Pitkäsaaren Leimu & Vilma

On se meidän neiti jääräpäinen. Mökille kun päästiin perjantai-iltana, niin heti testattiin onko samat säännöt voimassa täällä kuin kotona. No olihan ne ja muutaman yrityksen jälkeen todettiin parhaaksi lähteä metsälenkille ottamaan liiat energiat pois, mökki ei ole yhtä pentuturvallinen kuin meidän oma kotimme

Lauantai kului mökin pihan siistimisen ja veneilyn merkeissä. Haravointi oli kivaa, kun sai jahdata haravaa, aurinko paistoi ihanan lämpimästi ja oli pihaa mitä pitkin juosta. Hyvin Leimu pysyy pihapiirissä, kuulin juuri yhden L-pentueen uroksen uskaltavan jo 300 metrin päähän yksikseen. Kukkamaatkin tuli myllättyä muutamaan otteeseen ja tietenkin haravoidut heinäkasat pöyhittyä ja koemaattua. Näytti olevan kivaa, kun oli varikkopaikkoja pitkin pihaa.

Veneeseen tottuminen olikin mielenkiintoista. Suvi istui perässä ja itse olin keulassa, pikkuhiljaa houkuteltiin nakeilla, mutta tassut saatiin vain laidan päälle. Olihan meillä pitkä ja kaunis ilta aikaa järvellä, joten kiire ei ollut minnekään, kunhan vain joskus illan aikana saataisiin Leimu edes veneeseen. Siinä järveä tähytessä alkoi kuulua veneen vierestä veden läiskytystä ja itsepäinen seisoja kahlasi vedessä vatsaan saakka, otti kunnolla vauhtia ja hyppäsi roiskeiden kera keskelle venettä kertavauhdilla ennen kuin viisi minuuttia oltiin odoteltu. Olisihan sitä helpommin nokan kautta päässyt Sen jälkeen soudeltiin pieni kierros järvellä. Hyvinhän emännän sylissä Leimu viihtyi eikä ollut pelkoa tai vikinää.

Illalla sitten opeteltiin ehdottomasti tärkeintä. Tyhjällä oluttölkillä noutoa. Pitäähän nyt seisojan isännälle olutta tuoda tarpeen yllättäessä. Leimu paineli pitkin pihaa tölkki suussa ja ei tullut lähellekkään. Suville tuumasin, että omikoot riistan, mutta isännän kaljat on pyhä asia

Illalla myös muisteltiin miten on sohvalla/sängyllä olon laita. Kaksi kertaa mentiin vauhdilla sänkyyn, kun katselin terassilta. Alaskomentojen jälkeen, kolmannella kerralla pysähdyttiin istumaan sängyn reunalle ja vilkuiltiin näkyykö ketään, mutta isäntä oli nopeampi ja kieltomurinat alkoi kuulumaan ennen kuin takamus ehti maasta nousta. Sitten Leimu taisi tuumia, että miten ne voi tietää, että yritän sänkyyn ja tyytyi omaan petiinsä.

Pöydältä varastaminen oli mökillä ongelma, tai siitä on kehittymässä ongelma. Suvi jätti perjantaina karjalanpiirakan pöydälle käydäkseen keittiössä jääkaapilla ja kun tuli takaisin, niin karjalanpiirakka oli kadonnut. Sieltä se löytyi Leimun suusta yhtenä kappaleena. Sitten oli vuorossa lauantaina sipsipussi, joka oli keskellä pöytää, mutta sekin oli saatu kiipeiltyä alas. Nyt meillä on menossa oman käytöksen kehittäminen eli pöydälle ei jätetä yhtään mitään. Toivottavasti tämä saadaan nopeasti Leimulta pois vaikka on pari onnistumista tullut. Leimu on ennen näitä tapahtumia nukkunut omassa kopassaan ja kun on selän kääntänyt, niin on ollut vauhtivaras liikenteessä.

