Liikenneblogi

Uusitun Kauppakadun yleisilmettä.

 

2000-luvun ehkä suurin varkautelainen liikennehanke on ollut kaupungin keskuskadun, Kauppakadun, peruskorjaus. Varkautta vähemmän tunteville todettakoon, että tämän Taipaleentieltä Taulumäen torille vievän, noin 700 metriä pitkän kadun varrelle on keskittynyt suurin osa Varkauden pienmyymälöistä. Kauppakatu ansaitsee todellakin nimensä eteen määräisen artikkelin. Sen verran suuren luokan tapauksesta (vai munauksesta?) on kyse. Kauppakadun peruskorjaus toteutettiin pätkittäin vuosina 2002-2005. Saneeraus tulikin tarpeeseen, sillä kadun perusrakenteet olivat peräisin 60-luvulta. Mm. sadevesijärjestelmä puuttui ja viemäriputket sekä päävesijohto olivat korjauksen tarpeessa. Tästä lähtötilanteesta oli siis ilmeistä, että nyt olisi aika suurremontille. Alkuperäiset suunnitelmat olivat hienot: kadusta tehtäisiin kävelykatu ja sen alle rakennettaisiin lumensulatusjärjestelmä ison maaiman tyyliin. Mutta sitten tuli se “mutta”…

Tänäpäivänä Kauppakatu on… No, sanotaanko, että se on mikä on. Kävelykatuidea kaatui kauppiaiden vastustukseen. Heidän mielestään liikkeisiin ei tulisi asiakkaita, jos asiakkaat eivät pääsisi autolla aivan oven eteen (tämä ei voi pitää paikkaansa, koska jo vanhankin Kauppakadun parkkipaikkamäärä oli hyvin alhainen). Lumensulatusjärjestelmästä taasen tuli eräällä tavalla raajarikko: kaikki taloyhtiöt eivät halunneet osallistua kuluihin, ja nyt Kauppakadulla sulatus toimii paikoitellen. Talvella tiettyjen talojen edustat ovat lumen ja jään peitossa, kun taas viereisellä tontilla maa on sulaa. Kuitenkin lämmitysputkisto rakennettiin koko kadun alueelle, tiettyjen taloyhtiöiden kohdalla ”hanat” on vain laitettu kiinni, eikä lämmin vesi kierrä putkissa. Tarkoituksena oli vähentää talvikunnossapidon kuluja, mutta edelleen Kauppakatua aurataan ja hiekoitetaan. (Katso tarkempi selostus lämmitysjärjestelmästä tästä.) 

Itseäni tietysti kiinnostaa se, millaisia vaikutuksia liikenteelle hankkeesta on ollut. On selvää, ettei kaikkea ajateltu loppuun saakka Kauppakatua rakennettaessa, siispä on aiheellista kysyä, mikä meni pieleen liikennettä ajatellen? Koska olen oman blogini herra, vastaan itse omaan kysymykseeni. Haluan muistuttaa, että seuraavassa on omia mielipiteitäni. Suurin osa kaupungin päättäjistä pitää Kauppakatua edelleen onnistuneena projektina! Jokainen voi päätellä itse, oliko se lopulta sitä.

- Autot vs. kevyt liikenne: Kävelykatu ei toteutunut, mutta autoliikenteen määrä kadulla on ennallaan. Kevyellä liikenteellä on vaikeuksia kapeilla väylillään, koska kaksi kolmasosaa kadusta menee joko ajorataan tai pysäköintipaikkoihin. Jalankulkijoiden vuoksi pyöräilijä ei voi ajaa kunnolla kevyen liikenteen väylällä, eikä myöskään autojen takia ajoradalla. Suurin osa kadun autoliikenteesä on läpiajoliikennettä, jonka oikeampi paikka olisi Laivalinnankadulla tai Relanderinkadulla. Mukavan lisän kevyen liikenteen väylille tuovat niille perustetut pienet terassit, jotka kaventavat väylää entisestään.

- Pysäköintipaikat: Yksisuuntaisen kadun molemmilla puolilla pysäköinti on mahdollista. Kuitenkin pysäköinnistä on tehty rakenteellisilla ratkaisuilla vaikeaa. Kadun oikealla puolella jokaisen ruudun välissä on joko lyhtypylväs tai puu. Tämä aiheuttaa sen, että hiemankin isommalla autolla ruutuun päästäkseen on käytännössä suoritettava taskupysäköinti. Ja mehän kaikki rakastamme taskupysäköintiä! Helppoa ja hauskaa! Tulos: suurin osa pysäköijistä jättää autonsa osittain ajoradalle tai kevyen liikenteen väylälle, koska eivät jaksa vekslata sitä kunnolla ruutuun. Lyhtypylväiden juurella on myös ympyränmuotoiset penkit (joilla kukaan ei istu). Penkit ovat niin matalalla, että usein joku peruuttaa niiden päälle, koska penkkiä ja etäisyyksiä on vaikea hahmottaa autosta.

