Toimeentulotuen palvelutakuu eduskunnalle 11.10.2007

(Kuvassa Kari vie Oulun lääninhallitukseen HFU ry:n valitusta ja kansalaisadressia liian pitkien toimeentulotuen käsittelyaikojen lyhentämiseksi 1.10.2006)
Hallitus on eilen 11.10.2007 jättänyt eduskunnalle esityksen uudesta toimeentulotuen palvelutakuusta. Lakiehdotuksen mukaan vuoden 2008 alusta kunnan sosiaalitoimistosta toimeentulotukea hakevan olisi saatava tukea koskeva päätös seitsemän arkipäivän sisällä hakemuksen jättämisestä. Kiireellisessä tapauksessa päätös olisi tehtävä samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Tukipäätös olisi myös pantava toimeen viivytyksettä.
Kirjallisen tukipäätöksen lisäksi tukea hakevan tulisi päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan kunnan sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa. Tämän tulisi myös tapahtua viimeistään seitsemän arkipäivän päästä siitä, kun asiakas on sitä pyytänyt.
HFU ry lähestyi peruspalveluministeri Paula Risikkoa lakiehdotuksen valmisteluvaiheessa 23.7.2007 huomauttaen, ettei lakiesityksellä ole vaikutusta kuntien käytäntöön, mikäli siihen ei kirjata sanktioita.
Esimerkiksi Oulussa odotusajat ovat venyneet pahimmillaan jopa 6 - 8 viikon mittaisiksi.
Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että sekä eduskunnan oikeusasiamies on huomauttanut kaupunkia asiasta useampaan otteeseen että siitä, että lääninhallitus antoi kaupungille asiasta viime keväänä huomautuksen vastaisen varalle. Odotusajat venyivät vielä viime kesänä useampien viikkojen mittaisiksi.
Ministeri Risikko kiitti HFU ry:tä huomautuksesta lähettämässään sähköpostissa 24.7.2007.
Lakiesityksessä mainitaan erikseen, että: “Mikäli kunta ei noudata laissa säädettyjä määräaikoja, ja kunnan laiminlyönti on valtakunnan tasolla merkittävää eikä kunta ole ryhtynyt toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi, voi lääninhallitus kuntien valtionosuuslain nojalla määrätä kunnalle uhkasakon”.
Odotan mielenkiinnolla, miten uusi laki ja siihen liitetty mahdollisuus uhkasakkoon vaikuttaa kunnissa.
Lue lisää verkkolehdestä >>>