Mökillä oli kuitenkin upea viikonloppu ja Leimukin sai peuhata sydämen kyllyydestä eikä niitä kieltoja ollut niin paljon, kun oltiin pihalla. Säätkin suosivat meitä ja täytyy toivoa, että kahden viikon päästä on yhtä aurinkoiset kelit, kun pääsemme jälleen mökille. Minun kuulemma pitäisi uhrautua ja lähteä yksin Leimun kanssa viikonlopuksi mökille, että Suvi saisi vahattua lattiat, mutta eiköhän se onnistu

(Kuvat: Juha Hämäläinen)

Ensimmäisen kerran tänään aamupäivällä Leimu seisoi lintua. Olin Leimun kanssa lenkillä, kun Leimu yhtäkkiä alkoi seisomaan lintua. En kiinnittänyt asiaan ensiksi huomiota, kun Leimu oli muutenkin täynnä touhua enkä tajunnut, että lintu oli lähellä.

Hetken päästä kuitenkin, kun Leimu ja minä jatkoimme lankkiä, Fasaani naaras hyppäsi lentoon. Siinä sitten vain Leimulle istu- käsky ja tottelun jälkeen hyvittelyä. Linnun lähtemisen jälkeen vasta tajusin, että kyllä, Leimu oli seisonut sitä lintua!!

Asento oli kyllä jälkeenpäin ajatellen juuri sellainen, kun oli kuvissa nähnytkin, mutta ei sitä nyt sellaista tullut mieleen, että Leimu nyt oikeasti lintua seisoisi Mutta pakko se on uskoa, kun omin silmin näki. Ehkä ensi kerralla tulee jo Isännän neuvojen mukaan aja- käskykin, kun tajuaa, että se koira todellakin seisoo lintua, eikä muuten vain nosta tassuaan

Olihan sitä sitten tietenkin pakko heti Isännälle soittaa ja kertoa, mitä meidän pienokainen oli tehnyt. Oli se sen verta hieno uutinen. Juha siellä valitteli, kun ei ollut näkemässä meidän pikkuisen ensimmäistä seisontaa. Toisaalta kai sitä voi lohduttaa, että tuskin se jää viimeiseksi. On todella hienoa huomata, että Leimu on juuri sellainen kuin toivoimmekin, jos ei jopa hieman parempikin Omistajat ovat enemmän kuin tyytyväisiä.

Opettamisessa täytyy käyttää mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä. Käytiin eilen hakemassa hieno puinen noutokapula, joka näyttää käsipainolta. Leimun kanssa treenaamaan ja eihän siitä mitään tullut. Viisi senttiä ylös lattiasta ja kun käden laittoi lähelle, niin esine tippui. Siinä raavein päätä ja mietittiin mitä tehdään. Leimu unohti aina esineen, kun nakin haju kävi vastustamattomaksi kädessä. Lopuksi sivelin nakilla aromia noutoesineeseenkin, mutta ei Leimua sellaisella huijattu. Monen erilaisen noutoesineen kokeilun jälkeen keksittiin paras. Minun vanha sukka kaksinkerroin taitettuna, se on sentään pesty joten ei tarvetta ilmoittaa eläinsuojelulle

Eilen illalla vielä syljettiin sitä, kun käsi läheni. Tänä aamuna oli isännän rinta rottingilla, kun tehtiin kolme maasta nostoa käteen ja irrotettiin vasta nakin saatua. Ja kahdessa käytettiin Nouda -sanaa eikä tippunut suusta! Voi että olin ylpeä Leimusta.

Moni opettaa koiraa ennen ruokaa, jolloin makupalan vaikutus on parhain ja saadaan opetettua hyvin koiraa. Meillä se ei onnistu. Leimun paras opetusaika on 1-2 tuntia ruoan jälkeen, jolloin vatsa ei ole vielä tyhjä, mutta lisä kelpaisi. Jos yrittää opettaa ennen ruokaa, niin mihinkään muuhun ei Leimulla riitä älliä kuin nakkien kerjäämiseen. Kaikki muu unohtuu nälän ja nakin hajun vuoksi.

