Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Auringonpaiste on saanut ihmeitä aikaan isännässä ja emännässä, Leimu nyt on aina yhtä aktiivinen Pidentyneet päivät ovat siirtäneet meitä taas enemmän metsään koirapuistosta ja asioita mille opetettiin syksyllä pohjat, niin on alettu herättelemään eloon. Leimulle tärkein on tällä hetkellä pillillä istuminen/pysähtyminen ja sen mukana kaukokäskyt. Tuntuu vain ottavan kierroksia hirveästi, kun saa vapaana temmeltää.

Nyt viikonloppuna ollaan tutustuttu pakastekylmään lintuun. Outo oli kankea fasaani, joten saimme Leimun veljen isännältä Heikiltä hyviä neuvoja ja jätimme sen fasaanin lojumaan lattialle aina välillä. Kiinnostus oli kova, mutta suuhun ottaminen oli hankalaa. Pari päivää sitä tehtiin ja nyt tänään syödessä fasaani napattiin lattialta suuhun ja kannettiin pitkin asuntoa kehujen saattelemana. Saatiinpa vielä istuen luovutus. Fasaani meni tämän jälkeen jääkaappiin ja tänään illalla jatketaan ja siirrytään koko ajan kohti noutoa. Suu on edelleen yhtä pehmeä ja ote linnusta oli varma, ei siivestä tai päästä roikottamista.

Suvilta meni pyöräilykelit hetkeksi, kun roimautti 10 senttiä lunta maahan täällä meillä. Kerran pääsivät jo treenaamaan, joten eiköhän se siitä. Meillä on tässä vielä käytössä ihan panta ja hihna, jotta olisi parempi kontrolli Leimuun pyörän vierellä. Kun oikea paikka löytyy ja aletaan tosi toimiin, niin vaihdetaan valjaisiin.

Ja tulihan sitä nikkaroitua uudelle haulikolle aselaukku. Kamera vain pääsi unohtumaan, niin jäi vaiheet kuvaamatta, mutta laitan lopputuloksesta kuvan. Teko-ohjeita kaupataan sopivalla kostukkeella ja tilaustyönä teetettäessä saunapalkkio Veli toimi hyvänä apuna tekovaiheessa, kun oli itselle jo sellaisen väkertänyt. Mutta pitihän sitä vähän paremmaksi laittaa veljen plyyshiverhoilusta ja omaan tuli oikein viininpunainen tekonahka

Istuen luovutus ja kotiväki tykkää

Neuvottelu käynnissä miten toimitaan

Ja neuvottelutulokset seuraavassa kuvassa

Herkkä hetki

Winchester Select Sporting II ja saksalainen verhoilu

Perjantaina Leimulle oli varattu eläinlääkäri, mentiin ihan vaan rutiini lonkka- ja kyynärkuvauksiin. Siellä se sitten sai ensiksi rauhoittavan piikin, ja pienen taistelun jälkeen nukahti sinne emännän ja isännän jalkoihin. Sinne Leimu sitten jäi eläinlääkärin hellään huomaan n. tunniksi, kun isäntä ja emäntä kävivät välillä kaupassa. Takaisin kun päästiin, oli lonkkakuvat otettu ja Leimukin jo hieman kartalla.. Kun kuuli meidän äänet, alkoi häntä vispaamaan

Koska Leimu alkoi olla jo hieman tämän maapallon elämässä kiinni, päätettiin yhdessä lääkärin kanssa, ettei koira tarvise herätyspiikkiä.. Olipa kerrankin Leimu hiljainen pitemmän aikaa.. Kuvista eläinlääkäri sanoi, että mitään vikaa ei hänen mielestään ole. Odotettavissa on luultavasti hyvät tulokset kennelliitosta. Isäntä kantoi Leimun eläinlääkäristä autoon, koska jalat eivät vielä oikein kantaneet. Loppu päivä menikin hyvin rauhallisesti, vaikka illalla jo oltiinkin melko normaalin aktiivisia.

Lauantaina käytiin sitten tuossa lähistöllä olevilla pelloilla juoksuttamassa Leimua. Alkuperäisessa suunnitelmassa oli,että harjoiteltaisiin “kaukoja”, mutta ei siitä sitten tullut yhtään mitään, kun tuuli niin maan perusteellisesti, ettei pilli, saati ihmisen ääni kuulunut. No otettiin kuitenkin muutaman kerran ohjausta oikealle ja vasemmalle dummyjen kanssa. Noudot sujuivat taas hyvin. On se vaan, Leimu on kyllä pikkuinen “dummyhullu”. On noudossa vauhtia ja silmissä kauhea into, kun tietää että pääsee noutamaan..

