Pitkäsaaren Leimu & Vilma

Isä toi tänään silmieni eteen Jahti -lehden yhden lukijan lähettämän kirjoituksen Postia -palstalta (Jahti 1/2008 s. 82). Tiivistäen kerrottuna Itä-Suomesta on vuokrakämppien komposteista löytynyt kanalintuja, joista on otettu vain täkkälihat talteen ja loppu heitetty pois, mukana on ollut myös muutama metso ja koppelo. Seurueella ollut asianmukaiset luvat ja saaliskiintiöt riittäneet.

En ollut uskoa silmiäni, kun luin asiasta. Sillä alusta asti pitäisi olla selvää, että vaikka metsästämiseen liittyy tappaminen osana, niin eläviä olentoja ja saalista pitää kunnioittaa ja arvostaa. Tällaiset tapaukset ovat mielestäni ikäviä, sillä metsästyksen parissa ei tarvita montaa tällaista tapausta tai epäkunnioitusta riistaa kohtaan, kun siitä on haittaa jo kunnollisille ja tunnollisille metsästäjille, jotka noudattavat hyviä metsästäjätapoja. Kun yksi tai muutama metsästäjä törttöilee, se leimaa kunnollisia metsästäjiä moninkertaisen määrän ja aiheuttaa heille haittaa.

Odotin itse ensimmäistä teertäni yhdeksän vuotta ennen kuin sain sen reppuun asti. Se lintu otettiin talteen niin hyvin, ettei siitä jäänyt paljon roskiin laitettavaa. Se mitä ammutaan myös käytetään. Näistä metsäkanalintujen “vähempiarvoisista” osista saa mitä parhaimpia lihaliemiä ja kastikepohjia, jos ei muuta keksi. Ja lihat voi jälkeenpäin imeskellä koivista.

Toivottavasti ne ihmiset, jotka lukevat tai kuulevat tästä ovat tarpeeksi viisaita ymmärtämään, että tällaiset tapaukset ovat enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä.

Viime lauantaina oltiin katsomassa kuinka kovasti Leimu on kasvanut ja kyllähän se oli. Touhua alkoi olemaan jo mukavasti ja kiire oli katsella paikkoja ja tutustua meihin. Leimu oli rohkea ja ennakkoluuloton ja tuntui viihtyvän meidänkin sylissä rapsutettavana. Taitaa tulla meille sopiva.

Sosiaalistumaan päästyään Leimu tietenkin kävi ensin tyhjäämässä rakon Iitan sängylle ja sen jälkeen maailmaa tutkimaan. Kiva oli kiertää pitkin olohuonetta ja nuuhkia paikkoja. Solmulelu aiheutti jonkinasteista takeltelua kulkemisessa, kun tuppasi sotkeentumaan pieniin tassuihin. 

Sitten Pekka kävi hakemassa ison aarteen pakkasesta, linnun siiven. Iita oli heti halukkaana paikalla, valmiina näyttämään Leimulle, mitä sille pitää tehdä. Muutaman Pekan kehotuksen jälkeen Iita ymmärsi jättää Leimun tutustumaan rauhassa siipeen. Hetken päästä jo roikkuikin höyhen suupielessä ja tuhoaminen oli pääsemässä, niin hyvään vauhtiin, että oli parempi pistää siipi odottamaan treenejä.

Kiitokset myös Itäkeskukseen Suomen suurimmalle Mustille ja Mirrille hyvästä palvelusta ja siitä, että jaksoitte kahta melkein päättämätöntä pennun odottajaa. Saimme vihdoin ja viimein kaikki tärkeimmät koiratarvikkeet uusista kynsileikkureista sänkyyn. Kynsileikkureita piti heti testata Vilmaan ja paremmat olivat kuin entiset käsitellä, sopivan näppärät.

Maaliskuun 13. päivä lähenee ja pentukuume on alkanut vaihtumaan Leimukuumeeksi. Kaiken pitäisi alkaa olemaan mallillaan, ruokabaarin osatkin on jo valmiina. Pitäisi vain vielä jostain löytää kuviosaha, että saisi viimeisteltyä. Leimu ei sitä varmaan heti tarvitse, ellei sitten saa tässä kahdessa viikossa jotain erikoista kasvupyrähdystä.

