Liikenneblogi

Viime viikolla saimme jälleen lukea mitä tavallisimman liikenneonnettomuusuutisen. Mies oli menehtynyt Kiuruvedellä jäätyään autoineen junan alle. Kyseessä oli pahamaineisen Vehkatien tasoristeys, jota monet paikallisetkin karttavat. Paikalla on sattunut onnettomuuksia säännöllisesti, edellisellä kerralla pari vuotta sitten vältyttiin kuolonuhreilta. Vuonna 1992 tasoristeys ehdittiin jo poistaa käytöstä, mutta se otettiin pian taas käyttöön. Miksi? Koska monet autoilijat ajoivat edelleen suljetun risteyksen läpi ja aiheuttivat näin vielä pahempia vaaratilanteita. Tämä tieto kuulostaa monellakin tapaa oudolta: autoilijat “säästävät” matkassa vain pari kilometrejä ajamalla Vehkatien tasoristeyksen kautta, mutta vaarantavat henkensä joka kerta. Toisaalta taas kunta olisi voinut sulkea risteyksen kunnolla siten, ettei autolla pääse sen läpi. Näyttääkin siltä, että onnettomuudet olivat monen tahon epäonnistumisen syytä. Sekä autoilijat että kunta olisivat siis voineet toimia toisin. Myös Ratahallintokeskuksella voisi olla uuden turvallisuuskatselmuksen aika. Edellisessä raportissaan se luokitteli Vehkatien tasoristeyksen arvosanalla “turvallinen tasoristeys”

 

Vartioitu tasoristeys Varkauden Lehtoniemessä.

Tasoristeysten muuttaminen vartioiduiksi tai poistaminen kokonaan ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Usein kysymys toimivallasta ja rahoituksesta hiertävät projekteja. Kiuruveden Vehkatiellä risteys on joidenkin arvioiden mukaan säilynyt vartioimattomana siksi, että se on Ratahallintokeskuksen ja kunnan yhteinen risteys. Kumpikaan ei ole siis yksin vastuussa siitä, ja tällaisessa tilanteessa voidaan vedota aina toiseen osapuoleen vastuuta pompotellen. Esimerkiksi näin: kunnalla ei yksin ole varaa muutostöihin ja RHK ei taas halua investoida vähäliikenteiseen rataosuuteen.

Savossa on samaan aikaan menossa koko maan suurin radan kunnostustyö Savonlinnasta Huutokoskelle. Junaradan parantamisen yhteydessä kymmeniä vartioimattomia tasoristeyksiä poistetaan tai muutetaan vartioiduiksi. Tämä on tietenkin oikea suunta. Kuitenkin tasoristeysten parannustyöt tulisi keskittää ensin niille tie- ja rataosuuksille, joilla on paljon liikennettä. Yksi halvempi tapa parantaa etenkin hiljaisten tasoristeysten turvallisuutta on asentaa pelkkä varoitusvalo autoilijoille. Näin vältytään rakentamasta kallista puomillista tasoristeystä, mutta kuitenkin herätetään autoilijan huomio junan lähestyessä.

Tasoristeyksien vähentämisen puolesta puhuvat myös veturinkuljettajat. Vaikka heidän fyysinen terveytensä ei olekaan onnettomuuden sattuessa vaarassa, henkinen terveydentila voi järkkyä. Itsesyytökset ja jossittelut onnettomuuden välttämisestä käyvät varmasti mielessä aina tasoristeysonnettomuuden jälkeen. Olen joskus miettinyt sitä tunnetta, jonka veturinkuljettaja käy läpi nähdessään auton kiskoilla. Veturinkuljettaja tietää lopputuloksen jo ennalta; juna ei pysähdy riittävän nopeasti. Sitä voisi varmasti verrata kuvitteelliseen tilanteeseen, jossa autoilija näkee jalankulkijan suojatiellä, painaa jarrua niin kovasti kuin vain ikinä pystyy, mutta auto ei pysähdykään ajoissa. Tasoristeyksistä on haittaa myös junien sujuvalle liikennöinnille, koska jos vartioimattomia tasoristeyksiä on paljon, radan nopeusrajoitus saattaa olla niinkin alhainen kuin 30 km/h. 

Jokainen tietää, kuinka ikävältä odotteleminen tasoristeyksessä voi tuntua. Ajatuksissa saattaa käydä, että puomit laskeutuvat aina liian aikaisin ja turva-aikaa on minuuttitolkulla. Ehdinhän minä tuosta pujahtaa… Kun näitä ajatuksia alkaa tulla päähän, voi vaikka aikansa kuluksi muistella Top Gearin tekemää valistusvideota tasoristeyksistä.

