vapaapäivä
Tänään on vietetty vapaapäivää ennen Piispan tuloa. Vkonloppuna on Ristiniemessä isot bileet kun uusi Kirkkoherra vihitään ja Itse Piispakin tulee yökylään. Se tietää sitten kaikille hirveät määrät töitä kun niitä kahvitetaan ja ruokitaan koko vkonloppu. Töistä vielä sen verran että koko loppuvuodeksi on oletettavasti töitä kun sain kaksi pestiä seurakunnalta. Toisina päivinä olen seurakuntakeskuksessa vahtimestarina ja sitten jäljelle jää vielä pari päivää olla Aittakorvessa keittiötöissä. Kaikki työt on tarjottu ihan sattumalta ja minä otin ne vastaan koska eihän mulla parempaa tekemistä syksyllä luultavasti ole
Ei kyllä ole päivä ihan tuntunut vapaapäivältä. Aamulla nostettiin ensimmäiseksi Telman kanssa perunat ja punajuuret ylös kasvimaalta. Telma tietenkin oli ihan mullassa ja hiekassa menossa mukana. Sitten kun vielä vähän kääntelin kompostia ja sieltä pursusi maahan tosi märkää ja haisevaa multaa, ei Telma voinut vastustaa kiusausta vaan sen oli pakko käydä siihen piehtaroimaan. Koko koira haisi ihan kamalalle, kuolemalle. Telma joutui siis perusteelliseen pesuun. Nyt haisee koira hyvälle ja on ihanan pehmeä. Tykkääköhän muuten kukaan koira hirveästi pesemisestä? Kata-vainaa ei ainakaan , eikä kyllä Telmakaan erikoisesti. Välillä se yrittää mennä lauteittein alle piiloon, ja sieltä se täytyy sitten raahata pois.
Tässä vielä todistusaineistoa että perunat ja punajuuret on varmana nostettu

Alkuviikosta oltiin Hennan kanssa puolukkametsässä. Telma yritti aina varastaa Hennan ämpäristä puolukoita suurella himolla. Ja varvuistakin se niitä ahmi. Seuraavana päivänä olikin sitten hirveä ripuli. Yöllä ihanat karvamatot oli kasoja täynnä. Ja kiva oli niitä löröjä pestä pois. Kyllä taas harmitti. En tiedä johtuiko se ripuli niistä puolukoista vai hirvenluista, keitetyistä sellaisista. ja niin, saihan Telma keitettyjä munuaisiakin samana päivänä. Munuaiset ja maksa on sen suurta herkkua. Onneksi ripulia ei kestänyt kun yksi päivä.
Henna käskee Telmaa pysymään erossa sen puolukoista..

Nyt on osa syksytöistä siis tehty. Onneksi. Täytyisihän ne punajuuret vielä keittää ja säilöä mutta ne saa vielä vähän aikaa odottaa kellarissa inspiraatiota. Tänään lähdetään vielä Rapu-Juhliin. Minä autolla, kun täytyy sinne töihin raahautua huomena, harmillista
Lopuksi vielä kuva Telmasta joka vaanii palloa. Toinen puoli ylähuulesta täytyy aina olla rullalla.;)