Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Koiran elämää ja elämää koiran kanssa

Öitä laskiessa päivät kuluvat..

Kategoriassa: Pentu tulossa — @ leimu Maanantaina, Maaliskuun 3. 2008

Nyt se sitten on alkanut, ei lasketa öitä ja päiviä jouluun, vaan siihen, koska saadaan Leimu kotiin. Eilen töistä päästessä oli todella mukavaa, kun Vilma oli meillä hoidossa. Pitkästä aikaa töistä tullessa oli iloinen hännän heilutus vastassa ovella, kun saapui töistä. Silloin sitä oikein huomasi, kuinka paljon sitä onkaan kaivannut koiraa :)

Tuli sitä sitten eilen laskettua jo, kuinka monta yötä pitää vielä nukkua, ennenkuin käymme hakemassa Leimun kotiin. Täytyy kyllä myöntää, että eilinen tulos, 11 yötä jäljellä, tuntui aika pitkältä ajalta. En kyllä yhtään ihmettelisi, vaikka se edellinen yö menisi hyvin pienillä yöunilla, ja hakisimme Leimun jo hyvissä ajoin aikaisin aamulla ;)

Taidamme olla molemmat Juhan kanssa niin koiran kipeitä, että lähtö kohti Leimua voi alkaa silloin torstaina jo aamuyön tunteina ;) Kauheasti on kaikenlaisia suunnitelmia ja ajatuksia, mitä olemme suunnitelleet, kunhan vain saamme Leimun kotiin. Tärkeimpänä on varmaankin se, että olemme suunnitelleet ensimmäiset pari viikkoa siten, että Leimun ei tarvitse jäädä yksin kotiin. Yksin olemiseen opettelulle jää siis suht hyvin aikaa. Onneksi myös Vilma asuu melko lähellä, ja Leimua voidaan tulla ruokkimaan ja käyttämään pihalla tarpeen tullen, vaikka olisimme Juhan kanssa samassa vuorossa töissä.

 

1 Kommentti »

9

Kommentti @ Laura

5.3.2008 @ 23.48 |Muokkaa

Onhan se ihanaa vihdoin saada pennut kotiin! Me haetaan Penni jo maanantaina, joten enää 5 yötä meillä… Täytyy koittaa nukkua nekin yöt sikeästi, aikaisia aamuherätyksiä lienee luvassa ensi viikosta alkaen :-)

RSS virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>