Kari Laurila

Onko tämäkin vapaan kasvatuksen tulosta (klikkaa kuvaa)?

Aina kun lapsi tai nuori tekee jotain väärää, ilmaantuu yleisönosastokirjoituksiin kommentteja joissa arvostellaan tapahtuneen olevan jälleen “vapaan kasvatuksen” tulosta.

Itse olen syntynyt 1960 -luvulla, ja tuolloin termiä käyttivät isovanhempani. Toisin sanoen jo silloin olisi yksi sukupolvi kasvatettu “vapaalla kasvatuksella” koska sen tuloksia oli jo nähtävissä. Tämän logiikan mukaan 1980 -luvulla olisi toinen sukupolvi ja 2000 -luvulla jo kolmas “kasvatettu vapaasti”. Edelleen nämä yleisönosastokirjoittelijat kertovat kaiken pahan olevan nykyään käytetyn “vapaan kasvatuksen” tulosta.

Vapaalla kasvatuksella tarkoitettaneen tilannetta, jossa vanhemmat eivät aseta lapsilleen mitään rajoja. Perinteinen alistava kasvatus on taas lapsen mielivaltaista käskyttämistä. Nämä eivät ole toistensa vastakohtia, koska kumpikaan ei ole kasvattamista. Ylihuolehtiva vanhempi taas estää lapsen itsenäistymisen tekemällä kaiken valmiiksi.

Suurin osa vanhemmista osaa kasvattaa lapsensa ilman kasvatusoppaita, mutta joskus vanhempien on syytä katsoa peiliin ja tarkistaa omia käytäntöjään: kuinka paljon niissä on kyse kasvatuksesta, kuinka paljon henkisestä laiskuudesta, toteaa Stakesin psykologi ja erikoissuunnittelija Marie Rautava Dialogi -lehden numerossa 2/2006. Hänen mukaansa ammattikasvattajakin voi toimia tyhmästi. Joskus lapsesta huolehditaan turhaan ja ongelmia liioitellaan. Ammattilaisillakin on taipumus yleistää asioita. Lasta ei kohdatakaan ainutlaatuisena, vaan “avioero-, lastensuojelu- tai päihdeperheen lapsena”. Rautavan mukaan liiottelua on esimerkiksi suositella kaikille avioerolapsille osallistumista eroryhmään.

Usein myös hämmästellään, kun ongelmiin joutunut nuori on ns. “hyvästä perheestä”. Viimeaikaisessa Jokelan tapauksessa äiti on kunnan varavaltuutettu ja isä tunnustettu muusikko. Samoin “hyvästä perheestä” oli kyse niin kännykkäkaupoista johtuneen pariskunnan surmaamiseen johtaneessa tapahtumaketjussa kuin Myyrmäen räjäyttäjässäkin. Mihin raja vedetään, kun perheoloja arvioidaan? Itse tunnen paljon hyvinkin tasapainoisia ns. köyhien perheiden, yksinhuoltajaperheiden, avioeroperheiden jne. lapsia ja nuoria.

Kasvatus on myös kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Stakesin tämän vuoden huhti - toukokuussa tekemän selvityksen mukaan vain harvoissa terveyskeskuksissa kouluterveydenhuolto on järjestetty kansallisten suositusten mukaisesti. Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan monissa terveyskeskuksissa kouluterveydenhuolto jää siinä määrin jälkeen kansallisista suosituksista, että perustuslain tarkoittamat lasten sosiaaliset perusoikeudet ovat vaarassa.

Myös lasten mielenterveyden hoidon sanotaan olevan retuperällä. Niin on käsittääkseni myös vanhempien mielenterveyden hoidon kanssa, säästösyihin vedoten.

Ihminen -lapsi, nuori ja aikuinen- on aina yksilö. On liian helppoa vedota johonkin yksittäiseen tekijään (kuten kasvatukseen) murhenäytelmän tapahtuessa. Se hyvä puoli asiassa on, että asioista keskustellaan ja epäkohtiin puututaan. Kunhan tämä tehdään syvällisemmin pohtien ja turhia yleistyksiä välttäen.