Meitä tämä ei lannistanut vaan suuntasimme jälleen Hong Hong Islandin takaosaan uimaan, tällä kertaa hiukan lähemmälle rannalle, ja syömään. Tänään alkoi ulkona olla jo melkein kylmä - vain 29 astetta. Illan pimentyessä meille riitti ajaminen metrolla suoraan lentokenttäsaarelle - sekavan Kowloonin kaupunginosan tutkailua ei kukaan enää halunnut kokea rinkkojen kanssa. Metron päätepysäkiltä tosin löytyikin kylän suurimpiin kuuluva kauppakeskus, joka vielä hetken viivästytti joukkiotamme, mutta pian oli aika huristella viimeisellä bussilla kentälle nukkumaan, ja saattaa tämä koko matka päätökseen.

Lennolla pystyi jälleen havaitsevan suomalaisten häviävän pieni osuus matkalaisista. Suurin osa matkustajista jatkoikin jatkolennolla Euroopan kentille. Ei ihme että Finnair mainostaa itseään nopeimpana tienä Aasiaan. Me puolestamme käynnistimme pari lahoa vuokrakäytössä ollutta autoa Otaniemestä ja ajoimme kiltisti kotiin.

Nyt lienee jo korkea aika koettaa totuttautua Suomen arkeen ja pakkasiin. Opiskelutkin pitäisi koettaa saada taas sujumaan ja uusiin asuntoihin totuttautua - tai etsiä pikapikaa uusia. Mutta mitä väliä jos hetken aikaa samassa huoneessa majoittuu toinenkin asukas? Tai naapurihuoneessa kymmenen mustaa miestä? Elämä jatkuu kuitenkin, jotenkin.

Kuvia lisäillään, jos muistetaan ja jaksetaan, mutta aikanaan.

- Juha

Kiinaan mina ainakin tulen seuraavalla lomallani, ruuan tasosta huolimatta. Taalla bussiemantana toimii mukavaaaninen tytto, eika stressissa vihainen apina, bussi ei ole taynna tehtaalle menevaa rautalankaa JA ihmisia, eika valkoihoisia pidatella vihaisina bussin ulkopuolella kunnes paikalliset ovat loytaneet istumapaikkansa. Israelilaistyttojen mielipiteista viis, mielestani kielimuuri Kiinassa on kiinni ihan henkilosta itsestaan. En minakaan puhu taydellista englantia.

Edellisten maiden kokemuksiin verrattuna bussimatka oli todellakin nautintoa. Itseasiassa en uskoisi suomen junissakaan nukkuvani paremmin. Bussiyhtio jopa tarjosi meille maittavan aterian Nanningissa bussia vaihtaessamme. Kantonissa oli ilo huomata kuinka nopeasti olimme edenneet Laosin jalkeen.

Nyt asumme Macaulla, pari sataa kilometria Kantonista etelaan ja noin 80 km Hong Kongista lanteen, lahden toisella puolella. Macau on vanha Portugalilaisten siirtomaa ja kuten Hong Kong, nykyaan itsenainen taloushallintoalue Kiinassa. Huvittavaa on etta kaikkien kolmen alueen rahat ovat oikeastaan saman arvoisia ja kayvat maksuvalineena vaikka sekaisin. En haluaisi olla kassanhoitaja taalla.

Portugalilaisten vaikutus nakyy kaupungissa mielenkiintoisena kiinalaisuuden ja eurooppalaisuuden sekoituksena. On mukava lopettaa loma tanne, mukavalla tavalla tutunnnakoiseen kaupunkiin. Toki mielenkiintoista kylla, taalla voit yhdella hetkella talsia vanhan katolisen kirkon raunioilla Etela-Eurooppaa muistuttavassa ymparistossa, kaantya kulman taakse kiinalaiseen puutarhaan ja ajaa seuraavaksi taksilla Hotel Lisboaan pelaamaan rulettia.