Tänään, sunnuntaina isäntä sitten menikin testaamaan uutta pyssyään radalle. Minä siinä pohdin, minkä lenkin tekisin, kun Juhan vanhemmat soittivat ja kysyivät haluaisinko lähteä Leimun kanssa mukaan laavulle tuonne Eurajoelle. No ei siinä muu auttanut kuin laittaa lämpimästi päälle ja pakata reppu. Kun kyyti saapui, olimme Leimun kanssa jo pihalla odottamassa. Leimulla oli niin kauhea hinku päästä auton kyytiin, että ei meinannut millään malttaa, että takaluukku olisi auennut kunnolla. Melkein löi päänsä, kun se ei hänen mielestään noussut tarpeeksi nopeasti.

Kun sitten päästiin perille, oli samaan aikaan saapunut myös toinen auto, missä oli ihmisiä. No minä tietenkin ajattelin, että ei hätiä mitiä, kyllä Leimu tottelee, kun mulla oli pilli mukana ja muutenkin on lähiaikoina totellut niin hyvin. Kröhöm.. No Leimulla oli niin kauheat menohalut, että sen piti tehdä pari kunniakierrosta, ennenkuin viitsi tulla emäntää katsomaan. No onneksi juoksun kohteena eivät olleen toiset ihmiset, vaan ihan metsiä pitkin juoksi. Mutta joo, että näin se hallinta muuttuu

Ei vaan, kyllä se siellä laavulla sitten hyvin totteli. Seurasikin useamman kymmenenmetriä järven jäällä kontaktin herkeämättä. Eli kyllä se hallinnassa on. Välillä sillä vaan on aivan liikaa energiaa. Pienen pyrähtelyn jälkeen kaikki onnistuu kyllä, välillä vaan nuo menohalut vie voiton tottelemisesta, ainakin vielä.. Kenties emännän pitää vielä joskus ottaa niska-pers otteella koirasta tottelee sitten taas ehkä paremmin “villinäkin”.

Ps. Isäntä tuli radalta suu messingillä. Oli kuulemma soiva peli

Leimu on osoittanut merkkejä, että olisi suurinpiirtein meidän hallinnassa eikä pelkästään koulutettu. Meille on tullut paljon erilaisia tilanteita ja huomaamatta on tullut kasvatettua Leimun kärsivällisyyttä paikalla oloon ja seuraamiseen. Nämä on oikeastaan tehty kuin huomaamatta kaiken muun hauskan ohessa.

Tarkoitus olisi pitää fasaanilla noutotreenit Leimulle lähitulevaisuudessa. Suussa pidon suhteen ei ole ongelmia dummyllä, mutta innostuessa alkaa hieman leuat käymään. En ole kuitenkaan tästä kieltänyt, koska ei ole mitenkään hirveän pahaa vielä ja uskoisin sen karsiutuvan ajan mittaan. Lumihangesta piilodummya etsiessä Leimu on osoittanut sinnikkyyttä ja yhteistyöhalua, joten käsimerkit tulee nyt myös opetukseen, että alkaa ohjaus luonnistumaan. Ajattelin opettaa ohjauksen noudon avulla, niinkuin se on saksanseisoja.comissa neuvottu. Eteenlähettäminen vaatii myös erityishuomiota, sillä se ei ole tällä hetkellä viivasuoraa kuin tiellä ja melkein pitää olla tietodummy. Metsään lähettäessä kierretään heti aloituksessa. Noudossa on kuitenkin vauhtia ja räväkkyyttä ja Leimu tekee sen ennenkaikkea riemulla Leimun ennätys on tällä hetkellä dummyn nouto n. 100 metriä ilman pudotuksia ja istuen luovutus eli olemme Heikin neuvojen mukaan lisänneet vaativuutta ja mikäs siinä, kun näyttää sopivan Leimulle.
Jos lukijoilla on hyviä ajatuksia eteenlähettämisen opettamisessa tai käsiohjauksen opettamisessa, niin pistäkää ehdottomasti kommentteja tai sähköpostia. Tässä kasvatuksessa ei ole sellaista käsitystä kuin “liikaa tietoa”.

Pitkän talven jälkeen oli kanakoirat hätyytelty koko perheen talvipäivään Pomarkkuun Honkakoskelle. Suurinpiirtein 13 kanakoiraa juoksenteli pitkin kodan ympäristöä nauttien vapaudesta ja kauniista päivästä ja ihmisiäkin oli yli 20 paikalla. Sää ei olisi voinut olla paljoa parempi ja kaikkea kivaa ohjelmaa oli suunniteltu koirakoille. Ohjaajia koiralla sai olla yhdestä koko perheeseen. Alueelle oli suunniteltu eri tehtävärasteja muutaman kymmenen metrin säteellä kodasta ja niitä sai suorittaa omaan tahtiin, eikä innokkaista ollut pulaa. Pisteitä jaettiin 0-5 pistettä joka tehtävällä, mutta järin vakavastihan niitä ei kannata ottaa

Me suuntasimme ensimmäiseksi supin noutoon.  Leimu meni rohkeasti supille ihmettelemään karvaista outoa otusta. Sitä kierrettiin ja haisteltiin, mutta ei otettu suuhun. Pienen härnäämisen jälkeen sain leuat aukenemaan ja niitä soviteltiin supin ympärille, mutta lopuksi mieli muuttui. Ei kuitenkaan pelännyt tai lähtenyt karkuun (voi kuulemma olla liikaa joillekin, jopa kuollut supi). Joten hyvähyvä!

