Kevättä ja Punkkejako?
Kyllä sapettaa. Ulkona +20 ja minun pitää täällä sisällä kykkiä, töissä siis. Suostuin tulemaan taas vähäksi aikaa vahtimestariksi, tekemään sairaslomia. Nyt olen sitten parhaimpana vkonloppuna ollut täällä jumissa. Ja vielä sunnuntaina aamusta iltaan. Täytyy vaan ajatella että tunnit raksuttaa sunnuntai- ja ylityökorvauksia. Voi sitten Tallinassa vappuna vähän ostella jotakin kivaa itselle. Kovasti ollaan joka paikkaan menossa. Eihän olla vuoteen missään reissussa käytykään. Joka kuukausi jotakin kivaa. Tallinna, wappuna. Hämeenlinnaan, tomaatteja tomaatteja stand up festivaaleille toukokuussa ja sitten Juhannus vietetään ratevasti Ruotsissa kannustaen Suomen tulevia jalkapallotähtiä EM-kisoissa. Onneksi meillä on hyvät eläintenhoitajat jotka mahdollistavat meidän matkustelut!
Eläimille kuuluu hyvää. Omistaja kävi eilen ylikierroksilla kieltojen takia. Nyt joku älypää on mennyt valittamaan kun koirat juoksee meidän naapurissa sijaitsevalla peltoaukealla. Sinne oli tullut kyltti jossa kehoitetaan pitämään koirat kiinni. Siis vähänkö ärsyttää!!!! Siinä pellolla on koirien kanssa kiva rieuhua ja leikkiä ja on se myös hyvänä koulutuskenttänä toiminut. Missäs sitä nyt palloa potkitaan ja keppiä heitetään. Meidän koiria kun ei ikinä sinne yksin ole jätetty juoksentelemaan, aina on joku niiden kanssa ja hyvin ne sieltä suostuvat tulemaan poiskin kun lähdetään. Lisäys aikaisempaan: Telma on jossakin tilanteessa päässyt näykkäisemään pellon toisella puolella asuvaa labradoria josta omistajat ovat nyt hikeentyneet. Se labradori on Telmalle kuin punainen vaate härälle. Se vaan ei voi sitä sietää. No kohta meillä on aita ja nämä ihanat kohtaamiset loppuvat.
Olen tehnyt diagnoosin. Meidän koirilla on nenäpunkkeja. Milla sai eilen kauhean röhimiskohtauksen, veti henkeä sisään päin ja tuntui että ei saa ilmaa tarpeeksi. Sitten se aivastelee kovasti ja tassujen kanssa raapii nenää. Myös Telma on alkanut aivastelemaan , mitä se hyvin harvoin tekee. Internetin ihmeellisessä maailmassa löytyi näillekin oireille syyn. Nyt täytyy vaan soittaa eläinlääkärille ja kysyä, yhtyykö hän minun diagnoosiin!?! Samalla tutkiessani koiria, löysin Telmalta varpaiden välistä REIÄN. Siis ihan reikä. Verta vähän vuosi mutta nyt se on ihan puhdas, kun olen sitä puhdistanut. Toivotaan että menee umpeen. Kissat voi paksusti, Heta ainakin. Havainnollistin vasta äskettäin sellaisen asian että, kun kummallekin kissalle annetaan saman verran ruokaa, niin kai se pienempi sitten automaattisesti lihoo enemmän!!! Jos Neo on 2 kg painavampi ja muutenkin isokokoinen niin kyllä sille voi antaa enemmän ruokaa kuin Hetalle, tai oikeastaan Hetan ruoka-annoksia täytyy alkaa pienentämään. Hölmö olen ollut.
Nyt palaan töihin. Kastevihkojen kopionnin pariin. Konetta ei voi jättää yksin kopioimaan koska se on ihan selvä että silloin joku menee pieleen. Paras istua vieressä ja vahtia!

