Satunnaista maratonharjoittelua

Maratoonista toiseen - tänä vuonna takana Tukholma ja Berliini, vielä ehtii juoksemaan myös Firenzessä...

Juoksukuulumisia

Kategoriassa: Treenaaminen — @ maratoonarit Keskiviikkona, Helmikuun 11. 2009

Pitkästä aikaa ihan oikeaa treeniraporttiakin. Mielellään luen aina Piian Kaukomarasta treeniraportteja, niitä tulee kiitettävän usein ja aina tulee huono omatunto, kun täällä on niin hiljaista.

Uuden valmentajan kanssa siis aloitettu yhteistyö vajaa kuukausi sitten ja silloin siis käynnistettiin uusi ohjelma, joka painottuu erityisesti PK-lenkkeihin. Aerobinen kynnys kun mulla on suorastaan naurettavan alhaalla ja suhteessa olen tehnyt ihan liikaa VK -treeniä. Tästä taas sitten johtuu, että puolimaratonin PB on mulla suhteellisen hyvä verrattuna maratonin aikaan. Eli kestäyys ei ole riittävällä tasolla.

Ohjelman rytmitys on kolme kovaa ja yksi kevyt viikko. Tasaisesti kaikki kolme kovaa viikkoa menivät samaan kilometrimäärään eli 43 km per viikko, viime viikolla jakautuen ohjelman mukaan seuraavasti:

PK -lenkki, 10 km

VK -lenkki, 10 km (verryttelyt alkuun ja loppuun 1 km, reippaasti 8 km)

PK -lenkki, 10 km

Pitkä lenkki, 18 km

Ei ihan toteutunut mulla noin, yksi PK jäi lyhyeksi eli 6 kilsaan ja sitten lisäsin ohjelmaan yhden spinning -tunnin. Kokonaisuutena kuitenkin aika kova viikko, joka alkoi vähän jo jaloissa painaa tuolla viimeisellä lenkillä.

Tämä viikko siis kevyt, 25 km; otin maanantain ja tiistain lepoa ja kävin tänään juoksemassa 5 km:n PK-lenkin, jossa 4 x 100 metrin kiihdytyksiä juoksun välissä. Tarkoitus ei siis ole tehdä VK treeniä vaan parantaa juoksun taloudellisuutta ja avata vähän paikkoja. Tämän päiväisen lisäksi ohjelmassa VK -lenkkinä tuollainen kymppi ja sitten toinen PK -lenkkinä tehtävä kymppi. Johonkin jumppaan tai spinnigiin ehtinee lisäksi hyvin. Tai ladulle! Mahtavan näköisiä latuja Paloheinässä. Menen muuten ensi viikolla Paloheinään hiomaan luistelutekniikkaa, siellä on Suomen ladun järjestämä kurssi. Saa nähdä miten samalle viikolle ymppää 40 km juoksua, voi tulla kotoa sanomista…

Tea 

Toinenkin setti

Kategoriassa: Treenaaminen — @ maratoonarit Torstaina, Helmikuun 5. 2009

Täältä pesee myös toinen satsi faktoja:

1. Täytän tänä vuonna 35 vuotta se kieltämättä vähän hirvittää

2. Vaihdan kuukauden vaihteessa työpaikkaa ja olen uudesta työstä hyvin innoissani.

3. Minulla on kolme kummipoikaa, iät melkein 7 vuotta, 3,5 vuotta ja 8 kuukautta. Nuorimman kummipojan isosiskoa saan käyttää kun tekee mieli ostaa pikkutytölle hörhelöitä!

4. Olen aina ollut enemmän yksilölajien kannattaja, kilpaileminen ja voittaminen on verissä.

5. Olen viettänyt lähes puolet elämästäni Iiron kanssa, naimisissa olemme olleet tosin vasta kolme vuotta.

6. Jos pitäisi luopua yhdestä vuodenajasta, niin heittäisin kirkuen talven pois.

Lenkkien suhteen on vieläkin ollut melko hiljaista, tällä viikolla täytyy tunnustaa että kelit estivät juoksemisen. Viime viikolla kaksi lenkkiä, maanantaina käytiin Suomessa Tean kanssa sellainen kahdeksan kilsan pätkä ja sitten toinen viikonloppuna lauantaina, Battersean puistoon ja matkaa kertyi 12 kilsaa. Ja tällä viikolla tulikin sitten lunta, eikä ihan vähän tullutkaan. Sunnuntai-iltana alkoi sadella ja maanantai-iltaan mennessä Lontoossa oli tullut 20 cm. Lontoo oli suljettu, Englanti vietti kansallista vapaapäivää poikkeuksellisen lumisateen vuoksi. Kaikkea mahdollista mikä ei toiminut alkuviikolla, perusteltiin äärimmäisillä sääoloilla!

Mutta siihen itsekin vetoan. Koska täällä ei lumia siivota kaduilta, pakkautunut lumi meni jäiseksi jalkakäytävillä enkä lähtenyt uhmaamaan liukkaita kelejä. Huomenna ehkä voisi jo mennä, mutta me keksimme viikonlopuksi parempaa tekemistä. Lähdemme käymään Barcelonassa ja sille reissulle ei kyllä lenkkarit lähde. Ensi viikolle kelien pitäisi parantua ja sitten taas lähdetään radalle ja alkaa kunnon treenaus. Manana, manana! :)

- Piia

Haaste otettu vastaan

Kategoriassa: Treenaaminen — @ maratoonarit Maanantaina, Helmikuun 2. 2009

Treenikuulumisten sijaan (no, kerrotaan nyt kuitenkin, että takana on kaksi peräkkäistä 43 km:n viikkoa ja että Tuomaksen ohjelma tuntuu purevan) tartun Pian blogissaan esittämään haasteeseen ja kerron kuusi (aika monta!) satunnaista asiaa itsestäni:

1. Olen edelleen jotenkin hämmentynyt siitä, että minusta on tullut juoksija. Siis ihan maratoonari.

2. Olen hyvin voimakkaasti joko tai -ihminen. There is no such thing as grey.

3. En ole syönyt karkkia sitten uudenvuodenaaton. Enkä syö ennen jouluaattoa (kts edellinen).

4. Nälänsietokykyni on äärimmäisen huono. En todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka eivät “ehdi” syödä lounasta.

5. Olen hyvä juristi. Silti en ole vieläkään ihan varma siitä, olenko oikeassa ammatissa.

6. En koskaan osannut edes kuvitella, että äitinä oleminen olisi näin hienoa ja että kaksivuotiaat ovat ihan mahtavaa seuraa.

Piian vastauksia odottellessa laitetaan tästä myös haaste eteenpäin Hannalle! 

Tea