Liikenneblogi

Aamulla 30.1.2007 Helsingin Pasilan poliisipiirin ylikonstaapeli Paavo Ruotsalainen menehtyi jäätyään auton alle liikenneonnettomuuspaikalla Vihdissä. Ruotsalainen osui sattumalta usean ajoneuvon kolaripaikalle ja ryhtyi auttamaan onnettomuudessa mukana olleita, kun ohi ajanut auto töytäisi häntä. Pitkän linjan poliisimies ei ollut virkatehtävissä onnettomuuden sattuessa.

Uutinen muistuttaa jokaista autoilijaa siitä, millaisessa vaarassa teiden onnettomuuspaikoilla työskentelevät poliisit, sairaankuljettajat ja palomiehet ovat. Vaikka hälytysajoneuvoissa olisi millaiset varoitusvalot tahansa ja liikennettä ohjattaisiin, on aina joku, joka saattaa heidät vaaraan. Kyseessä voi olla sinäänsä harmittomalta tuntuva kännykkään puhuminen tai onnettomuuspaikan ihmettely, joka vie kuljettajan huomion. Seuraavaksi auto osuukin jo pelastustyöntekijään.

Samanlaisessa vaarassa ovat kesän tullen myös asfalttimiehet; tietyön yhteydessä olevalle 30 km/h -nopeusrajoitukselle on syynsä. Kun kaksikaistaisella tiellä toisella kaistalla kulkee
liikenne ja toiselle kaistalle lasketaan uutta pinnoitetta, ohiajavien autojen peilit kirjaimellisesti hipovat työmiehiä. Huonolla kelillä riittävän alhainen nopeus ja ympäristön havainnointi nousevat vielä suurempaan osaan.

Liikenneblogi muisti ylikonstaapeli Ruotsalaista sytyttämällä hänelle kynttilän
osoitteessa http://www.lintukoto.net/muut/sytyta_kynttila/

Autoilijat, annetaan auttajillemme turvallinen työympäristö.

Tapanani ei ole ollut ottaa tähän blogiin lainauksia muualta netistä, mutta nyt teen suuren poikkeuksen. Tapaus on nimittäin niin herkullinen.

Suomenmaa uutisoi 29.1.2008 Kangasalan kihlakunnan poliisipäällikkö Mauri Moision jääneen jo toistamiseen kiinni ylinopeudesta. Kummallakin kerralla hän ajoi 50 alueella reilua 80 km/h:ssa. Moisio on luonnollisesti pahoillaan, muttei suostu ottamaan syytä kokonaan omille niskoilleen. Lukekaa itse ja nauttikaa.

Kaahailusta kärähtänyt poliisipomo käärmeissään valvonnasta

Kangasalan kihlakunnan poliisipäällikkö syyttää liikkuvaa poliisia vääränlaisesta nopeusvalvonnasta ja tietovuodosta.
Seppo Kuisma
Helsinki
Mauri Moisio jäi viime torstaina kiinni roimasta ylinopeudesta Tampereella. Hän ajoi 81 kilometrin tuntivauhdilla 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella.

Kaksi vuotta sitten Moisio ajoi tutkaan Kangasalla 86 kilometrin vauhdilla 50 kilometrin rajoitusalueella.

Moisio selvisi molemmilla kerroilla ylinopeuksista sakkorangaistuksilla, eikä hänen ajo-oikeuttaan evätty.

Poliisipäällikkö myöntää virheensä ja sanoo olevansa tekosistaan kovin pahoillaan.

Miten tällaista pääsee tapahtumaan, Moisio sanoo itsekin ihmettelevänsä, mutta löytäneensä useita syitä vauhdin pidolleen.

– Voisiko ajatella niin, että kun viime torstaina olin menossa Kangasalan poliisilaitokselta tilaisuuteen, missä käsiteltiin vuoden 2008 budjettia ja eräitä muita poliisin organisaatiouudistukseen liittyviä hankalia asioita. Stressi on kohtalaisen korkealla. Enkä varmaan ole ainoa, jolla poliisihallinnossa stressi on nyt korkealla. Tarkkaavaisuus ei välttämättä silloin ole kaikista parasta luokkaa, Moisio selittää Suomenmaalle.