- Kuorma-autot: Kadunvarren liikkeisiin tuodaan tavaraa usein myös päiväsaikaan. Kuorma-auto ajaa kadulle ja joutuu pysähtymään ajoradalle purkaakseen lastinsa. Tämä jumiuttaa liikenteen kokonaan. Usein odottavat autoilijat hermostuvat ja ohittavat kuorma-auton kevyen liikenteen väylän kautta! Todella turvallista siis.

- Pinnoite: Kevyen liikenteen väylät ja osa ajoradasta on pinnoitettu laatoilla. Suuren automäärän aiheuttaman rasitteen vuoksi ajoradan laatoitus on päässyt todella huonoon kuntoon. Nyt lämmitysputkistokin on jo vaarassa, joten 1. syyskuuta alkaen osa kadusta avataan, putkistot tarkistetaan, laatat poistetaan ja paikalle laitetaan asfaltti. Jos ajorata olisi pinnoitettu jo alunperin asfaltilla, ei tällaista uusintaremonttia olisi tarvinnut luultavasti tehdä. Tämä myös osoittaa sen, kuinka rakennusvaiheessa arvioitiin väärin katua käyttävien autojen määrä. (Huom: Varkauden kaupunki mm. lomauttaa kaikki opettajansa kahdeksi viikoksi huonon taloustilanteen vuoksi. Minnekähän ne verotulot oikein menee? Hmm…)

Laatoitettu ajorata on kulunut parissa vuodessa perunapelloksi. Osa laatoista on irronnut ja katuun on painunut syvät ajourat. Kuvan punaiset tiilet ovat korkeammalla kuin harmaat, mikä aiheuttaa hyvin epätasaisen ajokokemuksen. Vitsin mukaan kaupungin kannattaisi vuokrata tämä osa Kauppakatua jonkin autotehtaan iskunvaimentimien testiradaksi!

Kauppakatu on saanut mainetta ainakin liikenne- ja kaupunkisuunittelijoiden keskuudessa. Sitä käytetään esimerkkinä siitä, kuinka pienehkön kaupungin liike-elämän keskusta ei tulisi suunnitella. Kauppakadun suurin virhe olikin liiallinen kompromisseihin pyrkiminen. Väylä olisi taatusti onnistuneempi, jos autojen määrää olisi pystytty vähentämään tai jos lumensulatusjärjestelmän piiriin olisi saatu kaikki kiinteistöt. Suunnitteluvaiheessa haluttiin antaa siis kaikille jotain, mutta päädyttiin tilanteeseen, jossa kukaan ei ole täysin tyytyväinen. Nykyisellään mikään liikenneryhmä - autot, polkupyörät ja jalankulkijat - ei tunne oloaan kadulla miellyttäväksi.

Saisimmekohan me varkautelaiset uuden Kauppakadun jo vuonna 2040?

Kuopiossa yksi liikenteemme vaiettu varjopuoli tuli traagisesti esiin, kun mies jäi rekan alle Kallansiltojen läheisyydessä Viitostiellä. Kyseessä ei ollut kuitenkaan onnettomuus, vaan harkittu teko jättäytyä säiliörekan alle. Ei osata sanoa, oliko vain makaaberia sattumaa, että itsemurhan paikaksi valikoitui Tiehallinnon kelikameran edusta. Tapahtumat tallentuivat siis Tiehallinnon verkkosivuille, josta kuvia saattoi katsella kuka tahansa.

Seuraavassa linkissä on nuo kyseiset kuvat. Materiaali saattaa järkyttää herkimpiä. Avaa linkki siis omalla vastuullasi.

Viitostie Saunasaaren kohdalla lauantaina 16.8.2008 noin klo 14.

 

Autoliiton jäsenlehti Moottori listaa joka numerossaan edellisvuonna samaan aikaan sattuneet kuolonkolarit. Numerossa 7/8 2008 siis käydään läpi heinä-elokuun 2007 kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet. Noita tapauksia lueskellessa ei voi olla huomaamatta tiettyjä yhteisiä piirteitä. Niitä ovat mm. rattijuoppous, väsymys ja ylinopeus. Yhden suuren ryhmän muodostavat myös itsemurhat. Tässäpä pari lainausta em. lehdestä.

• Mies, 50, ajoi illalla Nissan Primeralla valtatietä. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 34, ajama rekka. Molempien autojen nopeus oli noin 90 km/h. Loivassa kaarteessa Nissan lähti ajautumaan vastaantulevan kaistalle. Rekan kuljettaja väisti niin oikealle kuin mahdollista, mutta Nissan törmäsi rekkaan. Nissanin kuljettaja kuoli. Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Lämpötila oli +17. Asfalttipäällysteisen tien pinta oli märkä. Nopeusrajoitus oli 100 km/h. Tutkijalautakunta: Nissanin alkoholin vaikutuksen alainen kuljettaja ohjasi tahallaan päin rekkaa. Hänellä oli taustalla useita sairauksia.

