Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Tiedä sitten oliko viime viikonloppu Leimulle stressaava vai ihana. Paljon ainakin tehtiin ja mentiin. Väsynyt oli pikkuisemme sunnuntaina kun kotiin päästiin.

Perjantaina oli ensimmäinen Leimun koirahoitolapäivä. Aamulla puoli kahdeksalta vietiin Leimu Euraan Kirpun eläinkotiin ja siellä alkoi pikku hiljaa tutustuminen muihin koiriin. Aluksi arasteltiin ja haettiin turvaa jaloista tai koirahoitaja-Tanjan sylistä, mutta nopeasti leikkiminen ja vauhti veivät voiton. Hyvillä mielin mekin saimme Leimun jättää hoitoon, sillä paikka on niin hyvä kuin siitä kuullut kehutkin. Illalla oltiin puoli yhdeksän aikaan hakemassa oikein iloista ja hieman nuupahtanutta seisojaamme. Keskipäivällä kuulemma oli maltettu ottaa pienet siestat, mutta muuten oli juostu, haukuttu ja leikitty muiden koirien kanssa. Siitä sitten vielä alkoi ajomatka mökille ja ihmeteltiin molemmat, että tuliko se koira mukaan

Lauantaina oli vuorossa mansikanpoimintaa ja Leimu oli Vilman opissa räksänkarkoitustouhussa. Vilma taitaa tässä mielessä opettaa hieman huonoja tapoja Leimulle, joten pitää olla tarkkana. Mökillä on aina niin mukavaa temmeltää ja päätimme hikisen päivän päätteeksi lähteä uimaan. Ja nyt seuraa varoitus: Älkää käyttäkö Siikaisissa Eteläpään koirauimarantaa, sitä ei ole tehty ajatuksella, että ihminen uisi myös. Isoja kiviä, paljon pikkukiviä ja alle viiden minuutin oli isännällä kolmen sentin mittainen palkeenkieli jalanpohjassa. En tiedä tuliko terävästä kivestä vai pullonsirpaleesta. Pullonsirpale on minun veikkaus, koska siisti ja syvä on viilto. Lopetimme uimisen siihen paikkaan juuri, kun oltiin Leimun kanssa pääsemässä vauhtiin.

Uimakokemuksesta hieman harmistuneena Suvi sai houkuteltua, että lähdettäisiin sosiaalistamaan Leimua (lue: ja isäntää) Kurikanniskalle kyläyhdistyksen tansseihin. Ei muuta kun parhaat oloasut päälle ja Leimu autoon. Siellä sitten istuskeltiin ja katseltiin ihmisiä, kuunneltiin musiikkia ja nautittiin hyttysettömästä illasta. Hetken päästä vietiin Leimu autoon huilaamaan, koska päivä oli ollut täynnä vilinää Leimulla.

Sunnuntaina jatkettiin mansikanpoimintaa ja Leimu avitti osaltaan istumalla aina välillä sen pensaan päälle mitä poimittiin tai juoksemalla pitkin penkkejä varistaen kypsät mansikat irti pensaasta. No ainahan mökillä on ollut Vilman pensaita ja nyt kuulemma Leimukin saa omansa. Illalla kotiin päästyä lähdettiin yrittämään uimista uudelleen, mutta hiekkakuopille oli tullut levää, joten meri jäi ainoaksi vaihtoehdoksi. Aallot olivat aika pelottavia Leimun mielestä, mutta kun kahlasimme Suvin kanssa tarpeeksi pitkälle, niin Leimukin uskaltautui uimaan ja parin erillisen kerran jälkeen uitiin jo tassut pinnan alapuolella aaltoja uhmaten ja kaikkia neljää tassua käyttäen. Eiköhän se siitä lähde käyntiin.

Tänään on puoli vuotta Leimun syntymästä. Aika paljon on ehtinyt siinä ajassa niin omistajat kuin Leimukin oppimaan. Ja itseasiassa Leimu antoi tänään meille puolivuotissynttäriyllätyksen. Viiden metrin päästä suullinen/käsimerkillä maahanmeno. Ja sen jälkeen pelkällä käsimerkillä maahanmeno! Sitähän tuli revettyä ihan totaalisesti ja sitten kun mentiin vielä kolisemalla maahan ja olen luullut tähän asti, että se on tosi vastenmielistä Leimulle. Ehkä sen mieli on muuttunut

Alettu pikku hiljaa opettamaan makupaloilla ohjausta. Koira eteen istumaan ja heitetään vasemmalle makupala ja sitten oikealle. Sen jälkeen liikkeellä ja kädellä ja komennolla näytetään kumman saa ottaa. Taitaa luonnistua silläkin tavalla ohjausmerkkien opettaminen alkuun.

