Tekniikan ihmelapsi
Johtojen sekamelskaa… Ne taistelevat toistensa kimpussa ja suuren ja paksun pölykerroksen keskellä. Sieltä pitäisi löytää yksi USB-piuha. Sieltä vaan etsimään sitten.
Tuttu tilanne, alkaa pikkuhiljaa rasittaa. Kun löytää oikean piuhan, tökkää laitteen kiinni tietokoneeseen niin kone jo sanoo ettei tunnista laitetta. Se on suorastaan rasittavaa. Sitten pitää etsiä vielä ohjelmistolevy ja asentaa koko juttu uudelleen tietokoneelle että toimisi. Mutta kas kummaa, kun olet sen asentanut, sama palkki hyppää ylös. Sama juttu kameran kanssa, jos yrität kuvia laittaa tietokoneelle, ei tietokone ole tunnistavanaan korttia. Mitä se tämä nyt sitten on? Tietokoneet sun muut elektroniikkalaitteet vihaavat minua, osoittavat mieltään.
Yksi laite menee kuitenkin edelle muiden. Vanha kunnon RADIO. Eipä tarvitse kuin etsiä oikea asema, antenni tietenkin kohdillaan ja jo kuuluu. Se on sen verran yksinkertainen kapine, ettei se minulle kettuile. Tosin kun selaat kanavia niin miltei jokaiselta asemalta kuulee vain radiojuontajia nauramassa kovaäänisesti omille vitseilleen. Mielipiteitä on tietenkin monia, itse en jaksa sellaista kuunnella.
Tuntuu että tietokoneet ja kännykät yms. vievät elämästämme todellisuuden. Ihan kuin kaikki keskusteleminen ihmisten kanssa pitää käydä internetin välityksellä. Todellisuudessa sitten ei uskalleta sanoa sanaakaan, kummallista. Netti imaisee helposti sisäänsä, kellon viisarit tuntuvat pyörivän huimaa vauhtia kierroksia uudelleen ja uudelleen. Samalla kokoajan uskottelee itselleen, “vielä viisi minuuttia”.
Helpompi sanottu kuin tehty…
Janne