Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Nyt on Junkkari tullut käytyä ja koettua ja Eijaltakin huolestunut ilme poistunut Meidän osalta ei olisi voinut mennä paremmin, sillä olimme ensimmäisen seisojamme kanssa, ensimmäisissä Kaer-kokeissa ja tuloksena NUO1 ja finaalipäivään jatkettiin. Maanantaina semifinaaliin lähti 20 NUO1:sen työstänyttä koiraa, jotka oli jaettu neljään ryhmään ja finaaliin jokaisesta ryhmästä yksi koira eli neljä yhteensä.

Lauantaina meillä oli tuomarina Heimo Hongisto ja hänestä ei oikeastaan ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Kuten myös 23. ryhmästä, johon kuuluimme. Porukkahenki oli hyvä ja olo oli kuin treeneissä eikä kilpailussa. Aika kului jälkijoukoissa hyvin jutellen mukavia ja toivoen kaikille onnistumisia.

Leimu lähti lauantaina hakuun toisena. Hakuun ei kannata puuttua Leimun kohdalla, sen verran olin jo treeniviikonloppuna älynnyt, joten kädet alas ja itse välillä luovimaan, jotta Leimu saatiin suunnattua. Viiden minuutin haun jälkeen saatiin seisonta, Leimu tarkensi kerran ja jämähti niille sijoilleen. Seisoi pellon laidassa ojan ylitse hyvin tiiviisti, ojan toisella puolella oli aita ja yksityisalue. Matkalla Leimun luo nostin käden pystyyn ja ilmoitin seisonnan. Tuomarilta luvan saatua, annoin nostoluvan ja kyllä se lähti, kuin ammuttuna! Leimu ruopaisi pari kertaa ja hyppäsi valtaojan yli toiselle penkalle ja pyyparvi pölähti lentoon. Käskystä Leimu pysähtyi paikalleen, mutta jälkitilanteesta meinasi saada pajujuurakkoon takertuneen pyyn kopiksi. Ankaran käskytyksen jälkeen Leimu tuli kuitenkin luokse. Sen jälkeen siirryimme hieman ja pääsimme vielä hakuun. Siitä eteenpäin ei löytynyt lintuja, mutta haku oli hienoa katseltavaa. Iltapäivällä saimme vielä toisen hakuerän, mutta lintuja ei löytynyt. Kylmän linnun noudosta tuli täydet pisteet, se oli nopeaa ja tarkkaa työtä laukauksesta luovutukseen.

Sunnuntaina Suvi esitti Leimun ja tuloksena oli H. Vieläkin löysä ja hieman tukevassa kunnossa, mutta eiköhän se ERI-sieltä vielä napsahda. Päivä sujui rattoisasti Leimua lepuuttaen maanantain koitokseen.

Maanantaina meidät 20 koiraa jaettiin neljään ryhmään ja lähdimme aamupäiväksi suorittamaan semifinaalin. Matka taittui, kun koirat hakivat hyvää hakua, mutta lintuja oli huonosti. Ryhmän viidestä koirasta ainoastaan kaksi sai riistakosketuksen ja niistä riistatyön. Leimu esitti parasta hakua ikinä ensimmäisessä erässä, mutta hyytyi jo hieman toisessa eikä lintuja osunut meidän hakuvuorolla kovasta työstä ja hiestä huolimatta. Riistatöillä mentiin finaaliin ja meiltä sen puuttuessa lähdimme ajelemaan kotiin päin.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta… Leimu vaikuttaisi olevan luonnonlahjakkuus haussa. Leimu on meidän ensimmäinen kanakoira ja kaikki on ollut seisojiin liittyen uutta meille. Ilman kasvattajiemme Eijan ja Pekan, Satakunnan kanakoirayhdistyksen aktiivien ja muiden älliäisten tukea ja tsemppaamista meillä olisi todennäköisesti muuta kuin tulos käsissä Kiitos teille hauskoista hetkistä ja erinomaisesta harrastuksesta, meidänhän ei pitänyt alkaa kilpailemaan, vaan Leimusta piti tulla reppukoira Lauantain loppukritiikissä tuli vielä aivan mahtava kommentti tuomariltamme: “Tällaisen koiran minäkin voisin ottaa.”