• Mies, 19, ajoi aamuyöllä valtatietä Mazda 323 -henkilöautolla. Kuljettaja ohitti edellä ajaneen henkilöauton ja jäi ajamaan vastaantulevien ajokaistaa. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 30, ajama kuorma-auto. Kuorma-auton kuljettaja jarrutti ja yritti väistää, mutta autot törmäsivät. Mazdan kuljettaja kuoli. Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Lämpötila oli +20. Kestopäällysteisen tien pinta oli paljas ja kuiva. Nopeusrajoitus oli 80 km/h. Tutkijalautakunta: Mazdan kuljettajan teko oli tietoinen. Humalainen kuljettaja oli väliaikaisessa ajokiellossa. Auto oli seisontavakuutuksessa.

 

Autolla tehdyn itsemurhaan kuuluu usein se, että kolarin toisena osapuolena on rekka. Viime keväänä Poliisi-tv:n erikoisjaksossa puheenvuoro annettiin yhdelle tällaiseen onnettomuuteen joutuneen rekan kuljettajalle. Hänen uransa kuljettajana oli jatkunut, mutta suurten ponnistelujen jälkeen. Itsesyytökset ja spekulaatiot olemattomista mahdollisuuksista toimia toisin vaivasivat häntä vielä vuosienkin jälkeen. Ammattiapua oli vaikea saada, sillä hänhän ei varsinaisesti ollut sairas. Auton rattiin palaaminen ja läheisten tuki saivat hänet kuitenkin jatkamaan uraansa. Kyseisen rekkakuskin tarina oli yksi onnellisimmin päättyneistä: kuljetusalalta poistuu vuosittain useita kuljettajia, jotka eivät voi onnettomuuden jälkeen jatkaa työtään. Pelko itsemurhan välineeksi joutumisesta uudestaan ei anna periksi, ja uusi ammatti on löydettävä jostain muualta. 

Esimerkiksi nokkakolarissa kuorma-auton ohjausjärjestelmä todennäköisesti vahingoittuu, sillä se sijaitsee aivan auton keulassa. Tämä taas johtaa auton ohjauskyvyn menetykseen. Kun henkilöauto törmää rekan keulaan, ovat ajoneuvojen massat niin toisistaan poikkeavia, että henkilöauto pysähtyy törmäyksen voimasta, mutta rekka jatkaa vielä matkaansa. Jos kuorma-auto ei ole enää ohjattavissa, voi vain toivoa, ettei se osu enää muihin tiellä liikkujiin. Huonolla tuurilla siis itsemurhan tekijä saattaa aiheuttaa myös muiden loukkaantumisen tai kuoleman.

Myös media vaikenee usein liikenteessä tehdyistä itsemurhista. “Metro myöhästeli onnettomuuden takia“, “Mies jäi rekan alle Kuopiossa” ja “Auto sammui tasoristeykseen” ovat nykyihmiselle - niin järkyttävää kuin se onkin - tavallisia otsikoita. Onnettomuuden todelliset syyt jäävät tavallisten lauserakenteiden ja sanojen taustalle. Poliisi-tv:n juttu olikin harvinainen päänavaus aiheeseen. On totta, että jossain määrin median tulee jättää tiettyjä seikkoja paljastamatta jo pelkästään sen vuoksi, että joku saattaa saada ajatuksen jäljitellä tilannetta. Mutta missä menee se hento raja tosiseikkojen kertomisen ja suojelemisen välillä?

Vaikkei minulla olekaan pätevyyttä puhua itsemurhasta esimerkiksi psykologisella tasolla, voin kuitenkin todeta itsemurhan olevan enemmän kuin yhtä ihmistä koskettava tragedia. Liikenneitsemurhat ovat oivallinen esimerkki tästä. Vaikkei itsemurhaan tahtomattaan osalliseksi joutunut, oli hän sitten rekkakuski, veturinkuljettaja tai vaikkapa vain metron matkustaja, saisikaan fyysisiä vammoja, henkisesti tilanne saattaa piinata vuosien päästäkin. Voidaan jopa sanoa, että itsemurhan tehnyt murhasi samalla toisen osapuolen henkisesti. Joku minua viisaampi on joskus sanonut, että itsemurha on itsekkyyttä. Tällaisessa tilanteessa se pitää valitettavasti paikkansa. Ehkä olen nyt itse itsekäs kun kysyn, kuinka moni itsemurhaa hautova ottaa tällaiset seikat huomioon. Mitä siis omasta päätöksestä jää toisten kannettavaksi?

Liikenteessä hetki elämän ja kuoleman välillä on vain silmänräpäys.

 

Ja sitten asiasta toiseen:

Poliisi etsii silminnäkijöitä

 

Poliisi etsii kuvan tapahtumien silminnäkijöitä. Lauantaina 16.8.2008 Savontiellä ns. kirkon mutkassa keskustasta päin tullut harmaa Nissan Sunny törmäsi lyhtypylvääseen ja kaatoi sen. Keskelle tietä jätetystä autosta poistui kaksi nuorta miestä. Poliisi on esitietojen mukaan selvittänyt auton omistajan sekä todennäköisesti kuljettajan, mutta kaipaa vielä kolarin silminnäkijöitä. Poliisi pyytää kuljettajaa sekä auton kuljettajan nähneitä ottamaan yhteyttä poliisin numeroon 0718755800. Lue poliisin tiedote asiasta tästä.