Hakukuviota tässä pitää pikku hiljaa alkaa opettelemaan. Itse pitää oppia kävelemään rauhassa metsässä ja etsiä nyt hyvät mahdollisuudet tuulen ja maaston suhteen, että Leimu oppii luovimaan vastatuuleen. Jotenkin näin sen viisaammat ja kokeneemmat ovat neuvoneet.

Olen tässä näin takkuillut aika paljon tuon “seiso” käskyn kanssa, kun Leimu on kyllä seisonut, mutta pidemmän aikaa kun pitäisi seistä, Leimu laittaa takapuolen maahan. En tiedä, mikä mahtoi eilen luonnistua, kun seisominen luonnistui todella hyvin lenkillä ollessa. Osasi mennä istuvasta asennosta seisomaan, ja pysyi siinä niin kauan, kunnes sanoin “vapaa”. Ehkä mun pitkä uurastus ei ole ollut sittenkään ihan turha, vaikka välillä onkin usko meinannut loppua

Tietenkin tuon seisomisen kanssa pitää vielä harjoitella paljon, koska tällä hetkellä Leimu seisoo aina niin, etä ne valkoiset viiksikarvat on ulospäin.. Mutta kunhan toi seisominen vielä hieman paranee, niin eiköhän se saada sitten toisin päinkin seisomaan mun edessä. Käsimerkkinä mulla on sormen osoitus siihen kohtaan, missä haluan sen kuonon olevan.

Yksi toinenkin asia pitää vielä opetella, meinaan se, että mä siirtelisin sen tassuja oikeisiin asentoihin, kun nykyään siinä käy vielä aina niin, että jos kosken tassuja, Leimu menee istumaan tai alkaa leikkimään.. No eiköhän tuokin harjoituksella parane.

Seuraamista vierellä lyhyen matkan päässä on harjoiteltu myös. Opeteltu menemään näyttelyvauhtia ilman, että Leimu alkaisi pomppimaan. Tässä ei olla vielä kauhean paljoa edistytty, mutta eiköhän sekin pikku hiljaa parane. Pitää vaan löytää sopiva kohta, missä sitä harjoittelee. Sillä jos Leimulla on liikaa energiaa, siitä ei tule mitään, mutta ei myöskään silloin, jos on liian vähän.. Pitää vain yrittää löytää se oikea kohta. Onneksi sentään on jo se näyttely hihna ja -panta. Se on auttanut huomattavasti noita juoksenteluharjoituksia.

Sitten vielä hieman muuta, Leimu sai eilen virallisesti käyttöönsä oman huoneensa. Se on ikkunallinen yksiö, jossa on juoma + ruokabaari (yleensä ilman ruokaa), herkkukaappi (Isäntä hommannut sellaisen lukituksen, ettei Leimu varmasti saa auki, tosin emännälläkin on välillä vaikeuksia saada sitä auki..;) ), oma sänky, “oma” vuodesohva (ilman selkänojaa), sekä tietenkin peilillä varustettu laatikosto, jotta pystyy näkemään onko karvat ja korvat kuosissa

Leimun sänky on nykyään taas hieman pehmeämpi versio. Se ensimmäinen eläinkaupasta ostettu patja meni silloin heti alkuvaiheessa rikki, kun neiti repi sen, mutta nyt on uusi patja sängyssä. Isäntä kävi ostamassa vaahtomuovia Etolasta ja emäntä ompeli siihen päällisen kestävästä lehmäkuvioisesta kankaasta. Syy kuosiin on yksinkertainen, seeprakuvioinen tyyny on kestänyt Leimulla alusta lähtien, eikä kangas ole mennyt rikki kovista riepotuksista huolimatta. Lehmä-kangas on tehty samalla tavalla, ja vaikuttaa ainakin todella kestävältä. Aika sen sitten näyttää, onko se Leimu-kestävä Uutta patjaa emme kyllä enää tuon jälkeen Leimulle osta, jos tuo sattuisi menemään rikki.

Noutaminen: Olin viikonloppuna Leimun kanssa harjoittelemassa noutamista ja kyllä tuntui hyvältä, kun jälkeenpäin mittasin noutomatkaksi askelmitalla 50 metriä. Haettiin ja tuotiin vauhdilla ja oli aika liikuttava hetki isännälle, joka opettaa ensimmäistä koiraansa noutamaan. Yksi välietappi saavutettu. Tehtiin vielä pari metsästä noutoa ja edes ojan yli hyppäämisen aikana ei dami pudonnut suusta. Pikku hiljaa eteenpäin.

