Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Kaikkea pitää kokeilla, joten myös riistan grillausta. Alunperin piti grillata testimielessä sorsa ja teeri, mutta paketit menivät sekaisin ja olikin pelkkää sorsaa. Saadaanpa tänään sitten teertä grilliherkkuna. Eli tällaisella reseptillä tein.

Sellaista teertä tai sorsaa mitä pakkasesta löytyy. Jos on sorsaa, niin kiehauta kerran suolavedessä, että lähtee pistävin maku pois. Irrotetaan täkkälihat ja koivet ja siivet. Laitetaan marinointi astiaan ja annetaan olla mielellään pidempään kuin hätäseen marinoitumassa. Täkkälihojen ympärille kiedotaan pekonia, koivet grillataan sellaisenaan. HUOM! Grillataan vain kerran kääntämällä, jatkuva väylääminen kuivaa muutenkin kuivan riistanlihan! Syödään muistellen mennyttä riistakautta ja odottaen tulevaa.

Marinointikastike:

½ dl rypsiöljyä

suolaa, pippuria tai mitä mausteita haluaakin käyttää

n. 15 katajanmarjaa

2 rkl soijaa

2 rkl balsamicoa

2 rkl hunajaa

Ps. Juhannusjuhlijat jotka olivat vain tunkiometsoa syöneet olivat heti valmiina maistamaan uutta makukoitosta ja hyvin näytti maistuvan. Kaikki katosi vatsan syövereihin. Sitkeyttä hieman selostin, että meni ensimmäinen laukaus ohi, niin stressilyöntejä ehti ottamaan ja vasta toisella putosi

Leimun kanssa on ollut taas uusia ihmettelemisiä. Aattoaamuna lähdimme perinteiselle juhannustorikäynnille ja tottakai Leimun kanssa. Siinä sitä oli ihmettelemistä Porin keskustassa kulkiessa. Aluksi pelotti ja häntä roikkui koipien välissä ja vähän väliä hypittiin etteikö jo käännyttäisi takaisin. Hetken aikaa toria kierreltyämme Leimun kanssa ja vilskettä ja helinää katsottua Leimu rauhoittui. Siinä sitä istuskeltiin iskän jalkojen vieressä ja katseltiin tarkkana ettei ihmiset vaan astu hännän päälle. Takaisin autolle lähdettäessä häntää kannettiin jo ylhäällä komeassa kaaressa kuin olisi jokapäiväinen asia torikäynnit

Käynti väsytti Leimun aika hyvin, vaikkei kauaa torilla viivytty. Kotona hieman levättyä oli aika lähteä viettämään juhannusta iskän kanssa Luvialle äiskän lähtiessä töihin. Siellä odoteltiin toisia koiruuksia Borista ja Nellaa ja heidän omistajia. Sillä aikaa tutkittiin maatalon niityt ja makoiltiin varjossa kuistilla ja käytiin penkomassa kukkapenkkejä (anteeksi Anita, Katja lupasi korjata vahingot ) Toisten koiruuksien saavuttua olikin tekemistä. Boriksen mielestä Leimu oli nyt sen verran jo kasvanut, että sopi hänellekin leikkikaveriksi ja Nella oli riemuissaan, kun Leimu oli nyt tasakokoinen juoksukaveri. Tietenkin kamera unohtui kotiin ja niittyleikit jäi kuvaamatta. Koko päivän ankaran touhun jälkeen yöllä kotiin päästyämme uni maistui itse kullekin.

Tänä aamuna Leimua ei meinannut hereille saada vaan aina uudestaan nukkumaan. Siellä se vielä puoli kymmeneltä koisasi sängyssään, kun vanhemmat tulivat hakemaan sitä edeltäpäin mökille Vilmalle kaveriksi.  Leimua ja meitä odottaa mukava juhannuksen loppu, tulemme vasta maanantaina mökiltä jahka tänään pääsemme sinne lähtemään, kun Suvi tulee töistä. Voin jo tuntea puusaunan löylyn ja vihdan parantavan vaikutuksen

Seisojan omistajien kauhuskenaario. Molemmat kipeinä viikon ja vajaa puolivuotias saksanseisoja seurana. Niin meillä sujui viime viikko. Lenkille ei kumpikaan pystynyt ja sisäharjoituksilla yritettiin hoitaa se asia, mutta ei Leimua niin vain väsytetty. Itse sitä nopeampaa oli puhki tokoa tehdessä ja noutoharjoituksia. Onneksi siitä selvittiin ja nyt ollaan menossa paremmille vesille.

