Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Juoksujen jälkeen Leimulle on maistunut ruoka, liiankin hyvin. Ennen annettu kokonainen kupillinen aamuin illoin on tullut liian suureksi, ja hieman on tullut lisää kylkiluiden ympärille.. Onneksi huomasime asian melko ajoissa, joten suurempia muutoksia ei tarvitse tehdä, hieman vain pienennetään ruoka-annosta, ettei nyt enää tule isommaksi. Näyttelyynkin on nyt sitten ilmoittauduttu, Teuvalle tammikuussa käy tämän poppoon matka. Ans kattoo, kui mahtaa käydä No mitään huimaa menestystä ei taaskaan mennä hakemaan, kunhan nyt saataisiin jonkinlaista kokemusta. Toisaalta onhan Leimu niin upean näköinen, että tuloksesta ei koskaan voi olla varma, ainakin tällaisen puolueettoman tuomarin näkökulmasta :)

Itse olen hyvin tyytyväinen, kun vuoden vaihteen jälkeen alkaa taas olemaan joka viikonloppu ja ilta vapaita, niin pääsee käymään erilaisissa match showssa jne. Pääsee harrastamaan enemmän Leimun kanssa ja lähtemään useammin mökille ja muualle Leimua juoksuttamaan.

Kuten ihmislapset, myös koiranpennut tarvitsevat oman leikkikehänsä. Tänään Leimu oli sitten ensimmäistä kertaa koirapuistossa. Itseasiassa isännän piti vain käydä katsastamassa melko lähellä sijaitseva koirapuisto,mutta kun siellä oli 3 dalmatialaista, niin pakkohan sitä oli päästää Leimu menemään leikkimään. Oli kuulemma hauskan näköistä, kun dalmatialaiset, (jotka olivat suurinpiirtein samankokoisia kuin Leimu) juoksivat kilpaa. Leimu voitti nopeudellaan todella hyvin kyseiset koiruudet. Ainoastaan kulmissa dalmatialaiset pystyivät saamaan Leimun kiinni (jos fuskasivat ja oikoivat). Suorilla osuuksilla niillä ei ollut toivoakaan. Leimun hölkkä oli kyseisten dalmatialaisten juoksua..

Emännän pitäisi tällä viikolla maksaa sekä ilmoittaa Leimu näyttelyyn, joka järjestetään tammikuussa Teuvalla. Siellä pitäisi olla sitten meidän Neidin ensidebyytti näyttelytantereilla, jos nyt ei sita match show:ta oteta huomioon. Vielä on kyllä paljon harjoiteltavaa ennen sitä. Emännän pitää vissiin hieman ryhdistäytyä taas näyttelykoulutuspuolella, kenties jopa ostetaan uusi virallinen ja hieno näyttelypanta, kun match show:ssa oli vielä tuo metallinen kuristava, kun Leimu oli vielä kasvuiässä. Nyt kun juoksut on ohi, niin kasvukin pitäisi vissiin olla ohi. Luojan kiitos siitä tuli ihan juuri sopivan kokoinen meille.

Olen tässä haeskellut jo jonkin aikaa Leimulle jonkinlaista pantaa metsälenkeille, kun on vapaana. Ensimmäisenä ajatuksena oli ostaa sellainen joustava heijastinpanta, mutta eihän sellaista meinannut löytyä mistään tältä päin. Yhdessä eläinkaupassa myyjä suositteli pantaa, mikä vilkkuu, ensin ajattelin, että ihan pöhköltähän se koira näyttää sellainen kaulassaan, mutta kun panta oli tarjouksessa, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Löysin kyllä sitten viimeisestä  eläinkauppaehdokkaastani Porissa , suht kapean heijastinpannankin. (Heijastinpanta mitä hain, oli siis sellainen, mikä vain sujautetaan koiran pään yli, ei siis liitetä mihinkään hihnaan.) Heijastinpantaa tarvitaan, koska pääosin Leimun kanssa liikutaan melko pimeällä ja metsässä. Ilman pantaa Leimu oli aina kateissa, eikä tiennyt missä koira mahtoi milläkin hetkellä oli.

Nyt jonkin aikaa kokeiltuani, mun täytyy myöntää, että olen hyvin iloinen, kun ostin alunperin hullulta vaikuttavan vilkkupannan. Se auttaa todella, kun päästää Leimun aamu-/iltapimeässä vapaaksi metsään. Näkee missä koira menee ja toisaalta pystyy myös näkemään,jos joku tulee vastaan, koska kukaan ihminen ei kyllä niille metsäpoluille niin pimeään aikaan tule ilman valoa. Niinpä niin, Leimusta tuli nyt virallinen valopää muiden mieltäylentävien -päiden lisäksi (kuten jästipää, jukuripää ym).

Kyllä oli mukava viikonloppu tuolla Iisalmessa meillä kolmella. Ensinnäkin saatiin Leimulle nyt ensimmäisen kerran todistetusti seisonta, kun se ensimmäinen seisonta oli niin pienenä pentuna, eikä emäntä siitä oikein mitään ymmärtänyt Monia tilanteita Leimun kohdalle ei sattunut, mutta jo tuo yksi seisonta tuotti hyvin paljon iloa niin isännälle kuin emännällekin. Paljon tuli metsästettyä ja jokaiselle koiralle tuli monia hyviä tilanteita. Kaikkea löytyi, niin loistosuorituksia kuin peräänmenojakin. Mukaan saimme pari fasaania (kuolleena), jotka ostimme Leimulle harjoituslinnuiksi talven varalle.

Viikonlopusta teki mukavan myös hyvä seura. Oli hauska tavata Eijaa ja Pekkaa sekä muita L-pentujen omistajia sekä koiria. Tulipa taas huomattua, että ei sitä edelleenkään olla täysin hakoteillä Leimun kanssa. Toisaalta tuli kyllä huomattua, että vielä on joillakin osa-alueilla paljon parantamisen varaa, ainakin kun vertasi muihin, vanhempiin ja viisaampiin koiriin. Paljon saatiin taas hyviä vinkkejä siitä miten mennä Leimun kanssa eteenpäin.

 Mitäpä olisi viikonloppu usean saksanseisojan kanssa ilman verta? Leimulla nyt tietenkin alkoi juuri ennen viikonloppua juoksut, mutta eihän se ollut ainoa, mistä tuli verta. Leimu ilmeisesti puraisi kieleensä temmeltäessään toisten kanssa. Kyllä muuten tuli verta! Noh onneksi mitään pahempaa ei sattunut, kaikki hampaat on vielä tallella. Mm. Eija tarkisti ne muutamaan otteeseen.

Hikeä tietenkin köytyy aina, kun ollaan metsällä. Kyllä tänään, kun purin noita isännän metsästyskamppeita tuonne pyykkikoneeseeen, niin pyörtyminen oli lähellä, oli se haju sen verran tyrmäävä Höyheniä taas on pakastimessa enemmänkin, kun harjoitus fasaaneilla on tietenkin höyhenet päällä. Viikonlopun aikana Leimu pääsi kantamaan lämmintä lintua. Hyvin pysyi suussa, eikä tarvinnut juuri mitään rohkaisua ottaakseen fasaanin suuhunsa.

Lopuksi muutamia kuvia viikonlopusta. (kuvat: Suvi Hämäläinen)

Juha ja Eija keskustelemassa metsästyksestä. Koirat: Leimu ja Iita

Leimu kantamassa lämmintä fasaania

Leimu odottamassa omaa vuoroaan päästä hakuun