PS. Kun otin ylempänä olevan kuvan tasoristeyksestä, laskin samalla ajan, jonka autot joutuivat odottamaan pitkän tavarajunan kolistellessa radalla. Paljonko aikaa sitten kului? Viisi minuuttia? Ei, vaivaiset puolitoista minuuttia. Kannattaako moisen ajan vuoksi riskeerata henkensä?

Moottoripyörien rekisteröinnissä kevät on aina sesonkiaikaa. Tämän vuoden huhtikuussa rekisteriin tuli 2 922 uutta pyörää. Toukokuussa määrä laski hieman, 2 245:een. Vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana moottoripyöriä rekisteröitiin yhteensä yli 6 500 kappaletta. Viiden eniten (tammi-toukokuussa) rekisteröidyn merkin kärjen muodostivat Suzuki (1 090 kpl), Honda (1 083), Yamaha (877), Kawasaki (762) ja Harley-Davidson (697).

Moottoripyöriä enemmän rekisteröidään mopoja. Vuoden 2008 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana uusia mopoja tuli rekisteriin 16 175 kappaletta. Kuitenkin mopojen ensirekisteröintimäärä väheni viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattaessa lähes yhdeksän prosenttia. Moottoripyörien osalta tiputusta tuli 10,5 %. Tiedot käyvät ilmi AKE:n Ensirekisteröinnit ajoneuvolajin ja käytön mukaan kuukausittain -taulukosta.

Voidaan siis sanoa, että kaksipyöräisiä rekisteröidään edelleen maassamme runsaasti. Ajoneuvorekisterikeskuskin on saanut huomata tämän myös hiemaman erikoisemmalla tavalla. AKE:lta alkavat nimittäin ehtyä moottoripyörien ja mopojen rekisterikilpien tunnukset! Tilanteeseen on löydetty yksinkertainen lääke: kilven kirjainosa vaihtaa paikkaa numero-osan kanssa, eli uusissa kilvissä ovat numerot ensin tyyliin 11-AA, kuten moottorikelkoissa. Muuten kilven ulkonäkö tai merkkien määrä ei muutu uudistuksen myötä. On laskettu, että tällä muutoksella tunnusten pitäisi riittää aina vuoteen 2032 saakka.

Kauniin lomapäivän kunniaksi kävin pienellä kesäretkellä Kuopiossa. Ajokeli oli luonnollisesti mitä mahtavin, ja ilokseni huomasin kauan kaivattun päällystetyömaan startanneen Oravikosken pohjoispuolella Pohjois-Savon valtaväylällä, VT 5:llä. Onneksi määrärahojen vähentyessä ja bitumin kallistuessa (viime vuodesta korotusta hintaan on tullut 40 %) edes tämä työmaa saatiin käyntiin. Tokihan koko tie pitäisi linjata välillä Leppävirta-Kuopion moottoritie uudelleen ja rakentaa leveämmäksi, mutta nykyisellään juuri ja juuri saadaan pahimmat montut korjattua. Tutkimusten mukaanhan olemme tilanteessa, jossa tieverkon kunto on heikkenemään päin, ensimmäistä kertaa sitten “Suomen asfaltoinnin” aloittamisen 1960-luvulla. Leppävirran pohjoispuolella valtatie muistuttaa enemmänkin kantatietä mäkineen ja mutkineen. Tie kulkee myös kylien läpi. Ero on suuri, kun tien profiilia vertaa Leppävirran eteläpuoliseen Viitostiehen, jonka nykyaikaistamisprosessi päättyi joitain vuosia sitten. Tuntuu muutenkin ihmeelliseltä tämä korjaa jo kerran korjattua -politiikka. Eikö sitä rahaa menisi vähemmän, jos kerralla tehtäisiin kuntoon?

Hieman autoni jarrujakin sain kokeilla Viitostiellä heti Varkauden jälkeen. Edelläni ajaneet kaksi autoa päättivät tehdä jonkinlaisen ex-tempore kuljettajanvaihdon ja pysäyttivät ajoneuvonsa pientareelle. Takana tulevat saivat sitten arvailla, että ajoiko kaksikko kolarin vai miksi he pysähtyivät tiealueelle. Kuljettajat avasivat ovensa reilusti ja pomppivat tiellä sen kummemmin muusta liikenteestä välittämättä. Eivät kai olleet koskaan kuulleet levähdyspaikoista, joissa tuollaiset manööverit voi suorittaa omaa ja toisten henkeä vaarantamatta. Ja jos jotain niin akuuttia sattuisi, että joutuu pysähtymään tien pientareelle, laittakaa hätävilkku päälle. Tieliikennelaissa mainittu “muu pakottava syy” käyttää vilkkua on tarkoitettu juuri tällaisia tilanteita varten. Suomalaisessa liikennekulttuurissa hätävilkkua käytetään muutenkin liian säästeliäästi.

