Terveiset Dubaista!
Hello London,
täällä taas sorvin ääressä. Dubain loma meni leppoisasti golfin merkeissä, ei tosin toivoakaan siitä, että olisin tossuja vetänyt jalkaan. Tällä kertaa ei johtunut laiskuudesta vaan a) todella pahasta flunssasta b) siitä, että Dubaissa ei vaan voi juosta. Jalkakäytäviä todella harvassa, eikä kauheasti lämmittänyt mieltä ajatus siitä, että lähtisin hölköttelemään 7 -kaistaisen tien vasenta reunaa. No syy a) on varmaan sekin ihan validi - pari viikkoa tuossa flunssassa tosiaan meni. Karmea tauti, voin sanoa. Sinänsä ihan hyvä, että lähdettiin reissuun, en tiedä olisinko kotona malttanut kuitenkaan tuollaista lenkkitaukoa pitää (vaikka syytä olisikin ollut).
Eilen siis palattiin ja tänään vedin tossut jalkaan. Olin ajatellut, että juoksisin vähän pidemmän, kunnes tajusin että näin toipilaana ja pitkän tauon jälkeen siitä ei todellakaan ole mitään hyötyä ensi viikonloppua ajatellen. Kympin lenkin siis kävin heti aamusta ja myönnetään, ettei askel nyt ihan kevyt ollut. Muutaman lenkin ajattelin vielä ennen viikonloppua juosta ja saa nähdä, jos saisin järjestettyä yhtenä päivänä työmatkajuoksua, niin tulisin pikkasen pidempikin. Viimeistään kyllä sitten keskiviikkona. Tänään saatan piipahtaa vielä spinningissä tai venyttelytunnilla, ettei mene jalat ihan tukkoon.
Hei viikonloppuna nähdään, lauantaina sitten viimeistään! Siinähän voisi jonkun sightseeing -kierroksen käydä samalla kun hakee numerolapun ja chipin jne., niin tulee samalla nähtyä vähän kaupunkia. Taidamme molemmat olla ensi kertaa Berliinissä? Harmi, ettei saatu tähän mitään “minilomaa” järjestettyä, olisi ollut kiva katsella vähän kaupunkia (ja ehkä shoppaillakin!). Tuliko sulle muuten ne ohjeet jne. jo kotia? Joko lento on varattu? Toivottavasti et ota sellaista, joka lähtee uudesta upeasta vitosterminaalista;)
- Tea

