Liikenneblogi

Arvoisat Liikenneblogin lukijat!

Uhkaukset on nyt toteutettu ja Liikenneblogi on saanut seuraajan. Jatkossa kirjoittelen juttujani Liikenteessä -blogiin, jonka löydätte osoitteesta http://liikenteessa.wordpress.com/ Samoilla linjoilla jatketaan, mutta paremmassa ympäristössä.

Tämä vanha blogi jää hengailemaan tänne, joten jatkossakin sen juttuja voi lueskella ja tarpeen niin vaatiessa kommentoida.

Vaikka eihän tämä mikään loppu ole, oikeastaan vain muutto, haluan siltikin kiittää blogini lukijoita ja etenkin kommenttien kirjoittamiseen vaivautuneita aktiiveja. Olette lämpimästi tervetulleita lukemaan myös uutta blogiani. Toivottavasti parantuneet ominaisuudet miellyttävät myös teitä, minun “työtäni” ne ovat ainakin helpottaneet suuresti.

Näkemisiin!
- Kosti

Baby on Board -kyltit autojen takaikkunoilla oli suuri muoti-ilmiö 80- ja 90-luvun Yhdysvalloissa. Levisipä villitys myös Eurooppaankin. Kylttien tarkoitus oli kertoa autossa matkustavasta lapsesta ja näin saada takana tuleva pitämään riittävän turvavälin.

Suomessa moisia näkee harvemmin, mutta sitäkin enemmän näkee tilanteita, joissa lapsen turvallisuutta on törkeästi laiminlyöty. Helsingin Sanomien tiedot tukevat tältä osin omia havaintojani: esimerkiksi jopa seitsemän prosenttia vanhemmista ei kiinnitä lapsiaan turvavöihin.

Omatkin havaintoni ovat aika huimia. Tässä tavallisimpia näkemiäni laiminlyöntejä:

- Alle kouluikäinen lapsi seisoo etumatkustajan jalkatilassa ja pitää kiinni kojelaudasta.
- Lapsi istuu vyöttömän aikuisen sylissä etupenkillä.
- Lapsi seisoo takamatkustajien jalkatilassa etupenkkien välissä.

Ja mielestäni kaikkein pahin näkemäni tapaus:

- Kuuttakymppiä ajavassa autossa lapsi seisoo takapenkillä ja kurottelee ulos avoimesta sivuikkunasta siten, että lapsen kädet ja pää ovat auton ulkopuolella.

Mikä ihme näitä vanhempia vaivaa? Luulisi, että jokainen tietäisi esimerkiksi sen, että äkkipysähdyksen tulleessa kaikki sitomaton kuorma (ilmeisesti näille vanhemmille lapset ovat vain kuormaa!) pyrkii jatkamaan matkaansa. Eikö pysäkille jarruttavassa bussissa seisominen anna mitään vihjettä näistä fysiikan lainalaisuuksista?

Lisäksi monella on harhaluuloja (kaupunkialueella) tapahtuvista kolareista. Ensinnäkin luullaan, että a) kolariin ei jouduta, koska kuljettaja on niin taitava, b) kaupunkialueen kolareissa syntyy vain peltivaurioita ja c) turvatyynyt ja muut härpäkkeet suojaavat, jos jotain tapahtuu. Kuten tuossa Hesarinkin jutussa todettiin, kolari 50 km/h nopeudesta vastaa kolmannesta kerroksesta tippumista. Tavallista on myös illuusio siitä, että kaupungissa liikutaan aina hiljaisilla nopeuksilla, koska kokonaismatka-aika on pitkä. Mutta jokainen voi todeta itse, että liikennevaloissa seisomisen välissä nopeudet ovatkin yllättävän korkeita.

Peltivaurioita kolarissa syntyy, mutta millaisia? Ei ole tavatonta, että auto kaatuu kyljelleen tai jopa katolleen aivan tavallisessa risteyskolarissa. Erityisessä riskiryhmässä ovat perheiden suosimat citymaasturit, joissa on enemmän maavaraa ja korkeampi painopiste. Niiden kylkeen ajava matalampi auto toimii pahimmillaan kiilana, joka kaataa toisen ajoneuvon. Avonaiset ikkunat taas lisäävät vammautumisen riskiä kolaritapauksissa. Ei pelkästään siksi, että vyötön matkustaja voi tippua autosta (lapsi pienikokoisena erittäin helposti), vaan myös siksi, että esimerkiksi kolarissa irtoavat metalliosat pääsevät helpommin ohjaamoon.

Vanhemmille autoilu lasten kanssa voi olla ongelmallinen tilanne. Lapsi kun ei itse ymmärrä, miksi pitää matkustaa takapenkillä, eikä vanhemmilla saata olla aina sydäntä käskeä lasta istumaan omalle paikalleen. Joillain vanhemmilla on tapana palkita lastaan vaikkapa hyvästä käytöksestä sillä, että lapsi pääsee etupenkille tai hänen ei tarvitse käyttää turvavyötä. Kuitenkin kyseessä on ison luokan karhunpalvelus lapselle. Onnettomuuteen kun voi joutua kuka tahansa ja missä tahansa.

Edellisestä kirjoitukseta onkin kulunut jo yli viikko. Kyseisen ajanjakson aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, joka on suorasti vaikuttanut blogin päivitystiheyteen. Olen nimittäin muuttanut opiskelujen perässä. Liikenneblogia tullaan toimittamaan sitten tästä lähtien Jyväskylästä (pakko käyttää kielenvastaista muotoa ja painottaa tulevaisuutta, koska aiheita uusiin artikkeleihin tulee vastaan uudessa ympäristössä jatkuvasti!).

Ja tokihan muutostakin voi kirjoittaa Liikenneblogiin. Aloitetaanpa vaikka tiukalla koeajoraportilla!