Niin, jaiko mainitsematta etta Kiinassa on uhkapeli kiellettya? Tosin, Macau ei oikeastaan ole Kiinaa. Niinpa kaannyttyasi perinteisilta kiinalaisilta kortteleilta - paistettua pulua, kelpaisiko - oikeaan, aukeaa rannan tuntumassa todellinen Vegas. Enka oikein enaa sanoisi Vegas pienoiskoossa, vaan mieluumminkin viela kullatumpana. Hotelli poikineen kilpailee taalla neonvarien maarassa ja talojen mita hullummassa muotoilussa. On suihkulahteita ja temppeleiden kopioita. Voitte varmaankin uskoa etta kyseiset korttelit eivat ole sita halvinta Kiinaa.

Me puolestamme alamme olla lomamme jo viettaneet. Macaulla tuli vihdoin kaytya siella temppelissa, jonne emme edes Laosissa muistaneet menna. Samoin ostokset alkavat olla jo ostetut, vaikka tama vain pykalan Suomea halvempana kaupunkina pieni mekka onkin. Huomenna olisi tarkoitus matkustaa lautalla HongKongiin josta lennamme perjantaina Suomeen. Viela hetki tata hullunmyllya ja sittenpahan nahdaan, kuinka rauhalliselta koti tuntuu.

-Juha

Miten kukaan, siis kukaan, voi kuljettaa kahdeksaa koiraa pienessa hakissa skootterin tarakalla? Tai siis miten ne koirat yleensakin mahtuivat sinne elavana?

Vuorokausi bussissa meni. Ei ehka taaskaan mukavasti, mutta kuitenkin. Asiaa selviteltyamme alkaa tuntua silta etta meidan lisaksemme kovin moni lansituristi ei ole suorittanut kyseista Hanoin ja Vientianen valia kahdesti. Ja viela vapaaehtoisesti. Hulluja nuo suomalaiset.

Arvatkaapa, minka hotellin sisaanheittaja hyppasi bussiimme heti Hanoin rajalla? Blue sky hotel, aivan oikein. Sama vietnamilainen suora putki tuntuu jatkuvan vain. Meidat on varmaan analysoitu ja seuraavat askeleemme tunnetaan jo ennalta. Nyt hotelli kuitenkin tarjosi meille suorat bussiyhteydet Kantoniin asti. Nyt yo Hanoissa ja lahto heti aamulla. Alle vuorokauden matkustamisella meidan pitaisi jo lahennella Kantonin rajaa.

Vietnamin rajaa emme pohjoisesta uskalla ylittaa kun pohjoisen vuoristossa on kuulemma viimeaikoinakin sattunut aseellisia bussiryostoja ja kyydit Vietnamin puolella ovat epavarmoja. Toisaalta olemme niin lahella Vientianea, etta paatimme hypata siella jalleen bussiin ja matkata sen 24 tuntia Hanoihin. Tama toteutetaan siis alkaen joko lauantai-iltana tai vasta vuorokautta myohemmin. Hanoista ylitamme Kiinan rajan joko maanantaina tai tiistaina, riippuen jalleen edellisista, ja HongKongiin olisi tarkoitus rantautua keskiviikkoiltana. Lento lahtee perjantaiaamuna paikallista aikaa, joten pelivaraa jaa mukavasti.

Tassa on siis mukavasti aikaa tutustua Laosilaiseen liikennekulttuuriin - en ikina tule ymmartamaan sita pysahdysten tarpeellisuutta ja tyhjia lupauksia mm. ilmastoiduista busseista - ja istua koomaa lahentelevassa olotilassa puoliunessa bussissa. Hanoin jalkeen uskon matkan tuntuvan jo voitetulta. Paivitetaan tilannetta kun jaksetaan.

Itse Vientiane tuntuu olevan miellyttavan rauhallinen kaupunki, josta huokuu lahes Keski-Eurooppalainen tunnelma. Loytyi muuten ekat suomalaisetkin koko reissulla. Skandinaavisesta leipomoravintolasta nimittain - tummaa leipaa saa vain perjantaisin. On loistavava tapa tutustua kaupunkiin skootterin selassa. Pertun kanssa kulutimme tanaan pari tuntia Mekongin rantaa seuraillen ja kaupungin laita-alueisiin tutustuen. Suosittelen, itsekseen liikkuminen on oikeasti paras tapa nahda paikallisten oikeaa asutusta, eika vain rantabulevardin turistikauppoja.