Sitten mentiin meille hankalaan tehtävään, kun se liittyi Leimun eväisiin. Keltaisella nauhalla oli tehty iso ruutu n. 30 metrin päähän ja koiran piti viedä luu sinne ohjatusti, jättää se ruutuun ja palata ohjaajan luo, sen jälkeen käskystä hakea luu ohjaajalle. Meillä ei meinattu luuhun tarttua, koska eväät syödään heti paikalla. Lopulta saatiin ottamaan suuhun purematta ja Leimu vei hihnassa luun neliöön ja pudotti auttamatta ruutuun luun irti-käskyllä. Takaisin lähtöviivalle, Leimu vapaaksi ja nouda! No niinpä niin… sieltä etsittiin dummya ja riistalintuja, luuta tökittiin kuonolla, mutta eipä sitä ennenkään eväitä ole noudettu Sattuneista syistä meiltä jäi se nouto suorittamatta, koska Leimun mielestä ei ilmiselvästi ollut mitään noudettavaa hyvästä hakemisesta huolimatta (Hienosti kyllä haki ja löysi jopa edelliseltä yrittäjältä jääneen lihasuikaleen ja korjasi parempaan suojaan sen)

Testattiinpa välillä omistajien metsästyssäännösten tuntemusta eli kysymysrata, jolla oli metsästäjäntutkinnon monivalintakysymyksiä. Suvin kanssa arvoimme vastaukset kohilleen ja saimme vain yhden virhepisteen minun muistihäiriön vuoksi… Suvi olisi vastannut oikein, mutta aatteli että kyllähän metsästäjä nämä tietää

Sen jälkeen päästiin testaamaan elävälle supille käytöstä. Koira lähetettiin hakuun tuulen alapuolelta. Leimulla ei mennyt kauan aikaa löytää supia ja alkuun otettiin tiukka seisonta. Pian todettiin etteihän tämä lintu ole ja pillillä saatiin tiedotus supille, sen jälkeen vielä hieman kannustamalla saatiin haukkumaan supille ja tuli täydet pisteet tästä tehtävästä

Tällaisen jumpan jälkeen maistui jo nuotiokahvi ja makkarat sekä muut emmeet. Jälleen oli hyvät tarjoilut kodassa eikä varmasti kukaan jäänyt nälkäiseksi. Kiitos vielä kerran.

Kahvittelun jälkeen oli makkaran/palvilihan haku ja nouto. Koiralta ja ohjaajalta piilossa kätkettiin itse valitsema lihanpala tai makkara ja koiralle annettiin etsittäväksi se. Pienen haparoinnin jälkeen Leimu lähti oikeaan suuntaan (Leimu siis teki takapotkut ja lähti hakemaan niitä seuraavia varten olevia, jotka olivat viiden metrin päässä lumihangella). Ei mennyt kauaa kun löytyi ja hieman sitä jauhettiin takaisin tuodessa ja pienen yrittämisen jälkeen saatiin jonkinlainen istuenluovutus. Ja yksi ihmekin oli joukossa, saksanseisoja mikä ei tiennyt mitä makkara on, kun ei ollut koskaan saanut. Kuitenkin hienosti otti suuhun ja kantoi syömättä. Kuka nyt makkaraa söisi hyi yäk.

Vielä vetohiihtokokeilua sihteerin toimesta kunnon metsäsuksilla ja Juha-Pekka ja karkkari-Emmi ajelutti lapsia ahkiossa, niin ei voisi talvista päivää paremmin viettää. Paljon jutustelua ja kokemuksia ja nauramista. Sihteerimme Noora vielä ratkoi loputkin nauruhermoista (täysi kymppi kyllä yrityksestä )

Kiitos kaikille hienosta päivästä ja pian nähdäänkin tokoilun merkeissä.

Kanaihmisiä kodan edustalla

J-P ja Emmi valmiina viihdyttämään lapsia

Isäntä nilkuttamassa Leimun supilöydölle (Jääpussit, isännän paras ystävä panadolin jälkeen)

Lihanpiilottajana puheenjohtaja Eeva

Lähtökuopissa valmiina palvilihan hakuun

Väärä suunta! Ja se oli lihaa eikä luuta…

Ja löytyihän se sieltä, kun saatiin suunta kohdalleen

Sihteeri Noora päätti kokeilla vetohiihtoa

Mutta metrin jälkeen kävi kuin Jänö-Jussin mäenlaskussa (huom. Leimu tarkistamassa elintoimintoja)

Juha sai hyvät naurut ja Leimu odottaa käskyä uuteen hälytysajoon