L-pentue on muutenkin uskomattomassa iskussa, kuudella koiralla kymmenestä on tällä hetkellä NUO-tulos. Penni oli katselmuksessa nartuista kolmanneksi kaunein ja Junkkarissa seitsemästä älliäisestä 4 sai tuloksen. Oli hienoa jakaa Leimun saavutus lauantaina kasvattajien ja älliäisten kanssa. Toivottavasti näemme pian uudelleen.

(Leimun haku jatkuu ekan riistatyön jälkeen)

Tuomari ohjeistaa kylmän linnun noutoa

Upea luovutus

Suvi esittämässä Leimua

Vas. Leimun isän Odinin omistajien Dagin ja Ann-Britin lahja parhaiten menestyneelle Junkkarissa. Oik. Eijan ja Pekan jokaiselle Junkkariin osallistuneelle antama “Sulo”-kuohari

Viimeiset kaksi päivää on mennyt treenatessa Junkkaria varten pohjanmaan lakeuksilla. Kiitokset Eijalle ja Pekalle mahtavien treeniolosuhteiden järjestämisestä. Mukanamme kulki vielä Kalmarin Jouko, jolla riitti jokaiselle hyvä sana koiran suorituksesta ja vinkkejä, millä pääsee eteenpäin. Kaikille kahdeksalle Älliäiselle saatiin riistakosketuksia molempina päivinä ja taustajoukoissa riitti tunnelmaa ja kannustusta. Oli mukava tavata Leimun sisaruksia ja heidän perheitään pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia.

Leimun kanssa ei oikein olla tiedetty missä mennään haun suhteen, mutta pakko on Joukon viimeisen päivän kommenttiin uskoa: “Keskivertoa selkeästi parempaa hakua, mitä näkee nuorten luokassa, käyttää erinomaisesti tuulta haussa.” Muutenkin Leimu tuntui kulkevan kuin unelma omissa silmissä, kunhan pääsi tottumaan lakeuksiin. Vartalolla ja kädellä näytetyt suunnan vaihdokset tuntuivat luonnistuvan ja erä erältä haku laajeni. Viimeisenä päivänä Leimu ajautui myötätuulessa kaksi kertaa liian lähelle fasaaninatuja. Natut eivät kestäneet viereen seisomaan töksähtänyttä Leimua, vaan pyrähtivät lentoon ja Leimu ei mennyt metriäkään perään, lähti vielä eri suuntaan jatkamaan hakua!

Kiitokset myös Markulle noutofasaaneista, nyt on hyvä tehdä kylmän linnun noutoon viimeiset hionnat ennen Junkkaria.

Junkkarissa nähdään!

Kalmarin Jouko antamassa kullanarvoisia vinkkejä

Lakeus kutsuu

Leimu haussa

Juha ja Leimu tauolla

Sorsassa on tullut käytyä, sieltä Leimulla ei ole noutoja paitsi mökin pihassa. Enemmän ollut turistina hermoja pitämässä. Sorsia ja tilanteita on ollut vähänlaisesti, mutta muutama on tullut pakkaseen asti. Kannattaa treenata ampumista, yhtään sorsaa ei ole tullut haavakkona alas

Leimun kanssa ollaan treenattu pysähtymistä ja sorsan noutoa. Itsellä on ollut Leimun kanssa noutolukko, minkä Suvin ohjeiden ansiosta sain auki! Damien kanssa on turha enää treenata, ne ovat Leimun mielestä hauskaa ajankulua ja melkein lelujen tasolle menneet. Leimulla on tehty kaksi sorsannoutoa, tarttuminen on ollut vaikeaa ja muutaman kerran on käyty hakemassa vahvistusta tyhjin suin vierestä. Sen jälkeen, kun sorsa on otettu suuhun sitä ei ole sylkäisty kertaakaan jalkoihin, on saatettu puolimatkassa korjata otetta, mutta ei sylkäistä jalkoihin onneksi. Se korjaantuu iän ja kokemuksen myötä uskomme.
Leimun seisominen on vielä arvoitus ja toivottavasti ehdimme tässä testaamaan sitäkin ennen junkkaria. Isännällä ja emännällä alkoi koulunkäynti vielä työnohessa, joten ylimääräistä vapaa-aikaa ei hirveästi enää ole, mutta ehditään kaikesta huolimatta metsälle.