Yksinolon kanssa ollaan palattu takaisin alkeisiin. Ilmeisesti ollaan tultu muutaman kerran väärällä hetkellä kotiin tai paikalle silloin, kun Leimu on ollut tekemässä ilkeyksiä. Hajoitettu kukkaruukku ja hedelmävati yksinollessa todistivat, että on palattava alkeisiin. Joten jälleen lyhyitä aikoja toisessa huoneessa, kunnes vinkuna lakkaa ja heti pihalle ennen kuin ehditään pahan tekoon. 4-5 toistoa, niin sen jälkeen on jäänyt ihan rauhassa yksin, että ehtii lehdenkin lukea vessassa

Joitakin asioita on kokeiltu, mutta johto en edelleen säilynyt meillä vaikka täytyy myöntää, että olen toivorikas mitä tulee Leimun itsepäisyyteen. Sen perusteella pitäisi tulla sitkeä ja kovaluonteinen metsästyskaveri, kunhan sen saa vielä käsiinsä hyvin, niin riemu odottaa.

Minulla katse on jo syksyssä ja loman odotuksessa. Kesä on vain harmillinen välivaihe ennen metsästystä varsinkin, kun pääsen harjoittelmaan heti metsäkanalintuavauksessa Lappiin Leimun kanssa

Lisää omia mielipiteitäni yhdestä saamastamme kommentista, kommentti löytyy aikaisemmasta maahanmenoartikkelista.

Maahanmeno on ehdottomin käsky: Riistatilanteesta hyvä avanssi, lintu lentoon, maahan -käsky, koira pysähtyy mutta ei mene maahan. Mitä sitten? Koska vaaditaan ehdoton maahanmeno mielestäni koiraa ei saa palkita pudottamisella ja on riski, että koiraa alettaessa komentaa ja pakottaa maahan se menee hämilleen ja ihmettelee mitä nyt on tehty väärin, voisi jopa olettaa, että se kytkee isännän torut omaan pysähtymiseensä, eikö vain? Entä koira mikä on opetettu istumaan linnun lentoon lähdöstä? Eikö istuminen tapahdu silloin automaattisesti ilman käskyä tai tapahtuu suurella varmuudella käskystä? Itse opetan tällä hetkellä, että istu-käskystä lähdetään ainoastaan vapaa-käskyllä tai seuraavalla käskyllä. Meillä istu on ehdoton käsky.

Ja sitten on tämä nuori kuuma koira osio. Olen kuullut monelta, että nuoren koiran ei kannata antaa noutaa ensimmäisiä pudotuksia. Tätä aion noudattaa. Koira taitaa olla vielä ihmistäkin uteliaampi, joten pysyykö tämä koira kanervikossa maassa makuulla sillä aikaa, kun käyt itse hakemassa linnun 20-40 metrin päästä? Ja entä sitten, jos koira on noussut istumaan, kun olet ollut hakemassa lintua? Riemu on pinnassa, kun on pudotettu ja koira toiminut, mutta nyt se istuu! Sitä on johdonmukaisuusperiaatteen vuoksi toruttava tästä. Mutta kytkeekö se edelleen ne torut oikeaan asiaan? Nyt Leimun kanssa noutoa opetellessa, käyn itse aina välillä hakemassa damin ja sen aikaa pitää odottaa istuallaan, koska siitä seuraa jotain kivaa!

Tämähän on kaikki minulta arvailua ja pähkäilyä. Olen ollut kerran eläissäni metsällä kanakoiran kanssa ja silloin maahan -käsky ei meinannut pitää kyyhkypassissa ohransänkien seassa. Kova halu oli Nooralla nähdä ympärilleen. Muut mistä muokkaamme omia tapoja perustuu monenmoisiin kokemuksiin ja lukemiimme juttuihin sekä kasvattajalta saamiimme neuvoihin, jotka onneksemme ovat keskustelleet avoimelta pohjalta eri vaihtoehdoista riippumatta siitä mitä he ovat itse omille koirilleen opettaneet. 

Tai ainakin luulen niin. Olen tehnyt henkilökohtaisia kokeiluja Leimun kanssa. Muutaman kerran laittanut ruokakupin portaille aidan taakse ja mennyt muualle. Pian on tultu häntä heiluen ja touhua täynnä hyörimään. En ole vielä välittänyt. Sitten on käyty ruokakuppia katsomassa ja taas tultu hyörimään. Sitten olen vasta kiinnostunut alkanut oman höpinän “Mitä nyt, missä, näytä iskälle” ja sitä rataa. Odottanut Leimun vievän minut kupille ja sitten on syöty!

