Kari Laurila

Jonkun pitäisi tehdä jotain. Ole Joku!

Liikaa käteistä rahaa?

Kategoriassa: Etusivu — karilaurila @ 13:43 Sunnuntaina, Tammikuun 13. 2008

Kaatuuko?

Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Harri Leinonen esitti lauantaina 12.1. Aamulehdessä, että luottokorttien ja käteisnostojen käyttö voisivat olla maksullisia ja vain peruspankkikortin käyttö ilmaista. Leinosen mukaan kuluttajat käyttävät liikaa käteistä rahaa ja se on vähittäiskaupalle kallista. Myös luotto- ja maksuaikakorteista maksetaan pankeille provisioita mutta nämä kulut on tavallisesti ynnätty tuotteiden hintaan. Käteisrahan määrää voitaisiin vähentää hinnoittelemalla automaattinostot. Leinonen esittää myös, että kauppa voisi veloittaa asiakkailta maksutavan mukaista palvelumaksua. Suomen Kaupan liiton edustaja piti lisämaksua varteenotettavana vaihtoehtona.

Ehdotuksessa on kokonaan unohdettu yksi ihmisryhmä: maksuhäiriöiset. Vuoden 2007 viimeisenä päivänä heitä oli Suomen Asiakastiedon luottokannassa 309 296 yksityishenkilöä ja 37 429 yritystä. Heille on peruspankkikortinkin hankkiminen mahdotonta, joten tämä ehdotus on taas yksi lisärangaistus joka kohtaa luottotietonsa joskus menettänyttä. Rangaistuksen kovuus on käytännössä kovimpia, mitä rikoslaki tuntee. Se kestää koko eliniän.

On virheellinen käsitys, että velka pääsisi joskus käytännössä vanhenemaan, vaikka ns. yleinen velan vanhenemisaika on 3 vuotta ja toissijainenkin 10 vuotta. Siinä on kuitenkin suuri mutta: velan vanheneminen edellyttää sekä velallisen että velkojan passiivisuutta. Kun velkoja muistuttaa velasta, alkaa kulua uusi, entisen mittainen määräaika. Samoin käy, jos velallinen vaikkapa yrittää lyhentää velkaansa tai tunnustaa sen muuten.

Velan maksaminenkaan ei poista maksuhäiriömerkintää luottotiedoista, vaan sitä pidetään vielä tämän jälkeen rekistereissä 2 - 5 vuotta.

Nykyjärjestelmä tekee maksuhaluisistakin maksukyvyttömiä. Jos henkilö on saanut elämänsä hallintaan ja yrittää hankkia vaikkapa TV-luvan, vaaditaan häntä maksamaan myös väliin jääneet vuodet ennen kuin voi alkaa maksamaan uutta lupaa. Samoin autoa ei voi rekisteröidä, jos jokin vakuutusmaksu on jäänyt maksamatta. Vuokra-asunnon tarjoaja voi yksityishenkilönäkin nykyään tarkastaa asunnonhakijan luottotiedot suoraan netistä. Sivakka vaatii vuokralle tulijan ottamaan kotivakuutuksen, jota ei maksuhäiriöinen voi saada. Tavallisen puhelinliittymän hankkiminen on mahdotonta. Minkäänlaista lainaa ei voi hakea -ei edes pikavippiä. Nyt siis vielä käteisen rahan käytöstä suunnitellaan perittävän lisämaksuja. Työhön menokaan ei ole monelle kannattavaa, koska palkasta jää käteen vain suojaosuus ulosottomiehen jälkeen. Velkajärjestelykin on käytännössä monelle liian monimutkainen.
Itse olen sitä mieltä, että ihmisen tulisi voida palata normaalikansalaiseksi kohtuukeinoin. Olen ehdottanut mm. velan perimistä vaikkapa verotuksen kautta mutta kuitenkin siten, että henkilö voisi saada takaisin normaalit kansalaisoikeutensa. Laman jälkeen yhteiskuntaamme jäi paljon tietoa, taitoa ja resursseja, joita nykykäytännön mukaan ei tulla saamaan koskaan takaisin meitä kaikkia hyödyntämään. Tosin ei saada velkojakaan.

Lisää aiheesta:

Velka ei edelleenkään käytännössä pääse vanhenemaan

Luottotietojen menettäminen turhan kova rangaistus

Velan lopullista vanhenemista koskeva säädös voimaan vuodenvaihteessa

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

RSS-virta tämän artikkelin kommentteihin. URI jäljitykseen

Jätä kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään kommentoidaksesi.

 

Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |