Ystävät

maikko antaa koirille herkkuja.
IMG_3442.jpg
On kivaa kun on paljon erilaisia ystäviä joiden kanssa voi viettää aikaa. Toiset ystävät tykkävät yhtä paljon kuin minä liikkua metsässä. Lenkit on siellä minusta paljon mukavampia kuin kävellä tien varsia, varmaan koiristakin se on mukavampaa. Ystävän kanssa on kiva turista, kuka nyt yksinään viitsisi murista. On kivaa kun on sellaisia ystäviä jotka vievät Telman näyttelyyn, kehään kun en itse sitä halua. On kivaa myös kun on sellaisia ystäviä jotka osaa leipoa maailman parasta pullaa ja sitten ne soittaa että Tulkaa kahville.

Kirsi rauhoittelee Telmaa. On aina niin kiva kun joku tulee kylään.IMG_3405.jpg

On kivaa kun on sellaisia ystäviä joiden luokse voi mennä jos on tylsää tai maailman murheet painaa mieltä. Ja siitä huomaa että ne todellakin on ystäviä kun ne kuuntelee ja yrittää kannustaa. Toivottavasti itsekin osaan kuunnella ja piristää muita. Tällä hetkellä haluaisin kovasti piristää Hennan mieltä. Nuppu muutti uuteen kotiin viikonloppuna ja se oli kova paikka. Ei voi itse edes kuvitella että joutuisi jomman kumman kissoista antamaan pois. Tai sitten Telman. Neo on ollut meillä kohta viisi vuotta, Heta neljä. Telma vasta puoli vuotta. Silti elämää ei voisi kuvitella ilman niiden tuomia rutiineja.

Neo loikoilee hiekkalatikossa. Olin vähän ihmeissäni.IMG_3456.jpg

On kivaa kun on sellaisia ystäviä jotka auttaa työhakemusten täyttämisessä. Niiden kirjoittelu käy ihan työstä. Kuvaile itseäsi muutamalla sanalla, miksi olet kiinnostunut juuri tästä työstä.. jne. Yksi hakemus/päivä riittää minulle.

Minusta se ystävien LAATU korvaa sen määrän! :)

IMG_34421.jpg

Telman paras kaveri, pupu. Pupun voisi laittaa pesukoneeseen, se haisee ihan kuolemalle kun sitä on lutsutettu kohta jo puoli vuotta!

Jätä kommentti

*
Syötä viereisessä kuvassa näkyvä sana tekstikenttään.
Anti-Spam Image