Liikenneblogi

Kaunista ja lämmintä tiistaipäivää piti kunnioittaa lähtemällä pyörälenkille. Ajoin Varkaudesta Leppävirran kautta Sorsakoskelle ja sieltä takaisin. Yhteensä matkaa kertyi 59 kilometriä. Viitostie Leppävirralle on pyöräilijän kannalta erinomainen väylä. Piennar on leveä sekä hyväkuntoinen ja autoillakin on tilaa väistää. Lisäksi arki-iltana liikennettä on verraten vähän. Omaa turvallisuuttani lisäsin asentamalla pyörääni peilin, jolla voi tarkkailla takaa tulevaa liikennettä.

Pitemmillä lenkeillä on tietenkin tarpeellista välillä pysähtyä ja venytellä. Soukan levähdyspaikka noin viisi kilometriä Leppävirran keskustasta Varkauteen päin on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Se kuuluu myös Viitostien Maisemagalleriaan, joten paikka on tavallista levikettä viihtyisämpikin. Levikkeen taideteos on muuten tehty kolariautojen turvavöistä, mikä on oikein mainio tapa muistutella ihmisiä vyön käytöstä. Levikkeellä on myös opastaulu, johon on listattu Maisemagallerian teokset ja niiden sijainnit. Koska galleriaan tulee silloin tällöin uusia teoksia, on listaan jätetty valmiiksi pari tyhjää riviä. Joku viäräleuka oli kirjoittanut listaan oman “nähtävyytensä”:

Matti Virmasen mökki jossain Siilinjärven ja Lapinlahden välimaastossa on Maisemagallerian uusin teos.  (Klikkaa kuva tarvittaessa suuremmaksi.)

Matka jatkui Leppävirralle. Leppiksen liittymän alamäessä minut ohitti varkautelainen poliisipartio. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä, mutta partio tuntui olevan hiljaisessa hälytysajossa (eli kiire on, mutta auton hälytyslaitteet eivät ole päällä). Näin toki peilistäni, että takaa lähestyy poliisin Transporter, mutta auton nopeus yllätti. Arvioisin partion ajaneen noin 150 km/h:ssa 80:n alueella. No, ei siinä edelleenkään mitään ihmeellistä, mutta olisin toivonut ratissa olleen konstaapelin väistävän pyöräilijää vähän kauempaa. Nyt minun ohjaustankoni ja auton väliin jäi ehkä metri, mikä on olosuhteet huomioiden aika vähän. Jopa rekatkin osaavat väistää kauempaa, joten luulisi sen Transporterinkin ajamisen ammattilaisen käsissä ohjautuvan tyhjällä kolmikaistaisella (paikalla on siis vastaantulevien ohituskaista) tiellä piirun verran vasemmalle, jottei pyöräilijän takki nousisi korviin.

Tähän mennessä pieni retkeni oli ollut lähinnä sunnuntaiajelua. Asian laita muuttui heti kun pääsin Sorsakoskelle vievälle legendaariselle seututie 533:lle, joka tunnetaan myös Koskentienä. Viime aikoinahan tie on ollut paikallisissa uutisissa sekä huonon kuntonsa että peruuntuneen pyörätiehankkeen vuoksi. Tiepiirihän laittoi jäihin kevyen liikenteen väylän rakentamisen välille Sorsakoski-Leppävirran keskusta, kun samanaikaisesti määrärahoja leikattiin ja rakennuskustannukset kohosivat.

