Sata vuotta
Niin se vain menee, aika kuluu. Vuodet vierivät, kuukaudet, tunnit, sekunnit… Usein sitä haluaisi pysäyttää ajan ja palata hetkeä taaksepäin. Mutta mitä jos näin kävisi ja pystyisi tekemään? Menettäisikö ihminen ajan ja paikantajunsa ja tulisi hulluksi? Onneksi kuitenkin aikakonetta ei ole keksitty, että tarinat historiasta pysyvät myytteinä ja legendoina. Tämän blogin ylläpitäminen oli jäänyt hieman vähemmälle hetkeen, kun yhtäkkiä tekemistä olikin paljon.
Olen koittanut kuitenkin aina pitää yhteyttä lähimmäisiini ja tärkeisiin ihmisiin vaikka kuinka paljon olisikin työtä ja tekemistä. Ihmisistä saa voimaa ja jaksamista kuitenkin näihin juttuihin. Ja helposti käy niin, että jos tietty “rytmi” yhteydenpidosta joku päivä siirtyykin, se siirtyykin yhtäkkiä parilla päivällä, viikolla, kuukaudella…hetken päästä huomaa unohtaneensa itselleen tärkeimmän ihmisen tyystin. Se on automaattista, mikäli ihmistä ei tapaa väistämättä joka päivä kuten esimerkiksi töissä.
Työelämässä, koulumaailmassa ja opiskelussa painotetaan oppimista ja numeroita, paremmuutta. Kumpi on kuitenkin tärkeämpää, ystävät vai työ? Ystävät ovat itsestäänselvyys, heitä ei tarvitse laittaa mustaa valkoiselle. Ja jos ystävät pistää itselleen paremmuusjärjestykseen, huomaa yhtäkkiä menettävänsä kaikki ne ihmiset ympäriltään. Työssä ei väkisinkään ole aikaa ajatella omaa elämäänsä, mikäli työnantaja on tarkka. Jotkut ihmiset purkavat stressin työhönsä, mikä on sinänsä hyvä tekniikka. Mutta missä menee raja? Eräänä Joulupäivänä näin koulun rehtorin menevän kouluun sisälle ja näin kouluun syttyvän valot. Ylittääkö se jo rajan?
Elämässä on paljon hyvää, ihmiset ovat varmasti ensimmäinen hyvä asia useimmille ihmisille. Jos välittäviä ystäviä on ympärillä, heistä kannattaa pitää kiinni. Liialla työnteolla menettää helposti kaiken, ylemmyydellä myös. Mutta ei tietenkään kukaan voi sanoa mikä on oikein ja väärin. Nämä asiat ovat asia erikseen. Ystävät ovat suoja sateella, lämmin peitto kylmänä pakkasyönä, pelastusliivit soutaessa, suojaköysi kiipeillessä, apu hädän keskellä.