Ja kevennys: Isä aikanaan virnuili, kun palkkasin Leimua makkaralla; “Osaapahan koira ainakin hakea eväsrepusta makkarat, jos ei muuta!” Isä jätti mökin pihalle metsäreppunsa hieman avonaisena ja Leimu kävi poimimassa, ei makkarat, vaan eväsleivät ja huomasi vielä sylkäistä folionkin pois mikä oli leipien välissä! Oli salamannopeaa toimintaa

Nyt on vihdoin ja viimein tämä metsästyskausi avattu. Luvassa oli kyyhkyjahtia!

Suvi toimi Leimun ohjaajana minun keskittyessä ampumiseen. Pidettiin kyllä mielessä, että on nuori koira asialla ja kokemattomat omistajat Leimu oli hihnassa koko ajan passissa. Ettei vaan tule mieleen lähteä putoavan kyyhkyn luo omatoimisesti. Itse saatiin lisää tietoa missä vaiheessa mennään ja Leimu ihmetytti ja yllätti toiminnallaan jälleen kerran

Kyyhkyjä lensi tasaiseen tahtiin, ensimmäinen pudotus näytti tulevan haavakkona alas, joten lähdin itse tarkastamaan tilannetta. Kyyhkystä oli henki paennut ja Leimu pääsi noutamaan tai enemmänkin etsimään, koska ei nähnyt pudotusta. Lintu löytyi, mutta paikalle tuli myös Vilma, joten päätin ottaa linnun omaan talteen, ettei tule erimielisyyksiä. Leimu uudestaan hihnaan, seuraavat pudotukset Leimu katseli ja odotti aina, kun itse hain. Meidän mielestä erityisen tärkeää, että suurin osa noudettiin itse linnuista. Selkeän pudotuksen jälkeen ja kun olimme tarpeeksi odotellut laukauksesta, Leimu pääsi noutamaan. Lintu napattiin suuhun, mutta lähti väärään suuntaan Suvin pillittäessä? Paikka oli kyllä erikoinen ja ääni tuntui kiertävän, joten ehkei pystynyt paikantamaan pilliä? Lintu myös hylättiin, kun Suvi pillitti, joten kävelin sen talteen ja olin ihmeissäni Suvi tai minä käytettiin melkein jokainen pudotus Leimun suussa ja otti innokkaasti kyyhkyn suuhun, mutta maasta ei meinannut tarttua. Tässä vaiheessa todettiin, että loput linnuista haetaan itse, Leimu saa toimia tarkkailijana. Kylmän linnun noutamista ollaan jätetty liian vähälle selvästi.

Aina ei voi onnistua ja mäenpäällä olleista lepopuista pääsi kyyhky osuman jälkeen liitämään näkymättömiin omilta silmiltä. Etsinnästä huolimatta en sitä löytänyt ja aamulennon päätteeksi päästimme Leimun etsimään Suvin ohjaamana. Puolitoista luovia juostiin, sen jälkeen pysähdyttiin, nuuhkittiin ilmaa ympärillä ja ampaistiin suoraan hukassa olleen kyyhkyn luo, otettiin lintu suuhun, lähdettiin Suvin luo, laskettiin kerran maahan ja korjattiin otetta ja juostiin vieläkin Suvin luo, jonka jälkeen luovutus seisaaltaan rauhallisesti suoraan käteen. Tämä oli täysi yllätys!

