Satunnaista maratonharjoittelua

Maratoonista toiseen - tänä vuonna takana Tukholma ja Berliini, vielä ehtii juoksemaan myös Firenzessä...

Juoksukuulumisia

Kategoriassa: Treenaaminen — @ maratoonarit Keskiviikkona, Helmikuun 11. 2009

Pitkästä aikaa ihan oikeaa treeniraporttiakin. Mielellään luen aina Piian Kaukomarasta treeniraportteja, niitä tulee kiitettävän usein ja aina tulee huono omatunto, kun täällä on niin hiljaista.

Uuden valmentajan kanssa siis aloitettu yhteistyö vajaa kuukausi sitten ja silloin siis käynnistettiin uusi ohjelma, joka painottuu erityisesti PK-lenkkeihin. Aerobinen kynnys kun mulla on suorastaan naurettavan alhaalla ja suhteessa olen tehnyt ihan liikaa VK -treeniä. Tästä taas sitten johtuu, että puolimaratonin PB on mulla suhteellisen hyvä verrattuna maratonin aikaan. Eli kestäyys ei ole riittävällä tasolla.

Ohjelman rytmitys on kolme kovaa ja yksi kevyt viikko. Tasaisesti kaikki kolme kovaa viikkoa menivät samaan kilometrimäärään eli 43 km per viikko, viime viikolla jakautuen ohjelman mukaan seuraavasti:

PK -lenkki, 10 km

VK -lenkki, 10 km (verryttelyt alkuun ja loppuun 1 km, reippaasti 8 km)

PK -lenkki, 10 km

Pitkä lenkki, 18 km

Ei ihan toteutunut mulla noin, yksi PK jäi lyhyeksi eli 6 kilsaan ja sitten lisäsin ohjelmaan yhden spinning -tunnin. Kokonaisuutena kuitenkin aika kova viikko, joka alkoi vähän jo jaloissa painaa tuolla viimeisellä lenkillä.

Tämä viikko siis kevyt, 25 km; otin maanantain ja tiistain lepoa ja kävin tänään juoksemassa 5 km:n PK-lenkin, jossa 4 x 100 metrin kiihdytyksiä juoksun välissä. Tarkoitus ei siis ole tehdä VK treeniä vaan parantaa juoksun taloudellisuutta ja avata vähän paikkoja. Tämän päiväisen lisäksi ohjelmassa VK -lenkkinä tuollainen kymppi ja sitten toinen PK -lenkkinä tehtävä kymppi. Johonkin jumppaan tai spinnigiin ehtinee lisäksi hyvin. Tai ladulle! Mahtavan näköisiä latuja Paloheinässä. Menen muuten ensi viikolla Paloheinään hiomaan luistelutekniikkaa, siellä on Suomen ladun järjestämä kurssi. Saa nähdä miten samalle viikolle ymppää 40 km juoksua, voi tulla kotoa sanomista…

Tea 

1 Kommentti »

31

Kommentti @ Petri

11.2.2009 @ 20.37 |Muokkaa

Mielenkiintoista verrata näitä valmennusohjelmia - luulen että mulla on vähän päinvastoin historia, kun puolikkaan vauhti ei ole paljon parempi kuin maratonin. Eli olen tahkonnut pk-alueella mutta vk:ta on ollut liian vähän. Lisäksi lihaskunto ja juoksutekniikka on loistanut harjoituspäiväkirjassa poissaolollaan. Nyt koitan monipuolistaa harjoittelua, saa nähdä miten käy toukokuussa HCR:llä!

RSS virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>