Tiistaina, Toukokuun 11. 2010

Kesällä näyttämöllä neljä metriä näyttelijää

Ulkona on vielä viileää, mutta kesä on silti alkanut, sillä Albatrossin ja Heiskasen, eli tulevan kesän produktion harjoitukset ovat alkaneet. Tunnelma on ollut perinteisellä tavalla hyvä, ja juttujen taso alusta asti tavalliseen tapaan ala-arvoinen. Poikkeuksena edellisiin kesiin, tämän kesän ryhmässä on huomattavasti vähemmän ihmisiä. Noin kymmenen hengen näyttelijäkaartista koostuva porukka mahtuu taukotilaan vaivatta, mikä on sekin jo sinänsä uusi ilmiö. Kieltämättä vähäväkisemmällä porukalla tuntui aluksi erikoiselta istua tauolla, yli kaksikymmenhenkiseen ryhmään tottuneena. Hyvänä puolena mainittakoon, ettei meteli ollut aivan yhtä kova.

Erityistä tulevassa kesässä on myös teatterimme johtajan Juha Kuosmasen depyytti J+J teatterin näyttämöllä. Onneksi hän näyttelee ohjaajaa, joten roolihahmon ei luulisi olevan liian haastava hänellekään. Samaten jokainen näyttelijä näyttelee ainakin näytelmän toisella puoliajalla näyttelijää ja teatterin toinen ammattikokki kokkia. Bändin jäsenet näyttelevät bändin jäseniä. Se jää nähtäväksi, onko tällaisen roolihahmon rakentaminen haastavampaa vai hepompaa, kuin periteisen. Uskoakseni näyttelevän näyttelijän näyteleminen saattaa ainakin osittain hämmentää nuorta naista näyttämöllä.

Lisää vaihtelua on se, ettei yksissäkään harjoituksissa ole vielä satanut edes vettä, lumesta puhumattakaan. Eikä Sintti ole näyttämön pisin mies.

Niinkuin jokainen J+J teatterin produktio, on tuleva samalla turvallisen samanlainen ja ihanan erilainen kuin edelliset. Ihmiset, tekstit ja olosuhteet vaihtuvat, mutta naurun määrä ja teatterin tunnelma pysyvät. Teatterin taika asuu sen tekijöiden sydämissä aina.

Milja

Keskiviikkona, Tammikuun 20. 2010

Hermostus…

Ensi-ilta lähestyy, näytelmä hahmottuu, lavasteet valmistuu ja itse olen kuumeessa kotona. Jokseenkin turhauttavaa. Tai oikeastaan erittäin hermostuttavaa ja jopa pelottavaa. Nimittäin ensi-iltaan on aikaa reilu pari viikkoa ja se tarkoittaa sitä, että näytelmän ja roolien tulisi kohta olla siinä kunnossa, että näytelmää voi esittää. Näinhän se teatterissa menee.

Tässä vaiheessa olisin huomattavasti mieluummin palelemassa, konttaamassa, tanssimassa, huutamassa ja nauramassa Himoksessa, kuin viltin alla kuuma mehulasi kädessä kotona. Kuulostaa vissiin järkevältä? Aivan, joskus tuntuu ettei koko teatterin tekemisessä olekaan mitään järkeä, mutta taas joskus(lähes aina) se tuntuu paremmalta ja tärkeämmältä hommalta kuin mikään muu. Ja nyt kyseessä on jälkimmäinen tunnetila.

Mutta ei auta itku markkinoilla. Ei auta kuin parantaa ittensä p**keleen nopeasti kuntoon, jotta viimeinen loppukiri kohti ensi-iltaa pääsisi alkamaan.

- Antti

Tiistaina, Tammikuun 12. 2010

Pyhä yö - upea runo

On poika syntynyt Joosepille,/ ja Marjatalle, ja Marjatalle!/ Se syntyi mustimman orren alle,/ on tuskin peitettä sille.
Minulle joulun 2009 jouluevankeliumi oli Yrjö Jylhän kuuluisa runo Pyhä yö talvisotaa käsittelevästä runokokoelmasta Kiirastuli.
Runo viittaa upeasti ja siekailemattoman suoraan kaikkien tuntemaan jouluevankeliumiin. Kirvesmies Joosepille ja hänen vaimolleen Marjatalle syntyy jouluna poikalapsi samaan aikaan kun Jooseppi muiden sotilaiden kanssa hiljentyy Karjalan kannaksen Taipaleenjoen rintamalla joulunviettoon.
 

Me kaikki hengessä polvistuimme/ ja lapsen vierelle kumarruimme/ ja siunauksemme luimme.
Minulle Yrjö Jylhän Kiirastuli on tullut viimeisen vuoden aikana erityisen läheiseksi. Pohjautuuhan Sotatalvi-näytelmä Yrjö Jylhän kokoelman teemoihin. Käsikirjoitukseen on sisällytetty muutama Kiirastulen keskeinen runo kuten Pyhä yö.
Jylhän Kiirastuli on kestävää runoutta olkoonkin, että runot on kirjoitettu vanhanaikaisen loppusoinnullisiksi. Rintaman kauhut ja esimiehen vastuun Taipaleenjoen tulihelvetissä kokenut Jylhä riisui runoistaan kaiken kaunopuheisen sankaripaatoksen ja ylevän isänmaallisuuden. Jylhän sotarunoissa ei edes ollut sijaa vihollisen vihaamiselle. Kun kaikki ulkokuorinen oli riisuttu pois, jäi jäljelle vain ankara ja jopa pyhä veljeskokemus sekä inhimillisyyden ja sodan ristiriitojen selvittely: käskijän oikeutus lähettää alaisia kuolemaan sekä ihmisen yleinen syyllisyys tappamiseen ja sotaan.
 

Ja monta paimenta parrakasta/ lumessa valvoi ja vartioi,/ ja vartioi sitä pientä lasta/ petojen saaliiksi joutumasta/ maa, taivas kiitosta soi.
Jylhän runon sanat piirtyvät niin selkeän kuulakkaaksi kuvaksi. Puolustustaistelun partasuut hoitavat -40 asteen pakkasessa kuoleman kosketus lumipuvuissaan työtään, joka konkreettisimmillaan on pienen lapsen elämän vartioiminen.
Jylhän runokokoelma ilmestyi noin vuosi talvisodan päättymisen jälkeen ja sen kylmän karmaiseva, paatokseton ankaruus otettiin poikkeuksetta kiitoksella vastaan.
Aikakauden johtava kulttuuripoliitikko V.A. Koskenniemi kirjoitti Jylhälle henkilökohtaisesti. Hän totesi, että Jylhän runoista useat vievät tuleville sukupolville sanoman talvisodan yksinäisestä taistelusta, ja että runojen joukossa ainakin Pyhä yö, ehkä joku muukin, kuuluu maailmankirjallisuuteen.
 

Ja Suomen korpien yllä hohti/ nyt tähti suurempi muita,/ ja me kaikki käännyimme sitä kohti,/ ja meidät se kaikki kotiin johti,/ se tähti suurempi muita.
Voiko rintamamiehen ajatuksia jouluna 70 vuotta sitten upeammin kiteyttää?
 

Kässärinvääntäjä Risto

Keskiviikkona, Joulukuun 16. 2009

“On meidät saarrettu veljet, kuulkaa…”

Niinpä niin. Näillä sanoilla alkaa Sotatalvi-näytelmä, ja jotakuinkin näillä fiiliksillä aloitimme myös harjotitukset viime viikolla Jämsänkosken teatteritalolla. Tosin tässä vaiheessa saartajana toimi ohjaajamme Kuosmanen, joka on piiskannut meitä eteenpäin näytelmän kanssa. Myöhemmissä harjoituksissa tullaan todennäköisesti näkemään väijytystä, hyökkäyksiä ja lopulta tarkka-ampujan luoti kohti lavalla seisovaa näyttelijää. No juu…se kielikuvista.

Toden totta. Viime viikolla aloitimme harjoitukset ja näin kolmen harjoituskerran jälkeen jo voi todeta että näyttelijöille Sotatalvesta on tulossa raju, fyysinen ja ääritunteesta toiseen etenevä näytelmä. Harjoituksissa on vallinnut hieno fiilis ja porukka on alkanut hitsautua yhteen, mikä erityisesti tässä näytelmässä on erittäin tärkeä asia. Talvisodan henki on laskeutunut pikkuhiljaa meidänkin kivääriryhmään.