Kaunista ja lämmintä tiistaipäivää piti kunnioittaa lähtemällä pyörälenkille. Ajoin Varkaudesta Leppävirran kautta Sorsakoskelle ja sieltä takaisin. Yhteensä matkaa kertyi 59 kilometriä. Viitostie Leppävirralle on pyöräilijän kannalta erinomainen väylä. Piennar on leveä sekä hyväkuntoinen ja autoillakin on tilaa väistää. Lisäksi arki-iltana liikennettä on verraten vähän. Omaa turvallisuuttani lisäsin asentamalla pyörääni peilin, jolla voi tarkkailla takaa tulevaa liikennettä.

Pitemmillä lenkeillä on tietenkin tarpeellista välillä pysähtyä ja venytellä. Soukan levähdyspaikka noin viisi kilometriä Leppävirran keskustasta Varkauteen päin on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Se kuuluu myös Viitostien Maisemagalleriaan, joten paikka on tavallista levikettä viihtyisämpikin. Levikkeen taideteos on muuten tehty kolariautojen turvavöistä, mikä on oikein mainio tapa muistutella ihmisiä vyön käytöstä. Levikkeellä on myös opastaulu, johon on listattu Maisemagallerian teokset ja niiden sijainnit. Koska galleriaan tulee silloin tällöin uusia teoksia, on listaan jätetty valmiiksi pari tyhjää riviä. Joku viäräleuka oli kirjoittanut listaan oman “nähtävyytensä”:

Matti Virmasen mökki jossain Siilinjärven ja Lapinlahden välimaastossa on Maisemagallerian uusin teos.  (Klikkaa kuva tarvittaessa suuremmaksi.)

Matka jatkui Leppävirralle. Leppiksen liittymän alamäessä minut ohitti varkautelainen poliisipartio. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä, mutta partio tuntui olevan hiljaisessa hälytysajossa (eli kiire on, mutta auton hälytyslaitteet eivät ole päällä). Näin toki peilistäni, että takaa lähestyy poliisin Transporter, mutta auton nopeus yllätti. Arvioisin partion ajaneen noin 150 km/h:ssa 80:n alueella. No, ei siinä edelleenkään mitään ihmeellistä, mutta olisin toivonut ratissa olleen konstaapelin väistävän pyöräilijää vähän kauempaa. Nyt minun ohjaustankoni ja auton väliin jäi ehkä metri, mikä on olosuhteet huomioiden aika vähän. Jopa rekatkin osaavat väistää kauempaa, joten luulisi sen Transporterinkin ajamisen ammattilaisen käsissä ohjautuvan tyhjällä kolmikaistaisella (paikalla on siis vastaantulevien ohituskaista) tiellä piirun verran vasemmalle, jottei pyöräilijän takki nousisi korviin.

Tähän mennessä pieni retkeni oli ollut lähinnä sunnuntaiajelua. Asian laita muuttui heti kun pääsin Sorsakoskelle vievälle legendaariselle seututie 533:lle, joka tunnetaan myös Koskentienä. Viime aikoinahan tie on ollut paikallisissa uutisissa sekä huonon kuntonsa että peruuntuneen pyörätiehankkeen vuoksi. Tiepiirihän laittoi jäihin kevyen liikenteen väylän rakentamisen välille Sorsakoski-Leppävirran keskusta, kun samanaikaisesti määrärahoja leikattiin ja rakennuskustannukset kohosivat.

Warkauden Lehdessä torstaina 7.8. haastateltiin sorsakoskelaisia, jotka ajavat usein Leppävirran ja kotikylänsä väliä pyörällä. Useimmat sanoivat pelkäävänsä varsinkin tilanteita, joissa rekka ohittaa pyöräilijän. Omasta mielestäni tie ei vaikuttanut pahimmalta näkemältäni, sillä esimerkiksi ajonopeudet tuntuivat olevan hiljaisia (tiellä 80:n rajoitusalueella suurin osa ajoi ohitushetkellä alle kuuttakymppiä). On toki muistettava, että tuhansia kilometrejä kaikenlaisia teitä ajaneen pyöräilyn aktiiviharrastajan silmissä liikennetilanteet voivat näyttäytyä varsin eri tavalla verrattuna esimerkiksi kaupunkipyörällä ajavaan eläkeläiseen. Esimerkiksi taito pitää pyörän suunta muuttumattomana samalla kun vilkaisee taaksepäin on huomattavasti heikompi niillä, joilla on vähän ajokokemusta. Myös polkupyörän tyyppi (matalan ajoasennon pyörää on helpompi hallita) ja ajonopeus (hitaassa nopeudessa “vingertely” lisääntyy) vaikuttavat hallittavuuteen. Joskus kuulee myös mitä ihmeellisimpiä väitteitä rekkojen “imuista”. Ne väitteet tulevat yleensä hanakimmin niiden suusta, jotka eivät edes ole ajaneet maanteillä pyörällä. Voin kertoa nimimerkillä “Joidenkin tuhansien rekkojen ohittama”, että ei se pyöräilijä lentoon lähde, vaikka rekka vähän lähempää ajaisikin. Suurin vaara onkin (pyöräilijän yleensä aiheuttama) kosketus rekkaan, mikä sekin on erittäin harvinaista. Todellisuudessa samaan suuntaan pyörän rinnalla ajava rekka muodostaa useimmiten tuulensuojan, joka vähentää vastusta eli ajaminen kevenee. Normaalitila palautuu, kun rekka on noin viisi metriä pyörän edellä. Koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta, että rekka aiheuttaisi polkupyörään sivuttaisliikettä, eli imisi itseensä päin tai työntäisi ojaan. On myös hyvä muistaa, että rekkakuskit ovat yleensä tietoisia ajoneuvonsa erityislaatuisuudesta, eivätkä tahallaan vaaranna pyöräilijän turvallisuutta. Omasta mielestäni rekkojen tekemät ohitukset ovat vain kesä kesältä parantuneet, eli esimerkiksi tilanteessa, jossa vastaantulijoita ei ole ja näkyvyys eteen on hyvä, rekkakuski vie autonsa vastaantulijoiden kaistalle ja jättää reilusti tilaa autonsa ja pyörän väliin. Joskus vanhalla viitostiellä on käynyt niinkin, että potentiaalisessa vaaratilanteessa rekka on hiljentänyt vauhtiaan ja odottanut turvallista ohituspaikkaa - ja ajanut siis hetken kolmeakymppiä pyörän perässä. 