Muuten, thaimaan laheisyys - toisella puolella jokea - tuntuu ainakin omia palveluksiaan tarjoavien mies… siis tarkoitan tietysti neitipalvelijoiden ilmestymisena katukuvaan. Huomenna otamme bussin allemme ja koetamme loytaa tiemme Vang Viengiin, luonnon helmaan rauhoittumaan ja nauttimaan viimeisen kerran oikeasta lomasta ennen paluumatkaa.

- Juha

Hanoihin paastiin neljan maissa iltapaivalla jolloin oli pari tuntia aikaa kayda hotellin tarjoamassa suihkussa ja syomassa. Tahan se kiire sitten loppuikin. Meidat kylla haettiin hotellilta sovitusti kuudelta, mutta linja-autoasemalta ei kuskeilla tuntunut olevan mikaan kiire lahtea. Autoksemme nimittain saimme ilmastoimattoman nahkapenkkisen rahtibussin, jonka tuuletuskin toimi aina minuutin moottorin kaynnistyksesta. Rahti, eli tonneittain rautalankaa ja vessapaperia, oli sijoitettu ruumaan ja matkustajien jalkatilaan, jolloin rinkat heitettiin luonnollisesti bussin peraosaan kasalle. Ei siina tietysti mitaan, vieresta lahtenyt paremman nakoinen bussi, johon me kymmenkunta lankkaria koetimme kovasti paasta kyytiin, oli yhta hyvin ilmastoitu. Olivat kuulemma ajaneet Vietnamin puolella yhdesta poliisien sulustakin lapi. Ilmeisesti kyydissa oli yhta laillista tavaraa kuin meillakin…

Ensimmaisen sadan kilometrin ajamiseen meilla meni noin 3 tuntia. Hermot meinasivat menna siina vaiheessa kun autoon oli lastattu lisaa rahtia noin kolmesta eri kohteesta ja talloin kuskit sanoivat pitavansa ruokatauon. Muuten hyva, mutta kun  kuumuuden takia bussin sisalla ei yksinkertaisesti voinut olla kuin sen liikkuessa.

Tassa vaiheessa muuten luimme Lonely Planetista mielenkiintoisen kohdan: Jotkut matkanjarjestajat kun mainostavat ilmastoituja turistibusseja, mutta totuus onkin ilmastoimaton tavaraa kuljettava bussi, tahi pikku-transit. Liittyykohan mitenkaan meihin…  Meille tosin ei oltu edes luvatttu ilmastoitua bussia, vaikka emme kai alynneet sita edes kysya. Ainoa harmin aihe oli etta matkatoverit olivat maksaneet reissusta miltei puolet vahemman, eli 13 taalaa. Aina kannattaisi siis tinkia ja kilpailuttaa matkanjarjestajat.

Meille noista pysahdyksista ei toisaalta ollut edes haittaa. Laosin raja nimittain aukeaa kello 7 aamulla, ja Lonely Planet  varoittaa juurikin matkoista joihin sisaltyy pitka odotus rajalla keskella yota. Mehan tietysti pysahtelimme tasaisesti kerran tunnissa ottamaan milloin mitakin pimean nakoista tavaraa kyytiimme - rahasalkku kiertaa taas - joten olimme rajalla sopivasti vasta kuudelta. Ei paha siis.

Laosin raja oli mielenkiintoinen kokemus. Paikalliset eivat selvasti ole oppineet jonottamisen jaloa taitoa, joten kaikkien noin 7 bussin kuljettajat kerasivat matkustajiensa passit siistiin kasaan jonka jalkeen seurasi avoin huutokauppa, jota suomessa kutsuttaisiin passintarkastukseksi. Laosin tullirakennuksessa oli ulkomaalaisille 3 erillista luukkua. Ano viisumi luukulta a, maksa se luukulle b, hae se luukulta a, taman jalkeen leimauta passisi luukulta c ja hae se pienta korvausta vastaan muita nopeammin luukulta b. Muista tietysti tayttaa maahantulolomakkeet jossain valissa. Katevaa. Viisumi maksoi rajalta ostettuna 3 dollaria vahemman eli 30 taalaa. Viisumin anominen kesti sen hetken etta kaveri luukulla totesi passin aidoksi ja loi viisumileiman passiin. Sitten oltiinkin Laosissa, bussiryostojen maassa.

