Omantunnon kysymys
Ihmisillä on taipumus suosia sitä ryhmää, jonka jäseneksi he mieltävät itsensä. Se voi ilmetä niin, että oman ryhmän hyviä puolia korostetaan näkemällä ulkoryhmät huonompina, ääritapauksissa jopa inhottavina, vaarallisina ja epäinhimillisinä, kerrottiin Tieteen Kuvalehden numerossa 5/2008. Esimerkkinä lehdessä mainittiin mm. Stanfordin yliopistossa vuonna 1971 sosiaalipsykologi Philip Zimbardon johdolla suoritetusta “vankilakokeesta”, jossa tutkittiin koehenkilöiden käyttäytymistä yliopiston kellariin rakennetussa vankilamaisessa tilassa. 24 opiskelijaa, joista monet tunnettiin pasifistisista mielipiteistään ja toiminnastaan kansalaisoikeuksien puolesta, jaettiin sattumanvaraisesti vankeihin ja vartijoihin. Heille ei annettu etukäteen muita toimintaohjeita, kuin että “vartijoiden” piti pitää “vankilassa” yllä järjestystä 14 vuorokauden ajan. Koe piti keskeyttää jo kuuden päivän kuluttua vartijoiden muututtua yhä epäinhimillisimmiksi ja sadistisimmiksi vankeja kohtaan. Koetta johtanut Zimbardo kertoo itsekin sokaistuneensa tilanteesta niin, että tajusi muuttuneensa vankilanjohtajaksi vasta, kun hänen kollegansa kyseenalaisti kokeen eettisyyden.
Lähes jokainen meistä tuntee yhteenkuuluvuutta johonkin ryhmään. Kuulumme milloin kaupunkilaisiin, maaseudun väestöön, valkoisiin, tummiin, suomalaisiin, miehiin, naisiin, keskiluokkaan, duunareihin, akateemisiin, rikkaisiin, köyhiin jne. Vain yksi ryhmä ei tunne yhteenkuuluvuutta oikein mihinkään: syrjäytyneet. Mutta siksihän heitä kutsutaankin syrjäytyneiksi.
Syrjäytyminen on sisäisen turvallisuuden keskeisin uhka, sanotaan sisäasiainministeriön johdolla valmistuneessa ehdotuksessa valtion sisäisestä turvallisuudesta. Sen mukaan myös ongelmien periytyminen eli ylisukupolvinen syrjäytyminen on varsin uusi ja huolestuttava ilmiö Suomessa. Viranomaisetkaan eivät tiedä syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten oikeaa määrää, kerrottiin Helsingin sanomissa 17.3. Lehti pyysi arviota sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesilta, joka päätyi arvioon 65 000. Määrä lisääntyy noin tuhannella vuosittain. Syrjäytynyt nuori aiheuttaa valtiontalouden tarkastusviraston mukaan yhteiskunnalle 60-vuotispäiväänsä mennessä yli miljoonan euron kustannukset pelkkinä menetettyinä verotuloina.
Kokemukseni mukaan osa normaaleista työssäkäyvistä ja jopa sosiaalialan ammattilaiset tuntevat alussa kertomaani tapaan syvää halveksuntaa köyhyysrajan alapuolella eläviä ja syrjäytyneitä kohtaan. Tästä kertoo mm. se, ettei monessakaan kunnassa vieläkään päästä esimerkiksi toimeentulotuen käsittelyajoissa lain määräämiin käsittelyaikoihin. Mitäpä, jos karistaisimmekin suden turkin yltämme ja painostaisimme päättäjiä oikeasti kantamaan huolta myös yhteiskuntamme vähempiosaisista? Olemmehan suurin osa ainakin ihmisiä(?).