Yangshuo

8.8.07

Bussi rantautui aamulla Yangshuon pikkukylaan - alueella asuu 300 000 ihmista, ei kuitenkaan ilmeisesti itse kaupungissa - ja heti alusta lahtien oli selvaa etta kyseessa on paivanselva turistikaupunki. Bussiamme vastassa oli useita innokkaita majoituksentarjoajia heti aamuseitsemalta, joista valitsimme innokkaimman. Vai olisiko paremmin sanottu, etta myyja valitsi meidat. Jokatapauksessa meille tarjottu yksityishostelli vaikutti kaikinpuolin mukavalta vaihtoehdolta, joten tingimme hinnan tasta sopivaksi. Mainittakoon etta koko reissullamme tama oli ensimmainen majoituspaikka, jossa vessana toimi paikalliseen tyyliin reika lattiassa. Mutta hostelli sijaitsi lahella keskustaa ja hiljaisella paikalla, joten ei valittamista.

Pienta saroa hostelliin toi liian innokas myyjamme. Han vietti runsaasti aikaa huoneissamme tarjoamassa valmiita kolmen paivan seikkailupaketteja, ennen kuin olimme ehtineet edes nukkua yon univelkaamme pois. Allekirjoittanuthan siita taisi vihat ottaa niskoilleen, kun emme viela alkuillastakaan suostuneet hanen tarjouksiinsa vaan kehoitin vain poistumaan huoneestamme. Mita siitakin olisi tullut jos olisimme kertoneet ostaneemme koskenlaskun ja kyydit Vietnamiin hanen kollegaltaan samassa hostellissa. Kollega kylla varta vasten kielsi kertomasta. Reilu meininki…

Turismi nakyy tosin koko kaupungissa kaiken maailman myyjien liian innokkaana tavaroiden tuputtamisella. Toisista myyjista ei tunnu paasevan eroon sitten millaan ja tuotteissa on tinkimisvaraa jopa 80-90 %. Itse keskustahan on nykyaan rakentunut turismin ymparille ja keskustan muutamat ostoskadut pursuavat ravintoloita, vaatemyyjia ja baareja. Englantilaisbaarien vastapainona parin korttelin paassa paikalliset yksityisyrittajat jatkavat jokapaivaisen leipansa hankkimista kaikesta muusta paitsi turismista. Kantonin jalkeen nain monen lankkarin nakeminen tuntuu oudolta.

Mainitsinkin muuten, etta Perttua huijattiin rahanvaihdossa Kantonissa. Noh, talla kertaa karsijana olikin sitten Kiinan pankki kun Perttu tuli takaisin 80 euron edesta liikaa seteleita mukanaan. Tuli sitten nekin tappiot kuitattua miltei kokonaan.

Maanantai meni oikeastaan kokonaan rauhoittuessa ja ostoskatuihin tutustuesssa, mutta tiistaina suuntasimme jo mainitsemalleni koskenlaskureissulle. Itse joki oli oikeastaan vain turisteja varten siistitty pikku puro ja jarjestajat olivat buukanneet koko puron tayteen kiinalaisturisteja ja siina samassa 7 suomalaista. Ei siina tietysti mitaan, kaiken kuumuuden keskella oli vain virkistavaa viettaa aktiivinen iltapaiva viileassa ja kaikenlisaksi bussin ikkunasta auennut maalaismaisema veti kenties jopa pitemman korren.

Keskiviikkona paatimme tutkia hiukan lisaa kaupungin ymparistoa, se kun tuntuu olevan koko taman kaiken turismin punainen lanka. Vaikka jo kaupungin ymparilla avautuu upea karstivuorimaisema, skoottereiden vuokraaminen ja ominpain maisemiin tutustuminen oli oikea ratkaisu. Kaiken lisaksi skoottereiden kylkiaisina saimme oman matkaopaspojan mukaamme ilman eri maksua. Kuulemma vahti ettei pyorille kay mitaan.

Ei muuten ihme jos naista maista tulee kovia kestavyysurheilijoita. Jatimme pyorat parkkiin ja vaelsimme Moon Hill:in laelle: reilut tuhat porrasta ylospain, nain meille sanottiin. Totuus taisi kylla olla hiukan enemman, silla emme alussa tienneet etta polku vie aina maen laelle saakka. Matkalla taisin loytaa itsestani sen viimeisenkin hikirauhasen - jollei se jo taman viikon kestaneen reissun aikana jo muutenkin ole loytynyt. Kaiken lisaksi koko matkan ajan perassamme kaveli vedenmyyjaeukko, jonka hinnat yllatysyllatys nousivat minka korkeammalle edettiin. Noh, olihan paikka yhta turistikohde kuin koko Yangshuon muukin seutu, mutta maisemat ylhaalla olivat huikaisevat ja kylma limsa ylos kannettuna maistui mainiolta. Taalla on kapitalistin hyva elella.

Muuten, Outi oli meista ainoa joka viisaasti valtti hullua rehkimista. Istuskeltuaan hetken aikaa pyorien luona, oli paikallinen rouva hanet kutsunut kotiinsa vierailulle. Tavaraahan sekin taisi kaupata, mutta mikaettei.

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image



Mainokset

 | 

 |  |  | 

 |  | 

 |  |