Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Vilmalta ammuttiin tältä talvelta tänään 9. jänis. Kuinka ollakaan isä ampui sen ja olin itse töissä, kuten tuntuu aina tilanteiden suhteen olevan. Tämä on todennäköisesti se jänis, mikä tykkäsi hetken ajauttaa koiraa ja sen jälkeen lähteä järvelle litomaan ja eksyttää koiran sillä tavalla.

 Tähän jänikseen liittyen kävimme mielenkiintoisen keskustelun eilen. Isä ja äiti olivat kyläilemässä ja isä manasi ja ihmetteli, kun Vilmalle ei olleet kelvanneet lenkillä ollessa tuoreet rusakonjäljet. Oli painanut vain kuononsa kiinni jälkeen ja nuuhkaissut ja jatkanut matkaansa. Siitä kova huoli, että onko siitä nyt tullut vallan sohvakoira. Yhdessä tuumittiin, että mahtaisikohan olla vielä juoksuista pää sekaisin ja nenä hukassa. Rauhoittelin isää, että kyllä se siitä alkaa toimimaan pikapuoliin ja lohdutin, että Vilman tila tuskin on pysyvä.

 Tänään sitten, kun kävimme katsomassa suuria metsästäjiä, niin neuvoin Vilmaa olemaan ajamatta seuraavaa jänistä, kun ihan turhanpäiten oli niin ison epäluottamuslauseen saanut, kuka nyt Flexin päässä jäniksestä piittaisi, ei sitä viiden metrin aikana kiinni saa

Mutta tyytyväisiä olivat molemmat, Vilmaa odottivat omat trofeet eli käpälät ja korvat ja isä sai lisää lihaa pataan. Onneksi jäniskausi on pian ohi… pakastimeen ei pian muuta mahdu.

 (Vilma ja isä. Kuva: Juha Hämäläinen)

Vilma oli tänään jänismetsällä isän ja veljeni kanssa. Kovasti koittivat saada minua mukaan, mutta viikolla oli yöunet jääneet alle viiteen tuntiin, koska piti aamuyöllä viimeistään kolmelta herältä töihin, niin en jaksanut aamulla raahautua ylös. Onneksi he pitivät minua ajantasalla. Ensin tuli uutisia, että ajo käynnissä, jonka jälkeen tuli uutisia, että KAATO! Iloa riitti, sillä se oli tänä talvena Vilman kahdeksas metsäjänis vaikka viime vuoden puolella jouduttiin kolme viikkoa parantelemaan rikki mennyttä anturaa. Eniten hymyilyttämään pistää isäni ja Vilman yhteistyö. Ainoastaan yhden jäniksen on ampunut, joku muu kuin isä Vilmalta vaikka jahtiväkeä olisi mukana pilvin pimein metsällä. Tämäkin jänis oli juossut päin isää tiheässä kuusipuskassa missä näkyvyys oli ollut vaivaiset viisi metriä. Tapiolla on huvinsa… siis metsän herralla.