Tavaran kuljettamisesta vastasi tällä kertaa uudehko Citroën Jumper. Odotukset olivat korkealla, onhan kyseinen automalli tuoreimman Tekniikan Maailman pakuvertailun voittaja. Pakettiautoista itselläni ei kovin paljon kokemusta ole. Viimeksi olen ajanut trendkkään vihreällä intin Transporterilla. Siihen verrattuna Jumper on myös paljon suurempi menopeli. Yleisesti ottaen nykyaikaiset pakettiautot ovat jo käsiteltävyydeltään ja mukavuudeltaan henkilöautojen tasoa. Radio, cd-soitin, kauko-ohjattava keskuslukitus niin ohjaamon kuin tavaratilankin oviin ovat jo vakiovarusteita. Myös moottori on tehoiltaan ja ominaisuuksiltaan sivistynyt. Ajovalot ovat tehokkaat. Isot ja toimivat sivupeilit voisi ottaa henkilöautoon vaikka heti. Kuollut kulma on nimittän olematon. Pääteillä matka taittuu satasta, eikä auton melutaso nouse häiritseväksi. Liikenteen havainnointia helpotti myös henkilöautoja korkeammalla sijaitseva ohjaamo. Eipä ihme, että moni perustelee citymaasturin ostamista juuri korkeammalla sijaisevalla ohjaamolla, josta näkee muun liikenteen “yli”. Toki pakussa henkilöautoon verrattaessa on huonojakin puolia, kuten esimerkiksi jousituksen ja iskunvaimennuksen käytös ilman kuormaa. Hidastustyössyt tuntuvat takapuolessa asti! Täytyy tietenkin muistaa, että oletuksena pakettiautoa rakennettaessa on se, että autossa on aina kuormaa. Alussa hieman päänvaivaa aiheutti sekin, että keskuslukituksen kauko-ohjaimessa on kolme painiketta: yhdellä avataan matkustamon ovet, toisella tavaratilan ovet ja kolmannella kaikki ovet lukitaan. Eli jos haluaa kaikki ovet auki, täytyy painaa kahta nappia. Kuitenkin kokonaisuutena oikein miellyttävä pakettiauto tuo Jumper.

 

Citroën Jumper osoittautui oikein näppäräksi muuttoautoksi. Itse pidän myös sen omalaatuisesta keulan muotoilusta.

Ja lopuksi pientä löpinää blogin tulevaisuudesta. Nyt kun blogin kirjoittajakin on muuttanut, niin ehkä olisi sopiva aika bloginkin muutolle. Keväästä astihan minä olen tätä asiaa miettinyt. Karu totuus nettimaailmassa vain tuntuu olevan se, että kun jonkun palvelun päivittäminen lopetetaan, niin palvelu muuttuu auttamattoman vanhanaikaiseksi ja nopeasti. Näin on käynyt tälle Blogitus-sivustolle, jossa tämäkin blogi sijaitsee. Yksi vaihtoehto olisi esimerkiksi siirtyä tuolle linkissä mainitulle blogit.fi -sivustolle. Siis mitään suurta sisällöllistä muutosta ei tapahtuisi, mutta alusta muuttuisi hiukan toimivammaksi, mikä mm. helpottaa blogin ylläpitämistä. Ehkä myös oman ilmeen luominen onnistuisi nykyistä paremmin. Ajatuksissa on käynyt myös blogin nimen vaihtaminen, Liikenneblogi kuulostaa vähän tylsältä (hyviä nimiehdotuksiakin otetaan ilolla vastaan). Kerron sitten lisää blogimuutosta, jos tarvetta ilmenee.

Uusitun Kauppakadun yleisilmettä.

 

2000-luvun ehkä suurin varkautelainen liikennehanke on ollut kaupungin keskuskadun, Kauppakadun, peruskorjaus. Varkautta vähemmän tunteville todettakoon, että tämän Taipaleentieltä Taulumäen torille vievän, noin 700 metriä pitkän kadun varrelle on keskittynyt suurin osa Varkauden pienmyymälöistä. Kauppakatu ansaitsee todellakin nimensä eteen määräisen artikkelin. Sen verran suuren luokan tapauksesta (vai munauksesta?) on kyse. Kauppakadun peruskorjaus toteutettiin pätkittäin vuosina 2002-2005. Saneeraus tulikin tarpeeseen, sillä kadun perusrakenteet olivat peräisin 60-luvulta. Mm. sadevesijärjestelmä puuttui ja viemäriputket sekä päävesijohto olivat korjauksen tarpeessa. Tästä lähtötilanteesta oli siis ilmeistä, että nyt olisi aika suurremontille. Alkuperäiset suunnitelmat olivat hienot: kadusta tehtäisiin kävelykatu ja sen alle rakennettaisiin lumensulatusjärjestelmä ison maaiman tyyliin. Mutta sitten tuli se “mutta”…

Tänäpäivänä Kauppakatu on… No, sanotaanko, että se on mikä on. Kävelykatuidea kaatui kauppiaiden vastustukseen. Heidän mielestään liikkeisiin ei tulisi asiakkaita, jos asiakkaat eivät pääsisi autolla aivan oven eteen (tämä ei voi pitää paikkaansa, koska jo vanhankin Kauppakadun parkkipaikkamäärä oli hyvin alhainen). Lumensulatusjärjestelmästä taasen tuli eräällä tavalla raajarikko: kaikki taloyhtiöt eivät halunneet osallistua kuluihin, ja nyt Kauppakadulla sulatus toimii paikoitellen. Talvella tiettyjen talojen edustat ovat lumen ja jään peitossa, kun taas viereisellä tontilla maa on sulaa. Kuitenkin lämmitysputkisto rakennettiin koko kadun alueelle, tiettyjen taloyhtiöiden kohdalla ”hanat” on vain laitettu kiinni, eikä lämmin vesi kierrä putkissa. Tarkoituksena oli vähentää talvikunnossapidon kuluja, mutta edelleen Kauppakatua aurataan ja hiekoitetaan. (Katso tarkempi selostus lämmitysjärjestelmästä tästä.) 

