Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Koiran elämää ja elämää koiran kanssa

Kanakoiran koulutuspäivä 9.5.2009

Kategoriassa: Leimu talossa — @ leimu Sunnuntaina, Toukokuun 10. 2009

Välillä mentiin taas teoriaosuutta. Tällä kertaa jatkettiin siitä, mihin viime vuonna jäätiin ja keskityttiin riistatyöhön ja niiden malleihin. Leimun kanssa ei olla myöhässä tästä, mitä nyt päässyt jahtaamaan lintuja, kun on törmännyt. Luentoa kuunnellessa mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut, koska seisontaa ei ole ollut. Nyt sai jälleen itselleen keskittymisalueet, mitkä ovat pysäyttämisessä ja peräänmenon estämisessä. Mielenkiintoista oli, ettei koira tiedä peräänmenosta, jos koira on kasvatettu pennusta oikein. Ehkä sitten seuraava seisoja kasvaa vielä tarkemmin :) Tiivistettynä: Pennusta lähtien opetellaan, ettei mitään tarvitse jahdata ja ulkona ollessa aina kontrollin alla koira.

Noudolla palkitseminen oli myös aihealueena. Jos noutoa ei ole opetettu pakkonoudolla, sitä voi käyttää palkintona. Erikoinen lähtökohta oli myös tähän noutopalkintoon liittyen, että paljon passimetsästystä (varis-, kyyhky- ja sorsajahtia), joka valmistaa riistatyöhön ilman koiraa kuumentavaa seisontaa. Ajatuksena on avanssin jälkeinen toiminta. Tällaisen käsityksen sain itse: Koira on kasvatettu pienestä pitäen noutamaan, nouto on sille iloinen asia. Koira on ehdollistettu, että aina, kun jotain putoaa maahan, niin istutaan. Mikäli koira ei istu tai liikkuu istumisen jälkeen, palkintoa ei saa, vaan ohjaaja hakee itse linnun. Vaikutus riistatyöhön:  Koira seisoo -> avanssi -> jos koira liukuu linnun siivityksen jälkeen vaikka 20 metriä, mutta pysähtyy ja lintu on ammuttavissa, niin se pudotetaan -> linnun pudotessa maahan, koira istuu -> koiran ahneutta hyödyksi käyttäen liukuma lyhenee koko ajan, koska koira haluaa saada linnun mahdollisimman nopeasti. Tämä malli estää peräänmenoa ja paukkunoutoa. Oikeasta toiminnasta koiralla on palkintona linnun nouto.

Jos ei ole hyvä osumaan tai ei ole laillinen metsästysaika, niin voi käyttää kylmää lintua. Lintu siivittää -> koira pysähtyy -> ammutaan ilmaan -> heitetään kylmä lintu koiran etupuolelle -> jos koira pysyy paikallaan, niin nouto palkintona. Ja vielä yksi keino estää paukkunoutoa, pudotuksen jälkeen koira ei saa heti noutolupaa, vaan se otetaan sivulle muutaman metrin päähän ja siitä vasta noutolupa.

Näin käsitän Vakkerin Timon ohjeistuksen, mikä tällä hetkellä koskettaa eniten Leimua. Noudolla palkkaaminen on siinä mielessä mennyt haastavaksi, että Leimu kuumenee tosi paljon noudosta ja fasaanin noudon jälkeen pääsiäisenä damit eivät enää oikeastaan kiinnosta. Taavi on ainoa mikä kiinnostaa ja onneksi sillä voidaan jatkaa ehdollistamista pudotuksen suhteen. Kesän jälkeen nähdään mitä olen saanut aikaiseksi Lemun kanssa.

Ja se vielä muuten seisojien ohjaajille, niitä ei tarvitse opettaa seisomaan tai olla huolissaan seisomisesta, se on geeneissä. Pysäyttämisestä ja hallittavuudesta pitää olla huolissaan, koska se ei ole geeneissä. Ja tämä kaikki koulutus alkaa siitä hetkestä, kun pentu tulee taloon. Ei vasta “lapsuuden” jälkeen.
Tänä aamulla lenkillä tehtiin jollain tilitantille riistatyö, älysin ottaa 10 metrin liinan mukaan. Kunnon seisonta, samantien avanssi, räjähtävä lähtö ja käskystä paikka. Jippii! Tulipa sekava pätkä, mutta se kuvaa hyvin mitä eilinen koulutuspäivä teki isännän pääkopalle :) Ja tämä kaikki aivokaaos pitää vielä siirtää Leimulle.

2 Kommenttias »

50

Kommentti @ Hilu ja Semi

17.5.2009 @ 14.45 |Muokkaa

Morot Lohjalta! kuka on siis tää kouluttaja? saitteko sieltä jotain kirjallista materiaalia!

51

Kommentti @ leimu

18.5.2009 @ 16.41 |Muokkaa

Molemmat ovat Keski-Suomen kanakoiraharrastajien jäseniä ja käyvät korvausta vastaan luennoimassa eri tapahtumissa. Timolla on nettisivut www.era-vahti.net.

RSS virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>