Rankka matka
Heti aamusta ylos ja laivalle. Parin tunnin laivailun aikana oli aikaa tutkia edellisen paivan aaltoseikkailun naarmuja ja polttaa nahkansa pilvipoutaisessa saassa. Suomalainen iho ei vain osaa… Oli taas mukava huomata kuinka paljon enemman Vietnamissa pyorii lankkareita kuin Kiinassa. On huomattavasti mukavampi jutella vierustoverin kanssa englantia kuin yrittaa vaantaa kiinaa elekielella 
Hanoihin paastiin neljan maissa iltapaivalla jolloin oli pari tuntia aikaa kayda hotellin tarjoamassa suihkussa ja syomassa. Tahan se kiire sitten loppuikin. Meidat kylla haettiin hotellilta sovitusti kuudelta, mutta linja-autoasemalta ei kuskeilla tuntunut olevan mikaan kiire lahtea. Autoksemme nimittain saimme ilmastoimattoman nahkapenkkisen rahtibussin, jonka tuuletuskin toimi aina minuutin moottorin kaynnistyksesta. Rahti, eli tonneittain rautalankaa ja vessapaperia, oli sijoitettu ruumaan ja matkustajien jalkatilaan, jolloin rinkat heitettiin luonnollisesti bussin peraosaan kasalle. Ei siina tietysti mitaan, vieresta lahtenyt paremman nakoinen bussi, johon me kymmenkunta lankkaria koetimme kovasti paasta kyytiin, oli yhta hyvin ilmastoitu. Olivat kuulemma ajaneet Vietnamin puolella yhdesta poliisien sulustakin lapi. Ilmeisesti kyydissa oli yhta laillista tavaraa kuin meillakin…
Ensimmaisen sadan kilometrin ajamiseen meilla meni noin 3 tuntia. Hermot meinasivat menna siina vaiheessa kun autoon oli lastattu lisaa rahtia noin kolmesta eri kohteesta ja talloin kuskit sanoivat pitavansa ruokatauon. Muuten hyva, mutta kun kuumuuden takia bussin sisalla ei yksinkertaisesti voinut olla kuin sen liikkuessa.
Tassa vaiheessa muuten luimme Lonely Planetista mielenkiintoisen kohdan: Jotkut matkanjarjestajat kun mainostavat ilmastoituja turistibusseja, mutta totuus onkin ilmastoimaton tavaraa kuljettava bussi, tahi pikku-transit. Liittyykohan mitenkaan meihin… Meille tosin ei oltu edes luvatttu ilmastoitua bussia, vaikka emme kai alynneet sita edes kysya. Ainoa harmin aihe oli etta matkatoverit olivat maksaneet reissusta miltei puolet vahemman, eli 13 taalaa. Aina kannattaisi siis tinkia ja kilpailuttaa matkanjarjestajat.
Meille noista pysahdyksista ei toisaalta ollut edes haittaa. Laosin raja nimittain aukeaa kello 7 aamulla, ja Lonely Planet varoittaa juurikin matkoista joihin sisaltyy pitka odotus rajalla keskella yota. Mehan tietysti pysahtelimme tasaisesti kerran tunnissa ottamaan milloin mitakin pimean nakoista tavaraa kyytiimme - rahasalkku kiertaa taas - joten olimme rajalla sopivasti vasta kuudelta. Ei paha siis.
Laosin raja oli mielenkiintoinen kokemus. Paikalliset eivat selvasti ole oppineet jonottamisen jaloa taitoa, joten kaikkien noin 7 bussin kuljettajat kerasivat matkustajiensa passit siistiin kasaan jonka jalkeen seurasi avoin huutokauppa, jota suomessa kutsuttaisiin passintarkastukseksi. Laosin tullirakennuksessa oli ulkomaalaisille 3 erillista luukkua. Ano viisumi luukulta a, maksa se luukulle b, hae se luukulta a, taman jalkeen leimauta passisi luukulta c ja hae se pienta korvausta vastaan muita nopeammin luukulta b. Muista tietysti tayttaa maahantulolomakkeet jossain valissa. Katevaa. Viisumi maksoi rajalta ostettuna 3 dollaria vahemman eli 30 taalaa. Viisumin anominen kesti sen hetken etta kaveri luukulla totesi passin aidoksi ja loi viisumileiman passiin. Sitten oltiinkin Laosissa, bussiryostojen maassa.