Olihan ne muutkin pennut nättejä, mutta Leimu ratkaisi oikestaan jo syntyessään, että siitä tulee meille metsästäjän alku. Alkuperäinen toiveemme oli ruskeapäistärikkö narttu ja eihän niitä syntynyt kuin yksi. Eija ja Pekka vielä varmistivat, ettei ensimmäiseksi seisojaksi tule hirveän vaikeaa tapausta Aikaa tosin tulee olemaan Leimulle, itse jään heti talvilomalle ja pääsiäispyhät kaupan päälle ja sitten Suvi on seuraavan viikon melkein kokonaan vapaalla ja television lähtölaskenta on alkanut, kaksi päivää jäljellä kaapelin katkeamiseen

Pitäähän sitä vielä laittaa muutama kuva lauantain vierailulta. Videotakin tulee, kun ehtii.

(Vaarallista rotua Kuva: Juha Hämäläinen)

(Hieman painia. Kuva: Juha Hämäläinen)

(Siskokset huilaavat. Kuva: Juha Hämäläinen)

(Sammumispisteessä. Kuva: Juha Hämäläinen)

Aika on onneksi mennyt siivillä ja Leimun luovutuspäivä lähenee kovaa vauhtia. Jälleen ensi lauantaina menemme katsomaan miten pentue jaksaa ja kuinka paljon Leimu on kasvanut viime näkemästä. Toivottavasti myös saamme vihdoin ja viimein koiratarvikkeet mitkä meiltä puuttuu, sillä täältä Porin eläinkaupoista niitä ei ole saatu yrityksistä huolimatta. Ehkä Mustin ja Mirrin olisi kannattanut keskittyä yhteen erinomaisen kaupan pitämiseen Porissa kuin kahden keskinkertaisen.

Hain tänään Leimulle jo ruokaakin valmiiksi Kennelrehun autosta. Naudan pentujauhelihaa, rustoluita, maksalaatikkoa, tummaa riisiä, naudan kuivalihaa ja lohiöljyä. Kuivamuona pitää vielä hankkia. Se pitää kyllä paikkansa, että koiran hankinnassa on muitakin kuluja kuin pentu itse Meidän täytyy tosissamme suunnitella lisäpakastimen ostoa, että saamme Leimun ruoat pakastimeen. Onneksi veljellä oli pakastimessa ylimääräistä tilaa ja saatiin väliaikaisesti ruoat kylmään, kun nämä rannikon pakkaspäivätkin ovat vähissä

Eilen illalla oli kyseisen yhdistyksen kevätkokous ja päätimme Suvin kanssa suunnistaa sinne katsomaan minkälaista väkeä yhdistyksessä on. Ilmeisesti olemme liittyneet 20 -vuotis juhlavuotena yhdistykseen ja tänä vuonna tullaan järjestämään monenlaista tapahtumaa varainkeruumielessä juhlavuotta ajatellen.

Keväälle on suunnitteilla koulutustilaisuus, johon kuulemma yritetään saada mukaan Lounais-Suomen Kanakoiraharrastajat ry. Ideana olisi, että Satakunnan yhdistys hankkii koirankoulutuksesta puhujan ja Lounais-Suomi vastaavasti puhujan, muistaakseni heillä oli hyvä kouluttaja koiran ensiavusta, mikä olisi ainakin meidän kannalta mielenkiintoista, koska aina välillä voi sattua jotain tapaturmia metsässä ollessa.

Mekin aiomme osallistua jonkin verran toimintaan, mutta Leimun ehdoilla. Tänä vuonna todennäköisesti tarvitaan monenlaiseen talkootyöhön väkeä, koska tapahtumia on normaaliin verrattuna paljon tulossa. Uskomme kyllä saavamme jäsenmaksulle vastinetta, ainakin kokouksessa olleet ihmiset vaikuttivat todella mukavilta ja auttamisenhaluisilta Leimua ajatellen.