Itseäni tietysti kiinnostaa se, millaisia vaikutuksia liikenteelle hankkeesta on ollut. On selvää, ettei kaikkea ajateltu loppuun saakka Kauppakatua rakennettaessa, siispä on aiheellista kysyä, mikä meni pieleen liikennettä ajatellen? Koska olen oman blogini herra, vastaan itse omaan kysymykseeni. Haluan muistuttaa, että seuraavassa on omia mielipiteitäni. Suurin osa kaupungin päättäjistä pitää Kauppakatua edelleen onnistuneena projektina! Jokainen voi päätellä itse, oliko se lopulta sitä.

- Autot vs. kevyt liikenne: Kävelykatu ei toteutunut, mutta autoliikenteen määrä kadulla on ennallaan. Kevyellä liikenteellä on vaikeuksia kapeilla väylillään, koska kaksi kolmasosaa kadusta menee joko ajorataan tai pysäköintipaikkoihin. Jalankulkijoiden vuoksi pyöräilijä ei voi ajaa kunnolla kevyen liikenteen väylällä, eikä myöskään autojen takia ajoradalla. Suurin osa kadun autoliikenteesä on läpiajoliikennettä, jonka oikeampi paikka olisi Laivalinnankadulla tai Relanderinkadulla. Mukavan lisän kevyen liikenteen väylille tuovat niille perustetut pienet terassit, jotka kaventavat väylää entisestään.

- Pysäköintipaikat: Yksisuuntaisen kadun molemmilla puolilla pysäköinti on mahdollista. Kuitenkin pysäköinnistä on tehty rakenteellisilla ratkaisuilla vaikeaa. Kadun oikealla puolella jokaisen ruudun välissä on joko lyhtypylväs tai puu. Tämä aiheuttaa sen, että hiemankin isommalla autolla ruutuun päästäkseen on käytännössä suoritettava taskupysäköinti. Ja mehän kaikki rakastamme taskupysäköintiä! Helppoa ja hauskaa! Tulos: suurin osa pysäköijistä jättää autonsa osittain ajoradalle tai kevyen liikenteen väylälle, koska eivät jaksa vekslata sitä kunnolla ruutuun. Lyhtypylväiden juurella on myös ympyränmuotoiset penkit (joilla kukaan ei istu). Penkit ovat niin matalalla, että usein joku peruuttaa niiden päälle, koska penkkiä ja etäisyyksiä on vaikea hahmottaa autosta.

- Kuorma-autot: Kadunvarren liikkeisiin tuodaan tavaraa usein myös päiväsaikaan. Kuorma-auto ajaa kadulle ja joutuu pysähtymään ajoradalle purkaakseen lastinsa. Tämä jumiuttaa liikenteen kokonaan. Usein odottavat autoilijat hermostuvat ja ohittavat kuorma-auton kevyen liikenteen väylän kautta! Todella turvallista siis.

- Pinnoite: Kevyen liikenteen väylät ja osa ajoradasta on pinnoitettu laatoilla. Suuren automäärän aiheuttaman rasitteen vuoksi ajoradan laatoitus on päässyt todella huonoon kuntoon. Nyt lämmitysputkistokin on jo vaarassa, joten 1. syyskuuta alkaen osa kadusta avataan, putkistot tarkistetaan, laatat poistetaan ja paikalle laitetaan asfaltti. Jos ajorata olisi pinnoitettu jo alunperin asfaltilla, ei tällaista uusintaremonttia olisi tarvinnut luultavasti tehdä. Tämä myös osoittaa sen, kuinka rakennusvaiheessa arvioitiin väärin katua käyttävien autojen määrä. (Huom: Varkauden kaupunki mm. lomauttaa kaikki opettajansa kahdeksi viikoksi huonon taloustilanteen vuoksi. Minnekähän ne verotulot oikein menee? Hmm…)

Laatoitettu ajorata on kulunut parissa vuodessa perunapelloksi. Osa laatoista on irronnut ja katuun on painunut syvät ajourat. Kuvan punaiset tiilet ovat korkeammalla kuin harmaat, mikä aiheuttaa hyvin epätasaisen ajokokemuksen. Vitsin mukaan kaupungin kannattaisi vuokrata tämä osa Kauppakatua jonkin autotehtaan iskunvaimentimien testiradaksi!

Kauppakatu on saanut mainetta ainakin liikenne- ja kaupunkisuunittelijoiden keskuudessa. Sitä käytetään esimerkkinä siitä, kuinka pienehkön kaupungin liike-elämän keskusta ei tulisi suunnitella. Kauppakadun suurin virhe olikin liiallinen kompromisseihin pyrkiminen. Väylä olisi taatusti onnistuneempi, jos autojen määrää olisi pystytty vähentämään tai jos lumensulatusjärjestelmän piiriin olisi saatu kaikki kiinteistöt. Suunnitteluvaiheessa haluttiin antaa siis kaikille jotain, mutta päädyttiin tilanteeseen, jossa kukaan ei ole täysin tyytyväinen. Nykyisellään mikään liikenneryhmä - autot, polkupyörät ja jalankulkijat - ei tunne oloaan kadulla miellyttäväksi.

Saisimmekohan me varkautelaiset uuden Kauppakadun jo vuonna 2040?