Illalla Leimu oli Suvin kanssa mökillä, ettei pieni pää rasitu liikaa, minun lähtiessä jahtiin Illalla tehtiin vielä räkätille riistatyö Suvin ohjauksessa. Seisoi kauan mansikkamaan vieressä olevaan puskaan, ennen kuin tilanne huomattiin. Suvi käveli viereen ja antoi nostoluvan, räväkkä ryntäys puskaan, räkätti ilmaan ja käskystä pysähtyminen

Tällainen mielikuva meille jäi Leimusta viikonlopun jahdin jälkeen. Pääosin käyttäytyi rauhallisesti passissa, pientä kyllästymistä välillä, mutta hallinnassa. Leimu ei ollut aluksi varma, kumpi ohjaa sitä. Kyyhky oli selvästi epämiellyttävä ottaa suuhun höyhenien takia ja vähäisten kylmän linnun noutojen vuoksi, joten näitä lisää ja damit unholaan. Nenä on aivan uskomaton ja osaa kaikki noutoon liittyvät asiat, joten kokemuksia lisää jolloin varmuus kasvaa. Suvi sai vakituisen metsästyskoiran ohjaajan viran, koska itsellä on liikaa adrenaliinia ainakin kauden alussa ja se vaikuttaa Leimuun aika paljon Syksyn passimetsästyksen osalta on luvassa istumista ja odottamista pääasiassa ja noutaminen pidetään erillään paukkunoudosta, itse haen suurimman osan pudotuksista, jos niitä tulee edelleen.

Leimu ja työkalu (kuva ei ole lavastettu, vaan asettui vartioimaan työkaluani ja saalispussia ihan itse )

Mökillä jatkettiin saaliin vartiointia, passimetsästys oli yllättävän väsyttävää Leimulle

Vesityö tehtiin damilla Leimun kanssa. Tuomari vaihtoi avoimen luokan aloittamaan ja nuoret toiseksi, yhtään voittajaluokan koiraa ei ollut. Odotteluun ollaan onneksi totuttu, joten ei se hirveästi häirinnyt. Itseä jännitti enemmän kuin Leimua, koska oli ensimmäinen kerta missään kokeissa. Leimu odotti maltilla heiton ja lähti noutoon vasta luvan saatuaan. Mihinkään ei liikahdettu ennen lupaa. Veteenmeno oli hyvä, mutta äkkisyvä sai aikaiseksi korvat täyteen vettä ja sitä sitten ravisteltiin jo menomatkalla. Sitten kauhottiin reilusti ohi damin, vaikka se merkattiin selvästi (avoinluokka oli noutanut samaa reittiä sorsia ja lumpeen lehtiin oli tainnut jäädä hajuja). Sain pillillä Leimun ympäri ja takaisin tullessa se damin kohdalla huomasi ottaa sen mukaan, itse luulin hetken, että tullaan takaisin ilman mitään! Ote damista oli tosi huono ja vedessä ravisteltiin korvia, joten se koko ajan huononi. Rannassa, kun Leimu ravisti, niin dami lenti suusta ja istui heti ravistuksen jälkeen eteeni, olihan se hölmön näköistä, kun Leimu ei ollut huomannut damin putoamista . Tuomari keskeytti siihen kohtaan ja olin varman, että pisteet ovat 3/5. Kuitenkin saatiin 4/5 ja merkinnät koelappuun “Hyvä veteenmeno, pudottaa luovuttaessa”.

Tuomari lohdutti, että se ei välttämättä enää siitä parane vesityö. Itse taas ollaan tehty jo täyden pisteen vesitöitä treeneissä, mutta tämä oli Leimun ja minun yhteistyötä huonoimmillaan. Jatkamme harjoittelua, mutta emme lähde korottamaan pisteitä, koska tällä hetkellä se on mahdottomuus Leimun kanssa. Meiltä tullaan aina vähentämään yksi piste ravistamisesta, jos korviin menee vettä ja Leimu ui, niin matalalla, että sitä menee joka kerta korviin. Istuen luovutus on vedestäkin kunnossa, tällä kertaa vain dami lähti suusta ravistamisen takia. Pääasia, että vesityöt on hoidettu, isäntä voi rentoutua ja alkaa treenaamaan metsästyskautta varten rennosti ja vapautuneesti.

