Emäntä sen kun vanhenee vain..

Kategoriassa: Leimu talossa — @ leimu Tiistaina, Heinäkuun 14. 2009

Ollaan Juhannuksen jälkeen tehty paljon kaikenlaista Leimun kanssa. Olemme olleet Satakunnan kanakoirayhdistyksen tapaamisissa mm. tuolla Yyterin koirarannalla sekä vesityöharjoituksissa. Leimu ei enää arkaile veteen menoa, niin kuin vielä alkukesästä aina välillä teki. Nyt mennään veteen hienosti kävellen. Uinti on sujunut koko tämän vuoden hyvin ilman minkäänlaisia ylimääräisiä roiskeita. Taavi on ollut kovassa käytössä. Se on edelleenkin Leimun suosikki noutoesine, jos ei oteta lukuun ihan oikeita lintuja. Variksesta Leimu ei edelleenkään pidä mutta eiköhän sekin asennevamma jossain vaiheessa parane, ja pääasia kuitenkin on, että muut linnut tuodaan nätisti

Viime viikonloppuna Leimu oli hoidossa Eskon eläinkodissa Eurassa sillä aikaa kun isäntä ja emäntä juhlivat. Lauantaina Isäntä ja emäntä menivät pitkästä aikaa kahdestaan ulos syömään, elokuviin ja tanssimaan. Juhlan aihettakin oli, sillä emäntä vanheni taas vuodella sunnuntaina. Kotiin juhlinta reissulta saavuttiin joskus kolmen maissa aamuyöllä. Sitten kahdeksalta kello soimaan, jotta ehdittäisiin laittaa kämppä ja toiset juhlavaatteet kuntoon ennen kuin toiset juhlat alkaisivat. Isännän veljen poika pääsi ripiltä. Siellä sitten juhlittiin vielä rippijuhlissa pitkälle iltapäivään, ennenkuin menimme kotiin, vaihdoimme vaatteet ja lähdimme hakemaan Leimua.

Leimulla oli kuulemma mennyt ihan hyvin. Meidän/Leimun onneksi siellä oli samaan aikaan hoidossa karkkari, joten juoksuseuraa ainakin löytyi. Sunnuntai-ilta menikin sitten toipumisessa. Leimukin oli hyvin rauhallinen, oli kuulemma ollut aika vauhti päällä vielä yhdentoista aikoihin lauantaina, kun Leimu ja tämä karkkari olivat telmineet..

Maanantaina, eli eilen sitten alkoi tavallinen arki.. Isäntä lähti töihin ja emäntä lomaili yhdessä Leimun kanssa. Aamupäivällä, kun lähdimme lenkille, veimme ensin roskat. Tavalliseen tapaan laitoin Leimun odottamaan paikallaan istuen.. Mutta eipä tuo totellutkaan! No ensin niska-pers otteella uudestaan istuma-asentoon. Ei auttanut, joten ei muuta kuin koira selälleen. Leimu yritti vaikka mitä siinä selällään ollessa, eikä millään meinannut rauhoittua jotta olisin voinut päästää sen vapaaksi. No pääsi se kuitenkin vihdoin ja viimein vapaaksi ja pääsimme aloittamaan lenkkimme.

Tällä kertaa tiedossa oli hihna-kävely lenkki. Mentiin tuollainen noin 1,5 kilsan lenkki pururadalla ja metsäpolkuja pitkin. Juuri kun oltiin melkein kotona Leimu yhtäkkiä hyökkäsi kohti pusikkoa ja kas kummaa, jokin räksän penikkahan se siinä Leimun suussa oli. Ensi hämmästyksestä tokeennuttuani huusin Leimulle IRTI! No Leimu avasi jonkin verran suutansa, mutta kun Pikkulintu oli hyvin eläväinen(räpytti siipiään), laittoi Leimu suun takaisin kiinni, ettei nyt hyvä saalis pääsisi karkuun

Pienen keskustelun ja käsiotteiden jälkeen sain Leimun suun auki ja pikkulinnun takaisin pientareelle. Ei siinä muuta kuin Leimu äkkiä pois paikalta hihnasta vetäen.. Eloon se pikkulintu kyllä jäi, mitä nyt jonkin asteisen kuolakylvyn kyllä sai.. Kyllä se vaan on niin kummallista, kun isännälle ei ole mitään riistaa tuotu, mutta mä olen kyllä saanut jo pari pikku lintua ja muutamat hiiret/päästäiset Leimulta.. Isäntä vaan naureskelee, että mä olen vissiin joku riista magneetti. Mutta joo, pitää lukea noita metsästäjän oppaita, jotta saa sitten tulevaisuudessa ohjata Leimua metsällä myös..