Liikenneblogi

Uusitun Kauppakadun yleisilmettä.

 

2000-luvun ehkä suurin varkautelainen liikennehanke on ollut kaupungin keskuskadun, Kauppakadun, peruskorjaus. Varkautta vähemmän tunteville todettakoon, että tämän Taipaleentieltä Taulumäen torille vievän, noin 700 metriä pitkän kadun varrelle on keskittynyt suurin osa Varkauden pienmyymälöistä. Kauppakatu ansaitsee todellakin nimensä eteen määräisen artikkelin. Sen verran suuren luokan tapauksesta (vai munauksesta?) on kyse. Kauppakadun peruskorjaus toteutettiin pätkittäin vuosina 2002-2005. Saneeraus tulikin tarpeeseen, sillä kadun perusrakenteet olivat peräisin 60-luvulta. Mm. sadevesijärjestelmä puuttui ja viemäriputket sekä päävesijohto olivat korjauksen tarpeessa. Tästä lähtötilanteesta oli siis ilmeistä, että nyt olisi aika suurremontille. Alkuperäiset suunnitelmat olivat hienot: kadusta tehtäisiin kävelykatu ja sen alle rakennettaisiin lumensulatusjärjestelmä ison maaiman tyyliin. Mutta sitten tuli se “mutta”…

Tänäpäivänä Kauppakatu on… No, sanotaanko, että se on mikä on. Kävelykatuidea kaatui kauppiaiden vastustukseen. Heidän mielestään liikkeisiin ei tulisi asiakkaita, jos asiakkaat eivät pääsisi autolla aivan oven eteen (tämä ei voi pitää paikkaansa, koska jo vanhankin Kauppakadun parkkipaikkamäärä oli hyvin alhainen). Lumensulatusjärjestelmästä taasen tuli eräällä tavalla raajarikko: kaikki taloyhtiöt eivät halunneet osallistua kuluihin, ja nyt Kauppakadulla sulatus toimii paikoitellen. Talvella tiettyjen talojen edustat ovat lumen ja jään peitossa, kun taas viereisellä tontilla maa on sulaa. Kuitenkin lämmitysputkisto rakennettiin koko kadun alueelle, tiettyjen taloyhtiöiden kohdalla ”hanat” on vain laitettu kiinni, eikä lämmin vesi kierrä putkissa. Tarkoituksena oli vähentää talvikunnossapidon kuluja, mutta edelleen Kauppakatua aurataan ja hiekoitetaan. (Katso tarkempi selostus lämmitysjärjestelmästä tästä.) 

Itseäni tietysti kiinnostaa se, millaisia vaikutuksia liikenteelle hankkeesta on ollut. On selvää, ettei kaikkea ajateltu loppuun saakka Kauppakatua rakennettaessa, siispä on aiheellista kysyä, mikä meni pieleen liikennettä ajatellen? Koska olen oman blogini herra, vastaan itse omaan kysymykseeni. Haluan muistuttaa, että seuraavassa on omia mielipiteitäni. Suurin osa kaupungin päättäjistä pitää Kauppakatua edelleen onnistuneena projektina! Jokainen voi päätellä itse, oliko se lopulta sitä.

- Autot vs. kevyt liikenne: Kävelykatu ei toteutunut, mutta autoliikenteen määrä kadulla on ennallaan. Kevyellä liikenteellä on vaikeuksia kapeilla väylillään, koska kaksi kolmasosaa kadusta menee joko ajorataan tai pysäköintipaikkoihin. Jalankulkijoiden vuoksi pyöräilijä ei voi ajaa kunnolla kevyen liikenteen väylällä, eikä myöskään autojen takia ajoradalla. Suurin osa kadun autoliikenteesä on läpiajoliikennettä, jonka oikeampi paikka olisi Laivalinnankadulla tai Relanderinkadulla. Mukavan lisän kevyen liikenteen väylille tuovat niille perustetut pienet terassit, jotka kaventavat väylää entisestään.