Yhteistyö on taas Leimun kanssa alkanut sujumaan. Ollaan tehty kaikkea mahdollista ja alettu keräämään kuntoa metsästyskautta varten, mikä näkyy taas vatsalinjan nousussa, kun ei ruoka meinaa aina maittaa. Pysähtyminen on hyvällä mallilla. Noutamista on tarkoituksella vähennetty suurinpiirtein kertaan viikossa yksi nouto. Seuraavaksi onkin noutamisen osalta luvassa koepuolella junkkarissa kylmän linnun nouto.

Ensin opetat koiraa parhaan taitosi mukaan ja sitten yrität pilata sen. Niin joku viisaampi sanoi. Itse saanut jälleen miettiä ja pähkäillä missä on vika Leimun noutamisessa, tai siis enemmänkin mikä isännässä on vikana. Viime viikonloppuna varoitin jo Suvia, että voi päästä tekemään vesityön Leimun kanssa, jos ei solmut aukea.

Leimulla on ollut jäytämistä damien ja muiden kanssa. Olen kieltänyt jäytämistä, mutta sen kiellon ajoitus on todennäköisesti mennyt pari kertaa pieleen tai ollut liian voimakas. Viikonloppuna Leimu kieltäytyi noutamasta maalla, kun kerran kielsin jäytämästä. En ollut ennen sitä kokenut, joten siitä alkoi suunnaton ketutus ja myös pudoteltiin damia… Vaihdettiin Suvi ohjaajaksi ja onnistunut suoritus Leimulle.  Käytiin tunnin rauhoittelulenkki, missä harjoiteltiin pysähtymistä ja isäntä viilenteli tunteitaan ja ratkoimme Suvin kanssa ongelmaa. Takaisin noudon pariin lenkin jälkeen ja kaksi noutoa, vedestä ja maalta ja Leimu toimi kuin unelma.

Tulimme siihen tulokseen, että Leimu on ollut paljon Suvin ohjauksessa, koska Suvilla on kesälomaa ja minulla ei, joten enemmän toimintaa kahden kesken Leimulle ja minulle. Jäytämiseen liittyvää ongelmaa en aio korjata enää millään tavalla, koska dami ei putoa suusta vaikka jäytää ja oikealla linnulla ei tapahdu jäytämistä. Minun pitää olla myös “välinpitämätön” ja rento noudon aikana, koska minun jännittyneisyys vaikuttaa aika paljon Leimun toimintaan.

Joten nyt kun emäntä on ollut Helsingissä pari päivää on meillä ollut Leimun kanssa parisuhdeterapiaa Ollaan lenkkeilty, tokoiltu, kyläilty ja marjastettu eli tehty kaikkea sopivalla rytmillä. Leimu on aika nopeasti palautunut takaisin haltuun.

Vesityö oli vielä kuukausi sitten seuraava: Nouto niin pitkältä kuin damin jaksoi heittää, enemmän kuin viisi metriä matkaa vesirajasta istuen luovutus.

Vesityö tällä hetkellä: Nouto niin pitkältä kuin damin jaksaa heittää, mutta luovutus heti vesirajasta seisaaltaan.

Veteenmeno halukkuus ei onneksi ole kärsinyt ja oudoissa vesissä mennään uimaan. Nyt katsotaan mitä tapahtuu ja toivotaan parasta. Kaikille vinkiksi, että koira on tosi herkkä vaistoamaan ihmisen käytöstä ja pitää olla tarkkana, ettei pilaa saavutettuja tavoitteita.

Olimme viime lauantaina käymässä mökillä. Oli todella lämmin päivä ja oli mukava mennä mökille käymään. Siellä Leimu saisi ainakin suurinpiirtein olla vapaana, mitä nyt yksi suunta on kielletty, koska sieltä löytyy lintuja ja linnun pesiä. Pääosan ajasta, mitä olimme mökillä Leimu sai juosta vapaana isännän ja emännän valvovan silmän alla. Kavereitakin siellä oli, sillä niin Vilma kuin isännän veljen Nelli ja Lutu olivat myös mökillä. Vauhtia siis riitti, vaikka Vilma ja Nelli beaglen tavoin jättäytyivätkin suurimmaksi osaksi juoksukilpailuista pois vanhempina ja viisaampina

