Sorsastusloman kuulumisia 2008
Suvi laittoikin tänne jo heti tietoa, miten on lähtenyt sorsastus käyntiin ja nyt ajattelin kertoa hieman tarkemmin teille miten siinä sitten loppujen lopuksi kävi.
19.8.
Pääsen lähtemään hyvissä ajoin Ulvilasta ja käyn Kankaanpään kautta katsomassa Ollia, Satua ja Lumoa. Olli on juuri lenkittänyt Lumon ja pirteältä tytöltä näyttää ja tuntuu. Hieman jäänyt kasvussa jälkeen, mutta uskoisin, että pian ottaa kiinni. Kuulumiset vaihdettua pieni metsälenkki ja Leimu kohnottaa liikaa, joten pakko ottaa hihnaan, että Lumo saa haistella rauhassa. Hihnassa kulkemisen Olli voisi opettaa Leimullekin, se sujui Lumolta niin paljon paremmin kuin Leimulta.
Illalla mökillä on perinteiset sorsaillan tohinat. Isä käy viemässä ohraa vielä sorsille, reput pakataan, aseet putsataan ja toivotaan, että kahluusaappaisiin ei ole tullut uusia reikiä. Tänä vuonna mukana on itseni lisäksi, isä Asko, veljeni Kai ja veljenpoika Kim. Vanhin veli Mika ei päässyt avaukseen työkiireiden vuoksi. Kimille tämä on viimeinen kausi aseettomana tarkkailijana ja ensi vuonna tulee 15 vuotta täyteen.
20.8.
Puoli kahdeksalta on silmät jo täysin auki. Tänään on itselle se todellinen metsästyskauden avaus! Eväitä tekemään ja reppuja pakkaamaan. Mitenköhän sorsat on viihtyneet? Hyvin ainakin ovat syöneet viimeiset kolme viikkoa. Puoli kymmeneltä veri vetää jo järvelle ja isä yrittää toppuutella meitä, mutta saamme hänen päänsä käännetyksi ja lastaudumme autoon. Mukaan otamme Vilman. Ei se ui, mutta heinikosta ja matalasta vedestä etsii sorsan
Leimu jää lepäilemään äidin ja isoäidin kanssa.
Kahlattuamme pieneen niemeen, missä isä on pitänyt passipaikkaa liki 20 vuotta meitä odottaa ikävä yllätys. Sunnuntaina tekemämme ampumasuojat ovat kahden muun metsästäjän valtaamat. Pyydämme ystävällisesti poistumaan tekemästämme kahdesta ampumasuojasta, joiden eteen olemme ruokkineet sorsia viimeiset kolme viikkoa. Seuran jäsen ymmärtää asian ja siirtyy pois toisesta suojasta, mutta jäsenellä vieraana ollut metsästäjä yrittää viimeiseen asti pitää kiinni ensimmäisenä ehtineen oikeudesta, vaikka olemme ruokkineet ja rakentaneet suojukset edeltävänä sunnuntaina. Kerromme heille, että voivat seuran alueilla metsästää missä haluavat ja kaikille on varmasti tilaa, mutta on törkeää ja vastoin hyviä tapoja käyttää toisten tekemiä suojuksia ja vaadimme itselle ne. Ilmeisesti hyvät metsästäjätavat voivat joiltain puuttua. Toivottovasti he eivät käy toisten kyyhkyruokinnalla tai koe vieraiden kalanpyydyksiä, jos ensin ehtivät.
Puolen päivän jälkeen veli saa ensimmäisen tilanteen ja pudottaa haapanan. Ikävä kyllä haapana tippuu pidemmälle eikä ole mahdollisuutta paikata ja pääsee katoamaan. Itse pääsen pudottamaan toisesta tilanteesta ja jää rikkoutuu, en ole harjoitellut turhaan. Hyvä osuma ja Vilma etsii rantavedestä heinurin jääden tuijottamaan sitä viereiseltä kiveltä. Sen jälkeen teemme yhteistyötä ja veli haavoittaa, minä viimeistelen ja veljenpoika noutaa. Avauksen saalis on 3 heinuria. Hieman kolmen jälkeen lähdemme syömään mökille ja Leimu pääsee tutustumaan sorsaan minkä ottaa yllätyksekseni suuhun ja hieman noutaakin.
Iltalento sujuu hyvin, tilanteita riittää, mutta ampumaharjoitteluksi menee välillä. Pudotan haapanan, mutta pääsee uimaan vastapäiseen saareen turvaan. Aina kun ammun paikkausta, niin haapana ehtii sukeltamaan haulisuihkun alta. Isä tulee nopeasti veneellä paikalle, mutta haapana on ehtinyt piiloutua. Pudotan vielä kolme heinuria, joista ainoastaan yhtä joudun paikkaamaan. Hyvä iltalento. Yhdentoista jälkeen kuivattelemaan mökille. Isä on ottanut istualtaan uimatunteja ja jälleen nähdään paljonko vaatteet voivat imeä vettä…
21.8
Kello soi 4.00. Ei väsytä yhtään neljän tunnin yöunen jälkeen. Isä jää nukkumaan, kun lähden järvelle. Olen jo puoli viideltä paikalla ja odottelen hetken aamun valkenemista. Veneväylältä lähtee ensin 7 ja sitten 4 heinuria, mutta ampumamatka on liian pitkä. Sauvon passipaikkaan ja jään odottamaan. Ensimmäinen tilanne tulee nopeasti. Liipaisinsormijumppa on jäänyt tekemättä ja molemmat piiput lähtevät samaan aikaan ja sorsat saavat vain kunnialaukauksen. Lahden perään laskeutuu yksinäinen heinuri. Puolen tunnin päästä kuulen siipien räpinän ja odotan. Varmistin pois päältä, heinuri tulee matalalla, 10-15 metriä veden yläpuolella oikealta puolelta ohitseni. Ensimmäinen laukaus ohi, kiihdytys ja toisella pudotus! Vene nopeasti vesille ja sieltä löytyy vastapäisestä saaren heinikosta kuolleena. Muut nähdyt lentävätkin jo liian korkealla ja liian kaukana.
