Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Tuomarina Theo Leenen Belgiasta. JUN EH, JUK 3
Arvostelu: 16 months old, square in outline, correct feminin head, eyes dark enough, well set ears, complete scissors bite, good neck & shoulder. Could be little stronger in back, well angulated front, could move better angulated in stifull. Good bone, feet & pastern, moving well.

Abouttiarallaa suomennettuna: 16 kuukautta vanha, ulkolinja neliön mallinen, oikeanlainen naisellinen pää, silmät tarpeeksi tummat, hyvin asettuneet korvat, täydellinen leikkaava purenta, hyvä niska ja hartia. Voisi olla voimakkaampi takapää, hyvät etukulmaukset, tämä lause on täyttä mystiikkaa meille: could/should move better angulated in stifull. Hyvä luusto, jalat ja välikämmenet, liikkuu hyvin.

Auttakaa meitä suomennoksen kanssa te, jotka tiedätte paremmin näyttelyenglantia.

Näyttely meni juoksuista huolimatta hyvin ja Leimun käytös kehässä oli aika lailla vaihtelevaa hienosta esiintymisestä haukkumiseen ja pomppimiseen paikallaan EH oli hieno saavutus ja seuraavaksi esiinnymme erkkarissa. Silloin on onneksi juoksut ohi ja Leimun pitäisi kuunnella taas paremmin ohjaajaa. Kilpailuluokan kolmostuloskin oli hieno juttu.

Onnittelut Penni-siskolle hyvästä menestyksestä

Autossa odotellaan näyttelyn alkua

Käännöksissä sai tosissaan kantata

Arvostelu käynnissä

Tyytyväisiä sijoitukseen, seuraavana on ERI luvassa, kehitys on ollut nousevaa

Niinpä niin.. Pääsiäisen aikoihin Leimu laihtui aika reippaasti, vaikka ruokaa saikin melko paljon ylimääräistä.. Nyt sitten ollaan yritetty saada Leimua näyttelykuntoon. Vaikka kasvattaja oli sitä mieltä, ettei se ole vaikeata, mutta täytyy kyllä myöntää,ettei se kauhean helppoakaan ole Leimun ollessa kyseessä.. Leimu liikkuu päivän aikana todella paljon ja nyt kun juoksut on, niin ruokakaan ei ole maistunut siten, kun olisi toivonut. Siis kyllä Leimu syö, mutta jättää aina välillä jopa syömättä ruokansa.. Edelleenkään Leimu ei ole normaali kaiken syövä saksanseisoja, vaan välillä ollaan oikeasti nirsoja, normaali ruoka ei meinaa kelvata, vaikka saakin jauhelihaa ym. ruoan seassa..

No, pitää toivoa, että Leimu on kuitenkin saanut tarpeeksi lihaa luittensa ympärille, yritetty on ainakin kovasta ( pari kertaa päivässä ruokaa, molemmila kerroilla maha täyteen ja niiden lisäksi vaikka minkälaisia makupaloja ja ruokaa) Onneksi ei sentään enää noi selkärangan nikamat tunnu, niinkuin pahimmassa vaiheessa (YÖK!). Mutta ei kai sille voi mitään, jos koira kuluttaa niin kauheasti, että tuntuu ettei mikään riitä. Nyt ollaan syötetty ihraa ruoan seassa, että tulisi senttejä ja kai niitä joitakin on tullutkin..

Toinen ongelma koskien näyttelyä on se, että tuomarina on tanskalainen ja Leimulla on juoksut. Pitäisi vissiin kertoa sille, että Leimulla on juoksut.. Koitin katsoa sanakirjasta ja siellä oli käännetty term of maturity.. No tiedä sitä nyt sitten, eiköhän se tästä mene jollakin tavalla.. Vielä kun itse jaksaisi juosta kehää ympäri..

Viime viikonloppuna harjoiteltiin kotosalla, tossa pihatiellä.. Laitoin Leimulle näyttelyhihnan kaulaan ja pyysin Juhaa katsomaan onnistuuko hyvin. Hihnan vaihtuessa lenkkeilyhihnasta näyttelyhihnaan Leimu meni heti istumaan auton takakontin eteen.. Niinpä niin, eihän näyttely nyt tietenkään koskaan kotona ole ollut Hyvin oli ehdollistettu siihen, että näyttelyyn mennään autolla..

Suostui Leimu toimimaan ihan hyvin kotipihassakin ja juoksemaan postilaatikoiden ympäri emännän juoksuttaessa. Kaikki sujui hyvin, jopa isännän siirtyminen Leimun editse katsomaan toiselta puolelta miltä seisonta-asento näyttää, ei häirinnyt. Luottavaisin mielin siis lauantaina näyttelyihin tältä osin. Kunhan emännän kunto ei lopu kesken

Välillä mentiin taas teoriaosuutta. Tällä kertaa jatkettiin siitä, mihin viime vuonna jäätiin ja keskityttiin riistatyöhön ja niiden malleihin. Leimun kanssa ei olla myöhässä tästä, mitä nyt päässyt jahtaamaan lintuja, kun on törmännyt. Luentoa kuunnellessa mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut, koska seisontaa ei ole ollut. Nyt sai jälleen itselleen keskittymisalueet, mitkä ovat pysäyttämisessä ja peräänmenon estämisessä. Mielenkiintoista oli, ettei koira tiedä peräänmenosta, jos koira on kasvatettu pennusta oikein. Ehkä sitten seuraava seisoja kasvaa vielä tarkemmin Tiivistettynä: Pennusta lähtien opetellaan, ettei mitään tarvitse jahdata ja ulkona ollessa aina kontrollin alla koira.