Eilen oli hyvin antoisat ja tiiviit harjoitukset. Ensimmäinen puoli tuntia vain juteltiin rooleista ja heidän keskinäisistä suhteista. Kerrankin sai myös puhua ja kuunnella rauhassa inttijuttuja, kun pohdimme että näytelmän kaltaisia ihmisiä löytyy meidän normaaliarjesta, ja armeijassa kaikki luonteenpiirteet paljastuu mitä parhaiten. Itsekin löysin muistin pohjalta jokaista roolihahmoa vastaavan henkilön omista armeijamuistoista. Tällaiset keskustelutuokiot ryhmän kesken ovat minun mielestä aivan loistavia ja roolin kannalta merkittäviä hetkiä. Kuulee muiden ajatuksia rooleista ja heidän suhteistaan, ja se auttaa huomattavasti oman roolin rakentamisessa.

Loppuharjoitukset olivatkin sitten itse asiaa ja hiki tuli. Hyvä niin, sillä parin viikon päästä se on todennäköisesti täysin toivottavaa kun astumme sisältä ulos.  Aivan. Vielä ei menty ulos, vaikka käsikirjoittajamme Hakola niin totesi. Tämä viikko vielä suojaudutaan tulitukselta teatteritalon lattialle ja vasta joulun jälkeen otetaan ilmasuojaksi Himosteatterin näyttämö. Kylmä varmasti tulee olemaan, mutta ei parane valittaa. 70-vuotta sitten kavereilla ei ollut näytelmä tekeillä, se oli ihan täyttä totta.

Hyvää viikonjatkoa kaikille toivottaapi Joseph Kemp alias Jooseppi Kemppi alias Heikkis Antti.

Torstaina, Joulukuun 10. 2009

Paukkupakkaset lähestyvät - 70 vuotta sitten oli -40 astetta

Uutiset kertovat, että ensi viikon alusta (ma 14.12.) kunnon “vanhan ajan” paukkupakkaset saapuvat Suomeen. Keski-Suomeen ja Jämsään on tiedossa -25 asteen lukemia, tänne Ylä-Kainuuseen varmaankin about -35 astetta.

Talvisodan sotatalvena 1939-1940 pakkasta oli useita viikkoja -30-40 astetta muun muassa Karjalan kannaksen Taipaleenjoella, jonne Sotatalvi-näytelmän tapahtumat sijoittuvat. Lisäksi Suomenlahden merituuli ylsi pitkälle kannakselle, joten voi vain kuvitella kuinka kylmä rintamalla oli vartiossa ja asemissa juoksuhaudoissa. Kun vielä huopikkaita ei juurikaan ollut (ennen kuin niitä saatiin kaatuneilta vihollisilta otettua), niin “kenraali Talvi” oli taatusti paska sotaherra jatkuvan kuoleman ja kuolemanpelon läsnäolon kanssa. ”Talvisota oli lunta ja pakkasta, pakkasta ja kuutamoöitä, ilmahälytyksiä ja pakkasta, pakkasta ja pommituksia”, kuten eräs aikalaismuistelija toteaa. On huomioitava, että paljon puhuvassa lauseessa sana ”pakkanen” toistuu monta kertaa.

Juhan kanssa kävimme päivemmällä puhelimitse keskustelua muutamista muutoksista, joita kässäriin tulee. Muutoksia tulee aina, kun kässäriä viedään ensimmäistä kertaa näyttämölle, tämän olen joskus myös lukenut Tsehovista kirjoitetusta elämänkerrasta, joten jos kerran mestarikin niin . . . Muutokset harjoitteluvaiheessa ennen kantaesitystä ovat osa prosessia, joka alkaa, kun käsikirjoittajalle muodostuu ensimmäinen utuinen kuva siitä, mitä näytelmä voisi olla ja joka päättyy ensi-illan siihen hetkeen, kun esitys alkaa. Minulle tuo ensimmäinen kuva Sotatalvesta oli Yrjö Jylhän runon “Pyhä yö” herättämä mielikuva, ja lopultahan koko Sotatalven keskeisenä rakennuspuuna on Joosepin ja Marjatan tarina.