Paras “lapsenvahti löytyi mökiltä, kun laitoimme sadettimen päästämään vettä. Siinä nuorimmat, Lutu ja etenkin Leimu yrittivät “tappaa” vedentuloa. Jokaisella oli hauskaa, niin koirilla kuin meillä ihmisilläkin, kun katselimme miten pähkähulluja eläimetkin voivat joskus olla

Lauantai-iltana tultiin jo kotiin ja tänään sitten oltiin tekemässä hieman noutotöitä uudessa vesiympäristössä. Sanotaanko näin, että ne eivät menneet kyllä putkeen. Parannettavaa on paljon, mutta katsotaan nyt kuinka käy, koska “täydellinen” suorituskin on kyseiseltä koiralta nähty. No strategiaan pikkuinen muutos ja vesityöt here we come! Treenien jälkeen vielä ampumaradalle tarkastamaan, että paukkupelkoa ei ole. Ei sitä kyllä ollut, vaikutti, että emäntä hyppi huomattavasti paljon enemmän. Leimu ei oikein edes reagoinut pamahduksiin.

Ps. Leimu on pulskassa kunnossa, mutta niin on tarkoituskin, ettei jahtikaudella pääse ihan täysin kuihtumaan.
Lopuksi kuvia vesipedoista

Ollaan Juhannuksen jälkeen tehty paljon kaikenlaista Leimun kanssa. Olemme olleet Satakunnan kanakoirayhdistyksen tapaamisissa mm. tuolla Yyterin koirarannalla sekä vesityöharjoituksissa. Leimu ei enää arkaile veteen menoa, niin kuin vielä alkukesästä aina välillä teki. Nyt mennään veteen hienosti kävellen. Uinti on sujunut koko tämän vuoden hyvin ilman minkäänlaisia ylimääräisiä roiskeita. Taavi on ollut kovassa käytössä. Se on edelleenkin Leimun suosikki noutoesine, jos ei oteta lukuun ihan oikeita lintuja. Variksesta Leimu ei edelleenkään pidä mutta eiköhän sekin asennevamma jossain vaiheessa parane, ja pääasia kuitenkin on, että muut linnut tuodaan nätisti

Viime viikonloppuna Leimu oli hoidossa Eskon eläinkodissa Eurassa sillä aikaa kun isäntä ja emäntä juhlivat. Lauantaina Isäntä ja emäntä menivät pitkästä aikaa kahdestaan ulos syömään, elokuviin ja tanssimaan. Juhlan aihettakin oli, sillä emäntä vanheni taas vuodella sunnuntaina. Kotiin juhlinta reissulta saavuttiin joskus kolmen maissa aamuyöllä. Sitten kahdeksalta kello soimaan, jotta ehdittäisiin laittaa kämppä ja toiset juhlavaatteet kuntoon ennen kuin toiset juhlat alkaisivat. Isännän veljen poika pääsi ripiltä. Siellä sitten juhlittiin vielä rippijuhlissa pitkälle iltapäivään, ennenkuin menimme kotiin, vaihdoimme vaatteet ja lähdimme hakemaan Leimua.

Leimulla oli kuulemma mennyt ihan hyvin. Meidän/Leimun onneksi siellä oli samaan aikaan hoidossa karkkari, joten juoksuseuraa ainakin löytyi. Sunnuntai-ilta menikin sitten toipumisessa. Leimukin oli hyvin rauhallinen, oli kuulemma ollut aika vauhti päällä vielä yhdentoista aikoihin lauantaina, kun Leimu ja tämä karkkari olivat telmineet..

Maanantaina, eli eilen sitten alkoi tavallinen arki.. Isäntä lähti töihin ja emäntä lomaili yhdessä Leimun kanssa. Aamupäivällä, kun lähdimme lenkille, veimme ensin roskat. Tavalliseen tapaan laitoin Leimun odottamaan paikallaan istuen.. Mutta eipä tuo totellutkaan! No ensin niska-pers otteella uudestaan istuma-asentoon. Ei auttanut, joten ei muuta kuin koira selälleen. Leimu yritti vaikka mitä siinä selällään ollessa, eikä millään meinannut rauhoittua jotta olisin voinut päästää sen vapaaksi. No pääsi se kuitenkin vihdoin ja viimein vapaaksi ja pääsimme aloittamaan lenkkimme.