Niin se vaan kesä 2008 alkaa väistämättä kääntyä lopulleen. Mistäkö sen tietää? Ilmat viilenevät, sataa vettä, linnut lähtevät muuttomatkalleen. Ja ajoratamerkintöjä aletaan maalata!

Kyllä se totta on ainakin täällä Varkaudessa. Elokuun puolenvälin jälkeen moni suojatie on saanut maalinsa ja kaistaviivoja on maalattu kilometritolkulla. On toki hyvä, että ajoratamerkinnät tehdään, sillä niillä on suuri rooli liikenneympäristöä selkeyttävänä ja turvallisuutta parantavana tekijänä.

Mutta yhtä asiaa en ymmärrä: miksi ajoratamerkinnät pitää maalata talvea vasten? Jo parin kuukauden päästä nastarenkaat ovat syömässä ne taas näkymättömiksi. Ja jos jotain jää jäljelle, lumi ja jää peittävät ne. Eikö olisi järkevintä maalata merkinnät joskus alkukesästä, kun tiet ovat jo ehtineet puhdistua hiekotushiekasta ja muusta liasta? Samalla merkinnöistä olisi hyötyä koko kesäkauden. 

Kuopiossa yksi liikenteemme vaiettu varjopuoli tuli traagisesti esiin, kun mies jäi rekan alle Kallansiltojen läheisyydessä Viitostiellä. Kyseessä ei ollut kuitenkaan onnettomuus, vaan harkittu teko jättäytyä säiliörekan alle. Ei osata sanoa, oliko vain makaaberia sattumaa, että itsemurhan paikaksi valikoitui Tiehallinnon kelikameran edusta. Tapahtumat tallentuivat siis Tiehallinnon verkkosivuille, josta kuvia saattoi katsella kuka tahansa.

Seuraavassa linkissä on nuo kyseiset kuvat. Materiaali saattaa järkyttää herkimpiä. Avaa linkki siis omalla vastuullasi.

Viitostie Saunasaaren kohdalla lauantaina 16.8.2008 noin klo 14.

 

Autoliiton jäsenlehti Moottori listaa joka numerossaan edellisvuonna samaan aikaan sattuneet kuolonkolarit. Numerossa 7/8 2008 siis käydään läpi heinä-elokuun 2007 kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet. Noita tapauksia lueskellessa ei voi olla huomaamatta tiettyjä yhteisiä piirteitä. Niitä ovat mm. rattijuoppous, väsymys ja ylinopeus. Yhden suuren ryhmän muodostavat myös itsemurhat. Tässäpä pari lainausta em. lehdestä.

• Mies, 50, ajoi illalla Nissan Primeralla valtatietä. Vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 34, ajama rekka. Molempien autojen nopeus oli noin 90 km/h. Loivassa kaarteessa Nissan lähti ajautumaan vastaantulevan kaistalle. Rekan kuljettaja väisti niin oikealle kuin mahdollista, mutta Nissan törmäsi rekkaan. Nissanin kuljettaja kuoli. Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Lämpötila oli +17. Asfalttipäällysteisen tien pinta oli märkä. Nopeusrajoitus oli 100 km/h. Tutkijalautakunta: Nissanin alkoholin vaikutuksen alainen kuljettaja ohjasi tahallaan päin rekkaa. Hänellä oli taustalla useita sairauksia.

• Mies, 19, ajoi aamuyöllä valtatietä Mazda 323 -henkilöautolla. Kuljettaja ohitti edellä ajaneen henkilöauton ja jäi ajamaan vastaantulevien ajokaistaa. Samanaikaisesti vastakkaisesta suunnasta lähestyi miehen, 30, ajama kuorma-auto. Kuorma-auton kuljettaja jarrutti ja yritti väistää, mutta autot törmäsivät. Mazdan kuljettaja kuoli. Tapahtumahetkellä sää oli pilvipoutainen. Lämpötila oli +20. Kestopäällysteisen tien pinta oli paljas ja kuiva. Nopeusrajoitus oli 80 km/h. Tutkijalautakunta: Mazdan kuljettajan teko oli tietoinen. Humalainen kuljettaja oli väliaikaisessa ajokiellossa. Auto oli seisontavakuutuksessa.

 

Autolla tehdyn itsemurhaan kuuluu usein se, että kolarin toisena osapuolena on rekka. Viime keväänä Poliisi-tv:n erikoisjaksossa puheenvuoro annettiin yhdelle tällaiseen onnettomuuteen joutuneen rekan kuljettajalle. Hänen uransa kuljettajana oli jatkunut, mutta suurten ponnistelujen jälkeen. Itsesyytökset ja spekulaatiot olemattomista mahdollisuuksista toimia toisin vaivasivat häntä vielä vuosienkin jälkeen. Ammattiapua oli vaikea saada, sillä hänhän ei varsinaisesti ollut sairas. Auton rattiin palaaminen ja läheisten tuki saivat hänet kuitenkin jatkamaan uraansa. Kyseisen rekkakuskin tarina oli yksi onnellisimmin päättyneistä: kuljetusalalta poistuu vuosittain useita kuljettajia, jotka eivät voi onnettomuuden jälkeen jatkaa työtään. Pelko itsemurhan välineeksi joutumisesta uudestaan ei anna periksi, ja uusi ammatti on löydettävä jostain muualta. 

Esimerkiksi nokkakolarissa kuorma-auton ohjausjärjestelmä todennäköisesti vahingoittuu, sillä se sijaitsee aivan auton keulassa. Tämä taas johtaa auton ohjauskyvyn menetykseen. Kun henkilöauto törmää rekan keulaan, ovat ajoneuvojen massat niin toisistaan poikkeavia, että henkilöauto pysähtyy törmäyksen voimasta, mutta rekka jatkaa vielä matkaansa. Jos kuorma-auto ei ole enää ohjattavissa, voi vain toivoa, ettei se osu enää muihin tiellä liikkujiin. Huonolla tuurilla siis itsemurhan tekijä saattaa aiheuttaa myös muiden loukkaantumisen tai kuoleman.

