Satunnaista maratonharjoittelua

Muutama viikko tuli tuossa lepäiltyä laakereilla Firenzen jälkeen, jos nyt ei ihan totaalilepoa niin urheilu oli kyllä hyvin fiilispohjaista. Muutama lenkki, jokunen spinning -tunti ja Dubain reissulla eksyin jopa salillekin. Mutta varsin maltillisia viikkoja (lepoahan tässä oli tarkoitus hakeakin!) eikä missään tapauksessa suunnitelmallista maraton -treeniä siis. 

Ekan “oikean” lenkin kävin juoksemassa jouluaattona ja siinä jouluviikolla - aikaa kun oli kinkun syönnin lomassa - tuli sitten juosta toinen ja kolmaskin lenkki. Ja vielä sunnuntai-iltana neljäs. Kelit olivat juoksemiseen erinomaisia, eilen pikkasen kiusasi liukkaus Paloheinän poluilla, mutta ei vielä pahasti. Nastojen hankkimista vieläkin arvon, saatanpa yhdestä Asics -parista talvikengät tehdäkin.

Viikon lenkit näyttävät siis tältä:

keskiviikko 9,8 km, 5:54 min/km, keskisyke 174

torstai 8,2 km, 6:01 min/km, keskisyke 167

lauantai 14,2 km, 6:57 min/km, keskisyke 160

sunnuntai 5,15 km, 5:50 min/km, keskisyke 159

Yhteensä 37 kilsaa ja pikkasen päälle. Ekojen lenkkien sykkeet olivat tosi korkeat ja olo ei ehkä ollut ihan paras mahdollinen. Erityisesti lauanataina se oli ajoittain jopa kehno (joku vatsatauti yritti kovasti tulla läpi), mutta lähdin silti sovitulle pidemmälle pätkälle Sannan kanssa. Pitkin Lohjan harjuja mentiin ja nousuja oli reippaasti, mikä nosti sykettä reippaasti, vaikka vauhti pysyikin varsin maltillisena. Eilen olo alkoi olla jo selvästi parempi ja se näkyi sekä vauhdissa että sykkeessä.

Tänään kävin pitkästä aikaa jumpassa ja tutustutin samalla Emman kuntosalin lapsiparkkiin. Olipa ihanaa, kun Emman eka kommentti oli “olipas siellä kivaa” ja sitten “voidaanko sinne mennä uudestaan”. Varmasti voidaan, pääsee sitten jumppaan/salille/spinningiin vaikka lastenvahtivuoro ei kotona aina järjestyisikään…

Lontoossa on kärsitty pahemman puoleisesta flunssasta, joko siellä on kuitenkin treeniohjelmaa alettu suunnitella;)?

Tea

Tässä vielä täydentävä kirjoitus Firenzestä, juoksimme kuitenkin yli puolet matkasta omaa tahtia. Nyt viikko juoksun jälkeen alkaa jo tuoreimmat muistikuvat haalistua, hiertymät parantua, eivätkä jalatkaan ole enää kipeät. Toipuminen kyllä kävi yllättävän nopeasti, maanantaina ja tiistaina oli jalat ja erityisesti reidet jäykkinä, mutta sitten jo keskiviikkona helpotti. Ehkä se italialainen Chianti Classico pisti veren kiertämään ja edisti paranemista, vai mitä sanot Tea?

Itse juoksusta ja vauhdin jaosta vielä toinenkin näkökulma. Itselläni oli mielessä kunnon alitus neljälle ja puolelle tunnille, olinhan sen ajan jo juossut Tukholmassa. Sen verran kuitenkin löytyy kilpailuhenkeä että parannusta aina lähdetään hakemaan. Alun kovempi vauhti toimi minulle, Tealle se sitten tosiaan kostautui loppupuoliskolla. Pystyin pitämään sitä noin kuuden minuutin kilometrivauhtia yllä ihan sinne loppuun asti, kovin suurta heittoa ei tullut, vasta siellä 35 kilsan jälkeen vauhti vähän alkoi hidastua ja kilometriä kohden tuli muutama sekunti lisää. Sen kyllä huomasikin juostessa, jalat alkoivat jäykistyä ja painaa, mutta kuitenkaan juokseminen ei muuttunut missään vaiheessa tuskaksi.

Omalta kohdaltani siis juoksu meni kaikin puolin nappiin, todella tyytyväinen fiilis. Parannus Tukholmaan aikaan oli reilut 17 min, kelpaa nyt olla tyytyväinen, toista vastaavaa tuskin ihan helposti tulee. Tukholman jälkeen jäi vähän vaivaamaan se, että viimeisillä kilometreillä löytyi vielä voimia loppukiriin ja kilometriajasta tippui useita kymmeniä sekunteja. Siitä voi helposti päätellä että loppuaika olisi voinut olla parempikin. Nyt ei sellaista fiilistä ollut lopussa, kaikki voimat oli käytetty eikä loppukiristä ollut tietoakaan.

Ilma oli alun vesisadetta lukuunottamatta aika ideaali. Ei ollut liian kuuma juoksemiselle. Lähdössä tuli vettä aika rankastikin ja sitä kesti ensimmäisen kilometrin kaksi. Alussa muistan ajatelleeni, kun vaatteet kastuivat ja juoksutakki tuntui käsivartta vasten jäiseltä rätiltä, että tätäkö se sitten on seuraavat 40 kilsaa. Onneksi ei ja kun vaatteet kuivahtivat niin verikin taas alkoi kiertää käsissä ja loppumatka meni ihan mukavasti.