Mutta niihin pakkasiin. Puhelinkeskustelussa Juha kertoi, että ensi viikolla on aika siirtyä myös itse sotantatereelle eli Himosteatteriin ottamaan tuntumaa talviteatteriin ulkona. Oikeastaan on hienoa, että ulos menoa siivittävät kunnon pakkaset. Mielestäni luonnonolosuhteet ovat puolellamme, sillä vasta kunnon kylmän kautta näyttelijä voinee virittäytyä niihin tunnetiloihin, mitä rintamalla 70 vuotta sitten oli. Tosin on muistettava, että -25 asteeseen on vielä heitettävä -15 astetta lisää ja kunnon viimaa päälle. Muistakaa kuitenkin pukea kunnolla ulkoharjoituksiin. Niin paljoa tuskin Juhakaan vaatii eläytymään, että samalla varpaita, sormia ja nenänpäitä paleltuisi.

Itse olen näillä näkymin aivan tammikuun alussa 4.-5.1. Jämsässä, joten silloin täytyy tulla Himokseen tutkailemaan missä mennään.

Terveisin kässärinvääntäjä Risto

Tiistaina, Marraskuun 10. 2009

Teatteritalo muuttuu kissataloksi

Enää kaksi päivää aikaa siihen kun Pekka Töpöhäntä ystävineen päästetään teatteritalolla irti. Siitä tulee hauskaa, niinkuin Rauha sanoisi tähän. Ja kyllähän siitä tulee, teksti on mahtava ja näyttelijät laittavat itsensä likoomaan oikein kunnolla. Monnikin on joka harjoituksen jälkeen läpimärkä hiestä. Tiedoksi vaan Tomin sukulaisille ja ystäville jos olette halaamaan menossa esityksen jälkeen.;)

Oma urakkani alkaa olemaan voiton puolella pikku hiljaa, vaikkakin töitä saa tehdä taustalla vielä paljon. Mutta yleisö on tärkein nuorten rinnalla, joten siinä mielessä urakka alkaa helpottamaan vähän. Nuorilla työt jatkuu vielä joulukuun puolelle asti. Energiaa näyttäisi riittävän ja siitä täytyy hattua nostaa jokaiselle. Tuntuu siltä että itse voisin nukkua viikon putkeen kun ensi-ilta on ohi.

Lavirannan Jannellekin täytyy kiitos sanoa siitä, että on jaksanut kaikkien muiden töiden ja menojen ohessa työstää näytelmän musiikin parissa. Itsestäni ei olisi siihen enää juurikaan aikaa riittänyt. Kiitos myös koko muulle bändille, aivan loistavaa työtä aikuisiltakin.

Se täytyy vielä sanoa, että kyllä itku on lähellä. Ei uupumuksesta, eikä surusta, vaan aivan täysin siitä fiiliksestä mikä näytelmän suhteen on. Todella hienoa nähdä kaikkien tekevän tätä suurella sydämellä ja niin antaumuksella. Tällaista on vaikea pukea sanoiksi. Voiko missään muualla edes kokea tällaista? Kiitos kaikille suuresti!

Mikko Leinonen, ohjaaja

Tiistaina, Toukokuun 26. 2009

Tuommonen kräpä!

Terve vaan ja hei!! Yleisön pyynnöstä (huolimatta) aion jälleen avata sanaisen arkkuni ja kertoa teille kaikille teatterin ystäville hieman tunnelmia Himosteatterin harjoituksista.

Kevät lähti komean vauhdikkaasti liikkeelle, kun ensimmäisen toukokuun viikon ajan treenasimme koreografimme Katariina Hiukan johdolla kesän tansseja. Hienoja pläjäyksiä on luvassa, sen voin taata! Mikäli siis kaikki me, joilla on kaksi vasenta jalkaa, opimme hienot kuviot. No eiköhän kuitenkin, onhan meillä piiskurinamme Katariinan lisäksi Tampereen oma Rudolf Nureyev eli Juha Kuosmanen.

Viimeisen parin viikon ajan olemmekin sitten harjoitelleet itse kohtauksia ja ilahduttavaa oli eilen havaita, että kaikki vetivät jo ilman lunttilappuja. Lavastuskin alkaa jo olla viimeisiä hienosäätöjä vaille valmis, ja vielä kun ensi viikolla saadaan Rekusen Martin mestaroima bändi kehiin, alkavat kaikki katastrofin ainekset olla kasassa.