Myös media vaikenee usein liikenteessä tehdyistä itsemurhista. “Metro myöhästeli onnettomuuden takia“, “Mies jäi rekan alle Kuopiossa” ja “Auto sammui tasoristeykseen” ovat nykyihmiselle - niin järkyttävää kuin se onkin - tavallisia otsikoita. Onnettomuuden todelliset syyt jäävät tavallisten lauserakenteiden ja sanojen taustalle. Poliisi-tv:n juttu olikin harvinainen päänavaus aiheeseen. On totta, että jossain määrin median tulee jättää tiettyjä seikkoja paljastamatta jo pelkästään sen vuoksi, että joku saattaa saada ajatuksen jäljitellä tilannetta. Mutta missä menee se hento raja tosiseikkojen kertomisen ja suojelemisen välillä?

Vaikkei minulla olekaan pätevyyttä puhua itsemurhasta esimerkiksi psykologisella tasolla, voin kuitenkin todeta itsemurhan olevan enemmän kuin yhtä ihmistä koskettava tragedia. Liikenneitsemurhat ovat oivallinen esimerkki tästä. Vaikkei itsemurhaan tahtomattaan osalliseksi joutunut, oli hän sitten rekkakuski, veturinkuljettaja tai vaikkapa vain metron matkustaja, saisikaan fyysisiä vammoja, henkisesti tilanne saattaa piinata vuosien päästäkin. Voidaan jopa sanoa, että itsemurhan tehnyt murhasi samalla toisen osapuolen henkisesti. Joku minua viisaampi on joskus sanonut, että itsemurha on itsekkyyttä. Tällaisessa tilanteessa se pitää valitettavasti paikkansa. Ehkä olen nyt itse itsekäs kun kysyn, kuinka moni itsemurhaa hautova ottaa tällaiset seikat huomioon. Mitä siis omasta päätöksestä jää toisten kannettavaksi?

Liikenteessä hetki elämän ja kuoleman välillä on vain silmänräpäys.

 

Ja sitten asiasta toiseen:

Poliisi etsii silminnäkijöitä

 

Poliisi etsii kuvan tapahtumien silminnäkijöitä. Lauantaina 16.8.2008 Savontiellä ns. kirkon mutkassa keskustasta päin tullut harmaa Nissan Sunny törmäsi lyhtypylvääseen ja kaatoi sen. Keskelle tietä jätetystä autosta poistui kaksi nuorta miestä. Poliisi on esitietojen mukaan selvittänyt auton omistajan sekä todennäköisesti kuljettajan, mutta kaipaa vielä kolarin silminnäkijöitä. Poliisi pyytää kuljettajaa sekä auton kuljettajan nähneitä ottamaan yhteyttä poliisin numeroon 0718755800. Lue poliisin tiedote asiasta tästä.

Kaunista ja lämmintä tiistaipäivää piti kunnioittaa lähtemällä pyörälenkille. Ajoin Varkaudesta Leppävirran kautta Sorsakoskelle ja sieltä takaisin. Yhteensä matkaa kertyi 59 kilometriä. Viitostie Leppävirralle on pyöräilijän kannalta erinomainen väylä. Piennar on leveä sekä hyväkuntoinen ja autoillakin on tilaa väistää. Lisäksi arki-iltana liikennettä on verraten vähän. Omaa turvallisuuttani lisäsin asentamalla pyörääni peilin, jolla voi tarkkailla takaa tulevaa liikennettä.

Pitemmillä lenkeillä on tietenkin tarpeellista välillä pysähtyä ja venytellä. Soukan levähdyspaikka noin viisi kilometriä Leppävirran keskustasta Varkauteen päin on tähän tarkoitukseen mitä mainioin. Se kuuluu myös Viitostien Maisemagalleriaan, joten paikka on tavallista levikettä viihtyisämpikin. Levikkeen taideteos on muuten tehty kolariautojen turvavöistä, mikä on oikein mainio tapa muistutella ihmisiä vyön käytöstä. Levikkeellä on myös opastaulu, johon on listattu Maisemagallerian teokset ja niiden sijainnit. Koska galleriaan tulee silloin tällöin uusia teoksia, on listaan jätetty valmiiksi pari tyhjää riviä. Joku viäräleuka oli kirjoittanut listaan oman “nähtävyytensä”:

Matti Virmasen mökki jossain Siilinjärven ja Lapinlahden välimaastossa on Maisemagallerian uusin teos.  (Klikkaa kuva tarvittaessa suuremmaksi.)

Matka jatkui Leppävirralle. Leppiksen liittymän alamäessä minut ohitti varkautelainen poliisipartio. Ei siinä muuten mitään ihmeellistä, mutta partio tuntui olevan hiljaisessa hälytysajossa (eli kiire on, mutta auton hälytyslaitteet eivät ole päällä). Näin toki peilistäni, että takaa lähestyy poliisin Transporter, mutta auton nopeus yllätti. Arvioisin partion ajaneen noin 150 km/h:ssa 80:n alueella. No, ei siinä edelleenkään mitään ihmeellistä, mutta olisin toivonut ratissa olleen konstaapelin väistävän pyöräilijää vähän kauempaa. Nyt minun ohjaustankoni ja auton väliin jäi ehkä metri, mikä on olosuhteet huomioiden aika vähän. Jopa rekatkin osaavat väistää kauempaa, joten luulisi sen Transporterinkin ajamisen ammattilaisen käsissä ohjautuvan tyhjällä kolmikaistaisella (paikalla on siis vastaantulevien ohituskaista) tiellä piirun verran vasemmalle, jottei pyöräilijän takki nousisi korviin.