Eilen metsälenkkikin sujui paremmin. Harjoiteltiin välillä lenkillä istumista ja muita perusasioita. Alkuun täytyi muistuttaa kumpi määrää, mutta sen jälkeen alkoi sujumaan. Vaikka oli hyvät hajut, niin pillillä suostuttiin istumaan ja välillä keskellä metsää tehtiin pientä perustottelevaisuutta. Lähtipä edestämme myös kaksi metsäpyytä, joiden oleilemisesta meidän takapihan metsikössä minulla ei ole ollut aavistustakaan. Leimu ei kuitenkaan huomannut niitä, niin ei päästy tekemään istumisharjoituksia.

Jahtitokon harrastaminen jatkui eilen kaupunkikäynnillä. Arka ei Leimu taida olla, sillä lemmikkiliikkeeseen tultiin mielellään ja voi niitä hyviä hajuja mitä oli. Käynti meni mallikkaasti ja mitään ei yritetty ryöstää hyllyistä. Sen jälkeen teimme vielä pienen kävelykierroksen ja ihmeteltiin polkupyöriä ja autopaljoutta. Sekä liikennevalojen piippaukset olivat ihmetyksen aiheena. Tämän jälkeen päästiinkin kotiin uinumaan. Päivä oli ollut rasittava, sillä Leimu nukkui melkein koko illan. Kymmenen jälkeen oli sen verran saatu energiaa, että kohnotettiin pitkin alakertaa pää edellä seinästä seinään  

Sisäsiisteys alkaa olemaan voiton puolella. Leimu tietää, jo että takaovesta mennään pissalle ja osaa pyytää ulos. Kakkaaminen ei ole ollut ongelmana. Joskus vain kesken leikkien unohtuu pissahätä ja seurauksena on luuttuamista. Öisin ei ole tullut hetkeen aikaan vahinkoa sisälle. Ovella olevalla portilla istutaan ja sitä kilautetaan tassulla kerran ja sitten ulos pissalle ja takaisin nukkumaan.

On se hienoa antaa kaikkiruokaiselle koiralle matolääke. Vilma on ollut nirso ja joka lääkkeenotossa oli se matokuurin tahnaa tai antibioottia, niin taistella saa ja mikään muu kuin pakko ei tunnu auttavan. Tällaiseen nirsoon beagleen tottuneena pursotin matotahnan pikkuletun väliin ja eikun kokeilemaan. Luoksetulo, istuminen ja lettu suuhun… Suvin kommenttia alkoi hetken päästä kuulua pöydän vierestä, että se lettu on liikaa, palastele sitä vähän ja anna se lettu paloissa. Kun lettu oli syöty, niin Suvi kävi nuolettamassa Leimulla lautasen mille oli matolääke mitattu ja nuoli myös matolääkkeen sormistani Oishan se sen matolääkkeen syönyt ihan semmoisenaankin, mutta kun ei usko riitä oman beaglen jälkeen

Kynnetkin leikattiin toistamisiin. Yhtä hyvin kävi kuin ekalla kerralla eikä Leimu ollut moksiskaan sellaisesta hommasta. Tyytyväisenä köllötteli Suvin jalkojen välissä ja nakersi siankorvaa, kun minä napsein kynsiä lyhyemmiksi.

Noudon opettaminen sujuu jotenkin. Nouda-sanan käytön lopetin, kun leuat aukesivat samantien, kun sanoin nouda ja sen jälkeen vaikkei saanut makupalaa, niin noutoesine lakkasi kiinnostamasta. Nyt opetellaan ensin, että esineen nostaminen maasta tietää makupalaa ja sitten vasta liitetään Nouda-komento. Tänään pitäisi hakea Leimulle oma pieni noutokapula, jonka saisi lattiasta paremmin ylös. Tänään onnistui muutaman kerran esineen nosto lattialta ja makupalaan vaihto. Välillä tosin nostamisen sijasta mennään maahan ja yritetään alkaa nakertamaan noutoesinettä, mutta isäntä perskules ottaa sen pois ja murahtaa. Eiköhän se tästä pikku hiljaa.