Laosin puolen vuoristossa matka eteni verkkaisesti. Kunnes kuului iso pam. Kieltamatta me matkaajat hetken katsoimme selustaamme ennen kuin hyppasimme bussista ulos: mutkainen alamaki, toisella puolella ylitsepaasematon jyrkanne, toisella aukea niitty. Idyllinen paikka piikkimatolle ja pyssymiehille. Todellisuudessa bussin takarengas vain oli juuri rajahtanyt. Tai tarkemmin sanottuna molemmat, siina syy viimeisten kilometrien hiljaiselle ajolle, toisen puolen sisempi takarengas vain oli hiljalleen tyhjentynyt yon aikana. Ei kylla mikaan ihme, sen verran tuossa bussissa oli jo ylipainoa tuon rautalastin vuoksi.
Noh, kuljettajamme eivat onneksi olleet mitaan peukalonpyorittajia. Tuo 5 hengen porukka nimittain hoitaa naemma yksinaan bussin kuljetuksen ja tavaroiden roudauksen. Ei mitaan helppoa hommaa liikuttaa tuota maaraa rahtia ja ihmisia vuorokauden ajan maasta toiseen. Ei mikaan ihme jos samat kaverit lahtevat heti perille paastya uudelle keikalle, riippumatossa bussin katossa on ihan hyva nukkua.
Mainitsinko etta myos bussin moottorissa tuntui olevan ongelmia matkan aikana. Pojat ilmasivat koneen kolmesti yolla. Renkaan tyhjennyttyakin pojat vaihtoivat nopeasti uuden tilalle, mutta koska rikkoutuneita renkaita oli kaksi, uutta rengasta saatiin odotella tovi. Kuskiporukka kaytti ajan rauhallisesti olutta ja teeta litkien, kun taas me suomalaiset olimme jo viitta vaille hyppaamassa ohi ajavan lava-auton kyytiin - varsin yleinen kulkuvaline Laosissa bussien ohella toim. huom.
Onneksi rengas saapui ajoissa, vain 2 tuntia rikkoutumisesta - vai lainattiinkohan sita vain ensimmaisen ohi ajavan oikeaa rengasta kayttavan bussin vararenkaasta - ja pystyimme ottamaan rinkat pois tuktuk-auton lavalta. Eihan se siis lahella ollut ei…
Matka jatkui mukavasti, huomattavasti mukavammin kuin lahes 300 kilometrin matkustaminen lavalla. Seuraavasta renkaan rajahtamisesta kuskiporukka ei enaa jaksanut edes valittaa, vaan ajoivat viimeiset 100 kilometria noin 40 km/h kilometrivauhdilla. Ei toki, ei sekaan matka mitenkaan nopeasti mennyt: rahti piti nimittain purkaa viela ennen perille paasya, luonnollisesti.
Perille Vangviengiin, Laosin paakaupunkiin saavuimme illalla ennen seitsemaa. Takana muutama tunti laivassa, 3 tuntia pikkubussissa, 25 tuntia rahtibussissa - 20 tuntia meille luvattiin hotellissa - eli yhteensa noin 34 tuntia matkustamista ja Laosilaisen improvisaatioteatterin katsomista bussin telkkarista, ennen kuin paasimme hotellille suihkuun. Laosin puolella pidimme yhden ruokatauon, jolloin silloinkin vain mina ja Outi soimme nuudeliaamiaisen, joten oli ilo toivottaa hyvaa matkaa Hanoihin pain lahteville matkaajille. Samat kuskit lahtivat toki mukaan samojen renkaiden kanssa. Sen verran sileilta nayttivat loputkin renkaat, etta onnea vain.
- Juha ( joka taitaa olla kirjoittanut kaikki muutkin blogin tekstit )