Harjoituksissa on ollut jälleen kerran loistava henki ja viimeksi eilen tuumailtiin Sepon ja Pablon kanssa, että kyllä meille on taas tulossa kiva kesä. Siinä tuumaillessamme huomattiin että Räkätti Rastas puolisoineen on päättänyt rakentaa huvilansa aivan siihen portin pieleen alimpaan kuusenoksaan. Jo oli Markolla, Antilla, Pablolla, Sepolla, Mikolla ja Suvilla ihmettelemistä. Hyvä ettei myöhästytty lavalta.

Mutta kyllä on hieno fiilis taas tehdä kesäteatteria…ja vieläkin p…..e!

-Kräpä-(Antti vaan)

Tiistaina, Toukokuun 5. 2009

Niin alkaa kesä

Aamulla on pilvinen taivas ensimmäistä kertaa pariin viikkoon ja lämpötila parhaimmillaankin kolea. On harjoitusten alkamispäivä. Iltapäivällä alkaa pikkuhiljaa ripotella ja juuri kun kello tulee viisi ja harjoitukset alkavat, sade yltyy. Märät näyttelijät harjoittelevat keskittyneesti tanssia HimosTeatterin ulkonäyttämöllä. Kun harjoitukset loppuvat, loppuu sade ja aurinko tulee esiin. Ehkä se on sitä tavallista teatterilaisen tuuria.

Jostain syystä aina käy niin, että kesäteatteria harjoitellaan yleensä kylmässä ja sateessa.

Jos onni suosii, esitykset esitetään kuitenkin aurinkoisilla ja lämpimillä ilmoilla.

Sellainen oli ensimmäinen harjoitus HimosTeatterissa tänä vuonna. Itse en tosin vielä muista koskaan onnistuneeni pitää näyttämöllä harjoitusaikana kädessä kulkevaa tekstiäni kuivana. Ehkä se onkin tarkiotus kastella, jotta siitä tulisi hankkiuduttua mahdollisimman pian eroon.

Milja

Tiistaina, Tammikuun 20. 2009

Kesää kohti

Vaikka vuosi on juuri vaihtunut ja pakkanen puree, on teatterissa jo katse kesässä. Kesän näytelmän Pitkäjärveläiset markkinointia ja roolitusta touhutaan jo kovalla tohinalla. Tänä kesänä on luvassa siis hämäläiskomediaa ja uutta kansanmusiikkia. Näytelmän musiikin on säveltänyt Sari Kaasinen.

Kevätkään ei silti ole katsojan kannalta teatterin hiljaiseloa, sillä maaliskuussa J+J NuTe esittää Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintyttären. Ronjan harjoitukset ovatkin jo täydessä vauhdissa ja ensi-ilta jo niin lähellä että hirvittää. Ronjasta tekee mielenkiintoisen projektin se, että tällä kertaa en hyppääkkään lavalle, vaan ohjaajan saappaisiin. (Tosin onneksi vain toisiin, ohjaajia on kaksi) ja huomaan, niinkuin odottaa saattaa, että paineet näytelmästä ja sen onnistumisesta ovat huomattavasti kovemmat kuin näytelijällä. Näyttelijänä on kuitenkin vastuussa vain omasta roolistaan ja kaikki muut huolet on syytä sälyttää ohjaajan, kapellimestarin, näyttämömestarin, näyttämömiehen, valomiehen, äänimiehen, puvustajan ja maskeeraajan niskoille -niin ja sihteerin.

-milja

Torstaina, Lokakuun 30. 2008

Kohta se tulee

Jaaha. Alkaa ensi-ilta pikkuhiljaa lähestyä. Nyt alkaa taas se kausi, jolloin tuntuu siltä, ettei tästä tule valmista millään siihen määräpäivään mennessä. Onneksi silti aina on tullut. Jotenkin ainakin. Niin että se ajatus vähän helpottaa. Se että on ennenkin ollut tällainen tunne. Että siitäkin on selvitty. Ehkä selvitään nytkin. Ehkä ei. En tiedä. En millään. Toivottavasti. Apua… Maan korvessa kulkevi lapsosen tie… sano. (Anteeksi)
-milja

Seuraava sivu »