Olin eilen kanakoirien koulutuspäivällä Punkalaitumella missä keskityttiin kanakoirien opettamiseen ja siihen miten pennusta pitäen tähdätään kohti metsästystottelevaisuutta. Päivä oli pilvinen ja viileä, mutta opetus tapahtui onneksi sisätiloissa. Väkeä oli kertynyt yllättävän paljon ja oli kuulemma ensimmäinen laatuaan mitä järjestettiin tällä alueella. Itsellä tämä kurssi ei olisi voinut parempaan aikaan tulla. Satakunnan Kanakoirayhdistys ja Lounais-Suomen kanakoiraharrastajat olivat huolehtineet erinomaisesti ruumiinravinnosta ja tarjoilut olivat hyvät.

Enimmäkseen sain todeta, että tähän asti ollaan Suvin kanssa tehty paljon oikein, mutta joissain kohtia ollaan menossa metsään pikku hiljaa. Nyt on nekin asiat korjattu omassa aivokopassa ja yritetään saada sovellettua ne käytäntöön. Jos teillä on mahdollisuus mennä kuuntelemaan Keski-Suomen kanakoiraharrastajien kouluttajia Jukka Rouhiaista tai Timo Vakkeria, niin suosittelen. Hyvin kertoivat pennusta pitäen mitä on luvassa ja miten edetä. Tylsää ei ollut, sen verran eläväisiä olivat molemmat luennoissaan ja havainnollistivat hyvin asioita.

Jukka Rouhiainen keskittyi pennun kasvatukseen ja Timo Vakkeri noutokoulutukseen, hallittavuuteen ja kontaktiin. Molemmat painottivat, että koira mikä osaa kaikki temput teknisesti ei välttämättä ole hallittavissa. Käskivät panostaa kontaktiin ja hallittavuuteen pienestä pitäen. He myös neuvoivat harrastamaan Jahtitokoa perustokon lisäksi eli koiran hallitsemissa kaikenlaisissa paikoissa, tilanteissa ja eri viettitiloissa. Ja he painottivat, että Jahtitokossa kaikki tekeminen lähtee rauhoittumisesta, kun perustokossa koiraa kiihdytetään ennen suoritusta. Heidän mielestään perustoko on usein tottelemista kotona ja koulutuskentällä.

Äänenkäyttö oli myös yksi aiheista, josta sai hyvää oppia itselleen. Nyt yritetään kaikki käskyt antaa pehmeällä pyytävällä äänellä ja jos joudutaan antamaan toinen käsky, niin edelleen pehmeällä pyytävällä äänellä eikä koventamalla voimakkuutta. Itsellä on tupannut tulemaan toisen käskyn antamisesta voimakkaampi. Samalla lailla kieltäminen voimakas murahdus tai pärräytys ja heti perään, kun lopettaa niin paljon kehuja. Koiranomistajan pitää kuulemma osata mennä tunteissa laidasta laitaan, niin kuin koirakin

Tänään aloitin Leimun kanssa noudon opettelemisen. Vakkerin opetus oli tällainen minkä voi aloittaa 2½-3 kuukauden ikäiselle koiralle, yritän selittää sen yhtä hyvin kuin Vakkeri selitti. Koiran pitää tähän asti osata istua ja pysyä hetki paikoillaan:

Mennään koiran kanssa pieneen tilaan esim. nurkkaukseen tai kapeaan käytävään kuitenkin niin, ettei koira pääse karkaamaan noutoesineen kanssa. Toiseen käteen otetaan noutoesine ja toiseen makupala. Noutoesine ei koskaan ole lelu millä saa leikkiä, vaan se on vain noutamista varten. Itselläni on vessanpaperirullan hylsy. Hylsy laitetaan maahan ja kun pentu nostaa sen, niin annetaan komento nouda (tai mitä haluaakin käyttää) tyhjällä kädellä otetaan hylsy suusta samalla kun toinen käsi laittaa makupalan suuhun. Kun tämä vaihe sujuu hyvin, niin otetaan mukaan istualtaan luovuttaminen.

