Juhannus
Täällä Porin suunnalla on tullut vettä koko juhannuksen sunnuntaita lukuunottamatta. Lauantaina tuli pitkästä aikaa koiravieraita, kun kaverit tulivat juhannuksen jatkoon meille Boriksen ja Nellan kanssa. Yllättävän rauhallisesti koirat käyttäytyivät eivätkä enää kohnottaneet niin paljoa kuin ennen. Onkohan Leimusta tullut aikuinen?
Tänään oltiin Yyterissä koirarannalla ja kieltämättä on hienoa omistaa saksanseisoja. Boris ja Nella peuhasivat vedessä ja rannalla, niin meillä olisi pitänyt ottaa haulikko mukaan ja alkaa lintujahtiin
Lokit olivat äärettömän mielenkiintoisia ja niitä yritettiin koko ajan metsästää. Sen vuoksi Leimu oli suurimman osan ajasta hihnassa tai vieressä paikallaan. Harjoitusta se on sekin, piippari ei onneksi ole
Korvat tuntuvat lähiaikoina kadonneen ja luoksetulo on alkanut takkuamaan mikä on aina ollut meidän “bravuuri”. Tänään vielä oli, niin paljon häiriötekijöitä, että jouduttiin keskustelemaan mitä pitää tehdä, kun tulee luoksetulo kutsu.
Tehtiin tänään myös kaksi riistatyötä varikselle. Koko kevät ollaan treenattu pysähtymistä linnun siivittäessä ja tänään varis sai toimia kohteena. Näköseisonta, hiipimällä tarkennus. Varikset eivät pahemmin välitä koirista, joten eivät kokonaan jähmety, mutta onneksi ei hirveästi liikkunut. Siitä räjähtävä avanssi ja käskystä pysähtyminen, eikä lainkaan liukumaa! Kyllä tuntui hienolta saada palkinto koko kevään jatkuneesta työstä, mikä vieläkin on kesken. Teimme myös toisen riistatyön varikselle ja sama onnistui! Ja nämä tehtiin ilman hihnaa tai pantaa ja itse olin jäljessä Leimua kymmenisen metriä. Kaveriparilla oli kyllä hauskaa, kun katselivat Leimun kiinnostuksen kohteita, aina välillä yritettiin karata pidemmälle lokkeja jahtaamaan
Kolmikko rannalla, Leimu, Boris ja Nella

Pieni hetki muutakin kuin lintujen jahtaamista

Siellä niitä lokkeja olisi

Miksi mä en saa jahdata lintuja, oi miksi?


Kommentti @ Katja
22.6.2009 @ 8.27 |Muokkaa
Juu hauskaa oli ja nyt on kyllä kaksi hyvinkin väsynyttä koiruutta lattialla pötköllään…ja Boriksella on pikkasen takapää jumissa. Ei saisi vanha herra ihan niin paljoa telmiä naisten kanssa