Viime lauantaina oltiin katsomassa kuinka kovasti Leimu on kasvanut ja kyllähän se oli. Touhua alkoi olemaan jo mukavasti ja kiire oli katsella paikkoja ja tutustua meihin. Leimu oli rohkea ja ennakkoluuloton ja tuntui viihtyvän meidänkin sylissä rapsutettavana. Taitaa tulla meille sopiva.
Sosiaalistumaan päästyään Leimu tietenkin kävi ensin tyhjäämässä rakon Iitan sängylle ja sen jälkeen maailmaa tutkimaan. Kiva oli kiertää pitkin olohuonetta ja nuuhkia paikkoja. Solmulelu aiheutti jonkinasteista takeltelua kulkemisessa, kun tuppasi sotkeentumaan pieniin tassuihin.
Sitten Pekka kävi hakemassa ison aarteen pakkasesta, linnun siiven. Iita oli heti halukkaana paikalla, valmiina näyttämään Leimulle, mitä sille pitää tehdä. Muutaman Pekan kehotuksen jälkeen Iita ymmärsi jättää Leimun tutustumaan rauhassa siipeen. Hetken päästä jo roikkuikin höyhen suupielessä ja tuhoaminen oli pääsemässä, niin hyvään vauhtiin, että oli parempi pistää siipi odottamaan treenejä.
Kiitokset myös Itäkeskukseen Suomen suurimmalle Mustille ja Mirrille hyvästä palvelusta ja siitä, että jaksoitte kahta melkein päättämätöntä pennun odottajaa. Saimme vihdoin ja viimein kaikki tärkeimmät koiratarvikkeet uusista kynsileikkureista sänkyyn. Kynsileikkureita piti heti testata Vilmaan ja paremmat olivat kuin entiset käsitellä, sopivan näppärät.
Maaliskuun 13. päivä lähenee ja pentukuume on alkanut vaihtumaan Leimukuumeeksi. Kaiken pitäisi alkaa olemaan mallillaan, ruokabaarin osatkin on jo valmiina. Pitäisi vain vielä jostain löytää kuviosaha, että saisi viimeisteltyä. Leimu ei sitä varmaan heti tarvitse, ellei sitten saa tässä kahdessa viikossa jotain erikoista kasvupyrähdystä.
Olihan ne muutkin pennut nättejä, mutta Leimu ratkaisi oikestaan jo syntyessään, että siitä tulee meille metsästäjän alku. Alkuperäinen toiveemme oli ruskeapäistärikkö narttu ja eihän niitä syntynyt kuin yksi. Eija ja Pekka vielä varmistivat, ettei ensimmäiseksi seisojaksi tule hirveän vaikeaa tapausta
Aikaa tosin tulee olemaan Leimulle, itse jään heti talvilomalle ja pääsiäispyhät kaupan päälle ja sitten Suvi on seuraavan viikon melkein kokonaan vapaalla ja television lähtölaskenta on alkanut, kaksi päivää jäljellä kaapelin katkeamiseen
Pitäähän sitä vielä laittaa muutama kuva lauantain vierailulta. Videotakin tulee, kun ehtii.
(Vaarallista rotua
Kuva: Juha Hämäläinen)

(Hieman painia. Kuva: Juha Hämäläinen)

(Siskokset huilaavat. Kuva: Juha Hämäläinen)

(Sammumispisteessä. Kuva: Juha Hämäläinen)