Esine maahan ja nouda, pentu nostaa esineen, niin annetaan käsimerkillä istu. Jos koira sylkee noutoesineen, niin ei palkkausta vaan esine uudestaan suuhun komennolla nouda. Muutaman kerran jälkeen pentu ymmärtää, että hänen pitää istua noutoesine suussa. Samalla hetkellä, kun takamus menee maahan, niin noutoesine käteen irti -komennolla ja makupala suuhun ja vapautus. Kun tämä sujuu, niin on seuraavan vaiheen vuoro.

Pentu istualleen ja noutoesine viedään itse lähelle, ei heitetä. Sen jälkeen koiran viereen ja kun koira on rauhallinen, niin nouda. Jos pentu yrittää lähteä ennen aikojaan, kun esinettä viedään, niin otetaan esine ylös, kunnes koira tajuaa, ettei mitään tapahdu ennen kuin istutaan. Sitten lupa noutaa. Tämän pitäisi saada opetettua kuulemma noin kahdessa viikossa pennulle.

Olin tänään metsälenkillä Leimun kanssa ja kieltämättä metsässä kontaktiharjoittelua tarvitaan. Leimu katsoo välillä missä kuljen, mutta kun kutsun sitä nimeltä, niin ei reagoi. Siellä on niin paljon niitä hajuja, jotka ovat kiinnostavampia kuin isäntä. Pikku hiljaa siinäkin päästiin lenkin aikana eteenpäin.

Vielä lopuksi yksi tokaisu mikä tuli tutuksi päivän aikana: “Koirat tekevät sitä, mitä niille opetetaan. Ongelmana on, ettemme tiedä, mitä oikeastaan olemme opettaneet.”

Leimu on pitänyt huolen, ettei ole ehtinyt päivittämään blogia, tämäkin luonnos lojunut odottamassa julkaisua. Energiaa riittää ja vauhtia. Nyt on keksitty pahanteon eri asteet, mutta mitään ei ole pahemmin kyllä järsitty. Mutta on hauskaa yrittää sohville, repiä verhoja, pöytäliinoja tai viedä nenäliinoja yöpöydiltä. Löytyipä jopa yksi kirjastonkirjakin nojatuolin takaa omistuspurennalla varustettuna

Nyt on käyty päivittäin 1-2 kertaa metsälenkillä. Leimun energiaa ei saa muuten purettua tarpeeksi. Lenkit meillä kestää jo 30-45 minuuttiin. Leimu pääsee itse määräämään tahdin. Luoksetulon kanssa saa olla tosi tarkkana, koska korvat ovat alkaneet kuuroutumaan. Tai sitten tulee isäntään, että kuulee, kun haluaa Jos tuntuu, että mennään liian kauas meistä tai puuhataan omia eikä välitetä meistä, niin olen vaihtanut kulkusuuntaa. Pikku hiljaa oppinut kaukana ollessaan katsomaan meihin päin aina välillä, kiva kun oppii pienestä pitäen ottamaan kontaktia.

Metsästysvaistotkin ovat heränneet ja itse pitää itsensä ruokkia, kun ei muka omistajat tarpeeksi anna. Oli meillä ihmettelemistä, kun pieniä lätäköitä oli pitkin alakertaa. Leimu oli kaivanut trippipurkin keittiön avokaapin perältä, luulin kyllä ottaneeni ne kaikki pois, mutta yksi oli jäänyt. Sitä sitten oli puraistu ja lähdetty viilettämään pitkin alakertaa ja saalis viety vuotamaan kuiviin omaan sänkyyn. Ja kaikki tämä tapahtui viidessä minuutissa. Yksi ananaspurkkikin oli kannettu ulko-oven eteen Naudan rustoluutokin on jo opeteltu kalvamaan ja sen kätkeminen vasta onkin kivaa puuhaa. Ei vain millään malta pitää kauaa samassa kätkössä, ettei joku vain löydä.