Olen ollut Satakunnan ampujissa pian seitsemän vuotta ja ensimmäistä kertaa kävin kiekkoja ampumassa. Ehkä olisi ollut syytä käydä aikaisemminkin. Voisin lähteä selittämään huonoa osumatarkkuutta uudella haulikolla, oudolla panoksella ja muulla vastaavalla, mutta taidan ottaa mallia Kalle Palanderista ja todeta, että paska ampuja, välineissä vikaa ole

Teki hyvää käydä radalla ja nauttia ampumisesta pitkästä aikaa. Siinä kiekkoja jahdatessa on sama hetki mikä on metsällä passissa ollessa. Kaikki muu unohtuu ja keskittyy vain tulevaan tilanteeseen, tosin teeri tai sorsa pistää adrenaliinin paremmin liikkeelle

Tilanne oli minulle täysin uusi kuten kerroinkin, mutta muut ottivat mukaan avoimin mielin ja antoivat heti hyvän tukun vinkkejä millä alkoi saamaan silloin tällöin kiekon alas. Tunnelma tuntui oudon avoimelta ja leppoisalta. Mahtoikohan tuntua siksi oudolta, että itsellä vaikuttaa tuo metsästysseuratausta, jossa ei aina olla kovin avoimia. Metsämiehet ja kalamiehet ovat kotiinpäin vetävää porukkaa tunnetusti

Nyt olen jo askeleen lähempänä Leimulle antamaa lupausta, että kun riistatilanne syntyy ja menee nappiin, niin tantereeseen tömähtää muutakin kuin haulikko sadattelun kanssa.

Isoin osa koiran hankinnasta ja pitämisestä taitaa olla ruokapuoli. Nyt ollaan mietitty ja tuumittu miten alamme syöttämään Leimua, kun se meille tulee. Onhan meillä Vilma ennestään, mutta aiomme syöttää Leimua hieman erilailla kuin Vilmaa.

 Kuivamuonana todennäköisesti jatketaan samaa mitä Leimu saa jo Eijan ja Pekan luona (olisikohan ollut Pro Pac) ja siihen lisätään raakaa jauhelihaa tai muuta lihaa, piimää ja silloin tällöin raejuustoa, kalaa ja riisiä tai yrjölänpuuroa. Välillä annetaan raakoja naudanluita, jotka varmasti ovat Leimulle mieleen ja pysyvät hampaat kunnossa. Vierastamme jotenkin koirille tarkoitettuja Dentastixejä ja muita vastaavia, kun vielä luitakin on myynnissä. Tavallisia kuivatusta nahasta tehtyjä puruluita tietenkin annamme, koska pitää olla jotain mitä kalvaa, ettei kaikki kengät mene

 Kuivamuonaan liittyen tänään osui Prismassa eläintarvikepuolella X-tra -merkin koiranruokasäkki silmiin, jossa oli meitä järkyttävää tietoa: Sisältää lihaa! Meidän mielestä oli hirveän outoa, että koiralle annetaan lihaa, pääsee vielä makuun Tämä tosin taisi mennä samalle puolelle kuin Euroshopperin koiranruokasäilyke: Lihapaloja kastikkeessa, lihaa sisällöstä 4%.

Älkää huoliko, emme ole kiduttaneet Vilmaa moisilla pöperöillä, sillä Vilman ruokaan kuuluu naudanmaksaa, jauhelihaa, possunlihaa, naudanlihaa ja -luita ja lisänä Pedigree Adult -kuivamuona ja kaikkea vastaavaa herkkuja unohtamatta.

Vilmalta ammuttiin tältä talvelta tänään 9. jänis. Kuinka ollakaan isä ampui sen ja olin itse töissä, kuten tuntuu aina tilanteiden suhteen olevan. Tämä on todennäköisesti se jänis, mikä tykkäsi hetken ajauttaa koiraa ja sen jälkeen lähteä järvelle litomaan ja eksyttää koiran sillä tavalla.

 Tähän jänikseen liittyen kävimme mielenkiintoisen keskustelun eilen. Isä ja äiti olivat kyläilemässä ja isä manasi ja ihmetteli, kun Vilmalle ei olleet kelvanneet lenkillä ollessa tuoreet rusakonjäljet. Oli painanut vain kuononsa kiinni jälkeen ja nuuhkaissut ja jatkanut matkaansa. Siitä kova huoli, että onko siitä nyt tullut vallan sohvakoira. Yhdessä tuumittiin, että mahtaisikohan olla vielä juoksuista pää sekaisin ja nenä hukassa. Rauhoittelin isää, että kyllä se siitä alkaa toimimaan pikapuoliin ja lohdutin, että Vilman tila tuskin on pysyvä.