Liikkuvan poliisin partio oli Moision mukaan virittänyt tutkansa paikkaan, jossa ei ole mitään syytä valvoa nopeuksia. Lähituntumassa ei ole risteyksiä, eikä suojateitä.

– Mikä pahinta, mittauspaikka, niin kuin se ensimmäinenkin tapaus, mutta erityisesti juuri tämä, käsittämätön valinta. Sellainen notko alamäki. Poliisin ei pitäisi mitata nopeuksia tällaisissa paikoissa. Siinä ei kerta kaikkiaan mitään vaaraa voi aiheutua. Sanon, että siinä paikassa ajaa 99 prosenttia ylinopeutta.

Moisio sanoo tietävänsä mistä puhuu, koska on tehnyt kenttätöitä liikenteen valvonnassa 41 vuotta kestäneen virkauransa alussa.

Liikkuvaa poliisia Moisio kehottaa kohdistamaan nopeusvalvontansa todellisiin kaahareihin ja ohittelijoihin.

– Joka helkkarin viikonloppu minutkin ohittaa 2-3 autoa, jotka menevät kuin pullopersesiat, hän sanoo.

Moisio asuu Tampereella ja hänen mökkinsä on Virroilla.

Osansa ylinopeuteen johtaneista syistä saa Moision alla ollut automaattivaihteinen Mecedes Benz 200 E, vuosimallia 2003.

– Auto on semmonen, että se ei tunne mitään nopeutta. Ihan sama ajaako sillä viittäkymppiä vai kahdeksaakymppiä. Ellei sitä suorastaan jarrua huomaa painaa, niin silloin se menee herkästi ylinopeutta. Nykyään tehdään liian hyviä autoja. Sanoinkin just muijalle, että pitääkö se vaihtaa semmoseen kottoseen, joka huomauttaa heti kolinalla, tärinällä ja muilla merkeillä vauhdista, hän sanoo.

Moision mukaan hänen ylinopeutensa kesti maksimissaan 200 metriä. Hän sanoo ottaneensa hetkeä aikaisemmin vaimonsa kyytiin ja olleensa juuri heittämässä lakkiaan ja hanskojaan takapenkille, kun Mersu ”karkasi” käsistä.

– Sanoin vaimolleni, että nyt luultavasti meidän Lapin reissu peruutetaan. Minä en ainakaan aja, kun siellä on niitä kottaraispönttöjä joka paikassa, Moisio viittaa automaattiseen kameravalvontaan.

Ylinopeuden sattuessa Moisio oli virkamatkalla. Hän uskoo, että olisi selvinnyt ilman sakkoja, jos olisi ollut liikkeellä poliisiautolla.

– Tulee helvetin kalliiksi tämä viranhoito. Tuli taloudellista tappiota ja hirveä mielipaha.

Moision mukaan tieto hänen tuoreimmasta ylinopeudestaan kulki lähes valon nopeudella.

– Miten tällainen organisaatio kuin poliisi voi vuotaa niin nopeasti. Kun tekoni tapahtui puoli kymmeneltä, niin ennen puolta päivää tästä asiasta soitettiin esimiehelleni kokouspaikalle. Täytyy sanoa, että poliisiorganisaatio vuotaa ja pahasti. Aivan käsittämätöntä, Moisio toteaa.

Länsi-Suomen läänin poliisijohtaja Mikko Paatero vei Moision ylinopeuden jo samana päivänä Turun syyttäjälle, joka määräsi liian kovaa ajaneelle poliisipäällikölle sakot.

Tarvitseeko jutun ironiaa enää edes kommentoida?

Päiviönsaaren Ahlströminkadulla torin puoleisella sivulla on nähtävissä Varkautelaisittain harvinainen liikennemerkki. Kyseessä on merkki nro. 424 (Pyörätie ja jalkakäytävä rinnakkain, pyörätie vasemmalla). Veikkaanpa, että tämä saattaa hyvinkin olla nykyään Varkauden ainoa paikka, jossa pyörätie
ja jalkakäytävä kulkevat rinnakkain. Tämä taas johtuu hyvinkin kaupungin unohduksesta; muualta kaupungista samanlaiset väylät
on muutettu yhdistetyiksi pyöräteiksi ja jalkakäytäviksi (merkki 423). Unohdusteoriaa tukee myös se huomio, että kaupungintalolta päin tultaessa ei väylää ole
merkitty minkäänlaisin merkein. Ilmeisesti tämäkin väylä muuttuu yhdistetyksi Alhströminkadun remontin (sitten joskus kun sellainenkin tulee) myötä.