Tähän mennessä pieni retkeni oli ollut lähinnä sunnuntaiajelua. Asian laita muuttui heti kun pääsin Sorsakoskelle vievälle legendaariselle seututie 533:lle, joka tunnetaan myös Koskentienä. Viime aikoinahan tie on ollut paikallisissa uutisissa sekä huonon kuntonsa että peruuntuneen pyörätiehankkeen vuoksi. Tiepiirihän laittoi jäihin kevyen liikenteen väylän rakentamisen välille Sorsakoski-Leppävirran keskusta, kun samanaikaisesti määrärahoja leikattiin ja rakennuskustannukset kohosivat.

Warkauden Lehdessä torstaina 7.8. haastateltiin sorsakoskelaisia, jotka ajavat usein Leppävirran ja kotikylänsä väliä pyörällä. Useimmat sanoivat pelkäävänsä varsinkin tilanteita, joissa rekka ohittaa pyöräilijän. Omasta mielestäni tie ei vaikuttanut pahimmalta näkemältäni, sillä esimerkiksi ajonopeudet tuntuivat olevan hiljaisia (tiellä 80:n rajoitusalueella suurin osa ajoi ohitushetkellä alle kuuttakymppiä). On toki muistettava, että tuhansia kilometrejä kaikenlaisia teitä ajaneen pyöräilyn aktiiviharrastajan silmissä liikennetilanteet voivat näyttäytyä varsin eri tavalla verrattuna esimerkiksi kaupunkipyörällä ajavaan eläkeläiseen. Esimerkiksi taito pitää pyörän suunta muuttumattomana samalla kun vilkaisee taaksepäin on huomattavasti heikompi niillä, joilla on vähän ajokokemusta. Myös polkupyörän tyyppi (matalan ajoasennon pyörää on helpompi hallita) ja ajonopeus (hitaassa nopeudessa “vingertely” lisääntyy) vaikuttavat hallittavuuteen. Joskus kuulee myös mitä ihmeellisimpiä väitteitä rekkojen “imuista”. Ne väitteet tulevat yleensä hanakimmin niiden suusta, jotka eivät edes ole ajaneet maanteillä pyörällä. Voin kertoa nimimerkillä “Joidenkin tuhansien rekkojen ohittama”, että ei se pyöräilijä lentoon lähde, vaikka rekka vähän lähempää ajaisikin. Suurin vaara onkin (pyöräilijän yleensä aiheuttama) kosketus rekkaan, mikä sekin on erittäin harvinaista. Todellisuudessa samaan suuntaan pyörän rinnalla ajava rekka muodostaa useimmiten tuulensuojan, joka vähentää vastusta eli ajaminen kevenee. Normaalitila palautuu, kun rekka on noin viisi metriä pyörän edellä. Koskaan ei ole tullut sellaista tilannetta, että rekka aiheuttaisi polkupyörään sivuttaisliikettä, eli imisi itseensä päin tai työntäisi ojaan. On myös hyvä muistaa, että rekkakuskit ovat yleensä tietoisia ajoneuvonsa erityislaatuisuudesta, eivätkä tahallaan vaaranna pyöräilijän turvallisuutta. Omasta mielestäni rekkojen tekemät ohitukset ovat vain kesä kesältä parantuneet, eli esimerkiksi tilanteessa, jossa vastaantulijoita ei ole ja näkyvyys eteen on hyvä, rekkakuski vie autonsa vastaantulijoiden kaistalle ja jättää reilusti tilaa autonsa ja pyörän väliin. Joskus vanhalla viitostiellä on käynyt niinkin, että potentiaalisessa vaaratilanteessa rekka on hiljentänyt vauhtiaan ja odottanut turvallista ohituspaikkaa - ja ajanut siis hetken kolmeakymppiä pyörän perässä. 

Jos siis itse joutuisin ajamaan säännöllisesti Sorsakosken ja Leppävirran väliä pyörällä, toimisin näin:

• Ostaisin käyttöön sopivan pyörän (ei siis mitään “mummopyörää”, vaan esim. trekking- tai hybridipyörän).
• Varustaisin pyörän peilillä ja tarvittaessa myös valoilla (takavalo on maanteillä tärkein, eikä katuvalaistus poista oman valon tarvetta).
• Pukisin ylleni luonnollisesti kypärän ja kirkkaanvärisiä vaatteita (huomioliivi on myös hyvä).

Sorsakoski on muutenkin pyöräilijälle haastavaa seutua korkeine mäkineen.Paluumatka taajamasta Varkauteen sujui Varkaudentietä pitkin. Tuntui, että tie oli jätetty aivan oman onnensa nojaan. Esimerkiksi kasveja ei oltu leikattu tien reunoilta koko kesänä. Tämä havainto tuli tehtyä, kun koiranputket löivät ajoittain kasvoihin. Kuitenkin mieleen tuolta retken viimeiseltä “eekoolta” jäi kesän nopeusennätys: 51 km/h eräässä jyrkässä alamäessä. Ei hassummin, milloinhan pitäisi ottaa uusiksi tuo lenkki?

Tällä kertaa vuorossa on vähän tavallisuudesta poikkeava artikkeli. Aion nimittäin vahata autoni uudella Turtle Wax ICE -vahalla. Ja tietenkin jaan kokemukseni teidän kanssanne.