 Tänään sitten, kun kävimme katsomassa suuria metsästäjiä, niin neuvoin Vilmaa olemaan ajamatta seuraavaa jänistä, kun ihan turhanpäiten oli niin ison epäluottamuslauseen saanut, kuka nyt Flexin päässä jäniksestä piittaisi, ei sitä viiden metrin aikana kiinni saa

Mutta tyytyväisiä olivat molemmat, Vilmaa odottivat omat trofeet eli käpälät ja korvat ja isä sai lisää lihaa pataan. Onneksi jäniskausi on pian ohi… pakastimeen ei pian muuta mahdu.

Kun häät oli juhlittu, ajatuksemme siirtyivät sunnuntaihin ja vierailuun Eijan ja Pekan luokse katsomaan pentuja. Tietenkin meillä oli erityisen hyvä syykin, sillä olemme tienneet jo reilun viikon kuka metsästäjän aluista tulee meidän perheeseemme.

Pekka tuli ulos meitä vastaan Hanen ja Iitan kanssa, että saimme pihalla rauhassa tutustua. Minä ja Suvi aloitimme tuttuun tapaan outojen koirien tapaamisen lahjomalla niitä koirankekseillä . Pian olimmekin jo tutustuneet ja livahdimme sisään Eijaan tutustumaan, sillä aikaa kun Pekka ulkoilutti Hanen ja Iitan.

Kun kaikki olimme takaisin sisätiloissa, niin Hane keksi, että mukanamme olevassa pussissa on ilmiselvästi muutakin heille kuuluvaa ja änkesi päänsä syvälle pussiin. Pitihän siinä nopeasti kaivaa possunkorvat esiin ja säästää Hanelta etsimisen vaiva. Pekka näytti Iitalla tiedottamista possukorvalle ja hyvin sujui . Sen jälkeen Iita omi Leimulle tuodun pyyhkeen ja kieriskeli sen kanssa omassa sängyssään ja kuljetti pitkin asuntoa. Niinhän sen piti mennäkin, siinä oli minun ja Suvin hajut ja nyt siihen tarvitaan Leimun kotipaikan hajut myös. Hane ja Iita olivat luonteeltaan sellaisia koiria kuin olimme toivoneetkin, kotioloissa rauhallisia ja ihmisystävällisiä sekä tasapainoisia. Kerrassaan upeita koiria.

Vastoin ennakko-odotuksiamme saimme sittenkin Leimun syliin. Leimu oli avannut jo silmänsä ja siinä sitten töllötettiin puolin ja toisin ja puhistiin. Lämpimältä ja pehmeältähän se jo yli kilonpainoinen Leimu tuntui käsissä. Pelkäsin vain, etten riko häntä Miten tässä nyt enää malttaa odottaa muutaman viikon, kun on saanut tehdä jo tuttavuutta uuteen perheenjäseneen. Siinä sylissä pitäessä tuumin Leimulle, että mahtaisitkohan viihtyä meillä. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin useammin kuin välttävästi

Kolmen tunnin visiitin jälkeen oli edessä vaikein osuus. Vielä piti lähteä kohti Ulvilaa ilman Leimua. Oli mukava tutustua Eijaan ja Pekkaan myös kasvotusten ja nähdä Hanen pentue kokonaisuudessaan. Nyt tiedämme, että emme tule olemaan Leimun kanssa yksin, kun tulee tilanteita, joissa sormi menee suuhun. Neuvoja on aina saatavilla ja nytkin saimme hyviä vinkkejä elämästä seisojan kanssa. Nyt vain odottelemaan ja hankkimaan loput Leimun tavaroista, niin eiköhän se siitä. Ja Vilma piti muuten aikamoisen ruumiintarkastuksen, epäili, että olimme käyneet vieraissa

(Ensimmäinen perhekuva. Kuva: Juha Hämäläinen)

(Ensiaskeleita. Kuva: Juha Hämäläinen)