Jos siis itse joutuisin ajamaan säännöllisesti Sorsakosken ja Leppävirran väliä pyörällä, toimisin näin:

• Ostaisin käyttöön sopivan pyörän (ei siis mitään “mummopyörää”, vaan esim. trekking- tai hybridipyörän).
• Varustaisin pyörän peilillä ja tarvittaessa myös valoilla (takavalo on maanteillä tärkein, eikä katuvalaistus poista oman valon tarvetta).
• Pukisin ylleni luonnollisesti kypärän ja kirkkaanvärisiä vaatteita (huomioliivi on myös hyvä).

Sorsakoski on muutenkin pyöräilijälle haastavaa seutua korkeine mäkineen.Paluumatka taajamasta Varkauteen sujui Varkaudentietä pitkin. Tuntui, että tie oli jätetty aivan oman onnensa nojaan. Esimerkiksi kasveja ei oltu leikattu tien reunoilta koko kesänä. Tämä havainto tuli tehtyä, kun koiranputket löivät ajoittain kasvoihin. Kuitenkin mieleen tuolta retken viimeiseltä “eekoolta” jäi kesän nopeusennätys: 51 km/h eräässä jyrkässä alamäessä. Ei hassummin, milloinhan pitäisi ottaa uusiksi tuo lenkki?

Mansikka- ja hernekausi on pääsemässä vihdoin vauhtiin ja paikalliset viljelijät saapuvat myymään tuotteitaan toreille ja kauppakeskuksiin. Luonnollisesti omia tuotteita on hyvä mainostaa, jotta ohikulkijatkin huomaisivat tulla ostoksille. Paikallisen Citymarketin aulassa toimivaa myyjää ei voi ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Mainostaulu on löytänyt paikkansa keskelle kevyenliikenteen väylää:

 

 

Kuten niin monessa muussakin tilanteessa, tarkoitus on vilpitön, mutta lopputulos ei ole kevyen liikenteen kannalta toivottu. Vaaraa aiheutuu etenkin pyöräilijöille. Lähtökohtana pitää olla aina se, että väylille ei pystytetä minkäänlaisia liikennettä vaarantavia rakennelmia. Mielessä on hyvä pitää se, että usein ihmiset kulkevat kadulla niin ajatuksissaan, etteivät välttämättä huomaa isoakaan kylttiä. Talvella kuulee tapauksista, joissa esimerkiksi kännykkään puhunut on kävellyt suoraan kadulle laitettuun roihuun, vaikka ulkotuli olisi ollut aivan seinän vieressä. Sitten riidellään siitä, tulisiko kauppiaan maksaa pilalle menneet housut.

Citymarketin tapauksessa tilannetta huonontaa väylän kapeneminen juuri kyltin kohdalla. Lisäksi asiakkaiden pyörätelineet ovat lähettyvillä ja pääoven kohdalla on muutenkin paljon liikennettä huomioitavaksi. Näiden lisäksi ei toivoisi enää kylttejä tilannetta hankaloittamaan. Kyltin siirtäminen puolitoista metriä kohti rakennusta parantaisi väylän turvallisuutta. Moni kyllä huomaisi mainoksen, vaikka se olisikin vähän sivummassa.