Lähtötilanne

Pesin autoni eilen, ja havaitsin kesän toisen vahauksen olevan ajankohtainen. Marketissa silmääni pisti ICE-vahan myyntipakkaus. Se oli tyylikkään näköinen. Seuraavaksi katsoin hintaa: 17,50 €. Tuolla summalla saa muutakin kuin pelkän vahapurkin. Pakkaukseen kuuluu nimittäin 473 -millilitraisen vahapullon lisäksi levityssieni ja mikrokuituliina. Niitä voisi käyttää myös tulevaisuudessa, joten päätin valita tavallisten Korrek -vahojen sijasta Turtlen tuotteen. Juuri lisukkeiden vuoksi vahapakkauksen hinta ei tuntunut lopulta niin kalliilta. Vahapullo on myös normaalia suurempi; vertailun vuoksi Korrek -vahapullon tilavuus on 350 ml.

Koostumukseltaan vaha on kuin vettä, kirkasta ja hyvin juoksevaa. Tästä voisi luulla, että vahaa kuluu normaalia enemmän. Kohta se nähdään. Pullossa on pieni suuaukko, joten ainetta on helppoa annostella sieneen. Ohjeissa sanotaan, että vahan voi levittää myös suorassa auringonpaisteessa kuumalle pellille. Tätä en aio kuitenkaan testata, sillä oma käyttölämpötilani liikkuu alle kolmessakymmenessä plusasteessa. Jätän työn siis illan viileyteen. Ohjeen joka välissä jaksetaan hehkuttaa, kuinka vaivatonta vahaus on tällä tuotteella. Minua tämä epäilyttää suuresti, sillä olen tottunut siihen, että hyvän ja kestävän vahapinnan saavuttamiseen tarvitaan aina hikipisaroita ja kirosanoja. Myöskään vahapölyä ei pitäisi jäädä, eli autoa ei tarvitsisi huuhdella vahan jälkeen. Saa nähdä.

Vahaus

Huuhtelen auton vielä kerran vedellä. Auton kuivuttua aloitan vahan levittämisen konepellille. Ohut kerros vahaa, jonka jälkeen 3-5 minuuttia odottelua, ylimääräisen vahan pyyhkiminen pois mikrokuituliinalla ja kiillotus liinan toisella puolella, kuten ohje neuvoo.

Tässä vaiheessa lopetan sanan “vaha” käytön tässä raportissani. Autovahaa tämä aine ei nimittäin ole. Oikeampi termi olisi ehkä “kiillotusaine”. Aineen levittäminen tuntuu samalta kuin 5 sateesta -liuoksen laitto tuulilasiin. Levitys on helppoa, eikä ainetta kulu todellakaan paljoa, kiitos pullon todella pienenpienen suuaukon. En liioittele, jos väitän yhden pullon kestävän 20 koko auton kiillotusta.

Kiillotus

Kiillottaminen on yhtä nopeaa kuin aineen levittäminenkin. Pari pyyhkäisyä liinalla riittää. Kiilto on samaa tasoa kuin tavallisellakin autovahalla. Vahaamattomaan pintaan verratessa ero on selvä. Lupausten mukaisesti vahapölyä ei jää (mistäpä sitä syntyisikään?).

Muita mietteitä

Aineen käyttö on helppoa, mutta tiettyjen ehtojen tulee täyttyä ennen kuin ainetta kannattaa kokeilla omalle autolle.

• Auton tulee olla vahattu oikealla vahalla mieluiten samana kesänä. ICE ei poista esim. hyönteisiä tai muuta pinttynyttä likaa kuin vähän. Talven muistojen poistamiseen se ei siis sovellu, vaan kyseessä on enemmänkin automeikki, jolla saadaan nopeasti kiiltävä pinta.
• Aineen kestävyydestä en voi vielä sanoa mitään, palataan asiaan muutaman pesun jälkeen. Kuitenkin aine tuntui tarttuvan kohtuullisen hyvin auton pintaan (ja myös käyttäjän käsiin ja niiden kautta lavuaariin, joten tökötin luulisi selviävän ainakin parista konepesusta tai useammastakin käsipesusta). Tosin aineen käyttö on niin vaivatonta, että käsittelyn viitsii tehdä useamminkin kuin tavallisen vahauksen.
• ICE:ä voi kokeilla myös auton muoviosiin. Omalla kohdalla se selvästi tummensi haalistuneita muoviosia alkuperäiseen väriinsä.
• Oma auto on uudehko ja sen pintaa on pidetty kuin kukkaa kämmenellä (vahaus “oikealla” vahalla 3-4 kertaa vuodessa). En osaa sanoa, kuinka aine puree esim. vanhempiin maalipintoihin.

Plussat ja Miinukset

+ Riittoisa; Myyntipakkauksessa mukana hyvälaatuiset sieni ja liina; Nopea levittää ja kiillottaa; Kirkastaa muoviosat; toimii (väitetysti) myös suorassa auringonpaisteessa.

- Ei korvaa perinteistä vahausta; Ei irrota itikoita; Kestää auton pinnalla (ehkä) tavallista vahaa lyhyemmän ajan.

Valmis pinta. Purkin päällä mukana tulleet sieni ja mikrokuituliina. Huomaa ero käsitellyn ja käsittelemättömän muovin värissä.

 

Noin! Siinäpä teille pieni vahatesti. Korjaan kiillotusainetesti! Nyt kun kerran Liikenneblogin repertuaaria on onnistuneesti laajennettu, saatan jatkossakin kirjoitella tällaisista käyttökokemuksista. Lopulta olin ihan tyytyväinen Turtle Waxin aineeseen. Edelleenkin maalipinnan syväpuhdistus talven jäljiltä vaatii kunnollista vahausta, mutta ICE auttaa laiskaa autoilijaa juurikin näin keskikesällä, kun mieli tekee kiiltävää pintaa, muttei ihan vielä jaksa tehdä syysvahausta talvea vasten. Aine tekee oikeastaan kaiken, mitä lupaakin. Se ei lupaa poistaa pinttynyttä likaa, mutta haalistuneet muoviosat se tummentaa alkuperäiseen väriinsä esimerkiksi Korrekin Muovikiiltoa paremmin. Pakkauksen mukana tulevaa sientä ja liinaa voi käyttää muuhunkin autonpuhdistukseen, kunhan viitsii pestä ne käytön jälkeen. Kannattanee kokeilla jos yllämainitut kriteerit täyttyvät. 