Kuopioon päästyäni Sokoksen parkissa naureskelin polkupyörälle, joka oli pysäköity yhteen parkkiruutuun (laillinen pyöräparkki oli kymmenen metrin päässä). Kivasti fillari vei koko ruudun, eivätkä autot siihen sopineet. Ei varmasti olisi naurattanut ruuhka-aikaan, kun parkkipaikat ovat kiven alla. Useinhan motoristit saavat kuulla kunniansa autoilijoilta, koska kaksipyöräiset vievät muka autojen parkkiruutuja ja näin hukkaavat tilaa. No saattahan niin ollakin, sillä kerran marketin parkkipaikalle kaarsi neljä mopoa, joista jokainen parkkeerattiin omaan ruutuunsa, vaikka mopot olisivat mahtuneet kaikki yhteen ruutuun…

Onko pyöräilijällä iso ego vai mitä… 

Kotimatkalla huomasin taas yhden uuden päällysteen hyvän puolen, kun kiihdytin autoni rampilta moottoritielle: kerrankin sai kuunnella moottorin ääntä, eikä sitä ainaista rengasmelua. Elämän pieniä iloja…

Omistettu Jennille, kiitos kommentista.

Silloin tällöin on hauskaa bongailla liikenteestä erilaisia ihmisryhmiä, kuten ylivarovaisia tai hidassytytteisiä. Nyt voin ilokseni lisätä uuden ryhmän listaan, nimittäin Ikivilkuttajat. Ette ehkä tiedä mitä tarkoitan, joten selitys on paikallaan. Eniten tämän ryhmän edustajia on moottoripyöräilijöissä, mopoilijoissa ja pieni joukko on myös (vanhojen) kuorma-autojen kuljettajissa. Yhteistä heille on se, että he unohtavat ajoittain vilkun päälle käännöksen jälkeen. Sitten he saattavat ajaa kilometrienkin matkan vilkuttaen, vaikkeivat olisi minnekään kääntymässä.

Kaksipyöräisten kohdalla on ymmärrettävää, että joskus näin pääsee käymään. Moottoripyöräilijä ei välttämättä huomaa vilkun jääneen päälle esimerkiksi auringonpaisteen huonontaessa kojelaudan merkkivalojen näkyvyyttä. Joskus myös vilkun katkaisin on niin pienikokoinen tai tuntumaltaan huono, ettei sen asentoa ole edes turvallista alkaa tähyillä ajon aikana. Joihinkin mopoihin on asennettu summeri, joka kertoo vilkun olevan päällä. Se ei kuitenkaan välttämättä kuulu kypärän sisään mopon moottoriäänten ja rengasmelun yli. Useimmiten vilkku onkin kaksipyöräisissä äänetön. Kuorma-autoissa vilkku kyllä naksuttaa kuten autoissa yleensä, mutta avonaisesta ikkunasta ohjaamoon tuleva melu tai paljon kilometrejä nielleessä autossa palanut merkkivalon polttimo voivat edesauttaa vilkun jääntiä päälle.

Innostuksen tähän artikkeeliin sain nähdessäni mopoilijan, joka vilkutti oikealle viiden risteyksen läpi. Viimeinkin kuljettaja alkoi ihmetellä, miksi jokaisesta tienhaarasta meinasi tulla autoja eteen ja tajusi sammuttaa vilkun. Pari todellista vaaratilannetta vilkun päällejäänti aiheuttikin, kun risteäviltä teiltä tulevat autoilija luulivat pahaa aavistamatta mopon kääntyvän samasta risteyksestä oikealle. Vaara oli suurin juuri mopolle, joka oli ajaa eteen tulleiden autojen kylkiin.Tilanteella on opetus niin kyseiselle mopoilijalle kuin myös muille tienkäyttäjille: Kaksipyöräisten vilkutuksiin ei pidä luottaa sokeasti, sillä kyseessä saattaa olla päälle jäänyt vilkku. Onnettomuustapauksessa on myös äärimmäisen vaikeaa todistaa puolin tai toisin, oliko vilkku todella päällä. Tärkeintä onkin tarkkailla aina ajoneuvojen nopeuksia ja kysyä itseltään, voiko tuosta nopeudesta kääntyä. Jos epäilyttää, kannattaa tilanne katsoa kiltisti loppuun, jolloin vaaraa ei synny kenellekään.