Tea jo julkaisi oman tavoitteensa Tukholmassa. Nyt kun on vielä niin pitkä aika itse tapahtumaan, niin ehkä uskallan omaakin tavoitettani kommentoida. Neljän tunnin juoksua lähden tavoittelemaan, se miten kevään treenit menee ja miten jalat toimii ja kestää, ratkaisee tietenkin lopputuloksen. Keväälle jos saisi jonkun sopivan puolikkaan juostua sinne 1.45 paikkeille niin se olisi hyvä merkki. Mutta nyt lepoa ja taukoa juoksemisesta hetken aikaa ja tosimielellä treenit käynnistyy taas siellä tammikuussa.

- Piia

Firenzen maraton onnistui otsikon mukaisesti molemmilta, sillä tuloksena olivat uudet PB:t. Facebook on lukemat jo kertonutkin, joten jännitystä ei enää tarvitse pitää yllä; minä juoksin maaliin ajassa 4.31.27 ja Piia peräti parikymmentä minuuttia aikaisemmin, huikealla ajalla 4.13.12!

Ennen maaliin pääsyä tietysti kärsittiin reitillä enemmän ja vähemmän. Sää Firenzessä oli ennusteiden mukainen eli juoksun aikana noin + 8… +10 c astetta ja vesisadetta. Ennen juoksua (startti oli aamulla 9.20) oli kuitenkin selvästi viileämpää ja sade oli todella kylmää. Lähtöpaikka sijaitsi kaupungin keskustan ulkopuolella kukkulalla ja siellä piti olla hyvissä ajoin ennen lähtöä. Ohjeiden mukaan paikalla piti olla viimeistään klo 8.45, mutta koska Italiassa ollaan, viimeiset bussit taisivat saapua paikalle yhdeksän jälkeen. Me olimme startissa heti puolen maissa, joten odotusaikaa oli. Ja vettähän tuli… koko alueella oli yksi pieni telttakatos, joka oli alun perin ihan muussa käytössä, mutta sateen yltyessä kaikki kynnelle kykenevät tungeksivat katoksen alle. Me muiden muassa. Tunnelma oli kieltämättä tiivis. Startin lähestyessä sade vain yltyi ja siirryimme lähtöpaikalle ihan viime tingassa, mutta se ei tietenkään ihan kastumiselta säästänyt.

Sateesta ja kylmyydestä juoksu lähti liikkeelle aika reippaasti. Vaikutusta saattoi tosin olla silläkin, että ensimmäiset neljä kilometriä lasketeltiin käytännössä alamäkeen… Tarkoitus oli juosta tasaista 6:10 min/km vauhtia, mutta ensimmäisen viiden km:n väliaika oli noin 28 minuttia ja ekat 15 kilsaa menivät samaa vauhtia, alle kuuden minuutin km vauhdilla. Juoksu tuntui todella hyvältä ja kevyeltä ja vaikka minä ”virallisena ajanottajana” yritinkin vähän himmailla vauhtia, ei siitä juuri ollut apua. Ei vaan mitenkään saanut päähän sitäkään, että liian kova vauhti voi kostautua… ja niinhän siinä kävi, minulle. Ei oltu paljoa yli 17 km:n kun kehotin Piia menemään menojaan ja sanoin itse vähän hidastavani vauhtia. Hidastelin noin 6:20 km/min vauhtiin, mutta jaloissa alkoi silti painaa suhteellisen nopeasti. Jo puolen välin jälkeen aloin uumoilla, että loppu ei tulisi olemaan helppo. Ei muuten mikä kiva fiilis, kun jäljellä on 19 kilometriä juostavaa… Mutta eihän se auta, pitää joko juosta (lue: hölkätä ja kävellä, ihan miten vaan, kunhan menee eteenpäin) tai keskeyttää. Jälkimmäinen kävi mielessä, useastikin. Mietin jo sitäkin, minkälaisen tekstiviestin lähetän kotijoukoille ja kavereille (”Piti sitten lähteä Firenzeen asti keskeyttämään…”). Onneksi ei tarvinnut ja maalissa oli mahtava fiilis, vaikka 4:30 alitus jäikin tällä kertaa saavuttamatta. Tukholmassa lähden hakemaan selvästi alle neljän ja puolen tunnin aikaa, sanotaan se jo nyt - tähtäimessä 4.15 - 4.20 aika. Treeniaikaahan tässä on vielä reilusti… - Tea

p.s. Tosi faneille tiedoksi, että Firenzen maratonin sivuilla voi katsoa videon pätkiä juoksijoista, haku onnistuu juoksijan nimellä. Katsoin järkyttyneenä maaliin tuloa ja mietin, että näytän siltä kuin juoksisin p****t housussa. Mutta hei, ei se mitään - samalta näyttävät kaikki muutkin;) Johtuu siis vaan siitä, että jalat ovat niin totaalisen jäykät, että liikkuminen kenialaisia lukuun ottamatta näytä kenelläkään kevyeltä…