Mielipide

Aamulla kuuntelin Juhan vuodatusta sunnuntai aukioloajoista ja täytyy tännekin sen mielipiteet kirjoittaa kun olen sen kanssa samaa mieltä. Siis nythän kirjoitetaan kovasti siitä kun kauppojen myymälätyöntekijät eivät haluaisi olla töissä sunnuntaisin ja siihen pitäisi joku oma laki säätää. Ja kun verukkeena käytetään sitä että näiden perheiden lapset kärsivät, kun vanhemmat ovat vkonloppuisin töissä. Juha hermostui tästä kovasti. Eikös se sunnuntai kielto pitäisi sitten koskea kaikkia ammatteja. Ei ne kauppojen työntekijät ole ainoita kenellä on lapsia. Sitten pitäisi myös sairaanhoitajien, ravintolatyöntekijöiden, palomiesten, poliisien ynnä muiden olla sunnuntaina vapaalla!!!! Ja sunnuntaisin saa vielä tuplapalkkaa niin eikös se olisi matalapalkkaisilla aloilla kannattavampaa olla töissä sunnuntaisin?? Sitten viikolla olisi vapaata. En minä ainakaan ole kärsinyt siitä että äiti oli vkonloppusin ravintolassa töissä, öitäkin. Itse ajattelen sen niin että olen oppinut omatoimiseksi aikaisemmin kun ei kukaan ole ollut passaamassa. Ja jos oli hoito-ongelmia oli mummi lähellä. Tai sitten oltiin iskällä tai mammalla.

Kyllä siitä on myös huonoja muistoja kun äiti oli illatkin töissä. Joni aina kiusasi, tai no kummassakin oli varmaan vikaa kun riideltiin. Sitten soitin äitille töihin että Joni kiusaa. Äiti sanoi puhelimen toisesta päästä että en minä täältä voi nyt mitään tehdä, olkaa nyt kunnolla. Ja sitten Jonin kaverit nauroi miulle. Voi Jessi parkaa… nyyh ;)

Ei kommentteja

Nyt ne sain

IMG_4892.jpg

Ei kommentteja

Talvi ja Lumi

Joka puolella jaksetaan toitottaa että nyt se talvi tuli. Tehdään se nyt sitten täälläkin, kyllä on ihanaa kun on lunta ja valkoisen puhdasta. Ainoa surku vain että loppuviikoksi se lupasi 6 astetta plussaa ja vesisadetta. Ajattelin tänään että jos mentäisiin tasan kuukausi eteenpäin, olisi joulu! Toivotaan siis että uusi lumimyräkkä tulee ainakin kuukauden päästä niin saataisiin valkea joulu, eikä samanlaista kuin viime vuonna!

Ehdin vähän kuvailla yhtenä päivänä kun aurinko kauniisti paistoi ja ensilumi oli maassa. On kyllä kiva kun meillä täällä suomessa on 4 vuodenaikaa. Syksyllä oli puiden lehdet oranssina, mitä ihasteltiin. Ja nyt niissä samoissa puissa on lunta valkoisenaan.
IMG_0654.jpg

Vaikka se lumi onkin kivaa ja kaunista, löytyy siitä tietenkin niitä huonoja puolia. Lähinnä koiran kannalta. Telmalla kun on lumessa porhaltamisen jälkeen aina kauheat lumipallot aluskarvoissa. Takapuoli on pahin. Sisääntultaessa koira vaan saunatiloihin sulamaan. Lämpöisellä suihkulla ne onneksi sulaa hyvin. Toinen haittapuoli on se kun Telma syö lunta kilokaupalla ja sitten on koko ajan pissa hätä. Jos taivaalta tippuu hiutaleita koko lenkki menee siihen että se kulkee nokka kohti taivasta ja yrittää saada joka ikisen hiutaleen suuhunsa. Sitten tulee kaikennäköisiä törmäilyjä puihin ja valotolppiin kun se ei katsele eteenpäin ollenkaan ;) Se yrittää myös rohmuta lunta silloin kun porhalletaan umpihangessa. Sen on pakko päästä jonon ensimmäiseksi ja vahtia joka ikinen askel, kun jokainen nosto vähän lunta pölläyttää :( sitten se on tiellä koko ajan. Ajattelin jo että tämä tapa olisi jäänyt viime talveen, mutta näyttää siltä että se on vieläkin ihan pentu!

IMG_0703.jpg

Sitten sisätiloihin. Meidän kolli kissa on uhan alla. Juha hermostui sen kusisirkukseen. Uhkasi viedä sen piikille tai sitten päästää sen vapaaksi juoksentelemaan. Tämä kaikkihan johtuu siis siitä kun Neo viime viikolla Juhan tultua kotiin Helsingistä pissasi Juhan matkakassin päälle, missä oli kannettava päällimmäisenä!  Vihaistuksissaan kun se nittä ukaaseja lateli, minä totesin vain että tee mitä haluat mutta minä en osallistu niihin päätöksiin mitenkään. Eli jos viet kissan piikille, saat varata ajan itse ja yksin mennä sen kissan kanssa sinne. Ei se nyt ole onneksi sen jälkeen siitä puhunut. Kissa säästyi vissiin tällä kertaa viikatteelta. huh. Kuka nyt tästä ihanuudesta haluaisi eroon? Kaikillahan on jonkinsortin mieliala muutoksia ja käytösongelmia…

IMG_0677.jpg

Loppuun vielä kuva Neon tassuista, mitkä on nyt kaikki onneksi terveet. Huolestuin vähän aikaa sitten kun siltä lähti kaikista anturoista nahkat ja iho niissä vähän veresti. Lisäksi siltä löytyi karvaton alue mahasta, mikä sekin nyt on alkanut kasvaa karvaa. Fyysisesti siis terve, henkisesti harkinnassa!

IMG_0672.jpg

Ei kommentteja

Hyvää Isänpäivää

IMG_3709.jpg

Tässä on meidän iskä. Meidän iskä on hauska ja rento iskä. Se on kyllä maailman paras iskä!

Ja se on just sellanen kun kuvassa näkyy!

Ei kommentteja

uusi kaveri

IMG_0574.jpg

Moi mä oon Ukko. Ja vähän söpö oonkii :)

Ei kommentteja

· « Edelliset artikkelit