Curling - Uutisia Lapista

C.C. Northern Lights uutisia jäsenille.

Lappisarjaa Ranualla 15.11.2008

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Keskiviikkona, Marraskuun 12. 2008

Sarja jatkuu Ranualla. Lähdemme lauantai aamulla aikaisin, eka peli on jo kymmeneltä. Kaikkiaan meille tulee neljä peliä pelattavaksi päivän aikana.

Harjoitukset perjantaina 14.11. kello 19.30 aikaan. Tulkaapa paikalle!!!

Porocuppi meni

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Keskiviikkona, Marraskuun 12. 2008

Oman joukkueemme pelit menivät kaiken kaikkiaan ihan hyvin ja kun muutama voittokin tuli, niin olimme ennen viimeistä peliä kolmannella sijalla sarjataulukossa. Arpominen ennen ottelua koitui kohtaloksemme ja jouduimme pelaamaan Presidentin Miehiä, eli Olli Rissasen joukketta vastaan. Rissanen oli kukistanut kaikki vastustajansa selkesästi ja niin kävi meidän kohdallammekin. Tosin me pelasimme varmaan parhaan pelimme kautta aikojen ja hävisimme vain kolmella pisteellä.

Turnaus oli oikein mukava, eikä mitenkään liian totinen paikka. Saapa nähdä kuinka käy ensi lauantaina Lappisarjassa, jonka osaturnaus pelataan Ranualla. Toivottavasti ainakin jäät ovat yhtä hyvät kuin Porocupissakin.

LAPPISARJA ALKOI

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Maanantaina, Lokakuun 27. 2008

Perinteisesti aloitimme omalla turnauksella. Sarjassa on mukana yhdeksän joukkuetta ja valitettavasti vain yksi Kemijärveltä ja toinen yhdistelmäjoukkueena Ranuan kanssa.

Jäänteko onnistui pikkuvaikeuksien jälkeen tyydyttävästi ja jälleen kerran näimme hienoja ja mukaansa tempaavia kamppailuja. Ruokamon Miikan joukkue oli latautunut vahvasti ja voittikin pelinsä helpohkosti. Muilla olikin sitten tasaisempaa ja tulostaulun mukaisestikin ei yksikään joukkue ole vielä heti osoittanut niin selkeää ylivoimaa, että mestaruutta voisi vielä tässä vaiheessa jakaa kenellekään.

Mainittakoon sarjamme erikoisuuksista ainakin rovaniemeläisten pyörätuolijoukkue, joka ei valitettavasti kuitenkaan päässyt Kemijärvelle pelaamaan, sekä Ranuan ja Kemijärven yhdistetty naisten joukkue. Joukkuetta kipparoi oma Kirsti Kulpakkomme. (joka osoitti harjoituksissa olevansa tällä hetkellä ISKUSSA).

Seuraava turnaus on sitten Ranualla. Tosin ensin on perinteinen Ranuan Porocup, jonne menemme yhdellä joukkueella. Turnaus on 31.10 - 2.11.

 

Loistavaa Syksyn alkua kaikille!!!

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Keskiviikkona, Elokuun 20. 2008

Kaikille lienee ollut hyvät lomat kesällä… Syyskuun 8. päivä hallin jääkoneet pörähtävät käyntiin ja kohtapa on ensimmäiset reenit käsillä.

Ensimmäinen sarjaturnaus on sitten jo 11.10. Aletaanpas houkutella väkeä mukaan, niin saamme enemmän joukkueita sarjaan. Tällä hetkellä on yhdeksän ilmoittautunutta, enemmän mahtuu….

PSM - pettymys

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Keskiviikkona, Huhtikuun 16. 2008

Eipä tullut poroa palkinnoksi… Ranuan miehet olivat järjestäneet hyvätasoisen kisan. Lopputuloksista huolimatta pelit olivat järjestään tasaisia. Kukaan ei ollut hävinnyt ensimmäisten päiden jälkeen, mahtavia tuli nousuja jopa neljän pisteen takaa…ja vielä viimeisessä päässä!

Kahdeksan pään pelit olivat omalle joukkueellemme myrkkyä, lauantain neljä peliä uuvuttivat aivan täysin.

Aloitimme pelit Näyhän Ollin joukkuetta vastaan, ja tällä kertaa veti Näyhä pidemmän korren. Seuraavana pelasimme Markin joukkuetta vastaan ja siinä jouduimme antamaan periksi alkupäissä, Mark sai kaksi neljän pisteen päätä. Kirimme ei auttanut ja hävisimme kolmella pisteellä. Lohen joukkue oli sitten meiltä jo ihan tasoamme vastaava peli ja sen voitimmekin.