(Pikku-Possu -asento. Kuva: Juha Hämäläinen)

(Suvin sylissä. Kuva: Juha Hämäläinen)

Nyt on häät vietetty ja juhlat juhlittu. Kirkosta myöhästyimme hieman, mutta ehdimme kuitenkin tärkeimmälle Tahdon-osuudelle . Juhlapaikalla oli ruokaa ja juomaa riittävästi ja ohjelmasta varsinkin jäi mieleemme konserttikanteleen sointi. Se oli upean kuuloista. Olemme aina pitäneet hieman erilaisista soittovälineistä. Isän ja äidin 50-vuotispäivillä oli Lapin rummun soittoa (samannäköinen kuin noitarumpu, mutta rummun vihkimenot käyttöönotettaessa erilaiset), omissa häissämme sahansoittoa, joten tämäkin oli mieluista kuultavaa. Kiitoksia juhlista vaan sinne Helsinkiin päin.

Helsinki muuten ei ole meille hirveän viihtyisä paikka, hirveästi kiveä ja kylmää ja synkkää meidän silmin katsottuna. Eikä ne keskustassa olevat ihmisetkään kovin lämpöisiltä tunnu (terveisiä rouvalle, joka ajoi katumaasturia, kun hääkulkue kulki nokan ohi, niin alettiin painamaan kierroksia ja kaasutettiin lävitse kulkueen, kun ei ollut viittä minuuttia aikaa uhrata).

Yöllä oli hirveästi liikenteessä ihmisiä ja yhtä paljon tyhjiä ulkokuoria. Ruokapaikan etsiminen keskustasta puolen yön jälkeen on muuten erinomaista viihdettä. Hotellimme portieerin sanoja lainatakseni: “Ei täällä tehdä puolen yön jälkeen muuta kuin dokata ja sitten käydään snagarilla.” Jouduimme siis turvautumaan aina niin kovasti rakastamiimme epämääräisiin katugrilleihin. Tämäkin oli raahattu jostain baarikansaa varten kadun kulmaan nököttämään. Siinä sitten viimassa ja rännän tuiverruksessa vilusta täristen nopeasti hotellihuoneeseen syömään (täällä Porissa päin on sentään aamuneljään asti auki ainakin Kulmagrilli, jossa voi syödä sisätiloissa ja baareista saa pizzapalaa ja vastaavaa). Onneksi pysyi vatsatauti tällä kertaa kaukana, aina ei ole ollut yhtä hyvä onni.

 Nyt olemme kuitenkin onnellisesti ja turvallisesti kotona, missä alkaa metsä takapihalta ja ihmiset hymyilevät ja tervehtivät ja on aikaa muutamalle sanalle. Kiire on tännekin hiipinyt, mutta ei sentään niin pahasti kuin hektisessä pääkaupungissamme. 

Nyt on rellestysvaatteet silitetty ja matkalaukku pakattu. Aamulla pitäisi lähteä kohti Helsinkiä, ensin viettämään häitä ja sunnuntaina katsomaan tulevaa perheenjäsentämme. Videokamera ja digikamera on ladattu virtaa täyteen, joten eiköhän sunnuntaina saada muutama päivitetty otos jälleen Leimusta sivuille. Laukkuun on pakattu sängyssämme pyörinyt Leimun oma pyyhe, jotta hieman saisi hajuarviota tulevista omistajistaan ennen luovutusta… toivottavasti ei hirveästi nyrpistä kuonoaan

 Kävin tänään koeampumassa haulikkoa. Aika hyvältä tuntui, mutta täytyy vielä tehdä uusintakierros, kun itselle kiekkojen heittäminen ja niiden ampuminen on vähän ylitse omien taitojen. Jos seuraavaksi saisi heittimen mukaan. Aika lähellä on suomalaisten ja venäläisten kehon rakenne pyssyn sopivuutta ajatellen. Pitää vain totutella erilaiseen varmistimeen, mitä omassa pumppuhaulikossa on.

Mutta kai sitä voisi nukkua muutaman tunnin ennen kuin lähtee ajamaan. Kello on taas päässyt livahtamaan eteenpäin salaa ja olisi mielellään ajat sitten ollut unten mailla.