Näyttely: Suvi on opettanut Leimua seisomaan ja kävi tänään ostamassa näyttelyhihnan eli ilmeisesti meillä molemmilla on jonkinlainen koiraharrastuskuume. Ja eihän ilman mallia sovi pantaa ja hihnaa ostaa, joten Porin Itäkeskuksen Mustiin ja Mirriin suuntasivat Suvi ja Leimu yhdessä. Leimu sai herkkupaloja myyjiltä, mutta varmisti kuulemma normaalin hotkimisen sijasta, että lihapulla oli varmasti terveellistä. Sopiva löytyi ja oli kuulemma haettu jo sopivaa kehävauhtiakin. Nyt vain bongaamaan sopivaa match showta.

Kuunteleva Leimu: Vaikka useimmiten vielä korvaa nostaessa kuuluukin, “Tähän koiraan ei juuri nyt saada yhteyttä.”, niin ollaan opetettu Leimua kuuntelemaan meitä. Ollaan alettu antamaan eri käskyä mitä se odottaa. Kuten lenkillä istuminen ja hihnan irrottaminen on tarkoittanut, että pian tulee VAPAA! Mutta nyt onkin tullut sivulle tai tänne ja vastaavaa. Leimu muuten meni mulla tänään maahan ensimmäistä kertaa suukäskystä ilman apuja! Ja Suvikin oli saanut siivottua ilman apuvoimia (lue: häiriötekijää).  Ehkä siitä tulee vielä koira

Ammunta: No tuota… Näin mistä tuli ja mihin se meni. Eeeenhän mä sitä raaskinut ampua. Tätä menoa Greenpeace myöntää vielä eläintensuojelumitalin… Harjoitus tekee mestarin ja sporting-harjoitus mestaajan Hauskaa on kyllä ollut koko rahan edestä, ei edes uskalla laskea yhteen kolmessa viikossa menneitä ratamaksuja ja panoskuluja. Ehkä vielä muutaman kerran radalle ja sitten tarvii ostaa se isompi pakastin.

Tällä viikolla on Leimulla ollut hieman uutta edessä. Totuteltiin paukkeeseen maanantaina Katinkurun ampumaradalla ja ihmeteltiin vallin toiselta puolelta kuuluvia laukauksia. Äkkiä niihin totuttiin ja Suvi lähti Leimun kanssa kotiin, kun itse jäin harjoittelmaan ohiampumisen vähentämistä combak-sportingin merkeissä.

Seuraavana päivänä matkattiin isännän kanssa Ulvilan radalla metsäpöllöä ampumaan ja ensin ihmeteltiin autossa, että mitäs ne noin paukkuu ja jossain vaiheessa sitten jo maattiin nurmikolla alle 10 metrin päässä lähimmästä ampujasta ja otettiin rennosti. Seuraavaksi onkin luvassa minun lähelle tulo ampuessa, mutta siihen tarvitaan myös Suvin apua. Hirveän rauhallisesti otti paukkeen.

Tänään kävimme Suvin työpaikalla kehitysvammaisten asuntolassa. Siellä oli jo niin paljon pyydetty Leimua esittäytymään, että pitihän se hoitaa. Aluksi hieman aristeli Leimu kuin asukkaatkin toisiaan, mutta pian istuttiin tyytyväisenä ja Leimu nautti rapsuttavista käsistä ja jakeli pusuja kiitokseksi. Kuumahan sellaisessa auringonpaahteessa tulee ja oli aika lähteä kotiin juomaan ja sitten syntymäpäiville Nakkilaan tutustamaan vielä pariin uuteen ihmiseen ja paikkaan.

Sieltä lähdettyä päästiin vielä mäntykankaalle metsälenkille ja isännän shortsivarustus sekä lämmin ilma ajoi nopeasti takaisin autolle itikoita ja lämpöä karkuun. Leimunkin kieli alkoi viistää maata loppulenkistä.

Viime viikonloppuna oli vilinää. Kaikki kymmenen ällää kokoontuivat ja myös omistajien muita koiria oli mukana. Sää oli viileä, mikä oli koirien jaksamisen kannalta hyvä, mutta omistajat alkoivat näyttää michelin-mainoksilta vetäessään päälle ylimääräistä vaatetta kylmää vastaan.