Illan viimeisenä pelinä oli Kangasniemen joukkue, joka oli hyvä. Peli oli tiukka, mutta väsymys painoi jo sen verran, että hävisimme niukasti.

Huonoimman pelimme pelasimme sitten sunnuntaiaamuna Peisan joukkuetta vastaan, hävisimme rumasti melkein kymmenellä pisteellä, mutta toinen sunnuntain peli kirkasti tunnelmia. Voitimme Kemppaisen hyvällä pelillä. Sijoitukseksi jäi turnauksen viimeinen tasapistein Markin ja Lohen kanssa, mutta kivipisteiden vähyyden vuoksi jäimme sitten viimeiseksi. Peisa-peli painoi taulukossa kovasti.

Turnauksen poika eli poro meni Peisalle ja kakkoseksi tuli Näyhä. Kemppainen oli kolmas.

Ensi vuonna vähän paremmin sitten! 

Avoimet PSM -kisat Ranualla

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Perjantaina, Huhtikuun 11. 2008

Perinteisiin Pohjois-Suomen Mestaruuskisoihin lähdetään yhdellä joukkueella. Kisathan ovat Ranualla 11.-13.04. Mukaan lähtevät Sepen lisäksi Maire, Tapsa ja Heikki. Puolustettavana on viime vuoden pronssi.

Lappisarja päättyi

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Torstaina, Helmikuun 28. 2008

Uskomatonta mutta totta!!!! Mei voitettukaan Lappisarjaa tänä vuonna… Ranualla oli hyvä turnaus, tosi raskas ainakin Sepen joukkueelle, mutta silti jollakin tapaa ihan positiivinen. Ruokamon Miikka vei potin, mutta voittihan Sepe sentään viimeisessä pelissä hänetkin. Perjantain kaksi kovaa peliä vei voimia lauantain peleiltä, eikä sille päivälle saatu peliä oikein kulkemaan. Sunnuntai antoi taas vähän päivänpaistetta risukasaan.

Markuksen pelit eivät oikein lähteneet käyntiin, vaikka saivatkin pelata ainaoastaan sunnuntain pelit. Työesteet pakottivat luovuttamaan kaksi peliä, ja tulokseksi jäi kuudes sija sarjassa.

No, kylläpä se siitä. Ensi kaudella sitten uudestaan ja onhan tuossa vielä nuo PSM -kisatkin vielä. Jospa markus siellä sitten ottaisi sen mikä meille kuuluu…

Kalotti-turnaus

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Maanantaina, Tammikuun 28. 2008

On ollut puhetta jonkinlaisen yhteis-pohjoismaisen kalottiturnauksen järjestämisestä ensi kaudelle ja vielä Kemijärvelle. Asia on edennyt niin pitkälle, että liiton puheenjohtaja O.Rissanen on antanut siunauksensa asialle ja luvannut kaiken mahdollisen tuen liiton taholta sen järjestämiseen.

Meidän tulee siis pitää ensimmäinen PALAVERI asiasta, ja mahdollisimman pian.

SM Cup ei valitettavasti toteudu tälle kaudelle, mutta meillä on mahdollisuus siihenkin ensi kaudelle. Puntaroitavaa siis riittää.

Järjestämme kokouksen Kemijärvelle vaikka hallille perjantaina 08.02.2008 kello 18.00.

Mikäli joku ei pääse mukaan, ehdottakoon muuta päivämäärää.

Ranuan turnaus 22.-24.02.2008!!!!

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Maanantaina, Tammikuun 21. 2008

Huomatkaapas, että sarja päättyy helmikuussa näiden näkymien perusteella.

Vapaita viikonloppuja tuntuu olevan kortilla, joten tuo yksi sopiva viikonloppu täytynee pelata sitten aika tiiviisti. Ranualta varataan huoneita tarvittava määrä hotelli Ilveksestä. ainakin Sepen täytyy tulla jo perjantaina pelaamaan rästipelejä pois.

Että näin…

Seuralle valmentaja

Kategoriassa: Aiheeton — @ kurlinki Maanantaina, Tammikuun 7. 2008

Sepe sai suoritettua valmentajatutkinnon loppuun ja on nyt kolmas curlingvalmentaja koko Suomessa!!

Jokohan alkaa joukkueet menestyä laajemmaltikin????

« Edellinen sivuSeuraava sivu »