Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Ensin opetat koiraa parhaan taitosi mukaan ja sitten yrität pilata sen. Niin joku viisaampi sanoi. Itse saanut jälleen miettiä ja pähkäillä missä on vika Leimun noutamisessa, tai siis enemmänkin mikä isännässä on vikana. Viime viikonloppuna varoitin jo Suvia, että voi päästä tekemään vesityön Leimun kanssa, jos ei solmut aukea.

Leimulla on ollut jäytämistä damien ja muiden kanssa. Olen kieltänyt jäytämistä, mutta sen kiellon ajoitus on todennäköisesti mennyt pari kertaa pieleen tai ollut liian voimakas. Viikonloppuna Leimu kieltäytyi noutamasta maalla, kun kerran kielsin jäytämästä. En ollut ennen sitä kokenut, joten siitä alkoi suunnaton ketutus ja myös pudoteltiin damia… Vaihdettiin Suvi ohjaajaksi ja onnistunut suoritus Leimulle.  Käytiin tunnin rauhoittelulenkki, missä harjoiteltiin pysähtymistä ja isäntä viilenteli tunteitaan ja ratkoimme Suvin kanssa ongelmaa. Takaisin noudon pariin lenkin jälkeen ja kaksi noutoa, vedestä ja maalta ja Leimu toimi kuin unelma.

Tulimme siihen tulokseen, että Leimu on ollut paljon Suvin ohjauksessa, koska Suvilla on kesälomaa ja minulla ei, joten enemmän toimintaa kahden kesken Leimulle ja minulle. Jäytämiseen liittyvää ongelmaa en aio korjata enää millään tavalla, koska dami ei putoa suusta vaikka jäytää ja oikealla linnulla ei tapahdu jäytämistä. Minun pitää olla myös “välinpitämätön” ja rento noudon aikana, koska minun jännittyneisyys vaikuttaa aika paljon Leimun toimintaan.

Joten nyt kun emäntä on ollut Helsingissä pari päivää on meillä ollut Leimun kanssa parisuhdeterapiaa Ollaan lenkkeilty, tokoiltu, kyläilty ja marjastettu eli tehty kaikkea sopivalla rytmillä. Leimu on aika nopeasti palautunut takaisin haltuun.

Vesityö oli vielä kuukausi sitten seuraava: Nouto niin pitkältä kuin damin jaksoi heittää, enemmän kuin viisi metriä matkaa vesirajasta istuen luovutus.

Vesityö tällä hetkellä: Nouto niin pitkältä kuin damin jaksaa heittää, mutta luovutus heti vesirajasta seisaaltaan.

Veteenmeno halukkuus ei onneksi ole kärsinyt ja oudoissa vesissä mennään uimaan. Nyt katsotaan mitä tapahtuu ja toivotaan parasta. Kaikille vinkiksi, että koira on tosi herkkä vaistoamaan ihmisen käytöstä ja pitää olla tarkkana, ettei pilaa saavutettuja tavoitteita.

Olimme viime lauantaina käymässä mökillä. Oli todella lämmin päivä ja oli mukava mennä mökille käymään. Siellä Leimu saisi ainakin suurinpiirtein olla vapaana, mitä nyt yksi suunta on kielletty, koska sieltä löytyy lintuja ja linnun pesiä. Pääosan ajasta, mitä olimme mökillä Leimu sai juosta vapaana isännän ja emännän valvovan silmän alla. Kavereitakin siellä oli, sillä niin Vilma kuin isännän veljen Nelli ja Lutu olivat myös mökillä. Vauhtia siis riitti, vaikka Vilma ja Nelli beaglen tavoin jättäytyivätkin suurimmaksi osaksi juoksukilpailuista pois vanhempina ja viisaampina

Paras “lapsenvahti löytyi mökiltä, kun laitoimme sadettimen päästämään vettä. Siinä nuorimmat, Lutu ja etenkin Leimu yrittivät “tappaa” vedentuloa. Jokaisella oli hauskaa, niin koirilla kuin meillä ihmisilläkin, kun katselimme miten pähkähulluja eläimetkin voivat joskus olla

Lauantai-iltana tultiin jo kotiin ja tänään sitten oltiin tekemässä hieman noutotöitä uudessa vesiympäristössä. Sanotaanko näin, että ne eivät menneet kyllä putkeen. Parannettavaa on paljon, mutta katsotaan nyt kuinka käy, koska “täydellinen” suorituskin on kyseiseltä koiralta nähty. No strategiaan pikkuinen muutos ja vesityöt here we come! Treenien jälkeen vielä ampumaradalle tarkastamaan, että paukkupelkoa ei ole. Ei sitä kyllä ollut, vaikutti, että emäntä hyppi huomattavasti paljon enemmän. Leimu ei oikein edes reagoinut pamahduksiin.