Perjantai-iltana tutustuttiin ja istuskeltiin iltanuotiolla. Koirat pääsivät vapaasti tutustumaan toisiinsa ja oli aika vilinä nuotiopaikan läheisyydessä, kun kymmenen pentua ja muutama isompikin juoksenteli vapaana. Välillä piti ottaa pentuja rauhoittumaan, sillä kielet tuntuivat venyvän maahan kiinni juostessa. Mukavaa porukkaa oli koolla ja hyvin sekalainen seurakunta koirataustoineen. Leimukin nukkui yön hyvin, kun oli muutaman tunnin saanut lenkkeillä kavereiden kanssa. Erinomainen tapa muuten lenkittää koirat, kun itse sai paistaa samalla nuotiolla makkaraa

Lauantaina aloitettiin tottelevaisuusharjoituksilla. Pennin omistaja Laura veti tokotreenit ja ihmetteli koirien hyvää kontaktia. Leimukin alkoi parantamaan hihnassa ollessaan kontaktia huomattavasti, mikä oli ollut meillä työn alla ennen pentuetapaamista. Siinä sitten tehtiin seuraamista, maahanmenoa (alkanut muuten luonnistumaan Leimulta, kiitos Lauran vinkkien), luoksetuloharjoitusta. Erikoista, ettei yksikään pentu poikennut sivuraiteille vaikka muut pennut olivat kujana häiritsemässä luoksetuloharjoitusta. Siinä vain yksi kerrallaan lähdettiin kuin raketti ja aina ohjaajan luokse ja sitä vauhtia riitti.

(Häiriöseuraamista)

Sen jälkeen oli luvassa lounastauko ja Eija lounaalta päästyämme näyttelyharjoitukset. Se olikin meille sitten vaikeampaa, koska ei olla pahemmin treenattu näyttelypuolta. Ollaan Suvin kanssa tehty työnjako, että molemmat hoitaa tottiksen, minä metsästysopetuksen ja Suvi näyttelypuolen. Kuitenkin siitä saatiin hyvää harjoitusta ja mallia mitä on luvassa näyttelyissä. Tämän jälkeen oli aika viedä koirat päiväunille, kyllähän sitä vähemmästäkin väsyy. Me kävimme sen jälkeen Kaer-kokeen säännöt esiin ja paljon tuli erilaisia kommentteja ja vinkkejä. Kiva juttu ettei tarvitse minun opetella sitä kantapään kautta. Kunnon sadekuuro yllätti loppupuolella ja Kaer-säännöt hoidettiin loppuun ja lähdettiin pitämään kunnon ruokatunti ja päivälepo.

(Suvi ja Leimu kiertämässä kehää)

Illalla oli luvassa Jaskan (Lancelotin) isännän Heikin pitämät noutotreenit halukkaille eli kaikille. Kaikkea kivaa oli Heikillä autossaan kuten damilauncher millä ammutaan 80 metrin päähän dami ja muita noutohärveleitä. Heikin lapukka Max sentään hoiti damilauncher-noudon. Leimu ei vain tullut Heikin kanssa toimeen, vaan jostain syystä säikähti häntä niin paljon, ettei Heikki voinut olla lähelläkään noudettavaa damia, koska se muuttui vartioinniksi Leimulta samantien. Damin jälkeen päästiin harjoittelemaan kylmällä fasaanilla, joita Lakun isäntä Markku oli ystävällisesti tuonut. Leimua sai hetken aikaa ärsyttää fasaanilla ennen kuin se otettiin suuhun, mutta ote oli pitävä ja minullehan se tuotiin, ehjänä. Nyt ollaan kuulemma siinä vaiheessa, että on aika siirtyä luontoon ja pidemmille noutomatkoille. Itselle on varsin tärkeää, että saa kokeneemmilta tietoa, koska on valmis siirtymään eteenpäin. Leimu sai kehuja pehmeästä suustaan.

(Leimu tutustuu fasaaniin)

(Fasaanin nouto pidemmältä matkalta)

Sen jälkeen oli aika grillailla nuotiolla ja jutella mukavia. Äkkiä se aika meni ja päivän uurastus vaati myös veronsa omistajilta. Kovasti väittivät, että viereisessä naapurimökissä mekkaloitiin hirveästi öisin, mutta ei se meitä haitannut

Sunnuntaina oli ensin tottista hieman aamulla, että saatiin koirat hereille ja ohjaata myös, jonka jälkeen pidettiin pienet kuivan maan noudot ja sitten siirryttiin vesitöihin. Laku ui ensimmäisen kerran ja muisti tuoda myös damin. Leimu aristelee edelleen uimista, että nyt vain odotellaan mukavampaa ilmaa, jotta pääsee itsekin veteen kannustamaan Leimua. Olen ihan varma, että vielä ui, mutta sitä en tiedä koska

(Damia kahlaamalla)

Tavaroiden pakkaaminen olikin meidän kannalta leirin ikävin osuus, mutta kaikki hauska päättyy aikanaan. Saimme paljon tietoa siitä missä tällä hetkellä ollaan ja mihin suuntaan on pyrittävä. Tiedetään missä pitää rauhoittaa ja missä panostaa asioihin. Ja sitä kokemusta on onneksi kertynyt joillekin, niin paljon, että ihan ilmaiseksi meillekin jakavat

Seuraavaa kertaa odotellessa.

(Fasaani Leimun varmassa otteessa. Kuva: Pekka Harju)