- Pysäköintipaikat: Yksisuuntaisen kadun molemmilla puolilla pysäköinti on mahdollista. Kuitenkin pysäköinnistä on tehty rakenteellisilla ratkaisuilla vaikeaa. Kadun oikealla puolella jokaisen ruudun välissä on joko lyhtypylväs tai puu. Tämä aiheuttaa sen, että hiemankin isommalla autolla ruutuun päästäkseen on käytännössä suoritettava taskupysäköinti. Ja mehän kaikki rakastamme taskupysäköintiä! Helppoa ja hauskaa! Tulos: suurin osa pysäköijistä jättää autonsa osittain ajoradalle tai kevyen liikenteen väylälle, koska eivät jaksa vekslata sitä kunnolla ruutuun. Lyhtypylväiden juurella on myös ympyränmuotoiset penkit (joilla kukaan ei istu). Penkit ovat niin matalalla, että usein joku peruuttaa niiden päälle, koska penkkiä ja etäisyyksiä on vaikea hahmottaa autosta.

- Kuorma-autot: Kadunvarren liikkeisiin tuodaan tavaraa usein myös päiväsaikaan. Kuorma-auto ajaa kadulle ja joutuu pysähtymään ajoradalle purkaakseen lastinsa. Tämä jumiuttaa liikenteen kokonaan. Usein odottavat autoilijat hermostuvat ja ohittavat kuorma-auton kevyen liikenteen väylän kautta! Todella turvallista siis.

- Pinnoite: Kevyen liikenteen väylät ja osa ajoradasta on pinnoitettu laatoilla. Suuren automäärän aiheuttaman rasitteen vuoksi ajoradan laatoitus on päässyt todella huonoon kuntoon. Nyt lämmitysputkistokin on jo vaarassa, joten 1. syyskuuta alkaen osa kadusta avataan, putkistot tarkistetaan, laatat poistetaan ja paikalle laitetaan asfaltti. Jos ajorata olisi pinnoitettu jo alunperin asfaltilla, ei tällaista uusintaremonttia olisi tarvinnut luultavasti tehdä. Tämä myös osoittaa sen, kuinka rakennusvaiheessa arvioitiin väärin katua käyttävien autojen määrä. (Huom: Varkauden kaupunki mm. lomauttaa kaikki opettajansa kahdeksi viikoksi huonon taloustilanteen vuoksi. Minnekähän ne verotulot oikein menee? Hmm…)

Laatoitettu ajorata on kulunut parissa vuodessa perunapelloksi. Osa laatoista on irronnut ja katuun on painunut syvät ajourat. Kuvan punaiset tiilet ovat korkeammalla kuin harmaat, mikä aiheuttaa hyvin epätasaisen ajokokemuksen. Vitsin mukaan kaupungin kannattaisi vuokrata tämä osa Kauppakatua jonkin autotehtaan iskunvaimentimien testiradaksi!

Kauppakatu on saanut mainetta ainakin liikenne- ja kaupunkisuunittelijoiden keskuudessa. Sitä käytetään esimerkkinä siitä, kuinka pienehkön kaupungin liike-elämän keskusta ei tulisi suunnitella. Kauppakadun suurin virhe olikin liiallinen kompromisseihin pyrkiminen. Väylä olisi taatusti onnistuneempi, jos autojen määrää olisi pystytty vähentämään tai jos lumensulatusjärjestelmän piiriin olisi saatu kaikki kiinteistöt. Suunnitteluvaiheessa haluttiin antaa siis kaikille jotain, mutta päädyttiin tilanteeseen, jossa kukaan ei ole täysin tyytyväinen. Nykyisellään mikään liikenneryhmä - autot, polkupyörät ja jalankulkijat - ei tunne oloaan kadulla miellyttäväksi.

Saisimmekohan me varkautelaiset uuden Kauppakadun jo vuonna 2040?

Niin se vaan kesä 2008 alkaa väistämättä kääntyä lopulleen. Mistäkö sen tietää? Ilmat viilenevät, sataa vettä, linnut lähtevät muuttomatkalleen. Ja ajoratamerkintöjä aletaan maalata!