Tänään siankorvalla sama juttu. Nyt tultiin salamana ja kun höpisin Leimulle, niin vietiin siankorvan luo ja sitten istuttiin portin viereen, koska Leimu ilmeisesti on hoksannut, että istuvalle annetaan Luulisin tämän olevan tiedottamista.

Noudosta sen verran, että tällä hetkellä damilla pysyy vieressä istumassa, kun heitetään. Lähtee noutamaan rakettina, kun annetaan lupa, hieman sovitellaan damia suuhun. Takaisin tullessa yritetään välillä ohittaa. Istualtaan luovutus. En ota heti damia pois vaan siinä istuskellaan ja silitellään ja rapsutellaan kehujen kera. Sitten vasta irti. Pitämisen ja suuhun ottamisen kanssa ei pienintäkään ongelmaa. Eilen istuin sohvalla damin kanssa Leimu jalkojen välissä ja komento pidä, niin suuhun dami ja siinä sitten istuttiin. Ei edes yrittänyt lähteä pakoon

Tänään sattui mielenkiintoinen tapaus, kun äiti oli käymässä Vilman kanssa meillä. Normaalien tervetulotoivotusten jälkeen Vilma ja Leimu touhusivat keskenään ja Vilma päätti hypätä sohvalle. Meillä on aina ollut sohvat ja nojatuolit kiellettyjä, joten komensin Vilmaa alas. Yleensä tämä on riittänyt, mutta tällä kertaa ei. Oli tullut aika kokeilla laumajärjestystä. Otin muutaman askeleen sohvan suuntaan ja uusi käsky, mutta mitään ei tapahtunut. Olin menossa ottamaan Vilman alas sohvalta, niin kaikki hampaat esiin ja uskomaton murina. Sellaista olin viimeksi nähnyt Vilman ollessa suurinpiirtein vuoden vanha. Murina paheni ja vastahanka alkoi, kun olin ottamassa niskasta kiinni.

Sain niskasta kiinni ja vastarinta oli täysillä päällä, muristiin, näytettiin hampaita ja yritettiin näykkäistä/purra. Pienen käsien sovittelun jälkeen sain kunnon otteen ja vedettyä Vilman lattialle ja siinä sama meno jatkui vielä, kunnes sain Vilman selälleen ja kädet kaulalle. Siinä sitten ihmeteltiin ja rauhoituttiin. Onneksi minä menin ottamaan Vilmaa alas eikä äiti, jolla on vieläkin hieman koirapelkoa jäljellä Tämän jälkeen kaikki oli taas kunnossa. Minua vilkuiltiin varovasti ja heilutettiiin häntää.

Ilmeisesti siinä käy niin, että koira vanhenee, vaatimukset pienenee ja on tullut aika kokeilla, jos vaikka pääsisi ylöspäin laumassa. Sääliksi käy ison koiran omistajia, jotka yrittävät ottaa johtajan paikan itselleen sen jälkeen, kun koiraa on pennusta pitäen kohdeltu ihmisenä eikä ole vaadittu pahemmin mitään. Itselle tuli muistutus siitä, että lauman järjestys ei säily itsellään, vaan sen eteen on tehtävä koko ajan jotakin. Hyvä puolena sanottakoon, että selvisin naarmuitta, edellisen ottelun jäljiltä vuosia sitten kävin uusimassa jäykkäkouristusrokotteen Pidetäänhän johtajuus itsellä.

(Kuvat : Suvi Hämäläinen) 

Tässä ovat tämän blogin kaverukset:

Ensi kosketukset tulevaan uintipaikkaan

 Ensimmäiset uintiliikkeet

Isäntä lupautui kahlaamaan vedessä, jotta Leimu uskaltautuisi uimaan…

Mutta eihän Leimu nyt sentään isännän iloksi ui . Ohessa kuva hyppäyksestä veteen, sinne, minne isäntä ei näe, mutta emäntä ja kamera näkevät.

Pitäähän sitä tietenkin myös höpsöttää kunnolla, kun on lämmin päivä ja päässyt viileään veteen..

Lopuksi vielä muutama poseerauskuva Leimusta kotoa.

(Kuvat: Suvi Hämäläinen)