Yksin olo sujuu aika hyvin. Yleensä silloin ei ole mitään tuhoutunut. Parhaimmillaan on ollut yksin 2,5 tuntia eikä edes yhtään vahinkoa ole sattunut sisälle sinä aikana. Pakastimen johto tosin oli tarvinnut ottaa pois seinästä, pitää säästää sähköä ilmeisesti. Mitään ei ole tosin löydetty jyrsittynä yksinolon jäljiltä.

Sisäsiisteys tuntuu menneen lähipäivinä eteenpäin aimo harppauksin, kun ilmat ulkona lämpenivät. Eilen oli tullut yksi vahinko sisälle ja sekin ulko-oven viereen eli tahdomme uskoa, että pihalle oltiin menossa. Rakkokin onneksi isonee ja sen myötä yöunet paranevat. Nykyään mennään yön yli yhdellä varikkokäynnillä ja sen jälkeen nopeasti takaisin nukkumaan.

Leimun kanssa ollaan myös harjoiteltu yhteistoimintaa. Oppimaan on aika nopea, mutta ilman makupalaa ainoastaan istu sujuu hyvin. Eiköhän ne makupalatkin vähene, kun Leimu vanhenee. Isä naureskeli, kun mökillä opetin nakinpalasilla, että oppiipa ainakin noutamaan jahtikaverin repusta makkarat

Hieman siitä mitä Leimun kanssa ollaan opeteltu:

Istu: Sujuu hyvin käsimerkillä ja suullisesti. Tietää, että ovesta mennään ulos vasta, kun on istuttu ja ruokaa ei saa ennen istumista. Pillin opettaminen menossa.

Maahan: Käsimerkillä ja makupalalla sujuu hyvin, mutta pelkästään suullisesti takkuaa vaikka olisi makupala. Teemme maahan menon, niin että Leimu eteen istumaan, palkkaus, samaan aikaan oikea käsi ylös ja käsky maahan ja vasemmalla kädellä makupalalla “vedetään” lattiaan. Painaa ei tarvitse kädellä. Miten muut sen tekee?

Paikka: Onnistuu, kun ei ole liian energinen. Parin-kolmen askeleen päähän pääsee ilman, että liikahtaa.

Ota: Tällä luvalla saa ottaa tavaran suuhunsa ja alkaa syömään. Motivointipatukalla ollaan leikitty, jonka jälkeen eteen istumaan ja kun ottaa patukan suuhun sanotaan “ota”. Vastaa varmaan aika monen pidä-komentoa? (Taitaa päästä vähällä koulutusnoudon pidä-harjoituksen kanssa, kun jo leluilla harjoitellaan, ilman, että Leimu stressaantuu)

Irti: Tätä harjoitellessa pari makupalaa alkuunsa ja sen jälkeen onnistuu ilman makupalaa. Yleensä harjoitellaan motivointilelulla. Sen lisäksi tätä kuulee, kun kanniskellaan luvattomia esineitä tai purraan käsiä.

Tänne: Sisällä toimii kuin unelma, ulkona saa olla tarkkana, koska kutsuu. Käsimerkki toimii myös ilman suullista tai pilli -käskyä. Harvemmin ollaan kytketty hihnaan tänne -komennolla.

Sivulle: Käsimerkkinä vasen käsi alaviistoon kämmen koiraan päin. Toimii jo ihan hyvin, kun ollaan tehty vasta kolmisen päivää sitä. Nyt on menossa, että aina välillä istutaan, kun tullaan sivulle. (Tänään tosin minulle eräs kouluttaja kertoi, että kiirehdin turhaan ja kyllähän sen itsekin tiedostaa, mutta kun vain pitäisi nopeasti saada oppimaan. Pitää jarrutella itseään hieman)

Kontakti: Sisällä hyvä, tarvitsee metsässä ja lenkillä alkaa harjoittelemaan.

Ja muutama kuva vielä lisäksi.

(Kuvat: Juha Hämäläinen)

(Näin kaverukset tulevat toimeen.)

(Ensimmäinen luu ja sen kätkentä)

(Maastoutumisharjoitus)