Kyllä se totta on ainakin täällä Varkaudessa. Elokuun puolenvälin jälkeen moni suojatie on saanut maalinsa ja kaistaviivoja on maalattu kilometritolkulla. On toki hyvä, että ajoratamerkinnät tehdään, sillä niillä on suuri rooli liikenneympäristöä selkeyttävänä ja turvallisuutta parantavana tekijänä.

Mutta yhtä asiaa en ymmärrä: miksi ajoratamerkinnät pitää maalata talvea vasten? Jo parin kuukauden päästä nastarenkaat ovat syömässä ne taas näkymättömiksi. Ja jos jotain jää jäljelle, lumi ja jää peittävät ne. Eikö olisi järkevintä maalata merkinnät joskus alkukesästä, kun tiet ovat jo ehtineet puhdistua hiekotushiekasta ja muusta liasta? Samalla merkinnöistä olisi hyötyä koko kesäkauden. 

Kuopiossa yksi liikenteemme vaiettu varjopuoli tuli traagisesti esiin, kun mies jäi rekan alle Kallansiltojen läheisyydessä Viitostiellä. Kyseessä ei ollut kuitenkaan onnettomuus, vaan harkittu teko jättäytyä säiliörekan alle. Ei osata sanoa, oliko vain makaaberia sattumaa, että itsemurhan paikaksi valikoitui Tiehallinnon kelikameran edusta. Tapahtumat tallentuivat siis Tiehallinnon verkkosivuille, josta kuvia saattoi katsella kuka tahansa.

Seuraavassa linkissä on nuo kyseiset kuvat. Materiaali saattaa järkyttää herkimpiä. Avaa linkki siis omalla vastuullasi.

Viitostie Saunasaaren kohdalla lauantaina 16.8.2008 noin klo 14.

 

Autoliiton jäsenlehti Moottori listaa joka numerossaan edellisvuonna samaan aikaan sattuneet kuolonkolarit. Numerossa 7/8 2008 siis käydään läpi heinä-elokuun 2007 kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet. Noita tapauksia lueskellessa ei voi olla huomaamatta tiettyjä yhteisiä piirteitä. Niitä ovat mm. rattijuoppous, väsymys ja ylinopeus. Yhden suuren ryhmän muodostavat myös itsemurhat. Tässäpä pari lainausta em. lehdestä.

• Mies, 50, ajoi illalla Nissan Primeralla valtatietä. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 34, ajama rekka. Molempien autojen nopeus oli noin 90 km/h. Loivassa kaarteessa Nissan lähti ajautumaan vastaantulevan kaistalle. Rekan kuljettaja väisti niin oikealle kuin mahdollista, mutta Nissan törmäsi rekkaan. Nissanin kuljettaja kuoli. Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Lämpötila oli +17. Asfalttipäällysteisen tien pinta oli märkä. Nopeusrajoitus oli 100 km/h. Tutkijalautakunta: Nissanin alkoholin vaikutuksen alainen kuljettaja ohjasi tahallaan päin rekkaa. Hänellä oli taustalla useita sairauksia.

• Mies, 19, ajoi aamuyöllä valtatietä Mazda 323 -henkilöautolla. Kuljettaja ohitti edellä ajaneen henkilöauton ja jäi ajamaan vastaantulevien ajokaistaa. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 30, ajama kuorma-auto. Kuorma-auton kuljettaja jarrutti ja yritti väistää, mutta autot törmäsivät. Mazdan kuljettaja kuoli. Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Lämpötila oli +20. Kestopäällysteisen tien pinta oli paljas ja kuiva. Nopeusrajoitus oli 80 km/h. Tutkijalautakunta: Mazdan kuljettajan teko oli tietoinen. Humalainen kuljettaja oli väliaikaisessa ajokiellossa. Auto oli seisontavakuutuksessa.