Omasta mielestäni rinnakkainen jalkakäytävä ja pyörätie on muutenkin hyvin ongelmallinen ajatus. “Ennen vanhaan” niitä näki enemmänkin ja liikennemerkin lisäksi asfalttiin oli maalattu valkoinen rajaviiva. Enää rajaviivoja ei maalata. Kuitenkin rinnakkaisen suurin ongelma piilee käyttäjissä; kuinka moni kulkee omalla puolellaan? Miten esimerkiksi koiranomistajat toimivat tällä väylällä? Entäpä lapset, jotka eivät ehkä tiedä koko homman ideaa? Entäpä ne, jotka eivät vain välitä, ja kulkevat missä haluavat? Ainoa hyvä perustelu rinnakkaiselle on väylä, jossa liikkuu paljon pyöräilijöitä suhteessa jalankulkijoihin. Tällöin jalankulkijat ovat ikään kuin “turvassa” omalla puolellaan.

Käykää toki ihastelemassa rinnakkaista Päikkärissä vielä kun se on mahdollista!

Ammatikseen tien päällä liikkuvien lisäksi on olemassa suuri ryhmä “puoliammattikuljettajia”, jotka työnsä puolesta ovat liikenteessä paljon. Tällaisia ammattiryhmiä ovat mm. talonmiehet, pizzakuskit ja esimerkiksi monet kaupungin työntekijät. Heille kaikille on yhteistä se, että he liikkuvat firmojensa autoilla. Toinen yhteinen tekijä on - valitettavasti - huono liikennekäytös.

Puolivillainen suhtautuminen muihin tielläliikkujiin ja liikenneturvallisuuteen
ilmenee useimmiten tavallistenkin liikennesääntöjen “venyttämisenä”, mutta myös ajoneuvon huonolla kunnolla.

Varkaudessa huimimpia suorituksia tekevät ISS:n talonmiehet, mutta pizzakuskit ovat vielä heitäkin taitavampia. Esimerkkejähän löytyy. Valtakunnallisen ketjun punainen Ford ajaa usein ylinopeutta eikä ota huomioon kevyttä liikennettä. Kirjoittaja meinasi jäädä tämän auton naiskuljettajan alle viimeksi Iskun liikenneympyrässä, kun Ford tuli kolmion takaa kevyen liikenteen väylän yli ympyrään.
Toinen klassikko on Kauppakadun alkupäässä bisnestään pyörittävä yrittäjä,
jonka tunnistaa Kauppakadun kevyen liikenteen väylälle parkkeeratustaan, useimmiten jatkuvasti käynnissä olevasta vihreästä
pikkuautostaan. Tässä kaupungissa ei ole varmaan ihmistä, joka olisi nähnyt tuon auton kaikki valot yhtäaikaa toiminnassa. Liikennesääntöjä itsensä hyväksi tulkitsee myös tämä kuljettaja. Liekö synnyinmaan opit jääneet päälle myös Suomessa?

Kun autoon on merkitty isoin kirjaimin yrityksen nimi, ei kuljettajalla ole varaa virheisiin tai huonoon käytökseen. Asia on kuitenkin ongelmallinen; edes työnantajat eivät odota näiltä kuskeilta minkäänlaista ammattitaitoa, ei edes työkokemusta kuljetusalalta. Tämä valitettavasti näkyy - aluksi vain liikenteessä, mutta lopulta myös firman kassavirrassa, kun tarpeeksi moni liikenteessä loukattu alkaa boikotoida yritystä.

Yksi modernin kaupunkisuunnittelun lähtökohdista on pitää katukuva selkeänä esimerkiksi turhia liikennevalopylväitä ja liikennemerkkejä vältellen. On ymmärrettävää, ettei tässä aina onnistuta, sillä paikoittain liikenneympäristön monimutkaisuus vaatii esimerkiksi useampia liikennemerkkejä.