Kauniin lomapäivän kunniaksi kävin pienellä kesäretkellä Kuopiossa. Ajokeli oli luonnollisesti mitä mahtavin, ja ilokseni huomasin kauan kaivattun päällystetyömaan startanneen Oravikosken pohjoispuolella Pohjois-Savon valtaväylällä, VT 5:llä. Onneksi määrärahojen vähentyessä ja bitumin kallistuessa (viime vuodesta korotusta hintaan on tullut 40 %) edes tämä työmaa saatiin käyntiin. Tokihan koko tie pitäisi linjata välillä Leppävirta-Kuopion moottoritie uudelleen ja rakentaa leveämmäksi, mutta nykyisellään juuri ja juuri saadaan pahimmat montut korjattua. Tutkimusten mukaanhan olemme tilanteessa, jossa tieverkon kunto on heikkenemään päin, ensimmäistä kertaa sitten “Suomen asfaltoinnin” aloittamisen 1960-luvulla. Leppävirran pohjoispuolella valtatie muistuttaa enemmänkin kantatietä mäkineen ja mutkineen. Tie kulkee myös kylien läpi. Ero on suuri, kun tien profiilia vertaa Leppävirran eteläpuoliseen Viitostiehen, jonka nykyaikaistamisprosessi päättyi joitain vuosia sitten. Tuntuu muutenkin ihmeelliseltä tämä korjaa jo kerran korjattua -politiikka. Eikö sitä rahaa menisi vähemmän, jos kerralla tehtäisiin kuntoon?

Hieman autoni jarrujakin sain kokeilla Viitostiellä heti Varkauden jälkeen. Edelläni ajaneet kaksi autoa päättivät tehdä jonkinlaisen ex-tempore kuljettajanvaihdon ja pysäyttivät ajoneuvonsa pientareelle. Takana tulevat saivat sitten arvailla, että ajoiko kaksikko kolarin vai miksi he pysähtyivät tiealueelle. Kuljettajat avasivat ovensa reilusti ja pomppivat tiellä sen kummemmin muusta liikenteestä välittämättä. Eivät kai olleet koskaan kuulleet levähdyspaikoista, joissa tuollaiset manööverit voi suorittaa omaa ja toisten henkeä vaarantamatta. Ja jos jotain niin akuuttia sattuisi, että joutuu pysähtymään tien pientareelle, laittakaa hätävilkku päälle. Tieliikennelaissa mainittu “muu pakottava syy” käyttää vilkkua on tarkoitettu juuri tällaisia tilanteita varten. Suomalaisessa liikennekulttuurissa hätävilkkua käytetään muutenkin liian säästeliäästi.

Kuopioon päästyäni Sokoksen parkissa naureskelin polkupyörälle, joka oli pysäköity yhteen parkkiruutuun (laillinen pyöräparkki oli kymmenen metrin päässä). Kivasti fillari vei koko ruudun, eivätkä autot siihen sopineet. Ei varmasti olisi naurattanut ruuhka-aikaan, kun parkkipaikat ovat kiven alla. Useinhan motoristit saavat kuulla kunniansa autoilijoilta, koska kaksipyöräiset vievät muka autojen parkkiruutuja ja näin hukkaavat tilaa. No saattahan niin ollakin, sillä kerran marketin parkkipaikalle kaarsi neljä mopoa, joista jokainen parkkeerattiin omaan ruutuunsa, vaikka mopot olisivat mahtuneet kaikki yhteen ruutuun…

Onko pyöräilijällä iso ego vai mitä… 

Kotimatkalla huomasin taas yhden uuden päällysteen hyvän puolen, kun kiihdytin autoni rampilta moottoritielle: kerrankin sai kuunnella moottorin ääntä, eikä sitä ainaista rengasmelua. Elämän pieniä iloja…

Omistettu Jennille, kiitos kommentista.

Silloin tällöin on hauskaa bongailla liikenteestä erilaisia ihmisryhmiä, kuten ylivarovaisia tai hidassytytteisiä. Nyt voin ilokseni lisätä uuden ryhmän listaan, nimittäin Ikivilkuttajat. Ette ehkä tiedä mitä tarkoitan, joten selitys on paikallaan. Eniten tämän ryhmän edustajia on moottoripyöräilijöissä, mopoilijoissa ja pieni joukko on myös (vanhojen) kuorma-autojen kuljettajissa. Yhteistä heille on se, että he unohtavat ajoittain vilkun päälle käännöksen jälkeen. Sitten he saattavat ajaa kilometrienkin matkan vilkuttaen, vaikkeivat olisi minnekään kääntymässä.

Kaksipyöräisten kohdalla on ymmärrettävää, että joskus näin pääsee käymään. Moottoripyöräilijä ei välttämättä huomaa vilkun jääneen päälle esimerkiksi auringonpaisteen huonontaessa kojelaudan merkkivalojen näkyvyyttä. Joskus myös vilkun katkaisin on niin pienikokoinen tai tuntumaltaan huono, ettei sen asentoa ole edes turvallista alkaa tähyillä ajon aikana. Joihinkin mopoihin on asennettu summeri, joka kertoo vilkun olevan päällä. Se ei kuitenkaan välttämättä kuulu kypärän sisään mopon moottoriäänten ja rengasmelun yli. Useimmiten vilkku onkin kaksipyöräisissä äänetön. Kuorma-autoissa vilkku kyllä naksuttaa kuten autoissa yleensä, mutta avonaisesta ikkunasta ohjaamoon tuleva melu tai paljon kilometrejä nielleessä autossa palanut merkkivalon polttimo voivat edesauttaa vilkun jääntiä päälle.