Tällä kertaa tiedossa oli hihna-kävely lenkki. Mentiin tuollainen noin 1,5 kilsan lenkki pururadalla ja metsäpolkuja pitkin. Juuri kun oltiin melkein kotona Leimu yhtäkkiä hyökkäsi kohti pusikkoa ja kas kummaa, jokin räksän penikkahan se siinä Leimun suussa oli. Ensi hämmästyksestä tokeennuttuani huusin Leimulle IRTI! No Leimu avasi jonkin verran suutansa, mutta kun Pikkulintu oli hyvin eläväinen(räpytti siipiään), laittoi Leimu suun takaisin kiinni, ettei nyt hyvä saalis pääsisi karkuun

Pienen keskustelun ja käsiotteiden jälkeen sain Leimun suun auki ja pikkulinnun takaisin pientareelle. Ei siinä muuta kuin Leimu äkkiä pois paikalta hihnasta vetäen.. Eloon se pikkulintu kyllä jäi, mitä nyt jonkin asteisen kuolakylvyn kyllä sai.. Kyllä se vaan on  niin kummallista, kun isännälle ei ole mitään riistaa tuotu, mutta mä olen kyllä saanut jo pari pikku lintua ja muutamat hiiret/päästäiset Leimulta.. Isäntä vaan naureskelee, että mä olen vissiin joku riista magneetti. Mutta joo, pitää lukea noita metsästäjän oppaita, jotta saa sitten tulevaisuudessa ohjata Leimua metsällä myös..

Taavia noutamassa..

Sorsaakin noudettiin..

Täällä Porin suunnalla on tullut vettä koko juhannuksen sunnuntaita lukuunottamatta. Lauantaina tuli pitkästä aikaa koiravieraita, kun kaverit tulivat juhannuksen jatkoon meille Boriksen ja Nellan kanssa. Yllättävän rauhallisesti koirat käyttäytyivät eivätkä enää kohnottaneet niin paljoa kuin ennen. Onkohan Leimusta tullut aikuinen?

Tänään oltiin Yyterissä koirarannalla ja kieltämättä on hienoa omistaa saksanseisoja. Boris ja Nella peuhasivat vedessä ja rannalla, niin meillä olisi pitänyt ottaa haulikko mukaan ja alkaa lintujahtiin Lokit olivat äärettömän mielenkiintoisia ja niitä yritettiin koko ajan metsästää. Sen vuoksi Leimu oli suurimman osan ajasta hihnassa tai vieressä paikallaan. Harjoitusta se on sekin, piippari ei onneksi ole Korvat tuntuvat lähiaikoina kadonneen ja luoksetulo on alkanut takkuamaan mikä on aina ollut meidän “bravuuri”. Tänään vielä oli, niin paljon häiriötekijöitä, että jouduttiin keskustelemaan mitä pitää tehdä, kun tulee luoksetulo kutsu.

Tehtiin tänään myös kaksi riistatyötä varikselle. Koko kevät ollaan treenattu pysähtymistä linnun siivittäessä ja tänään varis sai toimia kohteena. Näköseisonta, hiipimällä tarkennus. Varikset eivät pahemmin välitä koirista, joten eivät kokonaan jähmety, mutta onneksi ei hirveästi liikkunut. Siitä räjähtävä avanssi ja käskystä pysähtyminen, eikä lainkaan liukumaa! Kyllä tuntui hienolta saada palkinto koko kevään jatkuneesta työstä, mikä vieläkin on kesken. Teimme myös toisen riistatyön varikselle ja sama onnistui! Ja nämä tehtiin ilman hihnaa tai pantaa ja itse olin jäljessä Leimua kymmenisen metriä. Kaveriparilla oli kyllä hauskaa, kun katselivat Leimun kiinnostuksen kohteita, aina välillä yritettiin karata pidemmälle lokkeja jahtaamaan

Kolmikko rannalla, Leimu, Boris ja Nella

Pieni hetki muutakin kuin lintujen jahtaamista

Siellä niitä lokkeja olisi

Miksi mä en saa jahdata lintuja, oi miksi?