Kokkolan käräjäoikeus antoi tänään iltapäivällä päätöksensä Kälviän tapahtumista, jossa poliisimiehen yli ajettiin takaa-ajon päätteeksi. Ja tuomioksi tuli naurettava kolme ja puoli vuotta vankeutta ja pikkukorvauksia Gudmund Lindströmin lapsille ja leskelle. Tuomio tuli liikennerikkomuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta (1,24 promillea), liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Kylläpä suomalainen oikeuslaitos pitää pilkkanaan päivittäin henkensä teillä vaarantavia poliisimiehiä. Tuomas Antero Kujanpään tekemisiä ei voi puolustella. Lisäksi puolustuksen väite, että Kujanpää olisi panikoinut poliisiauton punaisen valon vilkkuessa on naurettava. Jokin aika sitten Helsingin Sanomien keskustelupalstalla jopa väitettiin, että ihmisen luontainen pakenemisvietti aktivoituu poliisin pysäyttäessä ja se olisi syynä takaa-ajoihin. Mitä potaskaa! Pakeneminen on samanlainen päätös kuin pysähtyminen.

Oikeudella olisi ollut mahdollisuus tehdä Kujanpäästä esimerkkitapaus. Reilusti kovempi vankilatuomio olisi varmasti hillinnyt näitä huvin vuoksi karkuun lähteviä autoilijoita. Ihmeellistä on myös se, että kaksi kolmesta oikeuden maallikkojäsenestä olivat valmiit tuomitsemaan Kujanpään taposta, mutta puheenjohtajan ja kolmannen lautamiehen ollessa eri mieltä päädyttiin äänestyksessä tasatulokseen, jolloin tuomio tuli lievimmän mukaan. Veikkaan, että Gudmund Lindström ei jää ainoaksi takaa-ajojen uhriksi, varsinkin nyt, kun oikeuslaitos on antanut siunauksensa poliisin pakenemiselle.

Uusin Tuulilasi oli kolahtanut postilaatikkoon. Hätäpäissäni ehdin sitä jo vähän selaillakin, mutta erityisesti silmään pisti Matti Järven kolumni Vastakarvaan -palstalla. Kolumnissa hän huomauttaa Saksan autopesujen olevan puolet halvempia kuin Suomessa. Jutun kuvasta näkee, kuinka hintataulukossa “Premiumwäsche” maksaa 9,90 euroa ja listan halvin “säästöpesu” 4,90. Sama raha, samat laitteet, mutta eri hinnat.

Pesujen hinnat ovat oiva esimerkki siitä, miten autoilijaa lypsetään kaikessa mahdollisessa. Koska saksalainen huoltamonpitäjä sanoo jäävänsä voitolle noillakin hinnoilla, miten paljon voittoa suomalainen virkaveli kääriikään pesutoiminnasta? 200 vain 300 prosenttia per pesu? Kahvikupista pulitamme kyselemättä 1,50 euroa, mutta harva ajattelee, mistä muualta huoltamot meitä rokottavat.

Itse olen ratkaissut pesukysymyksen siirtymällä kokonaan itsepalvelupesulan käyttäjäksi. Siellä maksetaan käytetystä “vesiajasta”, eli eurolla saa painepesurin toimimaan pariksi minuutiksi. Kesällä auton saa kiiltäväksi noin kolmella eurolla, talven suolaa ja kuraa irroitellessa yhdelle pesulle hintaa kertyy noin viisi euroa. Eikä tarvitse huolehtia auton “vaikeista” paikoista, joihin lika tuppaa jäämään automaattipesuissa. Niihin kun voi keskittyä erityisesti, eikä ole standardiautoille tehdyn automaatin varassa. Toki käsinpesullekin voisi laskea työn hinnan, mutta kukapa sitä jaksaisi arvioida omaa autoa pestessään. Puhdas auto kun on jo sinällään mukava palkkio työstä. Hyvä mieli tulee myös siitä, että käsin pestessä vettä ja pesuaineita kuluu vähemmän kuin automaatissa. Lisäksi itsepalvelupesulan vedet päätyvät viemäriin, toisin kuin kotipihalla autoa pestäessä.