 

Autolla tehdyn itsemurhaan kuuluu usein se, että kolarin toisena osapuolena on rekka. Viime keväänä Poliisi-tv:n erikoisjaksossa puheenvuoro annettiin yhdelle tällaiseen onnettomuuteen joutuneen rekan kuljettajalle. Hänen uransa kuljettajana oli jatkunut, mutta suurten ponnistelujen jälkeen. Itsesyytökset ja spekulaatiot olemattomista mahdollisuuksista toimia toisin vaivasivat häntä vielä vuosienkin jälkeen. Ammattiapua oli vaikea saada, sillä hänhän ei varsinaisesti ollut sairas. Auton rattiin palaaminen ja läheisten tuki saivat hänet kuitenkin jatkamaan uraansa. Kyseisen rekkakuskin tarina oli yksi onnellisimmin päättyneistä: kuljetusalalta poistuu vuosittain useita kuljettajia, jotka eivät voi onnettomuuden jälkeen jatkaa työtään. Pelko itsemurhan välineeksi joutumisesta uudestaan ei anna periksi, ja uusi ammatti on löydettävä jostain muualta. 

Esimerkiksi nokkakolarissa kuorma-auton ohjausjärjestelmä todennäköisesti vahingoittuu, sillä se sijaitsee aivan auton keulassa. Tämä taas johtaa auton ohjauskyvyn menetykseen. Kun henkilöauto törmää rekan keulaan, ovat ajoneuvojen massat niin toisistaan poikkeavia, että henkilöauto pysähtyy törmäyksen voimasta, mutta rekka jatkaa vielä matkaansa. Jos kuorma-auto ei ole enää ohjattavissa, voi vain toivoa, ettei se osu enää muihin tiellä liikkujiin. Huonolla tuurilla siis itsemurhan tekijä saattaa aiheuttaa myös muiden loukkaantumisen tai kuoleman.

Myös media vaikenee usein liikenteessä tehdyistä itsemurhista. “Metro myöhästeli onnettomuuden takia“, “Mies jäi rekan alle Kuopiossa” ja “Auto sammui tasoristeykseen” ovat nykyihmiselle - niin järkyttävää kuin se onkin - tavallisia otsikoita. Onnettomuuden todelliset syyt jäävät tavallisten lauserakenteiden ja sanojen taustalle. Poliisi-tv:n juttu olikin harvinainen päänavaus aiheeseen. On totta, että jossain määrin median tulee jättää tiettyjä seikkoja paljastamatta jo pelkästään sen vuoksi, että joku saattaa saada ajatuksen jäljitellä tilannetta. Mutta missä menee se hento raja tosiseikkojen kertomisen ja suojelemisen välillä?

Vaikkei minulla olekaan pätevyyttä puhua itsemurhasta esimerkiksi psykologisella tasolla, voin kuitenkin todeta itsemurhan olevan enemmän kuin yhtä ihmistä koskettava tragedia. Liikenneitsemurhat ovat oivallinen esimerkki tästä. Vaikkei itsemurhaan tahtomattaan osalliseksi joutunut, oli hän sitten rekkakuski, veturinkuljettaja tai vaikkapa vain metron matkustaja, saisikaan fyysisiä vammoja, henkisesti tilanne saattaa piinata vuosien päästäkin. Voidaan jopa sanoa, että itsemurhan tehnyt murhasi samalla toisen osapuolen henkisesti. Joku minua viisaampi on joskus sanonut, että itsemurha on itsekkyyttä. Tällaisessa tilanteessa se pitää valitettavasti paikkansa. Ehkä olen nyt itse itsekäs kun kysyn, kuinka moni itsemurhaa hautova ottaa tällaiset seikat huomioon. Mitä siis omasta päätöksestä jää toisten kannettavaksi?

Liikenteessä hetki elämän ja kuoleman välillä on vain silmänräpäys.

 

Ja sitten asiasta toiseen:

Poliisi etsii silminnäkijöitä

 

Poliisi etsii kuvan tapahtumien silminnäkijöitä. Lauantaina 16.8.2008 Savontiellä ns. kirkon mutkassa keskustasta päin tullut harmaa Nissan Sunny törmäsi lyhtypylvääseen ja kaatoi sen. Keskelle tietä jätetystä autosta poistui kaksi nuorta miestä. Poliisi on esitietojen mukaan selvittänyt auton omistajan sekä todennäköisesti kuljettajan, mutta kaipaa vielä kolarin silminnäkijöitä. Poliisi pyytää kuljettajaa sekä auton kuljettajan nähneitä ottamaan yhteyttä poliisin numeroon 0718755800. Lue poliisin tiedote asiasta tästä.