Laosin puolen vuoristossa matka eteni verkkaisesti. Kunnes kuului iso pam. Kieltamatta me matkaajat hetken katsoimme selustaamme ennen kuin hyppasimme bussista ulos: mutkainen alamaki, toisella puolella ylitsepaasematon jyrkanne, toisella aukea niitty. Idyllinen paikka piikkimatolle ja pyssymiehille.  Todellisuudessa bussin takarengas vain oli juuri rajahtanyt. Tai tarkemmin sanottuna molemmat, siina syy viimeisten kilometrien hiljaiselle ajolle, toisen puolen sisempi takarengas vain oli hiljalleen tyhjentynyt yon aikana. Ei kylla mikaan ihme, sen verran tuossa bussissa oli jo ylipainoa tuon rautalastin vuoksi.

Noh, kuljettajamme eivat onneksi olleet mitaan peukalonpyorittajia. Tuo 5 hengen porukka nimittain hoitaa naemma yksinaan bussin kuljetuksen ja tavaroiden roudauksen. Ei mitaan helppoa hommaa liikuttaa tuota maaraa rahtia ja ihmisia vuorokauden ajan maasta toiseen. Ei mikaan ihme jos samat kaverit lahtevat heti perille paastya uudelle keikalle, riippumatossa bussin katossa on ihan hyva nukkua.

Mainitsinko etta myos bussin moottorissa tuntui olevan ongelmia matkan aikana. Pojat ilmasivat koneen kolmesti yolla. Renkaan tyhjennyttyakin pojat vaihtoivat nopeasti uuden tilalle, mutta koska rikkoutuneita renkaita oli kaksi, uutta rengasta saatiin odotella tovi. Kuskiporukka kaytti ajan rauhallisesti olutta ja teeta litkien, kun taas me suomalaiset olimme jo viitta vaille hyppaamassa ohi ajavan lava-auton kyytiin - varsin yleinen kulkuvaline Laosissa bussien ohella toim. huom.
Onneksi rengas saapui ajoissa, vain 2 tuntia rikkoutumisesta - vai lainattiinkohan sita vain ensimmaisen ohi ajavan oikeaa rengasta kayttavan bussin vararenkaasta - ja pystyimme ottamaan rinkat pois tuktuk-auton lavalta. Eihan se siis lahella ollut ei…

Matka jatkui mukavasti, huomattavasti mukavammin kuin lahes 300 kilometrin matkustaminen lavalla. Seuraavasta renkaan rajahtamisesta kuskiporukka ei enaa jaksanut edes valittaa, vaan ajoivat viimeiset 100 kilometria noin 40 km/h kilometrivauhdilla. Ei toki, ei sekaan matka mitenkaan nopeasti mennyt: rahti piti nimittain purkaa viela ennen perille paasya, luonnollisesti.

Perille Vangviengiin, Laosin paakaupunkiin saavuimme illalla ennen seitsemaa. Takana muutama tunti laivassa, 3 tuntia pikkubussissa, 25 tuntia rahtibussissa - 20 tuntia meille luvattiin hotellissa - eli yhteensa noin 34 tuntia matkustamista ja Laosilaisen improvisaatioteatterin katsomista bussin telkkarista, ennen kuin paasimme hotellille suihkuun. Laosin puolella pidimme yhden ruokatauon, jolloin silloinkin vain mina ja Outi soimme nuudeliaamiaisen, joten oli ilo toivottaa hyvaa matkaa Hanoihin pain lahteville matkaajille. Samat kuskit lahtivat toki mukaan samojen renkaiden kanssa. Sen verran sileilta nayttivat loputkin renkaat, etta onnea vain.

- Juha ( joka taitaa olla kirjoittanut kaikki muutkin blogin tekstit )

Mita kaikkea voikaan saada 40 eurolla? Oma huvijahti Tonkininlahdella, palvelijat ja yllapito kolmeksi paivaksi. En minakaan uskonut. Vietimme nimittain viimeyon Halong Bayn saaristossa, suojaisessa lahdelmassa, mukavalla pikku laivalla, jonka asukkaisiin kuuluivat me 7, 3 brittia ja henkilokunta. Kysehan on siis hotellimme jarjestamasta kolmen paivan lomareissusta Vietnamin saaristoon, jonka maisemat ovat kuvankauniit.