Innostuksen tähän artikkeeliin sain nähdessäni mopoilijan, joka vilkutti oikealle viiden risteyksen läpi. Viimeinkin kuljettaja alkoi ihmetellä, miksi jokaisesta tienhaarasta meinasi tulla autoja eteen ja tajusi sammuttaa vilkun. Pari todellista vaaratilannetta vilkun päällejäänti aiheuttikin, kun risteäviltä teiltä tulevat autoilija luulivat pahaa aavistamatta mopon kääntyvän samasta risteyksestä oikealle. Vaara oli suurin juuri mopolle, joka oli ajaa eteen tulleiden autojen kylkiin.Tilanteella on opetus niin kyseiselle mopoilijalle kuin myös muille tienkäyttäjille: Kaksipyöräisten vilkutuksiin ei pidä luottaa sokeasti, sillä kyseessä saattaa olla päälle jäänyt vilkku. Onnettomuustapauksessa on myös äärimmäisen vaikeaa todistaa puolin tai toisin, oliko vilkku todella päällä. Tärkeintä onkin tarkkailla aina ajoneuvojen nopeuksia ja kysyä itseltään, voiko tuosta nopeudesta kääntyä. Jos epäilyttää, kannattaa tilanne katsoa kiltisti loppuun, jolloin vaaraa ei synny kenellekään.

Kokkolan käräjäoikeus antoi tänään iltapäivällä päätöksensä Kälviän tapahtumista, jossa poliisimiehen yli ajettiin takaa-ajon päätteeksi. Ja tuomioksi tuli naurettava kolme ja puoli vuotta vankeutta ja pikkukorvauksia Gudmund Lindströmin lapsille ja leskelle. Tuomio tuli liikennerikkomuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta (1,24 promillea), liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Kylläpä suomalainen oikeuslaitos pitää pilkkanaan päivittäin henkensä teillä vaarantavia poliisimiehiä. Tuomas Antero Kujanpään tekemisiä ei voi puolustella. Lisäksi puolustuksen väite, että Kujanpää olisi panikoinut poliisiauton punaisen valon vilkkuessa on naurettava. Jokin aika sitten Helsingin Sanomien keskustelupalstalla jopa väitettiin, että ihmisen luontainen pakenemisvietti aktivoituu poliisin pysäyttäessä ja se olisi syynä takaa-ajoihin. Mitä potaskaa! Pakeneminen on samanlainen päätös kuin pysähtyminen.

Oikeudella olisi ollut mahdollisuus tehdä Kujanpäästä esimerkkitapaus. Reilusti kovempi vankilatuomio olisi varmasti hillinnyt näitä huvin vuoksi karkuun lähteviä autoilijoita. Ihmeellistä on myös se, että kaksi kolmesta oikeuden maallikkojäsenestä olivat valmiit tuomitsemaan Kujanpään taposta, mutta puheenjohtajan ja kolmannen lautamiehen ollessa eri mieltä päädyttiin äänestyksessä tasatulokseen, jolloin tuomio tuli lievimmän mukaan. Veikkaan, että Gudmund Lindström ei jää ainoaksi takaa-ajojen uhriksi, varsinkin nyt, kun oikeuslaitos on antanut siunauksensa poliisin pakenemiselle.

Tähän väliin on pienen kevennyksen aika. Olin taannoin pyörälenkillä ja saavutin pyöräilevistä teini-ikäisistä pojista koostuvan porukan kevyen liikenteen väylällä. Synkkiä pilviä alkoi kasaantua mieleeni, kun pojat ajoivat armeijaslangilla ilmaistuna häröpallossa, eli koko väylän tukkien. Ajelin heidän perässään vain vähän matkaa, kun päät alkoivat kääntyillä ja pojat siirtyä väylän oikeaan reunaan. Ehkä neljä-viisi siirtyi oikealle, mutta yksi jäi ajamaan vasenta reunaa. Yksi oikealla olleista pojista alkoi opastaa kaveriaan opettavaiseen äänensävyyn: - Suomen lain mukaan pyöräilijän paikka on oikeassa laidassa, hän teennäisen totisena “saarnasi” kaveriilleen. Tilaa oli kuitenkin tullut jo niin paljon, että saatoin ohittaa joukkion. Minua tilanne huvitti, yleensähän väitetään, etteivät nuoret tiedä mitään liikennesäännöistä. Tapaus todisti minulle päinvastaista; kuinkahan moni aikuinen osaisi vastata, missä pyöräilijän paikka on…

No, samalla lenkillä vastaani tuli myös pari alle kymmenvuotiasta poikaa, joista toinen yritti tarrata takkini hihaan ja toinen elehti aivan kuin olisi heittämässä jalkapalloa päin naamaani. Tällaista käytöstä siis lapsilta vastaantulevaa pyöräilijää kohtaan. Tarkoituksena oli ilmeisesti säikyttää minua.

Nämä tilanteet osoittavat, että nuorisolla on usein tiedossa harvinaisemmatkin liikennessäännöt, mutta ei aina riittävästi viisautta noudattaa niitä. Lapsilla taasen ajattelun taso ei riitä kertomaan tekojen seurauksia, kuten esimerkiksi sitä, mitä tapahtuu jos ohi ajavasta pyöräilijästä otetaan kiinni.