Iltalennolla pidämme venejahdin. Kiertelemme rantoja vuoroin perään soutaen isän kanssa. Käymme tarkistamassa joen yläjuoksun, joka on rehevä ja vesilätäköitä täynnä. Määränpäässä heinureita hyppii ilmaan tasaiseen tahtiin 6 kappaletta, joista yhtä uskallan ampua, mutta turhaan. Ohi menee. Ehkä hyvä niin, sillä hakumatka pohjattomassa jokamudassa olisi voinut olla hikinen. Illalla passissa saan yhden mahdollisuuden ja pummaan komeasti.
22.8.
Nukun aamulla. Isä lähtee tänään kotiin ja illalla tulevat molemmat veljeni Mika ja Kai iltalennolle sekä veljenpoika Kim. Mika tuo mukanaan Leimun mökkeilemään. Isä on jättänyt minulle metsästyksenjohtajan vakanssin ja pääsen sadistisesti toteuttamaan sitä veljiini
Kun Mika ja Kai ovat päässeet passeihin, niin lähden veneellä rannasta sauvomaan heitä kohti. Veneväylän ahtaimmasta kohdasta selvittyä heinuri rääkäisee ja hyppää ilmaan. Lentää suoraan kohti Mikaa, mutta kääntää lopuksi suunnan Kain puoleen. Mika ampuu kerran ja pumppu jumittuu, Kai pudottaa toisella laukauksella komeasti. Pääsen heidän luo ja kahvitellessa heinuri laskee samaan paikkaan, mistä edellinen lähti. Kierrän veneellä saaren ja kun lähenen laskeutumispaikkaa otan haulikon kainaloon. Sauvon yhdellä kädellä rauhallisesti ja edestä 20 metrin päästä hyppää heinuri ilmaan. Sen muistan, että ammuin, mutta en sitä miten se tapahtui sillä näin vain kuinka heinuri putosi samantien. Joudun kiertämään osmankäämipusikon, että pääsen lähelle pudotusta. Vedän venettä perässä viimeiset 10 metriä ja löydän pudotuspaikan. Ase luiskahtaa kokasta veneen pohjalle ja ui kroolia paatin pohjalla. Varmana hyvästä osumasta teen virheen ja alan etsimään heinuria. Puolen tunnin hikisen etsinnän jälkeen ei ole löytynyt mitään. Olen ollut liian hätäinen ja heinuri on karannut oman tohinani keskellä. Loppuillasta ei tule tilanteita enempää muuta kuin haulikon atomeiksi purkaminen, kuivaaminen ja rasvaaminen.
23.8.
Iltalento on hyvin hiljainen, yksi tilanne ja myöhästyn siitä pahasti, kun katse on eri suuntaan. Sorsat ovat tulleet varovaisiksi. Venerannassa astun rantaveteen ja jalka löytää ainoa pyöreän kiven ja luistaa siltä. Vene lähtee toisen jalkan alta ja kaadun kyljelleni rantaveteen. Käsipohjan jälkeen on vain iloinen, että oli muutenkin jo menossa mökille. Suvi on lämmittänyt saunan ja pesuvettä, joten vaatteet saa hyvin kuivumaan ja viileän veden tunnun huuhdottua iholta.
24.8.
Leimun treenauspäivä. Veneharjoittelua ja saaren hakeminen, jos löytyisi treenilintu. Veneessä Leimu käyttäytyy hienosti ja Suvi pääsee yllättävän vähällä. Saareen päästyä Leimu hakee tasaisesti koko saaren ja löytää heinurin siipisulkia ja luujäänteet. Kanahaukka on herkutellut haavakolla. Tähän iltaan loppuu sorsastusloma. Ensi perjantaina olisi vielä tarkoitus mennä iltalennolle.
Uusia kokemuksia tänä vuonna oli paljon. Alla oli aktiivinen sportingammunta. Ammuin sitä aika paljon kesäkuun lopusta sorsastukseen. Harjoituksen huomasi, että kun osui, niin osui kunnolla. 8 pudotuksesta oli 5 tappavia, yksi siipirikko haapana, yksi veteen paikattu heinuri ja yksi mysteeri. Ensimmäistä kertaa käytin päällekkäispiippuista aseena ja panoksena oli Clever Mirage Tung-shot 3mm haulilla ja hyvin toimi. Supistajina oli parannettu sylinteri ja puoli suppea. Pisin ampumamatka, jolta pudotin oli 40-45 metriä. Paljon ensimmäisä kertoja oli, sillä nyt oli myös kasvohuppu ja kuulevat suojaimet. Molemmat olivat erinomaisia passimetsästyksessä. Paras esimerkki on 15 metrin korkeudella veljen päälle lentänyt korppi, joka huomasi vasta päänliikkeestä veljen. Nautein joka hetkestä ja toivon, että ensi vuonna voisin ottaa saman uudestaan. Silloin toivottavasti päättyy koirattoman miehen helvetti ja saadaan puolihullu metsäverinen saksanseisoja Leimu mukaan sorsalle. Nytkin voisin väittää, että repussa olisi kaksi sorsaa enemmän koiran avulla.
Ja katse kohti metsäkanalintuja…