Kaunista ja lämmintä tiistaipäivää piti kunnioittaa lähtemällä pyörälenkille. Ajoin Varkaudesta Leppävirran kautta Sorsakoskelle ja sieltä takaisin. Yhteensä matkaa kertyi 59 kilometriä. Viitostie Leppävirralle on pyöräilijän kannalta erinomainen väylä. Piennar on leveä sekä hyväkuntoinen ja autoillakin on tilaa väistää. Lisäksi arki-iltana liikennettä on verraten vähän. Omaa turvallisuuttani lisäsin asentamalla pyörääni peilin, jolla voi tarkkailla takaa tulevaa liikennettä.

Pitemmillä lenkeillä on tietenkin tarpeellista välillä pysähtyä ja venytellä. Soukan levähdyspaikka noin viisi kilometriä Leppävirran keskustasta Varkauteen päin on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Se kuuluu myös Viitostien Maisemagalleriaan, joten paikka on tavallista levikettä viihtyisämpikin. Levikkeen taideteos on muuten tehty kolariautojen turvavöistä, mikä on oikein mainio tapa muistutella ihmisiä vyön käytöstä. Levikkeellä on myös opastaulu, johon on listattu Maisemagallerian teokset ja niiden sijainnit. Koska galleriaan tulee silloin tällöin uusia teoksia, on listaan jätetty valmiiksi pari tyhjää riviä. Joku viäräleuka oli kirjoittanut listaan oman “nähtävyytensä”:

Matti Virmasen mökki jossain Siilinjärven ja Lapinlahden välimaastossa on Maisemagallerian uusin teos.  (Klikkaa kuva tarvittaessa suuremmaksi.)

Matka jatkui Leppävirralle. Leppiksen liittymän alamäessä minut ohitti varkautelainen poliisipartio. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä, mutta partio tuntui olevan hiljaisessa hälytysajossa (eli kiire on, mutta auton hälytyslaitteet eivät ole päällä). Näin toki peilistäni, että takaa lähestyy poliisin Transporter, mutta auton nopeus yllätti. Arvioisin partion ajaneen noin 150 km/h:ssa 80:n alueella. No, ei siinä edelleenkään mitään ihmeellistä, mutta olisin toivonut ratissa olleen konstaapelin väistävän pyöräilijää vähän kauempaa. Nyt minun ohjaustankoni ja auton väliin jäi ehkä metri, mikä on olosuhteet huomioiden aika vähän. Jopa rekatkin osaavat väistää kauempaa, joten luulisi sen Transporterinkin ajamisen ammattilaisen käsissä ohjautuvan tyhjällä kolmikaistaisella (paikalla on siis vastaantulevien ohituskaista) tiellä piirun verran vasemmalle, jottei pyöräilijän takki nousisi korviin.

Tähän mennessä pieni retkeni oli ollut lähinnä sunnuntaiajelua. Asian laita muuttui heti kun pääsin Sorsakoskelle vievälle legendaariselle seututie 533:lle, joka tunnetaan myös Koskentienä. Viime aikoinahan tie on ollut paikallisissa uutisissa sekä huonon kuntonsa että peruuntuneen pyörätiehankkeen vuoksi. Tiepiirihän laittoi jäihin kevyen liikenteen väylän rakentamisen välille Sorsakoski-Leppävirran keskusta, kun samanaikaisesti määrärahoja leikattiin ja rakennuskustannukset kohosivat.