Reissun pahin vaihe oli kenties parin sadan kilometrin pikkubussimatka Hanoista Halong cityyn, rannikolle. Kuskiksemme saimme taas vaihteeksi kaverin, jolla ei ihan kaikki itsesuojeluvaistot ole kehittyneet. Vietnamin liikenne kun muutenkin on sita etta ohitetaan mutkassa ja tootataan jos joku tulee vastaan. Meidan kuskimme kun viela halusi menna kaikista muista Vietnamilaisista ohi.

Ainiin, mainitsin varmaan etta tassa maassa kaikki tavara kuljetetaan skoottereilla. Oletteko koskaan nahneet elavaa sikaa selallaan tarakalla?

Halong cityssa meidat sitten esiteltiin laivallemme. Pieni 11 asiakassankya sisaltava huvipursi ajoi meidat ensimmaiseksi saariston pohjoisosaan tutustumaan isoon luolastoon. Ei liene valia onnistuivatko valokuvat, silla maisemia voinee katsoa elokuvista: Pirates of the Caribian. Ihan hieno luola, ei siina mitaan. Turisteja taynna olevan luolaihailun jalkeen laivamme parkkeerattiin viereiseen lahdelmaan, jossa vietimmekin yon rentoutuen ja nousevaa ukkosmyskya ihaillen. Samassa lahdelmassa oli toki muutama kymmenen muutakin purtta, hyvin organisoitu turistirysa nimittain: parkkeerataan turistit sivistyksen ulkopuolelle ja pyydetaan ylihintaa kaikesta. Ihan kuin olisin lukenut Aku Ankasta juuri tallaisista reissuista. Taytyy toki muistaa, etta hinnat olivat edelleen Suomen hintatasoa alemmat, eika samanlaista reissua tule varmaan toiste tehtya. En muuten ennen olekaan uinut pikkumeduusoiden keskella.

Oppaamme muuten vaikuttaa olevan varsin fiksu kaveri. Kansainvalisen alan opiskelija tekee kesatoinaan turistioppaan hommia ja puhuu muuten pirun hyvaa englantia. Vietnamilaisittain aannettyna toki. 

EDIT: Oli ihan mukava jutella paikallisen kaverin kanssa maat ja mannut ja kuulla oppineen vietnamilaisen nakemys maan nykytilasta ja muusta. Tilitti ihan hyvin kommunistisen maan ongelmista kunhan pidempaan jutteli.

Toisena paivana urheilimme. Aamulla ajoimme laivamme satamaan ja ajoimme vuoristoteita pitkin luonnonpuistoon. Seurasi tutustuminen viidakon maasto-olosuhteisiin nakoalapaikalle kapuamisen muodossa. Ei ole muuten ollut helppoa jenkeillakaan tuossa viidakossa ja mudassa. Kaikenkaikkiaan maisemat olivat huikaisevat ja lyhyt vaellus viileassa olosuhteissa oli piristavaa. Ei paha.

Vaelluksen jalkeen hotellille majoitukseen ja syomaan, kunnes viranomaiset julistivat taifuunivaroituksen toisen kerran talla viikolla. Ei siis melontaa tanaan. Miksei siis otettaisi kaikkea iloa irti tuulesta ja mentaisi rannalle aaltoratsastamaan? Tuli taas lapsuuden kanarian reissut mieleen aalloissa uiskennellessa. Ei mikaan ihme etta ihmiset hurahtavat surffaukseen, sitakin pitaisi viela joskus kokeilla.

Noh reissuaikataulumme on nopea, ja eteenpain on kiirehdittava. Sunnuntaiaamusta alkaen on tiedossa yli 30 tunnin ajan matkustamista erilaisilla kulkuvalineilla Laosiin saakka. Koitetaan jaksella.  

Hyvin. Riittaako? Ihan oikeasti, matkaaminen on sujunut yllattavan hyvin. Hong Kong oli niin englantia etta… Jalankulkijatkin kavelivat vasemmanpuoleisen liikenteen mukaisesti. Voitte arvata etta siella elakelainen suomalainen punaniskakin parjaisi lomallaan vallan mainiosti. Kiina taas puolestaan oli luultua helpompi maa matkailla. Kiinankielisten tekstien ohessa loytyy hyvin usein englanniksi kirjoitettu suora kaannos tai tiivistys. Ravintolasta ja katukeittiosta voi toki aina tilata ruokaa pelkan kuvan perusteella. Omalla vastuulla toki. Mikali niin huonosti kay, ettei kukaan samassa tilassa oleva ymmarra englantia, niin paperi, kyna, elekieli ja opaskirjan kiinaksi kirjoitetut tekstit auttavat aina.

