Milla Miilunpolttaja
Haaveilin kauan toisesta koirasta, Telman kaveriksi. Ajattelin että jos Telma vähän reipastuisi ja piristyisi jos se saisi kaverin. Juha sanoi pitkään EI. Eläinkiintiö on täynnä. No, löysin sitten bordercollie foorumilta ilmoituksen jossa etsittiin kotia 2-vuotiaalle bordercollie nartulle uutta kotia. Laitoin viestiä ja sanoin Juhalle että ihan vaan kyselen että minkälainen koira siellä olisi. Reippaaksi ja kiltiksi yksilöä kehuttiin. Juha sitten innostui myös, niinhän se aina menee. Ensin on tiukka EI ja sitten pehmenee. Viikon viestittelyn ja soittojen jälkeen lähdettiin Kangasniemelle Millaa katsomaan.
Kolme tuntia ajeltiin, Telma tietenkin mukana. Kangasniemellä meitä vastaan tuli energinen ja reipas Milla. Ihan erilainen kuin Telma siis. Telma ja Milla eivät hirveästi kontaktia ottaneet, olivat kumminkin ihan kiltisti. Päätettiin saman tien ottaa Milla meille mukaan. Jos ne olisivat olleet heti toistensa kurkuissa kiinni olisi koira jäänyt sinne. Kotimatka sujui hyvin ja tytöt olivat kiltisti. Milla on ollut meillä nyt kolmisen viikkoa ja rähinää on aina välillä. Lenkillä ne alkaa tappelemaan jos vastaan tulee koira josta Telma ei tykkää. Leluista tuli heti hirveä riita, niitä ei enää meillä näy. Jos samaa lumikökkärettä erehtyy haistelemaan, on rähinä valmis. Välillä Telma saattaa vähän ottaa leikkimieltä peliin ja yrittää innostaa Millaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Välillä juostaan kovaa kilpaa ja sitten taas peräännytään. Varmaankin niistä kaverit vielä tulee:)
Kova vauhti ja törmäys kameraan

Nätti tyttö

Millasta myöhemmin taas lisää.



