Hieman kuulumisia
Eilen aamulla lähdettiin mökille, olin lainannut työpaikalta lumikengät, ja pakkohan niitä oli päästä kokeilemaan. Osa porukasta kulki mökiltä laavulle moottorikelkoilla, mutta minä ja Juha reippailtiin lumikegillä. Saatiin kaikki mökillä olevat koiratkin mukaamme, totesivat, että menemme mukavampaa vauhtia kuin moottorikelkat.. Siellä sai sitten Leimu temmeltää vapaana kolmen muun koiran kanssa (Beaglet Vilma ja Nelli sekä Novascotiannoutaja Lutu) Olimme hyvin varustautuneet mahdollisesti vastaantuleviin vieraisiin ihmisiin ja koirien kiinniottamiseen, meillä oli 1 Leimun noutajahihna mukana.. No harvemmin siellä ketään tulee vastaan, kun umpihangessa kävellään..
Yhdeksältä lähdimme laavulle ja kolmenaikoihin olimme mökillä takaisin. Aika kauan sai Leimu juosta vapaana muiden koirien kanssa, ja sen kyllä huomasi, sillä se pysyi paikallaan ja lepäsi. Kolmen jälkeen lähdimme sitten takaisin kohti Ulvilaa. Rauhallisesti meni siis eilisilta. Tänään kyllä oli taas energiaa ehkä liiankin kanssa..
Tänään olin Leimun kanssa match show:ssa tuolla Porissa. Ekaa kertaa oltiin isojen aikuisten puolella. Ajattelin, että hyvä kunhan saadaan sininen nauha, mutta ei, punainen nauha sieltä saatiin.. En kyllä oikein ymmärrä, kuinka huono se toinen koira oli, sillä Leimu oli ylivilkkaalla tuulella. Kyllä se nätisti juoksi vierellä,mutta se, että se olisi seissyt paikallaan, niin se oli ihan jotain ennen kuulumatonta. En tiedä mihin se kaikki harjoitus oli mahtanut unohtua, sillä tänään ei todellakaan pysytty seisomisasennossa, kun joku max 5 sekuntia.. Siis meni siltä osin matsäri ihan penkin alle.. No ei sieltä kyllä mitään enempää saatukaan kun vain se punainen nauha, ihmettelen kyllä, että mistä sekin mahtoi tulla
Ollaaan tässä Leimun kanssa aina aika ajoin harjoiteltu virallista näyttelyä varten sitä “kunnollista” seisomisasentoa. Koti oloissa se onkin jo sujunut ihan hyvin makupalan avulla, mutta tämä pävä oli kyllä täysi floppi seisomisen suhteen. Mutta tässä tämä tältä erää, ehkä jossain vaiheessa muistaa ottaa kamerankin mukaan ja saa jonkinlaisia kuvia tänne nettiin.