Kevyen liikenteen kannalta yksi ikävimmistä liikennevaloihin liittyvistä ongelmista on autoilijoiden tietämättömyys oikeasta pysähdyspaikasta valon vaihtumista odotettaessa.

Kuvassa perinteinen tilanne:

 

Pari sekuntia ennen kuvan ottamista punaista autoa kuljettanut nuori nainen saapui risteykseen ja näytti pysähtyvän paikalle, jossa hopeinen auto nyt seisoo. Kuitenkin nainen lähti valuttamaan autoaan päin punaista valoa ensin suojatien päälle ja sitten lopulta risteysalueelle. Perästä tullut hopeinen auto säesti tilannetta ajamalla keulansa suojatien päälle. Tilannetta ei pidä sekoittaa esimerkiksi tapauksiin, joissa liikennevalot eivät ole olleet toiminnassa. Kuten kuvastakin voi helposti päätellä, näille kahdelle autolle paloi tapahtumahetkellä punaiset.

Mitä väärää tuossa tavassa sitten on?, saattaa joku kysyä. Lain mukaan ensimmäistä valo-opastinta ei saa ohittaa, jos se näyttää punaista valoa. Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään hömppälaki, vaan määräykselle on selvä tarkoitus. Suojatielle tuleva jalankulkija voi tulla autoilijan tönäisemäksi, jos auto ajetaan suojatien päälle. Vielä pahempi tilanne on pyöräilijän kannalta: viattoman näköisessä tienylityksessä piileekin suuri vaara, saatat ajaa suojatiellä auton kylkeen. Kuvan paikalla tämä riski on erityisen suuri, sillä kevyen liikenteen väylä kulkee saarekkeiden välistä, joten tilaa väistämiselle on vähän. Joitain kertoja olen itsekin törmännyt tähän tilanteeseen, ja sainpa viimein napattua kuvankin blogini lukijoita varten. Pari kertaa olen mielenosoituksellisesti pysäyttänyt auton sivuoven viereen ja pyytänyt hölmistynyttä autoilijaa peruuttamaan pois suojatieltä. Poliisin kannalta tämän rikkeen tehnyttä autoilijaa on helppo kohdella. Lain mukaan kyseessä on punaista päin ajaminen. Liikkuvan poliisin sakkolaskurin mukaan tämä tuo 2500 euroa kuussa tienaavalle lapsettomalle henkilölle 370 € sakon.

Miksi tämä on sitten niin yleistä? Omalta autokouluajalta muistelen, että tilannetta ei käyty kovinkaan tarkasti läpi. Lähinnä tuo lakiteksti jäi mieleen, mutta käytännön seuraukset sen noudattamatta jättämisestä jäivät käsittelemättä. Ilmeisesti tämä juttu kuuluu sarjaan “unohtuu heti inssin jälkeen”. Toisaalta toiset autoilijat eivät muista sääntöä, mutta heidän liikennetajunsa kertoo oikean pysähtymispaikan. Ilmiö taitaakin koskea eniten vähän autoilevia tai aloittelevia kuljettajia.

 

Ysitiellä Vaajakoskella silmään pisti jätteenkuljetusauto, jonka puristimen ulkopuolelle oli jäänyt kohtuullisen paljon roskia. Sydän-Suomen Kuljetus OY:n auton tuulessa lepattavia paperinpaloja ja tuulilasiin lenteleviä pikkuroskia katsellessa kävi mielessä, että onko tämä jätefirmojen vakiomenettely: auto pakataan niin täyteen tavaraa, että osa roskista jää säiliön ulkopuolelle. Jätetäänkö kierroksen viimeisten roska-astioiden jätteet jopa puristamatta, koska säiliö on jo täynnä?

Jätefirma taatusti säästää rahaa, kun ajomatkat vähenevät näennäisesti auton kuljetuskapasiteettia kasvattamalla. Kuitenkin jätteet leviävät autosta tielle pienilläkin nopeuksilla, sillä liikkuvan jäteauton takaosaan muodostuva ilmanpyörre riittää nostamaan isojakin roskia ilmaan. Autohan on suunniteltu siten, että sen käyttö on helppoa ja että roskat saadaan kyytiin mahdollisimman nopeasti. Kuitenkaan suunnittelussa ei ole otettu huomioon roskien kuljetusta avotilassa. Ei tietenkään, jätteethän pitää puristaa suljettuun säiliöön kuljetuksen ajaksi! Seurauksena on vähintäänkin tienreunojen roskaantuminen, mutta myös paljon ikävämpiä asioita.

Muiden tielläliikkujien kannalta asialla on myös ketjureaktiomainen vaikutus. Mitä tapahtuu, kun jäteautosta tippuu esimerkiksi ruoantähteitä tielle? Paikalle lehahtaa variksia, joista joku jää auton alle. Sitten paikalle saapuu kettu tai supikoira. Eläinten koko vain kasvaa, ja kohta autoilijat saavat ainakin jarruttaa paikalle tullessaan. Saattaapa joku väistääkin niitä, ja pahimmillaan menettää autonsa hallinnan.

Vaikkei sitä tule ajatelleeksikaan, kuorman varmistaminen koskee myös jäteautoja.