Satunnaista maratonharjoittelua

Maratoonista toiseen - vuonna 2010 ainakin Hampuri ja HCM

Ennätysvauhdissa

Kategoriassa: Treenaaminen — maratoonarit @ 15:26 Lauantaina, Huhtikuun 19. 2008

Viime kertainen kirjoitus taisi mennä Berliinin ja uusien lenkkarien raportointiin. Tällä kertaa siis vähän enemmän treeneistä. Viimeisen viikon sisään mahtuu hyvinkin erilaisia juoksupäiviä ja lenkkejä. Viime viikon lauantaina lähdin matkaan ajatuksena juosta puolikkaan verran. Vajaaksi jäi, juoksu ei sujunut sillä kertaa. Jalat tuntui raskaalta ja kylkeen pisti. Jossain vaiheessa pistävä tunne siirtyi vatsaan ja silloin päätinkin että yksi kierros puistossa ja takaisin. Sinnittelin kuitenkin sellaiset viitisentoista kilometriä. Muistelin vaan viikon takaista Berliiniä ja mietin että helppohan mun oli muuttaa suunnitelmaa ja juosta lyhyempi, toista se on kun ollaan tapahtumassa juoksemassa ennaltamäärättyä reittiä. Yritin tosin vihjata Tealle että hyppää U-bahniin matkan varrella…

Sunnuntaina ei ollut sen parempi päivä. Edellisen päivän lenkki oli kuitenkin sen verran pitkä ja venyttelyt vähäiset että jalat painoivat liikaa. Lisäksi taivaalle kertyi tummia pilviä ja hetken päästä tulikin vettä ja rakeita. Lenkki jäi puoleen tuntiin. Sen sijaan seurasin innolla Lontoon maratonin etenemistä televisiosta. BBC näytti koko kisan suorana. Heikommasta viikonlopusta huolimatta siitä sai kyllä taas inspiraatiota.

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen juoksemassa reilun kympin verran, aika tarkkaan tunnin lenkin. Torstainakin piti mennä radalle, mutta Iirolla oli vapaapäivä ja lenkin sijaan kävimme syömässä ja juotiin punaviiniä. Terveellistä sekin! Ja eilen piti tietenkin jatkaa perjantain kunniaksi samalla linjalla, pari lasia punaviiniä ja rentoutumista kotona. Tänään sitten pitkälle lenkille, tavoitteena puolikkaan matka. Juuri ennen puolimatkaa katsoin ekan kerran kelloa ja tajusin että tässä ollaankin hyvässä vauhdissä, aikaa oli mennyt 54 minuuttia ja risat. Taisin alitajuisesti lisätä hiukan höyryä mikä sitten tuntuikin jaloissa viimeisillä kilsoilla.

Lenkki oli sama jonka olen juossut aiemmin aikaan 2.04.20, tällä kertaa kello pysähtyi aikaan 1.57.33 ja matkaa siis kertyi 21,5 kilsaa, eli puolikkaan verran. Uskomaton fiilis kun pääsin takaisin. Jalat kyllä on huomenna jumissa, sen voin taata, mutta tällä vauhdilla puolikas jäisi selvästi alle kahden tunnin. Eka kerta kun olen juossut tätä vauhtia näin pitkän pätkän. Seuraava puolikkaan kisa mennään sitten alle kahden tunnin, vai mitä Tea??

Parin viikon päästä olen Suomessa ja silloin käydään juoksemassa superpitkä. Tea tosin on tainnut juosta hyvin lähelle yhtä pitkää jo ennenkin, uhkaili ainakin vetää 26 kilsan lenkin viikonloppuna. Mietin itsekin tänään lenkillä, kun juoksu sujui, että pitäisikö ottaa yksi kierros lisää ja matkaa tulisi silloin 25 kilsaa. Mutta ahneus iski kun tajusin että vauhti oli kohdallaan enkä voinut vastustaa kiusausta nähdä mihin aikaan puolikas menisi! Ehkä ens kerralla sitten…

- Piia

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>