Parin viimepäivän aikana useampikin sanomalehti on tehnyt jutun fiksipyöristä. Että mistä? Niin, fiksipyöristä, jotka ovat tunnettuja pelkistetystä olomuodostaan. Näiden pyörien suurin puute on jarrut. Niitä ei ole ollenkaan. Mutta voidaanko fiksipyörää sanoa puutteelliseksi ajopeliksi, jos siitä puuttuu perinteiset jarrut?

Helsingin Sanomien jutussa poliisin edustajat tyrmäävät jarruttomat pyörät. Liikennevalvonnan virallinen “ääni”, ylikomisario Heikki Seppä kertoo, ettei jarruttomia fiksipyöriä ole tullut vielä vastaan, mutta jarruttomasta pyörästä tulee automaattisesti rikesakko. Oman kylämme sheriffiäkin jutussa oltiin haastateltu, mutta Jyrki Haapala tyytyy vain toteamaan pyöräilyn olevan yleensäkin vaarallista (Mikä yllätys, tämä tieto pelastaa meidät kaikki pyöräilijät!). Haapala ottaa jutussa esiin kypäränkäytön, joka onkin paljon fiksipyöriä suurempi ongelma. Myös valojen käyttöön poliisin kannattaisi puuttua. Valvontaa olisi siis suunnattava todella tarpeellisiin kohteisiin, ei ensimmäisenä fiksipyöriin, joita maassamme on joitain kymmeniä.

Itse en ole koskaan saanut mahdollisuutta ajaa fiksillä. Pyörämallihan oli alunperin suunniteltu velodromille, josta se New Yorkin pyörälähettien kautta päätyi tavallistenkin pyöräilijöiden käyttöön. Lähettejä mallissa viehätti etenkin varmatoimisuus ja huollon helppous. Periaatteessahan pyörä osavissa käsissä, vai pitäisikö sanoa jaloissa, hidastaa vauhtia yhtä tehokkaasti kuin tavallinenkin takajarrullinen pyörä, sillä polkemisen lopettaminen johtaa takarenkaan lukkiutumiseen. Se ei ole tietenkään turvallisin tapa jarruttaa, vaan pyöräilijän tulee hidastaa kadenssiaan ja sitä kautta pyörän nopeutta. Toisin kuin tavallinen vaihdepyörä, fiksihän kulkee siis tasan niin kovasti kuin sitä poljetaan.

Okei, päädyn siis toteamaan, että fiksi pyöränä on riittävän turvallinen arkiliikenteeseen. Mutta kun yhtälöön on pakko lisätä kuljettaja. Toki on selvää, että fiksillä ajavien luulisi olevan pyöräilyn hardcoreharrastajia, joille kilometrejä on kertynyt tuhansia myös kilpapyörillä. Näin myös liikennesilmä ja fiksipyöräilyssä elintärkeä ennakoinnin taito olisivat kehittyneet huippuunsa. Vaarana vain on, että mediajulkisuus saattaa innostaa fiksin ostoon myös sellaisia ihmisiä, joilla näitä taitoja ei ole. Eli ostetaan fiksi kokeilumielessä ja sitten nopeassa liikennetilanteessa unohdetaan, ettei alla olekaan tavallinen pyörä.

Aika näyttää, tuleeko fiksistä pysyvä muoti-ilmiö. Itse en tähän usko. Moni aktiivipyöräilijä löytää siitä varmasti itselleen sopivan ajokin, mutta tavalliselle ihmiselle fiksi tulee jatkossakin edustamaan pyöräilyn extremevälinettä. Ehkä hyvä näin.

Mansikka- ja hernekausi on pääsemässä vihdoin vauhtiin ja paikalliset viljelijät saapuvat myymään tuotteitaan toreille ja kauppakeskuksiin. Luonnollisesti omia tuotteita on hyvä mainostaa, jotta ohikulkijatkin huomaisivat tulla ostoksille. Paikallisen Citymarketin aulassa toimivaa myyjää ei voi ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Mainostaulu on löytänyt paikkansa keskelle kevyenliikenteen väylää:

 

 

Kuten niin monessa muussakin tilanteessa, tarkoitus on vilpitön, mutta lopputulos ei ole kevyen liikenteen kannalta toivottu. Vaaraa aiheutuu etenkin pyöräilijöille. Lähtökohtana pitää olla aina se, että väylille ei pystytetä minkäänlaisia liikennettä vaarantavia rakennelmia. Mielessä on hyvä pitää se, että usein ihmiset kulkevat kadulla niin ajatuksissaan, etteivät välttämättä huomaa isoakaan kylttiä. Talvella kuulee tapauksista, joissa esimerkiksi kännykkään puhunut on kävellyt suoraan kadulle laitettuun roihuun, vaikka ulkotuli olisi ollut aivan seinän vieressä. Sitten riidellään siitä, tulisiko kauppiaan maksaa pilalle menneet housut.

Citymarketin tapauksessa tilannetta huonontaa väylän kapeneminen juuri kyltin kohdalla. Lisäksi asiakkaiden pyörätelineet ovat lähettyvillä ja pääoven kohdalla on muutenkin paljon liikennettä huomioitavaksi. Näiden lisäksi ei toivoisi enää kylttejä tilannetta hankaloittamaan. Kyltin siirtäminen puolitoista metriä kohti rakennusta parantaisi väylän turvallisuutta. Moni kyllä huomaisi mainoksen, vaikka se olisikin vähän sivummassa.