Matkaaminen tuntuu oikeastaan vain helpottuvan mita pidemmalle matkamme etenee. Edellinen matkakertomukseni kertoneekin tasta jo kaiken: Vietnamin puolella meidan ei ole tarvinnut tippaakaan huolehtia matkajarjestelyista, kun paikalliset ovat jarjestaneet lomakohteet suoraan silmiemme eteen. Taalla on opiskelijankin hyva elaa leveasti Kaikenlisaksi Hanoin sekasortoisuuden tunne katosi nopeasti, kun huomasi etta yllattavan moni - ainakin asiakaspalvelijoista - taalla ymmartaa englantia.

Terveys ja ruoka: Taytyy myontaa etta nyt on ainakin tullut tehtya se mita moni Kiinan matkalta olettaakin. Siis maisteltua kaikkea mahdollista. Samoin puikoilla syominen oli hyva opetella heti alkuvaiheessa, silla joka paikassa sita haarukkaa ei vain tuodakaan eteesi. Kiinalaiseen poytaetikettiin totutteleminen oli mielenkiintoista, mutta antoisaa. Mene siina sitten aitoon paikallisravintolaan, jossa perheet viettavat viikonloppuillallistaan ja seuraavat tarkasti jokaista puikonliikettasi…

Ruokien vahva luupitoisuus ei ehka miellyttanyt minua, enka vielakaan ymmarra miten samasta luupalasta voi imea monta suullista aina uudelleen yrittamalla, kuten paikalliset tekevat. Luuton sianliha ja perunamuusi maistui pitkasta aikaa melko hyvalle. Tosin koiranliha oli ihan mukiinmenevaa. Maistui muuten hiukan naudalle….

Reilun viikon matkaamisela kankkarankkakin on tullut kylaan vain harvoin. Outi sietaa tallaista poikaporukkaa yllattavan hyvin. Flunssa pysyy takuulla poissa nailla lampotiloilla, kunhan vain ei laita huoneen ilmastointia liian kylmalle yon ajaksi. Vatsaongelmia on valittanut vain reilut puolet matkalaisista, ei siis mitaan hataa. Niin ja Outin aamupahoinvoinnista ei keskustella. Matin olo nyt vaihtelee vuoristoradan tavoin: eilen ekan kerran kakkaa neljaan vuorokauteen! Kiintoisaa.

Seuraavat paivat ovat nyt selvat: matkaliput on jo ostettu Laosiin saakka ja pilvipeite on vain hyvaksi suomalaiselle iholle. Taalla on varmaan vielakin lampimampaa kuin teilla siella kotona. Siis aidit, huoli pois. Tullaan joskus kylla kotiinkin.

Me siis annoimme hostellimme omistajan hankkia meille suorat bussiliput Vietnamin rajalle saakka. Alunperinhan meidan oli tarkoitus itse matkustaa Guilinin kaupungin kautta Nanningiin, parin sadan kilometrin paahan rajasta ja hankkia sielta seuraavana paivana kyydit eteenpain. Nyt mies oli soittanut “yhden puhelun” ja hankki meille neljalla eri kulkuvalineella kulkevan suoran yokuljetuksen lapi sekamelkskaisen Kiinan. Emme me nimittain olisi itse kyenneetkaan mihinkaan tuollaiseen: reilun tunnin matka Guiliniin, asemalla vastassa opas joka ohjasi meidat parin tunnin odotuksen jalkeen epamaaraiseen paikkaan x ison kadun varteen. Tasta hyppasimme sleeper-bussiin - ei penkkeja vaan 160 cm pitkille kiinalaisille suunniteltuja sankyja - joka oli ahdettu liian tayteen. Bussin vaihto tyhjenpaan Nanningissa ja rajakaupungissa viela taksilla rajalle. Vautsi.