Jotenkin viime aikoina tämä blogin pitäminen on ollut erityisen haastavaa. Ei siksi, etteikö aiheita kirjoituksille olisi pää ja liikenneympäristö täynnä, mutta jotenkin vain kirjoittaminen tuntuu tyhjänpäiväiseltä. Monta orastavaa juttua on mennyt tallennukseen ja vielä enemmän suoraan poistoon. Pienessä mielessäni olen pohtinut syitä tälle ikävälle ajanjaksolle blogin elämänkaaressa.

Ensimmäiseksi tulee mieleen kysymys, viitsiikö kukaan enää lukea näitä juttuja. Välistä kommenttejakin on tarinoiden alle ilmaantunut, mutta viime aikoina on ollut hiljaista. Blogin pitäjälle kommenttien puuttuminen tarkoittaa lähes sitä, ettei ketään kiinnosta.

No jos ketään ei kiinnosta, niin miksi ei? Onko blogi tylsä,  tyhjänpäiväinen vai eikö aihe muuten kiinnosta? Pitäisikö blogissa olla enemmän mielipiteitä? Vaikken olekaan varsinaisesti haalinut lukijoita blogilleni, luulen/toivon silti, että joku sitä joskus vilkuilee. Siksi teistä olisi joskus mukava kuullakin jotain. 

Kolmantena ärsytystä lisää Blogituksen tarjoama WordPress -alusta, joka on luultavasti jonkinlainen halpaversio tuosta maailman valloittaneesta blogipohjasta. Kuvien lisääminen ei onnistu Operalla ja muutenkin ominaisuuksia on normaalia vähemmän. Mahdollisia ulkoasujakin on niukasti. Älkää siis ihmetelkö, jos jonain päivänä on lappu luukulla ja siinä uusi osoite Liikenneblogiin.

Nyt on itkuvirsi sitten laulettu tältä osin. Kevät on perinteisesti uuden aikaa, saa nähdä mitä Liikenneblogille tapahtuu. Kevätterveisiä otetaan mielellään vastaan sekä kommenteissa että osoitteessa liikenneblogi@gmail.com.

Laitetaan nyt tähän loppuun vielä kuva varmasta kevään merkistä. Moottoripyöräpoliisit ovat tarkistamassa mopon kuntoa. (Tolppa kuvasa sitten ei ole kuvaajan virhe, vaan sillä suojataan asianosaisten yksityisyyttä… Uskoo ken tahtoo!)

 

 

Mitä tapahtuu, jos olet ruotsalainen liikennesuunnittelija ja sinulla on liikaa
aikaa ja kruunuja käytettävissäsi? Alat tietenkin miettiä, miksi suojatien merkissä esiintyvä hahmo on mies. Sen jälkeen otat yhteyttä samanmieliisiin liikennesuunnittelijakavereihisi ja alatte yhdessä masinoimaan koko maan laajuista liikettä suojatien merkkien vaihtamiseksi.

Jotenkin näin sen on Ruotsissa täytynyt mennä, kun maan tiehallinto sai joku aika sitten tehtäväkseen alkaa muuttaa maan suojatiemerkkejä uudenlaisiksi. Uusissa merkeissä, perinteisen androgyyniksikin koetun hahmon tilalla on hameeseen ja ilmeisesti huiviin pukeutunut 1800-luvun naista muistuttava hahmo.

Ja mitä Ruotsissa, sitä Suomessa perässä. Myös meillä on herännyt keskustelu mieshahmojen poistamisesta liikennemerkeistä. Mielestäni tähdellisempääkin tekemistä liikennemerkkien saralla olisi. Jos vaikka aloitettaisiin vaihtamalla ne kaikki vanhentuneet merkit uusiin lainmukaisiin. Tämä siis siinä tapauksessa jos tienpitäjää uhkaa tekemisen puute. Muutostöiden hinnasta on sitten turha puhuakaan. Tai puhutaan kuitenkin: yhden normaalikokoisen suojatiemerkin hinta pyörii siinä 60 euron paikkeilla. Jokainen voi laskeskella, paljonko esimerkiksi oman asuinalueen merkkien vaihto tulisi maksamaan. Muista laskea mukaan myös työtunnit, polttoainekulut yms.