Warkauden Lehdessä torstaina 7.8. haastateltiin sorsakoskelaisia, jotka ajavat usein Leppävirran ja kotikylänsä väliä pyörällä. Useimmat sanoivat pelkäävänsä varsinkin tilanteita, joissa rekka ohittaa pyöräilijän. Omasta mielestäni tie ei vaikuttanut pahimmalta näkemältäni, sillä esimerkiksi ajonopeudet tuntuivat olevan hiljaisia (tiellä 80:n rajoitusalueella suurin osa ajoi ohitushetkellä alle kuuttakymppiä). On toki muistettava, että tuhansia kilometrejä kaikenlaisia teitä ajaneen pyöräilyn aktiiviharrastajan silmissä liikennetilanteet voivat näyttäytyä varsin eri tavalla verrattuna esimerkiksi kaupunkipyörällä ajavaan eläkeläiseen. Esimerkiksi taito pitää pyörän suunta muuttumattomana samalla kun vilkaisee taaksepäin on huomattavasti heikompi niillä, joilla on vähän ajokokemusta. Myös polkupyörän tyyppi (matalan ajoasennon pyörää on helpompi hallita) ja ajonopeus (hitaassa nopeudessa “vingertely” lisääntyy) vaikuttavat hallittavuuteen. Joskus kuulee myös mitä ihmeellisimpiä väitteitä rekkojen “imuista”. Ne väitteet tulevat yleensä hanakimmin niiden suusta, jotka eivät edes ole ajaneet maanteillä pyörällä. Voin kertoa nimimerkillä “Joidenkin tuhansien rekkojen ohittama”, että ei se pyöräilijä lentoon lähde, vaikka rekka vähän lähempää ajaisikin. Suurin vaara onkin (pyöräilijän yleensä aiheuttama) kosketus rekkaan, mikä sekin on erittäin harvinaista. Todellisuudessa samaan suuntaan pyörän rinnalla ajava rekka muodostaa useimmiten tuulensuojan, joka vähentää vastusta eli ajaminen kevenee. Normaalitila palautuu, kun rekka on noin viisi metriä pyörän edellä. Koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta, että rekka aiheuttaisi polkupyörään sivuttaisliikettä, eli imisi itseensä päin tai työntäisi ojaan. On myös hyvä muistaa, että rekkakuskit ovat yleensä tietoisia ajoneuvonsa erityislaatuisuudesta, eivätkä tahallaan vaaranna pyöräilijän turvallisuutta. Omasta mielestäni rekkojen tekemät ohitukset ovat vain kesä kesältä parantuneet, eli esimerkiksi tilanteessa, jossa vastaantulijoita ei ole ja näkyvyys eteen on hyvä, rekkakuski vie autonsa vastaantulijoiden kaistalle ja jättää reilusti tilaa autonsa ja pyörän väliin. Joskus vanhalla viitostiellä on käynyt niinkin, että potentiaalisessa vaaratilanteessa rekka on hiljentänyt vauhtiaan ja odottanut turvallista ohituspaikkaa - ja ajanut siis hetken kolmeakymppiä pyörän perässä. 

Jos siis itse joutuisin ajamaan säännöllisesti Sorsakosken ja Leppävirran väliä pyörällä, toimisin näin:

• Ostaisin käyttöön sopivan pyörän (ei siis mitään “mummopyörää”, vaan esim. trekking- tai hybridipyörän).
• Varustaisin pyörän peilillä ja tarvittaessa myös valoilla (takavalo on maanteillä tärkein, eikä katuvalaistus poista oman valon tarvetta).
• Pukisin ylleni luonnollisesti kypärän ja kirkkaanvärisiä vaatteita (huomioliivi on myös hyvä).

Sorsakoski on muutenkin pyöräilijälle haastavaa seutua korkeine mäkineen.Paluumatka taajamasta Varkauteen sujui Varkaudentietä pitkin. Tuntui, että tie oli jätetty aivan oman onnensa nojaan. Esimerkiksi kasveja ei oltu leikattu tien reunoilta koko kesänä. Tämä havainto tuli tehtyä, kun koiranputket löivät ajoittain kasvoihin. Kuitenkin mieleen tuolta retken viimeiseltä “eekoolta” jäi kesän nopeusennätys: 51 km/h eräässä jyrkässä alamäessä. Ei hassummin, milloinhan pitäisi ottaa uusiksi tuo lenkki?