Olimme Leimun kanssa eilen Hämeenlinnassa mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttelyssä. Toisin kun edellisessä kirjoittelin, niin nuorten luokassa ei nyt ollut ihan 70 koiraa, vaan siinä oli kaikki muutkin luokat, paitsi junnut ja veteraanit. Heräsimme lauantaina siinä klo 4 aikoihin aamuyöllä, laitoimme kamat kasaan ja lähdimme matkaamaan kohti Hämeenlinnaa. Internetin karttaohjelman mukaan matkaan kuluisi noin 3 tuntia, mutta koska liikennettä ei juurikaan ollut ja kesärajoitukset, niin matkaan ei mennyt juurikaan paljon kauemmin kuin 2 tuntia. Olimme siis paikalla jo klo 7, vaikka oli tarkoitus olla perillä vasta klo 8. Siinä sitten käytiin pienellä lenkillä ja oleiltiin autolla, levättiin. Juha oli flunssassa, joten jaksaminen ei ollut ihan paras mahdollinen, mutta onneksi meillä emäntä näyttää koiran, joten siinä mielessä ei ollut ongelmaa.

Kahdeksan aikoihin sitten mentiin näyttämään rekisteri- ja rokotuspaperit, jotta päästiin näyttelyyn. Kehä alkoi klo 9.00, mutta meidän vuoro oli vasta puolenpäivän jälkeen, koska ensin piti käydä läpi kaikki urokset. Nuoria narttuja esitettiin n. 10 kpl.

Leimu sai saksalaiselta tuomarilta arvosanan NUO EH. Arvostelu tuli saksaksi, mutta vapaasti suomennettuna se meni jotensakin näin: “Tasapainoinen koira, silmät keskiruskeat, purenta kunnossa, hyvä pää, erittäin kaunis ylälinja, mutta liikkeessä rauhaton. Erittäin hyvä alalinja, takakulmaukset hieman kevyet. Edestä ja takaa hieman kapea.”

Leimu toimi näyttelyssä kuin unelma, mitään vaikeuksia ei ollut juuri missään kohtaa. Ei edes siinä, kun tuomari tarkisti hampaat (ja ruokatorven, koska niin suureksi suu avattiin ja tarkkaan katsottiin). Tämä oli nyt ensimäinen tuomari, joka ei lainkaan sanonut mitään ylimääräisestä hampaasta. Tiedä sitä sitten. No kasvattaja lupasi tarkistaa asian sitten jossain vaiheessa, kun seuraavan kerran nähdään

Kun sitten oltiin oma arvostelu saatu, odotimme vielä että kaikki sileäkarvaiset saatiin arvosteltua, jotta päästiin esittäytymään vielä kasvattajaluokassa. Siellä Pitkäsaari tuli neljänneksi. Esittäytymässä oli 3 L-pentuelaista: Leimu, Taika ja Penni sekä pitkäsaaren Essi. Koirien esittäminen tuossa päivän päätteeksi ei onnistunut ihan niin hyvin, kuin olisi voinut, koska koirat olivat erittäin väsyneitä. Leimukin meni aina mahdollisuuden saatuaan maaten. Kaiken kaikkiaan näyttelystä jäi hyvä maku, mutta seuraavaan näyttelyyn mennään kuitenkin vasta ensivuoden puolella, kun Leimun lihakset ovat kehittyneet kunnolla. Eiköhän silloin olla jo ERI-kunnossa

P.S. Onnittelut kaikille Leimun sisaruksille hyvästä näyttelysuorituksesta ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Lopuksi vielä muutamat kuvat:

Askel on keveä, kun vihdoin päästiin kehään.

Kaikki sujui todella hyvin. Seisomassakin pysyttiin todella hyvin.