Varkaudessa yksi epäonnistuminen on nähtävissä Warkaus-salin kulman liikennevaloissa. Torilta päin Taipaleentielle ajettaessa tarkkaavainen autoilija huomaa saapuvansa liikennevaloihin. Kuitenkin pari metriä ennen valoja on laitettu suojatien merkki ja kärkikolmio omaan tolppaansa, vaikka valo-opastimen alla olisi ollut näillekin tilaa. Muualla kaupungilla kärkikolmio on sijoitettu valo-opastimen viereen ja suojatien merkki opastimen alle, joten teknisesti tämä ei ole suurikaan ponnistus (ks. aikaisemmat jutut). Lähes surullista tapauksessa on se, että ylimääräinen pylväs peittää jonossa toisena tai kolmantena seisovan henkilöauton kuljettajan näköyhteyden valo-opastimeen, joka tässä tapauksessa sattuu vielä olemaan pääopastin. Toisto-opastin taas on tien toisella puolella sijoitettuna siten, että jonon muut autot peittävät sen. Tällaisessa tilanteessa olevan autoilijan on arvattava valon vaihtuminen muiden autojen liikkestä.

Monille on epävarmaa se, mihin kohti auto tulee pysäyttää tällaisessa paikassa. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, on tienpitäjä vielä maalannut pysäytysviivan liikennemerkkitolpan ja pääopastimen väliin. Mihin kohti sitten pysähtyä? Oikea vastaus: pysäytysviivan kohdalle aina kun valo on punainen. Ottaen huomioon, ettei lumi peitä viivaa tai se ei ole kulunut pois… Silloin pitää pysähtyä tietenkin ensimmäisen valo-opastimen eteen (ei siis suojatien päälle kevyttä liikennettä haittaamaan, kuten moni varkautelainen luulee!).

Tämän lisäksi suojatien merkki aiheuttaa pohdintaa silloin, kun katuun maalattu suojatie ei näy (lähes aina talvella). Suojatiestä kertova liikennemerkkihän tulee sijoittaa siihen kohtaan, missä suojatie kulkee. Joten tämän viritelmän vuoksi voisi luulla, että suojatie on kärkikolmion ja valo-opastimen välissä…

Tästä taas näemme miten paljon epäselvyyttä sinällään harmiton liikennemerkkien sijoitus voi saada aikaan.

• Liikenneblogi ehdottaa:

Liikennemerkit siirretään liikennevalopylvääseen ja pysäytysviiva maalataan pylvään tasolle.

Pyörälenkilläni Varkauden Könönpellossa koin erikoisen kohtaamisen vaalean Citroën Xsara -farmariauton (HIP-958) kanssa. Auto oli parkkeerattu noin kilometrin päähän Taipaleen vierasvenesatamasta Hoikanmäentien varteen levikkeelle keula kohti järveä. Hoikanmäentie on siis se hiekkatie, joka kulkee Taipaleesta syväväylän varrella uudelle Pitkälänniemen asuinalueelle (Siikakadulle).

Ajettuani auton ohi iltahämärässä, huomasin jonkun istuvan kuljettajan paikalla. Jatkoin matkaani kohti Pitkälänniemeä asiaa sen enempää ajattelematta. Könönpellossa tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Auton kuljettajahan oli saattanut saada vaikka sairauskohtauksen! Hän saattoi myös olla sammunut rattijuoppo poliisia piilossa, ajattelin.
Ajelin Könönpellon rampilta takaisin vierasvenesatamalle ja jatkoin auton luo. Se oli edelleen paikallaan, eikä liikettä näkynyt. Nyt kuitenkin kuljettajan ikkuna oli avautunut. Pysähdyin ja otin Petzelini taskustani. Kävelin auton sivustalle ja kysyin kuljettajalta, oliko kaikki kunnossa. Ei vastausta, ikkuna vain sulkeutui. Katsoin auton tuntomerkit ja rekisteritunnuksen ja poistuin paikalta.

En ole vielä koskaan joutunut näin epäilyttävään tilanteeseen. Harkitisin asian ilmoittamista poliisille jo paikan päällä, mutta järkeilin itselleni, että kyseessä saattoi olla vain aviomies, joka oli lähtenyt kotoaan suutuspäissään eikä halunnut minun häiritsevän enempää.

Voin kertoa, että tuona iltana pohdin kohtaamistani ”haamuauton” kanssa pitkään ja hartaasti, sen verran pelottavaa oli selvitellä kuljettajan tilaa tehtaiden ainoastaan tehtaiden valojen kajastaessa sumuiselle taivaalle!