Rajan ylitettyamme meilla alkoikin sitten vietnamilaisten jarjestama suora putki. Laittoman nakoiseen taksiin suoraan tulliaseman ovelta, takseilla seuraavaan isompaan kaupunkiin jonnekin linja-autoaseman tyyppiseen paikkaan. Aseman takapihalla piti omaa vastaanottoaan selvasti edellisten kuskien kaveri, joka ei niin yllattaen sai bussin lahtemaan kohti Hanoita vartin sisaan. Kertoi viela myrskyn lahestyvan rannikkoa - reissun ensimmainen sateinen paiva - joten junat eivat kulje ja ainoa kyyti olisikin hanen jarjestamansa bussi.  Voitte vain arvata ajoiko pikkubussin kuski meidat suoraan kaverinsa hotellille Hanoissa.

Ei tassa sinansa mitaan, jo heti ensimmainen pikkukaupunki, josta hyppasimme bussiin, vaikutti niin epaselvalta laitokselta, etta ihan mielellamme hyppasimme tayteen ahdettuun pikkubussiin. Siella sentaan paasimme istumaan, toisin naytti olevan kaupungista lahtevassa yleisessa linja-autossa. Eika todellakaan tehnyt mieli 12 tunnin matkustamisen jalkeen lahtea tappelemaan parista eurosta Olimme kuitenkin viimeksi kauneet pesulla Yangshuossa joessa ja matkustaneet yon karjavaunua muistuttavassa sleeperissa - ei se ymparisto, vaan se ihmisopaljous.

Itse Hanoi taas. Oikeasti, tama on nahtava itse… Kaaos voisi olla paras tapa kuvata tata kaupunkia. Ihmiset tekevat joka nurkalla omia askareitaan. Yksi katu korjaa pyoria, toinen valmistaa tuulettimia, kolmas myy vaatteita halvalla. Edellista eroa lukuunottamatta kaikki kadut muistuttavat toisiaan. Ihmisten ja liikenteen meteli on puuduttava. Liikenne on aivan oma lukunsa: mopot, skootterit ja autot ajavat sekaisin hallitsemattoman nakoisessa kaaoksessa. Liikennevaloja ei noudateta ja ihmisia on paljon, todella paljon. Tieta ylittava jalankulkija voi vain sulautua liikenteen virtaan ja kavella maaratietoisesti tien yli ilman akkinaisia liikkeita. Ja varovasti. Ei tama ihan tallaista Kantonissa ollut, vaikka samanlaisia alle 4 miljoonan kaupunkeja molemmat ovatkin. Jokatapauksessa, risteykset soljuvat lavitse melko mutkattoman nakoisesti ilman kolareita. Jos kaikki nama mopot olisivat autoja, liikenne seisoisi valittomasti. Melko nopeasti tahan sopeutuu kunhan vain varoo joka askeltaan… Mitenkahan tama toimisi suomessa?

En silti todellakaan suosittelisi tata kaupunkiloman kohteeksi, vaikka riksoissa istuvia, paa pyoralla olevia lankkareita nakyykin paljon. Tanaan olisi tarkoitus vain rentoutua - kaupungin vilinaan ei valttamatta jaksa enaa lahtea - ja huomenna etsia bussi kohti Halong Bayta. On aika lahtea rantalomalle ja etsia eteensa kirkkaat korallit.

Bussi rantautui aamulla Yangshuon pikkukylaan - alueella asuu 300 000 ihmista, ei kuitenkaan ilmeisesti itse kaupungissa - ja heti alusta lahtien oli selvaa etta kyseessa on paivanselva turistikaupunki. Bussiamme vastassa oli useita innokkaita majoituksentarjoajia heti aamuseitsemalta, joista valitsimme innokkaimman. Vai olisiko paremmin sanottu, etta myyja valitsi meidat. Jokatapauksessa meille tarjottu yksityishostelli vaikutti kaikinpuolin mukavalta vaihtoehdolta, joten tingimme hinnan tasta sopivaksi. Mainittakoon etta koko reissullamme tama oli ensimmainen majoituspaikka, jossa vessana toimi paikalliseen tyyliin reika lattiassa. Mutta hostelli sijaitsi lahella keskustaa ja hiljaisella paikalla, joten ei valittamista.