Lisäksi tasa-arvon kannalta olisi kaiketi parasta, jos merkeissä ei näkyisi minkäänlaisia hahmoja. Suojatien merkissä voisi esimerkiksi olla valkoisia raitoja sinisellä pohjalla. Jalkakäytävän merkkiä olisikin sitten vähän vaikeampi keksiä. Toivottavasti Suomessa ei kuitenkaan mennä näin pitkälle. Suojatien merkki on perinteinen ja sen tarkoitus opitaan jo lastenvaunuilla liikuttaessa. On turhaa lähteä muuttamaan konseptia, joka on havaittu toimivaksi ja helppotajuiseksi. Eikös liikennemerkkien tarkoitus olekin olla ennen kaikkea selkeitä?

Tähän väliin on pienen kevennyksen aika. Olin taannoin pyörälenkillä ja saavutin pyöräilevistä teini-ikäisistä pojista koostuvan porukan kevyen liikenteen väylällä. Synkkiä pilviä alkoi kasaantua mieleeni, kun pojat ajoivat armeijaslangilla ilmaistuna häröpallossa, eli koko väylän tukkien. Ajelin heidän perässään vain vähän matkaa, kun päät alkoivat kääntyillä ja pojat siirtyä väylän oikeaan reunaan. Ehkä neljä-viisi siirtyi oikealle, mutta yksi jäi ajamaan vasenta reunaa. Yksi oikealla olleista pojista alkoi opastaa kaveriaan opettavaiseen äänensävyyn: - Suomen lain mukaan pyöräilijän paikka on oikeassa laidassa, hän teennäisen totisena “saarnasi” kaveriilleen. Tilaa oli kuitenkin tullut jo niin paljon, että saatoin ohittaa joukkion. Minua tilanne huvitti, yleensähän väitetään, etteivät nuoret tiedä mitään liikennesäännöistä. Tapaus todisti minulle päinvastaista; kuinkahan moni aikuinen osaisi vastata, missä pyöräilijän paikka on…

No, samalla lenkillä vastaani tuli myös pari alle kymmenvuotiasta poikaa, joista toinen yritti tarrata takkini hihaan ja toinen elehti aivan kuin olisi heittämässä jalkapalloa päin naamaani. Tällaista käytöstä siis lapsilta vastaantulevaa pyöräilijää kohtaan. Tarkoituksena oli ilmeisesti säikyttää minua.

Nämä tilanteet osoittavat, että nuorisolla on usein tiedossa harvinaisemmatkin liikennessäännöt, mutta ei aina riittävästi viisautta noudattaa niitä. Lapsilla taasen ajattelun taso ei riitä kertomaan tekojen seurauksia, kuten esimerkiksi sitä, mitä tapahtuu jos ohi ajavasta pyöräilijästä otetaan kiinni.

Silloin tällöin jopa kärkikolmion eli virallisesti Väistämisvelvollisuus risteyksessä (nro 231) -merkin tarkoitus jää niin epäselväksi, että sen sanomaa pitää tehostaa lisäkilvellä, joka erikseen kertoo sinun olevan väistämisvelvollinen. Kuvassa yksi esimerkkitapaus.

 

 

 

Luonnollisesti tällainen lisäkilpi on tässä tapauksessa turha, kärkikolmion määräystä ei liiemmin tarvitse selitellä lisäkilvellä. Lisäksi kilpi saattaa aiheuttaa vain lisähämmennystä, kun autoilija alkaa pohtia, että onko tässä risteyksessä jotain erityistä.

Toisessa tapauksessa tilannetta sotkee tolppa, jossa on pelkkä lisäkilpi, mutta kärkikolmio puuttuu.

Ilmeisesti tässä on ajateltu, ettei kärkikolmiota voisi laittaa yksityisalueelta yleiselle tielle vievään risteykseen ja siksi on kyhätty tällainen varoitustaulu. Sen lainvoimaisuudesta voidaan kuitenkin olla montaa mieltä. Omasta mielestäni kärkikolmio sopisi tilanteeseen kaikkein parhaiten, jolloin väistämisvelvollisuudesta ei tulisi epäselvyyttä. Tämä taluluhan voidaan aina tulkita kehoitukseksi eikä määräykseksi, jolloin kolaritilanteessa syyllisyyttä saavat ryhtyä pohtimaan viisaammat ihmiset.

Jälleen kerran pitää muistuttaa maalaisjärjen käytöstä liikennemerkkejä aseteltaessa. Lisäkilpiä ei pitäisi viljellä miten sattuu, eikä niillä ainakaan pitäisi korvata liikennemerkkkejä. Muutoksia kuvien tilanteisiin odotellessa Liikenneblogi toivottaa vierailleen hyvää kesän odotusta.