Ps. Tarkistin auton tiedot myöhemmin AKE:lta, auton haltijaksi paljastui varkautelainen nainen, joka asuu Käpykankaalla.

Perjantain räntäsade vaikutti jälleen liikenteeseen, vaikkei pahempia kolareita ole perjantai-iltapäivään mennessä sattunutkaan. Varkauden keskustassa sankka räntäsade näkyi autoilijoiden käytöksessä; moni tuntui jännittävän tilannetta niin paljon, että tavallisimmatkin liikennesäännöt meinasivat unohtua.

Useimmille tilannenopeuden alentaminen huonolla kelillä tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Tänään liian kovat nopeudet näkyivät punaisia päin ajamisena. Kesänopeutta kyllä uskallettiin ajaa, mutta valon vaihtuessa jarrun painaminen oli ylivoimaisen pelottavaa.

Myös kaista-ajo oli epämääräistä. ilmeisesti valmiiden ajourien puuttuessa monenkaan mielikuvitus ei riitä pitämään autoa yhdellä kaistalla, vaan kaksikaistaisilla teillä useat valloittivat molemmat kaistat.

Yllättävän usealta olivat myös ajovalot unohtuneet, joten vastaantulijoille saikin väläytellä valoja yhtenään. Tämä ongelma vaivasi myös ammattiautoilijoita. Jokainenhan tietää, miten turvallisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeät ajovalot ovat varsinkin huonolla kelillä. Myös ikkunat pitäisi muistaa harjata ennen lähtöä, vaikka ne heti ensimmäisissä liikennevaloissa melkein muurautuivatkin umpeen.

Hassuna havaintona huomasin, että myös ikäautoilijat olivat aktivoituneet ja lähteneet asioille. Pallo tuntui heilläkin olevan välillä hukassa, joten kysymys kuuluukin, onko pakko lähteä liikenteeseen juuri tällaisella säällä.

Onneksi kuitenkin henkilövahingoilta ilmeisesti vältyttiin. Jos tällainen keli olisi iskenyt Etelä-Suomeen, olisimme saaneet lukea lehdistä siitä usean viikon ajan. Meille täällä ”pohjoisessa” se oli vain yksi normaali talvipäivä.

“Talvi haastaa autoilijat” on käytetty sanonta suomalaisesta liikenteestä puhuttaessa. Sanonta on osuva, mutta autoilijoilla on yleensä hyvät mahdollisuudet selättää talvi. Toinen ryhmä, jonka mahdollisuudet selviytyä talvesta on huonommat, on mopoilijat.

Mahdollisuutta pienentää erityisesti lainsäädäntö, joka antaa liikaa löysää mopoille ja skoottereille. Esimerkiksi talvirenkaat eivät ole pakolliset, eikä mopoja tarvitse katsastaa. Lisäksi poliisilla ei ole resursseja tai kiinnostusta huomauttaa jokaisesta rikkeestä.

Pahimpina turvallisuuden vaarantajina ovat mopoilijoiden vähäinen ajokokemus ja liikennesilmän puute. Kun tähän lisätään huonokuntoinen ajokki, on vaara ilmeinen. Tavallisimpia vastaan tulevia tapauksia ovat mopojen valojen rikkinäisyys, suuntavilkun käyttäämättömyys ja matkustajan kypäränkäytön laiminlyönti.

Eikö poliisi voisi kerrankin järjestää kunnollisen ratsian esimerkiksi jonkin yläasteen lähelle? Ratsiassa tarkistettaisiin mopojen kunto ja huomautettaisiin puutteista. Tämä veisi kaksi tuntia aamulla tai iltapäivällä, mutta vaikutus liikenneturvallisuuteen olisi suuri. Poliisin puuttuminen asiaan on ensiarvoista, sillä vanhempia nuorison mopojen kunto ei nähtävästi voisi vähempää kiinnostaa.

• Liikenneblogi ehdottaa:

Mopojen katsastaminen esim. kahden vuoden välein.
Vanhempien vastuun lisääminen alaikäisistä mopoilijoista.
Liikennekelvottomien mopojen poistaminen liikenteestä.
Poliisin puuttumiskynnyksen alentaminen.