä kertyi yhteensä noin 28, joka on aika lailla ihanteellinen määrä näin juoksun alla. Lenkkejä siis yhteensä neljä, seuraavasti:

tiistai: noin 5 km, noin 6 min/km, keskisyke 165

keskiviikko: 7 km, 5:48 min/km, keskisyke 172

torstai: 5,3 km, 6:18 min/km, keskisyke 156

lauantai: 11,3 km, 6:47 min/km, keskisyke 151

Viimeeksi mainittu oli ihanan leppoisa seurustelulenkki Sannan kanssa. Seurassa juokseminen oli taas todella virkistävää! Kilsat kertyy kuin huomaamatta. Ilman muuta kevään Tukholmaan treenaaminen tulee olemaan aikaisempaa paljon hauskempaa, kuin voi yhdessä hölkkäillä sellaisia kolmekymppisiä. Ja vauhtikin pysyy itsestään kevyenä, kun juttelee koko ajan.

Saa nähdä miten maralla menee näillä referensseillä vauhdit ja sykkeet, kilsavauhdin kun pitäisi olla tuolla 6:15 min tuntumassa ja jos syke pysyy alle 160, se on kyllä tosi kevyttä. Nim. aikaisempien kisojen keskisykkeet on aina huidellu lähempänä 180… No, jännityksellä odotamme.

Sääennuste lupaa juuri tällä hetkellä +16c ja sadekuuroja. Saattaa siis tulla toisinto elokuun HCM:stä (vaikka siellä sade olikin jatkuvaa, eikä kuuroja). Pääasia, että pääsee juoksemaan miellyttävän lämpöisessä ainakin tämän hetkiseen Suomen talveen verrattuna.

Tea

Huh, lähellä taas kerran ollaan. Syksy on mennyt niin nopeasti että on vaikea uskoa maratonin kohta olevan nurkan takana. Tulee mietittyä kuinka olisi voinut treenata enemmän ja paremmin. Tässä kohtaa kuitenkaan ei enää ole mitään tehtävissä, nyt se on menoa.

Parin viime viikon treeneistä sen verran että kävin tosiaan viime viikolla yhtenä päivänä salilla juoksemassa matolla. Viikonloppuna oli vieraita joten tiesin etten molempina päivinä taida lenkille päästä. Lauantaina kuitenkin lenkille, ei enää kahdenkympin lenkkiä, mutta jotain kuitenkin. Matkaa viitisentoista kilometriä ja kohtuulliseen vauhtiin, aikaa meni tunti ja 20 min. Tänään tein töitä kotona ja päätinkin käyttää lounastauon lenkillä. Kävin juoksemassa peruslenkkini, reilu kolme varttia.

Vielä viikonloppuna kun käyn pari kertaa ja ensi viikolla sitten pitäisi alkuviikosta yrittää pari pienempää. Mietin sitä salivaihtoehtoa sinnekin, koska iltaisin pimeällä on vaan niin helppo jättää menemättä. Ei kai sillä enää suurta vaikutusta olisi vaikka ei viimeisellä viikolla enää juoksekaan, mutta jotenkin tuntuu että olisi hyvä vähän käydä herkistelemässä. Se on enemmänkin sellaista verryttelyä sunnuntain koitosta varten.

Viikonloppuna pitäisi käydä ostamassa urheilujuomaa. Yritän todennäköisesti löytää jotain jauhemuotoista reissuun mukaan, niin ei tule lentokentällä ongelmaa nesteistä. Italian urheilujuomista kun ei tainnut olla tietoa, niin varaudumme omin eväin. Muuten alkaakin sitten olla kaikki valmiina Firenzeä varten. Huimaa, taas mennään!

- Piia

Piti vaan nopeasti vastata tuohon Jukan kommenttiin, mutta nostetaan se nyt tähän kirjoitukseksi, niin tulee ihan framille. Nuo kommentit niin kuin uppoaa tuonne johonkin piiloon…
Jukka siis kirjoitti:
”Hurjalta tuntuu tuollainen 180 keskisyke. Muistan kyllä jostain lukeneeni, että kolmekymppisillä naisilla syketasot voivat olla yllättävän korkeita eivätkä he silti väsähdä totaalisesti. Itselläni korkein keskisyke lenkillä on tähän saakka ollut 165, mikä on aika kaukana omasta maksimisykkeestäni, joka lienee n. 190. Tuskin sullakaan maksimi kuitenkaan yli 200 on? Nousiko sulla tolla lenkillä syke tasaisesti loppua kohden vai oliko jo ekan kilsan jälkeen yli 170?”
Mä olen juossut Teskun testissä noin vuosi sitten maksimiksi 199. Tarkoitus on käydä lähiaikoina juoksemassa tuo testi uudestaan, heti kun se vaan kalenteriin sopii. En itse asiassa tiedä miten syke tuossa lenkillä nousi, olen nimittäin joku aika sitten lopettanut sykkeiden katselemisen lenkeillä kokonaan… johtuu siis siitä, että jos vahtaan sykettä, juoksen liian hiljaa (no, tämä mantra tulee testattua Firenzessä). Ja Garminissa on sellainen hassu ominaisuus, että näen joko km-vaudin ja kokonaisajan tai sykkeen, mutta en kaikkia yhtä aikaa. Km-vauhti kiinnostaa eniten ja siksi tulee harvoin vaihdettua näyttöä siten, että näkisi sykkeen. Lenkki tuntui tosiaan raskaalta ja vedin vielä lopussa aika kovaa; kun sitten kotipihalla pysäytin ajanoton ja vilkaisin sykettä, niin ruudulla välkkyi lukema 189. Ohoh, mietin että taisi olla kova loppurutistus. Mutta ilmeisesti ei sitten ollut alkulenkkikään kevyempi…
Eiliselle suunniteltu lenkki vaihtui sitten (taas!) spinning –tuntiin, tuli ilmeisesti lauantain lenkillä jännitettyä vasenta jalkaa aika tavalla ja nyt on koko jalkapohja kipeä. Plus mielelläni säästelen kynttä mahdollisimman paljon (nim. töissä edelleen jakkupuku päällä ja Eccon sandaalit jalassa). Tänään olisi tarkoitus käydä juoksemassa sellainen peruskymppi ja sitten noudatella loppuviikko harjoitusohjelmaa ihan normaalisti, tarkoittaisi sellaista 30 km:n viikkoa. Vielä tekisi mieli joku pitkä juosta, mutta alkaa olla ihan viimeiset päivät käsillä sitä varten. Huomenna aamulla lähden Amsterdamiin ja pakkaan toki juoksukamat mukaan, mutta ohjelma ei välttämättä anna myöden kuin suht lyhyitä lenkkejä.  

Tea