Noudolla palkitseminen oli myös aihealueena. Jos noutoa ei ole opetettu pakkonoudolla, sitä voi käyttää palkintona. Erikoinen lähtökohta oli myös tähän noutopalkintoon liittyen, että paljon passimetsästystä (varis-, kyyhky- ja sorsajahtia), joka valmistaa riistatyöhön ilman koiraa kuumentavaa seisontaa. Ajatuksena on avanssin jälkeinen toiminta. Tällaisen käsityksen sain itse: Koira on kasvatettu pienestä pitäen noutamaan, nouto on sille iloinen asia. Koira on ehdollistettu, että aina, kun jotain putoaa maahan, niin istutaan. Mikäli koira ei istu tai liikkuu istumisen jälkeen, palkintoa ei saa, vaan ohjaaja hakee itse linnun. Vaikutus riistatyöhön:  Koira seisoo -> avanssi -> jos koira liukuu linnun siivityksen jälkeen vaikka 20 metriä, mutta pysähtyy ja lintu on ammuttavissa, niin se pudotetaan -> linnun pudotessa maahan, koira istuu -> koiran ahneutta hyödyksi käyttäen liukuma lyhenee koko ajan, koska koira haluaa saada linnun mahdollisimman nopeasti. Tämä malli estää peräänmenoa ja paukkunoutoa. Oikeasta toiminnasta koiralla on palkintona linnun nouto.

Jos ei ole hyvä osumaan tai ei ole laillinen metsästysaika, niin voi käyttää kylmää lintua. Lintu siivittää -> koira pysähtyy -> ammutaan ilmaan -> heitetään kylmä lintu koiran etupuolelle -> jos koira pysyy paikallaan, niin nouto palkintona. Ja vielä yksi keino estää paukkunoutoa, pudotuksen jälkeen koira ei saa heti noutolupaa, vaan se otetaan sivulle muutaman metrin päähän ja siitä vasta noutolupa.

Näin käsitän Vakkerin Timon ohjeistuksen, mikä tällä hetkellä koskettaa eniten Leimua. Noudolla palkkaaminen on siinä mielessä mennyt haastavaksi, että Leimu kuumenee tosi paljon noudosta ja fasaanin noudon jälkeen pääsiäisenä damit eivät enää oikeastaan kiinnosta. Taavi on ainoa mikä kiinnostaa ja onneksi sillä voidaan jatkaa ehdollistamista pudotuksen suhteen. Kesän jälkeen nähdään mitä olen saanut aikaiseksi Lemun kanssa.

Ja se vielä muuten seisojien ohjaajille, niitä ei tarvitse opettaa seisomaan tai olla huolissaan seisomisesta, se on geeneissä. Pysäyttämisestä ja hallittavuudesta pitää olla huolissaan, koska se ei ole geeneissä. Ja tämä kaikki koulutus alkaa siitä hetkestä, kun pentu tulee taloon. Ei vasta “lapsuuden” jälkeen.
Tänä aamulla lenkillä tehtiin jollain tilitantille riistatyö, älysin ottaa 10 metrin liinan mukaan. Kunnon seisonta, samantien avanssi, räjähtävä lähtö ja käskystä paikka. Jippii! Tulipa sekava pätkä, mutta se kuvaa hyvin mitä eilinen koulutuspäivä teki isännän pääkopalle Ja tämä kaikki aivokaaos pitää vielä siirtää Leimulle.

Meillä odotellaan juoksujen alkua, merkkejä on ilmassa ja Leimun takapää turpoaa. Täällä on ollut tosi mahtava ilma, joten lähdimme jatkamaan vesityön kohdalla siitä, mihin viime kesänä jäätiin eli uimisesta.

Meille tuolta Ameriikasta tilattiin sellainen jännä noutosorsa, mihin voi injektioruiskulla pistää vesilintuhajustetta (kaikkea ne keksii). Leimu tykkää sen noutamisesta, joten sillä aloitettiin.

Tuuli oli meidän puolella, joten aloitimme heittämällä melkein rantaan sorsan ja teimme sillä tavalla pari noutoa.

Tämän jälkeen heitettiin n. 7 metrin päähän sorsa. Noutohalu oli hirveä ja Leimu vinkui ja raivosi turhautuneena, mutta uskaltautui pian veteen ja ensimmäisenä tehtiin tyylikäs koeajokaarros. Alku oli pärskimistä, mutta nopeasti tajuttiin, ettei sillä päästä parasta vauhtia, vaan tassut veden alle ja tasatahti.

Sorsa napattiin suuhun kerrasta ja varmasti, eikä sen kanssa ollut pienintäkään epävarmuutta.

Leimu ja Taavi tulossa rantaan. Luovutukset otettiin heti vesirajasta, ilman ylimääräisiä kikkailuja vielä.

Kyllä oli isännän ja emännän suut messingillä. Leimu kävi tekemässä kuraojassa kunniajuoksun, joten vielä jouduttiin pesettämään damin avulla Leimu lammessa ja hienosti noudettiin. Leimun veteen meno on varmaa nyt ja pieni pelko Leimulla veteenmenossa on tehnyt siinä mielessä hyvää, että rannalta ei hypätä vauhdilla, vaan veteen kävellään ja lähdetään uimaan.

Huomenna katsomaan Borista ja Nellaa sekä heidän omistajiaan ja viettämään ns. jälkivaput sinne.