Pienta saroa hostelliin toi liian innokas myyjamme. Han vietti runsaasti aikaa huoneissamme tarjoamassa valmiita kolmen paivan seikkailupaketteja, ennen kuin olimme ehtineet edes nukkua yon univelkaamme pois. Allekirjoittanuthan siita taisi vihat ottaa niskoilleen, kun emme viela alkuillastakaan suostuneet hanen tarjouksiinsa vaan kehoitin vain poistumaan huoneestamme. Mita siitakin olisi tullut jos olisimme kertoneet ostaneemme koskenlaskun ja kyydit Vietnamiin hanen kollegaltaan samassa hostellissa. Kollega kylla varta vasten kielsi kertomasta. Reilu meininki…

Turismi nakyy tosin koko kaupungissa kaiken maailman myyjien liian innokkaana tavaroiden tuputtamisella. Toisista myyjista ei tunnu paasevan eroon sitten millaan ja tuotteissa on tinkimisvaraa jopa 80-90 %. Itse keskustahan on nykyaan rakentunut turismin ymparille ja keskustan muutamat ostoskadut pursuavat ravintoloita, vaatemyyjia ja baareja. Englantilaisbaarien vastapainona parin korttelin paassa paikalliset yksityisyrittajat jatkavat jokapaivaisen leipansa hankkimista kaikesta muusta paitsi turismista. Kantonin jalkeen nain monen lankkarin nakeminen tuntuu oudolta.

Mainitsinkin muuten, etta Perttua huijattiin rahanvaihdossa Kantonissa. Noh, talla kertaa karsijana olikin sitten Kiinan pankki kun Perttu tuli takaisin 80 euron edesta liikaa seteleita mukanaan. Tuli sitten nekin tappiot kuitattua miltei kokonaan.

Maanantai meni oikeastaan kokonaan rauhoittuessa ja ostoskatuihin tutustuesssa, mutta tiistaina suuntasimme jo mainitsemalleni koskenlaskureissulle. Itse joki oli oikeastaan vain turisteja varten siistitty pikku puro ja jarjestajat olivat buukanneet koko puron tayteen kiinalaisturisteja ja siina samassa 7 suomalaista. Ei siina tietysti mitaan, kaiken kuumuuden keskella oli vain virkistavaa viettaa aktiivinen iltapaiva viileassa ja kaikenlisaksi bussin ikkunasta auennut maalaismaisema veti kenties jopa pitemman korren.

Keskiviikkona paatimme tutkia hiukan lisaa kaupungin ymparistoa, se kun tuntuu olevan koko taman kaiken turismin punainen lanka. Vaikka jo kaupungin ymparilla avautuu upea karstivuorimaisema, skoottereiden vuokraaminen ja ominpain maisemiin tutustuminen oli oikea ratkaisu. Kaiken lisaksi skoottereiden kylkiaisina saimme oman matkaopaspojan mukaamme ilman eri maksua. Kuulemma vahti ettei pyorille kay mitaan.

Ei muuten ihme jos naista maista tulee kovia kestavyysurheilijoita. Jatimme pyorat parkkiin ja vaelsimme Moon Hill:in laelle: reilut tuhat porrasta ylospain, nain meille sanottiin. Totuus taisi kylla olla hiukan enemman, silla emme alussa tienneet etta polku vie aina maen laelle saakka. Matkalla taisin loytaa itsestani sen viimeisenkin hikirauhasen - jollei se jo taman viikon kestaneen reissun aikana jo muutenkin ole loytynyt. Kaiken lisaksi koko matkan ajan perassamme kaveli vedenmyyjaeukko, jonka hinnat yllatysyllatys nousivat minka korkeammalle edettiin. Noh, olihan paikka yhta turistikohde kuin koko Yangshuon muukin seutu, mutta maisemat ylhaalla olivat huikaisevat ja kylma limsa ylos kannettuna maistui mainiolta. Taalla on kapitalistin hyva elella.

Muuten, Outi oli meista ainoa joka viisaasti valtti hullua rehkimista. Istuskeltuaan hetken aikaa pyorien luona, oli paikallinen rouva hanet kutsunut kotiinsa vierailulle. Tavaraahan sekin taisi kaupata, mutta mikaettei.