Warkauden Lehdessä torstaina 7.8. haastateltiin sorsakoskelaisia, jotka ajavat usein Leppävirran ja kotikylänsä väliä pyörällä. Useimmat sanoivat pelkäävänsä varsinkin tilanteita, joissa rekka ohittaa pyöräilijän. Omasta mielestäni tie ei vaikuttanut pahimmalta näkemältäni, sillä esimerkiksi ajonopeudet tuntuivat olevan hiljaisia (tiellä 80:n rajoitusalueella suurin osa ajoi ohitushetkellä alle kuuttakymppiä). On toki muistettava, että tuhansia kilometrejä kaikenlaisia teitä ajaneen pyöräilyn aktiiviharrastajan silmissä liikennetilanteet voivat näyttäytyä varsin eri tavalla verrattuna esimerkiksi kaupunkipyörällä ajavaan eläkeläiseen. Esimerkiksi taito pitää pyörän suunta muuttumattomana samalla kun vilkaisee taaksepäin on huomattavasti heikompi niillä, joilla on vähän ajokokemusta. Myös polkupyörän tyyppi (matalan ajoasennon pyörää on helpompi hallita) ja ajonopeus (hitaassa nopeudessa “vingertely” lisääntyy) vaikuttavat hallittavuuteen. Joskus kuulee myös mitä ihmeellisimpiä väitteitä rekkojen “imuista”. Ne väitteet tulevat yleensä hanakimmin niiden suusta, jotka eivät edes ole ajaneet maanteillä pyörällä. Voin kertoa nimimerkillä “Joidenkin tuhansien rekkojen ohittama”, että ei se pyöräilijä lentoon lähde, vaikka rekka vähän lähempää ajaisikin. Suurin vaara onkin (pyöräilijän yleensä aiheuttama) kosketus rekkaan, mikä sekin on erittäin harvinaista. Todellisuudessa samaan suuntaan pyörän rinnalla ajava rekka muodostaa useimmiten tuulensuojan, joka vähentää vastusta eli ajaminen kevenee. Normaalitila palautuu, kun rekka on noin viisi metriä pyörän edellä. Koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta, että rekka aiheuttaisi polkupyörään sivuttaisliikettä, eli imisi itseensä päin tai työntäisi ojaan. On myös hyvä muistaa, että rekkakuskit ovat yleensä tietoisia ajoneuvonsa erityislaatuisuudesta, eivätkä tahallaan vaaranna pyöräilijän turvallisuutta. Omasta mielestäni rekkojen tekemät ohitukset ovat vain kesä kesältä parantuneet, eli esimerkiksi tilanteessa, jossa vastaantulijoita ei ole ja näkyvyys eteen on hyvä, rekkakuski vie autonsa vastaantulijoiden kaistalle ja jättää reilusti tilaa autonsa ja pyörän väliin. Joskus vanhalla viitostiellä on käynyt niinkin, että potentiaalisessa vaaratilanteessa rekka on hiljentänyt vauhtiaan ja odottanut turvallista ohituspaikkaa - ja ajanut siis hetken kolmeakymppiä pyörän perässä. 

Jos siis itse joutuisin ajamaan säännöllisesti Sorsakosken ja Leppävirran väliä pyörällä, toimisin näin:

• Ostaisin käyttöön sopivan pyörän (ei siis mitään “mummopyörää”, vaan esim. trekking- tai hybridipyörän).
• Varustaisin pyörän peilillä ja tarvittaessa myös valoilla (takavalo on maanteillä tärkein, eikä katuvalaistus poista oman valon tarvetta).
• Pukisin ylleni luonnollisesti kypärän ja kirkkaanvärisiä vaatteita (huomioliivi on myös hyvä).

Sorsakoski on muutenkin pyöräilijälle haastavaa seutua korkeine mäkineen.Paluumatka taajamasta Varkauteen sujui Varkaudentietä pitkin. Tuntui, että tie oli jätetty aivan oman onnensa nojaan. Esimerkiksi kasveja ei oltu leikattu tien reunoilta koko kesänä. Tämä havainto tuli tehtyä, kun koiranputket löivät ajoittain kasvoihin. Kuitenkin mieleen tuolta retken viimeiseltä “eekoolta” jäi kesän nopeusennätys: 51 km/h eräässä jyrkässä alamäessä. Ei hassummin, milloinhan pitäisi ottaa uusiksi tuo lenkki?