Ps. Leimu on pulskassa kunnossa, mutta niin on tarkoituskin, ettei jahtikaudella pääse ihan täysin kuihtumaan.
Lopuksi kuvia vesipedoista

Ollaan Juhannuksen jälkeen tehty paljon kaikenlaista Leimun kanssa. Olemme olleet Satakunnan kanakoirayhdistyksen tapaamisissa mm. tuolla Yyterin koirarannalla sekä vesityöharjoituksissa. Leimu ei enää arkaile veteen menoa, niin kuin vielä alkukesästä aina välillä teki. Nyt mennään veteen hienosti kävellen. Uinti on sujunut koko tämän vuoden hyvin ilman minkäänlaisia ylimääräisiä roiskeita. Taavi on ollut kovassa käytössä. Se on edelleenkin Leimun suosikki noutoesine, jos ei oteta lukuun ihan oikeita lintuja. Variksesta Leimu ei edelleenkään pidä mutta eiköhän sekin asennevamma jossain vaiheessa parane, ja pääasia kuitenkin on, että muut linnut tuodaan nätisti

Viime viikonloppuna Leimu oli hoidossa Eskon eläinkodissa Eurassa sillä aikaa kun isäntä ja emäntä juhlivat. Lauantaina Isäntä ja emäntä menivät pitkästä aikaa kahdestaan ulos syömään, elokuviin ja tanssimaan. Juhlan aihettakin oli, sillä emäntä vanheni taas vuodella sunnuntaina. Kotiin juhlinta reissulta saavuttiin joskus kolmen maissa aamuyöllä. Sitten kahdeksalta kello soimaan, jotta ehdittäisiin laittaa kämppä ja toiset juhlavaatteet kuntoon ennen kuin toiset juhlat alkaisivat. Isännän veljen poika pääsi ripiltä. Siellä sitten juhlittiin vielä rippijuhlissa pitkälle iltapäivään, ennenkuin menimme kotiin, vaihdoimme vaatteet ja lähdimme hakemaan Leimua.

Leimulla oli kuulemma mennyt ihan hyvin. Meidän/Leimun onneksi siellä oli samaan aikaan hoidossa karkkari, joten juoksuseuraa ainakin löytyi. Sunnuntai-ilta menikin sitten toipumisessa. Leimukin oli hyvin rauhallinen, oli kuulemma ollut aika vauhti päällä vielä yhdentoista aikoihin lauantaina, kun Leimu ja tämä karkkari olivat telmineet..

Maanantaina, eli eilen sitten alkoi tavallinen arki.. Isäntä lähti töihin ja emäntä lomaili yhdessä Leimun kanssa. Aamupäivällä, kun lähdimme lenkille, veimme ensin roskat. Tavalliseen tapaan laitoin Leimun odottamaan paikallaan istuen.. Mutta eipä tuo totellutkaan! No ensin niska-pers otteella uudestaan istuma-asentoon. Ei auttanut, joten ei muuta kuin koira selälleen. Leimu yritti vaikka mitä siinä selällään ollessa, eikä millään meinannut rauhoittua jotta olisin voinut päästää sen vapaaksi. No pääsi se kuitenkin vihdoin ja viimein vapaaksi ja pääsimme aloittamaan lenkkimme.

Tällä kertaa tiedossa oli hihna-kävely lenkki. Mentiin tuollainen noin 1,5 kilsan lenkki pururadalla ja metsäpolkuja pitkin. Juuri kun oltiin melkein kotona Leimu yhtäkkiä hyökkäsi kohti pusikkoa ja kas kummaa, jokin räksän penikkahan se siinä Leimun suussa oli. Ensi hämmästyksestä tokeennuttuani huusin Leimulle IRTI! No Leimu avasi jonkin verran suutansa, mutta kun Pikkulintu oli hyvin eläväinen(räpytti siipiään), laittoi Leimu suun takaisin kiinni, ettei nyt hyvä saalis pääsisi karkuun

Pienen keskustelun ja käsiotteiden jälkeen sain Leimun suun auki ja pikkulinnun takaisin pientareelle. Ei siinä muuta kuin Leimu äkkiä pois paikalta hihnasta vetäen.. Eloon se pikkulintu kyllä jäi, mitä nyt jonkin asteisen kuolakylvyn kyllä sai.. Kyllä se vaan on  niin kummallista, kun isännälle ei ole mitään riistaa tuotu, mutta mä olen kyllä saanut jo pari pikku lintua ja muutamat hiiret/päästäiset Leimulta.. Isäntä vaan naureskelee, että mä olen vissiin joku riista magneetti. Mutta joo, pitää lukea noita metsästäjän oppaita, jotta saa sitten tulevaisuudessa ohjata Leimua metsällä myös..

Taavia noutamassa..

Sorsaakin noudettiin..